Tätä maata lapset kiroaa

 Hiihtokausi avattu eilen (tänään kävin ihan perinteisesti vesisateessa liukastelemassa kasin ilkamajäisillä teillä, vitsi mitä liikunnan riemua. Harkitsen ihan vakavasti Icebugien hankkimista, mutta hinta vähän napostelee.. No, siinä vaiheessa kun olen pannuttanut pari kertaa noilla tappojäisillä teillä ja nilkutan murtuneen lonkan ja persuuksessa olevan Euraasian kokoisen mustelman kanssa voin kovettaa mieleni pankkikortin tuskanhuutoja kohtaan ja hankkia jälkiviisaasti ne hemmetin nastalenkkarit). Kävin tutkailemassa Intersportin alen jossain vaiheessa kuluneella viikolla ja ostin turhan kalliit ja kaltaiselleni sunnuntaihiihtelijälle liian hyvät sauvat ja eilen sitten pääsin umpijäiselle ladulle testaamaan. Jep. Toimii. Ihan turha väittää, että urheillessa varusteilla ei ole merkitystä. Voin käydä juoksemassa jäätävän rumissa reikäisissä pieruverkkareissa tai neonvärisessä kolme kokoa liian suuressa kasarituulipuvussa, no problemo jos ne vaan toimii hommassa, mutta huonoilla lenkkareilla ei kyllä pitäisi kenenkään juosta. Samoin hiihtäminen on laji, jossa totean kerta toisensa jälkeen, että tsori vaan kaikki maailmansyleilijät, mutta kyllä se vaan niin on, että paskoilla hikilaudoilla tapetaan sen vastaanottavaisimmankin aloittelijan motivaatio. Ja huonoissa ratsastushousuissa synteettisessä halpissatulassa istuminen saa parkkiintuneimmankin persustan ruvelle ja kaupan päälle parhaimmillaan hevoselle selkävaivat. 

Mutta hiihto. Tuo teinien, inttipoikien ja suunnilleen kaikkien alakoululaisten vihaama pakkolaji. Kyllä varmasti onkin, jos joutuu hiihtämään niillä koululta lainatuilla liian suurilla/pienillä monoilla ja vääränmittaisilla suksilla, jossa on pohjassa historialliset tervavoitelut jostain 40-luvulta. Kiitän onneani, että porukat tajusi hankkia miulle kunnolliset sukset jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vaikka ne eivät varmasti halvimmasta päästä aikoinaan olleetkaan. Olen muutaman kerran joutunut hiihtämään lainakamoilla ja ihan hirveää tervanjuontiahan se oli, pohjiin pakkautui viiden sentin lumikerros niin, että mäkeä pystyi kävelemään niiden jumisuksien kanssa ylös- tai alaspäin. Liukumisesta ei puhettakaan. Yhtä helvettiähän se oli. Kaikista lajeista ei toki tarvitse pitää (miehän en luistimia jalkaani laita vaikka aseella uhattaisiin, retkiluistelua voisin ehkä just ja just harkita heikkona hetkenäni), mutta veikkaan, että avoimella mielellä ja kunnollisilla varusteilla kokeiltaessa moni koulutraumoista kärsivä saattaisi jopa pitää hiihtämisestä. 

Vetäkää muuten rasti seinään, mie olen meinaan kirjaamassa paraikaa täällä ylös uudenvuodenlupauksia. Siis minä. Uudenvuodenlupauksia. Mikä kohta tässä yhtälössä ei nyt natsaa..? 

Hiihdosta kiinnostuneille suositellaan pitkän matematiikan valintaa lukio-opinnoissa

Välipäivien viettoa

Ja taas pitäisi odotella vuosi, ennen kun saa taas luvan kanssa ahtaa itsensä ähkyyn joulupöydässä. Tai olen kyllä jatkanut ihan kiitettävän tehokkaasti jouluruokien tuhoamista tässä, joululaatikot on melkoinen kasvissyöjän taivas, hähhäh. Ja se kaikkein pahin taitaa olla juustotarjotin.. terve ja morjens kun meikäläisen eteen heitetään sopivia juustoja noin kymmentä laatua. Etelä-Suomessa vallinneen lumimyräkän vuoksi on ollut vielä hyvä syy olla menemättä lenkillekin, teillä on ollut yli 20 cm paksu kerros lunta ja lisää on tupannut siihen malliin ettei eteensä näe. Tai no, tänään tuolla tulee ihan rehellistä vettä. Tuli salipäivä, jätetään juokseminen huomiselle. Mañana. Oikeestaan olen kyllä lähdössä huomenna Forssaan..

Viherkasvi-invaasioalue laajenee huolestuttavasti.

Kameratesti no. 1 

Olin selkeästi ollut vielä kilttikin tänä vuonna, kun ukulelea soitteleva joulupukkimme kaivoi lahjasäkistään miulle uuden pokkarikameran (plus paljon muuta tarpeellista, kiitos ♥). Kunnolla en ole vielä ehtinyt testailemaan, mutta ajai, nyt on taas kamera mukaan matkoille. Ihan täydellistä. 

Alennusmyynti-inhosta olen tainnut avautua aikaisemminkin, mutta kai se on käytävä tänä vuonna ratsaamassa ainakin joku urheiluvälineliike. Jos muistatte, niin onnistuin viime talven hiihtoreissuilla laittamaan kaksi paria sauvoja palasiksi, eikä sitten tullut hankittua enää kolmatta varalle. Pari viikkoa sitten koetin katsella Prismasta sauvoja jonkun urheiluvälinealennuksen innostamana, mutta ei. Yritäpä löytää vähintään 50-50 suhteella hiilikuitua sisältävät sauvat, jotka on a) tarpeeksi pitkät allekirjoittaneelle luisteluhiihtoon ja b) joita ei ole tarkoitettu megasuperhypermultihiihtohifistelijöille vain 299,99 euron hintaan.

(Joulua edeltäneen viikon treenitilaston perusteella - taidanpa napata hyvällä omallatunnolla vielä muutaman konvehdin..)

D-2 and still alive

Kerran vuodessa iskevä sitrushedelmähimo on pahimmillaan. Vaikka saankin noin puolet päivittäisestä energiastani hedelmistä, niin appelsiinit, greipit ja mandariinit jää normaalisti kaupan hyllylle. Sitruunaa ja limeä tulee käytettyä kokkaillessa, mutta niitä tuskin kovin moni popsii välipalaksi muutenkaan. Vaan kun himo iskee, niin yrittäkääpäs pitää miut poissa jääkaapin klementiinipussin kimpusta. Tämä on jatkunut jo piiitkään, joulun alla on pakko saada niitä pieniä, oranssinkeltaisia palloja. Aplareihin en koske, maussa ei ole vikaa, mutta olen joskus meinannut tukehtua sitkeämpään kuoreen (evoluutio yrittää karsia heikoimpia..?), joten joku alitajuinen itsesuojeluvaisto kehottaa pysyttelemään kaukana niistä. Tiedä sitten, johtuuko vain tuosta pakottavasta tarpeesta saada ahtaa askorbiinihappoa kitusiinsa vai jostain muusta, mutta mielestäni ne hemmetin pikkupalleroiset vielä maistuvatkin näin talvikuukausina mehevämmiltä kun kesällä..

Kuopiosta paluun jälkeen päivät on tuntunut vaan katoavan jonnekin ja pitkäksi venähtäneiden työpäivien lisäksi olen ravannut ympäriä kyliä joululahjoja etsimässä ja velimiestä morjenstamassa siinä sivussa, kiitosta vaan oppaana toimimisesta. Tänään on ollut rauhallisempi päivä, aamusta ratsastustunti ihan julmetun ihanalla hevosella - en jostain syystä yleensä pahemmin välitä tammoista (Emppu ei ole tamma, se on yksinkertaisesti Emppu), mutta Tikru valloitti sydämen välittömästi. Ei mahda mitään. Siinä oli kaikkea, mistä hevosessa pidän. Ja muistutti Allua. Ei ehkä ulkoisesti, mutta jokin vaan naksahti kohdalleen (ja taas naurettiin kun kehuin tunnin jälkeen kysyttäessä hevosen maasta taivaisiin, kuulemma suurin osa ei oikein lämpene tuolle ainakaan ensimmäisen kokeilukerran perusteella. No, mie lämpesin). 

Pakko myöntää, etten ole pahemmin ajatellut joulua tänä vuonna. Viimeisin kuukausi meni Köpis/Kuopiolinjalla ja melkoisessa kiireessä, joten olen yrittänyt blokata kaiken mahdollisen stressiä aiheuttavan hamaan tulevaisuuteen. Salillakäynti ja lenkit on siirtynyt myöhäiseen ilta/yöaikaan, mikä itse asiassa tuntuu sopivan meikäläisen fysiikalle paremmin kun aamuinen silmät ristissä hölkkääminen. Nyrkkeilysäkin mättäminen tai tunnin juoksulenkki siinä yhdentoista aikaan iltasesta toimii. Niin joo, takaisin aiheeseen.. Pakollinen joulusiivous tuli tänään hoidettua alta pois ja sain ripustettua muutaman joulupallon huonekasveihin ja ikkunankarmeihin. Jep. Joulukuusen asemaa hoitaa tänä vuonna kultaköynnös, joka ei tosin näytä kovin tyytyväiseltä tuosta saamastaan kunniasta. Kaikki valoköynnökset sun muut odottakoon ensi vuotta, ihan sama enää tässä vaiheessa. Tuikkulyhty olisi kiva, mutta täällä ei ole paikkaa mihin sen voisi ripustaa.

Lähden jatkamaan tuota paketointiurakkaani vielä parin paketin osalta (niin, tyhmäähän se on lupautua paketoimaan lahjat muidenkin puolesta..) ja sitten jumitan loppuillaksi kirjan kanssa sohvannurkkaan. 

Still, we ravage the world we love

Nyt elävää elämää Kuopiosta. Tein jotain hyvin poikkeavaa ja harrastin kansalaisaktiivisuutta muutoin kun äänestämisen muodossa - osallistuin hiljaiseen mielenosoitukseen. Toisen kerran elämässäni. Kuulun siihen ikävään pessimistien joukkoon, joka ei oikein usko mielenosoitusten vaikuttavuuteen muutoin kun ajoittain, silloinkin käytännössä homma etenee aiheesta syntyneen mediakeskustelun kautta. Älkäähän sitten ymmärtäkö väärin, minusta on hienoa, että ihmiset ottavat kantaa epäkohtina pitämiinsä asioihin vaikenemisen sijasta, kunhan mielenilmaukset pysyvät väkivallattomina ja hyvän maun rajoissa, sekä niiden perusteluna esitetyt asiat pohjautuvat puolin ja toisin faktoihin eikä mutuun (tästä iso kiitos tällä kertaa). Tietysti kaikkiin asioihin ei ole olemassa oikeaa ratkaisua, en minäkään ihan niin mustavalkoisessa maailmassa elä..

Laatu on taas pokkarin taattua kymppi plussaa, mutta antaa olla vaan. Parempia kuvia voitte tsekata täältä ja samalla koettaa tunnistaa allekirjoittaneen naaman ;) Mutta porukkaa oli paikalla kiitettävästi ottamassa kantaa alueen kehittämissuunnitelmissa kaavailluille toimille. Googlaamalla löytyy enemmältikin, mikäli aihe kiinnostaa. 

Tuolta suunnattiin (vaihteeksi) syömään, tällä kertaa Haraldiin, joka oli ruokansa puolesta positiivinen yllätys. Ne annokseen kuuluneet omenakastikkeessa haudutetut punajuuret olivat osastoa "voisinko saada lautasellisen näitä, kiitos" ja vuohenjuustoakin oli sopivasti eikä liikaa, kuten monissa ravintola-annoksissa tuppaa olemaan. Samoin lakka-laventelijäätelöä olisin voinut syödä ämpärillisen. Yksinkertaisesti sanottuna tarjoilut toimi. Kiitos.

Tuntuu, kun nämä kaksi viikkoa olisi mennyt jotenkin normaalia nopeammin. Johtuuko se sitten kiireestä, seurasta vai mistä, mutta kaikesta huolimatta mukavaa tämä on ollut. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului jouluostoksilla käynti täällä kun iltaisin nyt on kuitenkin aikaa eikä mitään muuta tekemistä. Justiinsa. Onneksi olen sentään suunnilleen päättänyt, mitä etsin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai miten se nyt meni. En ole ehtinyt (nyt puhutaan ihan oikeasti ehtimisestä eikä laiskuudesta tai motivaatiopuutteesta) edes salille tai lenkille perjantain jälkeen. Ja se sali on tosiaan tossa muutaman sadan metrin päässä. 

Seuraavan kerran palailen asiaan varmaankin taas tuolta etelämmästä.

Perunkirjoitukseni ei ole lasten luettavaa

Nonni, viikonlopun jäljiltä menee taas vahvasti. Silmät ristissä just ja just yhdeksäksi (akateeminen vartti tässä maailmassa aina sallittakoon) labraan ja koko päivän tehnyt vaan mieli kahvia. Mitä en toki ole saanut, koska joka hiivatin kerta, kun olen kipaissut kahvihuoneelle kahvi on ollut joko vasta tippumassa tai sitten pannu jo tyhjä. Julmaa kohtalon ivaa. 

Ajattelin kuitenkin viihdyttää teitä kuva-arvoitukselta, josta jouduin kuitenkin silppuamaan alalaidan mittaskaalat pois. Ihan vaan ettei kukaan nyysi laadukasta kuvaani epälaadukkaisiin käyttötarkoituksiin. Mutta aiheeseen: Tiede-lehden kuukauden kysymyksen hengessä, mitäpä kuvassa näkyy?

Vaikka olen käytännössä istunut labrassa täällä ollessani poikkeuksetta joka päivä, revittiin silti kollegan kanssa lauantai-iltana (tai yönä, sitähän se oli) aikaa ja käytiin Maljassa nauttimassa muutama ennen sulkemisaikaa ja perimässä velkoja - allekirjoittaneella ei tän jälkimmäisen asian kanssa ollut mitään tekemistä, mutta en toki kieltäytynyt "vaihda pariksi tunniksi vapaalle" -kutsusta. Muuten oikein mukava reissu, mutta hävitin yhden korviksistani (-TTU SENTÄÄN!!) ja takista irtosi nappi. Nappeja nyt irtoilee harva se päivä, mutta en ymmärrä tota korvista. En ole koskaan aikaisemmin saanut rengasta napsahtamaan huomaamatta auki. Hyvä kun saan niitä edes pois ilman pihtejä. Ja totta helkkarissa sen piti olla vielä yksi lemppareistani.. 

Lievät Dextervibat tästä..

Neljännes uhreista lajiteltuna laatikkoonsa. Olen ehkä katsellut liikaa Dexua, mutta ei voi mitään. Kasviparat. Näitä epämääräisiä ja vähemmän onnistuneita työvaihedokumentointikuvia löytyy koneelta läjä, opin jossain vaiheessa kantapään kautta a) dokumentoimaan tekemiseni ja b) tekemään sen mahdollisimman nopeasti eli käytännössä kuvia näpsimällä. Joskus olen miettinyt nauhurin käyttämistäkin, mutta se olisi ehkä vähän liian hifistelyä. Ceeässii-laboranttimme tässä leikkaa lehdestä partakoneenterällä kolmattasadannettakuudettakymmenennettäkahdeksatta parin millin kokoista palasta jännityshien valuessa ohimoilta. Nyt ratkeaa, saadaanko mystinen ilmastonmuutos nalkkiin mahdollisesti tekemistään pahuuksista vai todetaanko se syyttömäksi todisteiden puuttuessa.. Öööh. Joo ei (ja tykkään kyllä hommistani erittäin paljon, mutta kovin jänskiksi niitä ei ihan kaikilta osin voi sanoa).

Bloggari 27 v sotkee edelleen vihkonsa. Voi kyllä. Ja tässä ollaan vielä suht hillityissä hieroglyfeissä, yleensä kun nuo vihkot näyttää siltä, että ihmettelen ettei niiden perusteella miulle ole jo myönnetty taiteilija-apurahaa. 

Niin juu. Tuli mailia, että tervetuloa tammikuussa alkavalle krav maga -kurssillemme. Katselin alkuun miekkailukursseja sillä silmällä, mutta jotenkin ajatus meikäläisestä valkoiseen muumiokostyymiin verhoutuneena heiluttelemassa florettia vaikutti aika absurdilta.. Säilän kanssa olisin hommaa voinut vielä harkitakin ja bofferointi nyt on ihan eri planeetalta, mutta sitä ei yllättäen ollut tarjolla. Ratsastus kun pk-seudulla oli valitettavasti todettava liian kalliiksi ja joustamattomaksi.

Saisinko kotiin oman nyrkkeilysäkin?

Terkkuja Kuopiosta! Täällä on nyt hengattu yliopiston vierashuoneella kohta viikko ja ens perjantaihin asti olisi tarkoitus viihtyä tutuilla kulmilla. Sanotaanko niin, että tämä on siistein väliaikaismaja vähään aikaan, lähtökohtaisesti ajatus roikkua kaksi kokonaista viikkoa jossain vieraassa luukussa ei hirveästi innostanut.. Mutta eipä mitään, sijainti on kiva (alkuviikon parinkymmenen asteen pakkasilla 300 metrin aamuinen hilpaisu työpisteelle ei kyrsiny ihan niin pahasti ja 24/7 vapaasti käytössä oleva kuntosali on kiva lisä) ja mikä parasta, tää huone on lämmin. Ikuinen vilukissa manasi edellisellä Tanskanreissullaan hotellinsa alimpaan helvettiin ottamaan lämmittämisestä mallia (siinä vaiheessa ei naurata kun nukkumaan mennessä kiskot villasukkia jalkaan ja villapaitaa päälle voidaksesi nukkua kahden peiton alla - otteita elävästä elämästä part 75), mutta täältä löytyy lisäpatterikin. Ja telkkari. Suomalaisilla uutisilla. Tosin ihan kun ehtisin mitään katselemaan, lisäksi nyt kun työkaveri tanskasta on täällä kanssa, niin eiköhän sitä parempaakin tekemistä löydy kun telkkarin toljaaminen. Nimim. suunnitelmissa huomiselle reissu Tahkolle laskettelemaan jos keli on jees (ja jos sinne jotenkin pääsee, kovin lupaavalta ei vaikuta..) 

Itsenäisyyspäiväkin sujui ihan mukavasti töissä ja salilla, veikkailin kaikkien rakennuksen palohälyttimien aloittavan huutamisen sillä sekunnilla, jos tuon kynttilän kilometriä lähemmäs ja pelasin varman päälle jättäen suosiolla juhlimisen ens vuoteen. Soihtukulkuekaan ei oikein näillä pakkasilla napannut. Harmi, itsenäisyyspäivää olisi ollut ihan mukava viettää edes jollain tavalla, mutta nyt kävi näin :( Tänään oli muuten aika hiljaista käytävillä, koska normaalimmat ihmiset oli ottanut perjantain vapaaksi. 

Niin ja on tuossa pöydällä tosiaan kamerakin, mutta olen onnistunut unohtamaan jo kahdesti kauppareissulla ne hemmetin paristot hyllyyn. Tänään keli kyllä muuttuikin jo sen verran, että yliopiston rannan aavepuut menetti lumikuorrutustaan ja nyt ne näyttää ihan vaan kaljuilta koivuilta. Höh. Kerrankin on kaunista ja meikäläisen kamera (öö.. tai siis työpaikan) uinuu Ruususen unta. Niinpä niin. Miulla alkaa tässä lähestyä tapaamisaika nukkumatin kanssa, mutta elossa ollaan, kiitos vaan kysymästä. Vikat kiireviikot ennen joulua ja vuodenvaihdetta, mutta kyllä tämä tästä taas.. 

Väsähtänyt lentomatkustaja -.-

Matkustaminen on kyllä niin mukavaa.. Terveisiä jumista Arlandan kentältä (todennäköisesti tämä tulee luettavaksi vasta siinä vaiheessa kun olen jo mukavasti Suomen kamaralla, mutta olkoon), jatkolento on tunnin verran myöhässä ja yritän olla optimisti ja toivoa, että se viivytys on tosiaan vaan tunnin eikä tunti ja sitten toinen ja lopulta huomaan olevani siirretty jollekin huomisen jämälennolle Kongon kautta Helsinkiin. Tänään on taas koettu niitä hemmetin matkustamisen huippuhetkiä (miksi, oi miksi turvatarkastajat on sitä mieltä, että olen hengenvaarallinen ja kohtelu on lähtökohtaisesti sitä luokkaa kun olisin marssinu paikalle hyökkäysvalmiudessa teroitettujen sapelien tai jonkun hemmetin rynnäkkökiväärin kanssa..) lähtien epätietoisesta odottamisesta, transitista lentokenttähirviö Arlandassa ja “mikään-ei-toimi-ei-ainakaan-pankkikorttisi” –tilanteista aina legendaarisiin matkaseuralaisiin - tiedättekö käsitteen NLÄ..? Ai niin ja jotta ei olisi vahingossakaan liian miellyttävää, niin kaikista kentän radioista soi siirappitulkinnat joululauluklassikoista, kuten We wish you a merry Christmas, Hoosianna ja Last Christmas. Suorastaan kaipaan niitä pikkuorava- ja smurffitulkintoja... Mielessä pyörii tällä hetkellä häiritsevä näkymä, jossa miljoonia pieniä, ilkeitä harmaapartaisia maahisia hyppelee ja mie listin niitä yksi kerrallaan, jotta ärsyttävä hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika –rallatus loppuisi. Alan epäillä olevani Truman Show-henkisesti valjastettu tietämättäni jonkun todella absurdin elokuvan pääosaan ja nyt käsikirjoittajalla menee todella villisti.

Itse reissussa ei kyllä ollut mitään valittamista, yritän totutella uuteen toimipisteeseeni isommalla kampusalueella. Tällainen kolmen päivän reissu on tietysti sen verran hektistä juoksemista, että pahemmin ehdi maisemia ihastelemaan, mutta toisaalta eipähän käy aika pitkäksi. Nollausta varten otin poikkeuksellisesti hotellihuoneen kauampaa kun normaalisti, siinä kun lopetat työt illalla kahdeksan maissa niin pakollinen reilun tunnin kävely on paras ja ainoa tapa saada itsensä rentoutumaan. En tosiaan nuku jos käyn ylikierroksilla ja todistettavasti voin valvoa kolme vuorokautta suhteellisen helposti putkeen (en kyllä takaa aivojeni toimivan kovin loogisesti sen jälkeen vaikka kroppa muuten pelittääkin).

Huomasin samalla skandinaaviskan taitojen kehittyneen vaivihkaa, glögi-illassa keskustelu eteni ruotsi-tanska-suomi –linjalla, mikä tuntui jotenkin mukavammalta. Ärsyttää, tai pikemminkin tulee vaivautunut olo jos ihmiset joutuu tavallaan vain mun takia puhumaan pöytäkeskustelut englanniksi, se tuntuu pahemmalta kun kuunnella ymmärtämättä sanaakaan muiden tanskankielistä keskustelua. En ole muutenkaan vielä ihan sinut työporukan yhteisten lounas- ja kahvitaukojen kanssa, jotenkin olen kai liian tottunut syömään eväät yksinäni työpisteellä uutisia koneelta lueskellen ja musiikkia kuunnellen. Mutta ei sitä oikein kehtaa kieltäytyäkään joka kerta kun tullaan koputtelemaan ovelle ja kysymään lounaalle.

Koneesta alkaa akku loppua (plus allekirjoittaneen silmät alkaa olla ihan finaalissa, valoarkuus vaan pahenee ja näytön tuijottaminen tekee välillä oikeasti kipeää), joudun lopettelemaan tältä erää. Laskeskelin, että jos hyvin käy, olen kotosalla vähän kahden jälkeen yöllä ja aamulla pitäisi herätä pirteänä ratsastustunnille. Että näihin tunnelmiin moikka vaan ja hyvää yötä.

...ja taas mennään

Onneks Google maps osaa auttaa tilanteessa kun tilanteessa ♥

Not. Oon tässä hajoillut viime päivinä joutuessani ajamaan täällä ja joka hemmetin kerta olen löytänyt itseni tasan tarkkaan väärästä paikasta. Argh. Ei ollut mitään ongelmia kulkea kesällä pohjoisessa keskellä-ei-mitään vaikka ilman karttaakin tai liikuskella rivakammin vieraammissa metsissä pt-kisoissa rastilta toiselle, mutta siinä vaiheessa, kun pitää ajaa tai kävellä kaupungissa, niin olen hukannut itseni ja lähtöpisteeni viidessä minuutissa. Meinasin myöhästyä lauantain ratsastustunnilta ajaessani hutiin ja perjantai-illan kuskausreissulta kotiinpaluusta ei tarvitse edes puhua. 

Huomisaamuna olisi aika raahautua lentokentälle taas viiden jäljestä ja viettää loppuviikko Köpiksessä, tällä hetkellä pitäisi siis pakata (ja siivota oma osuutensa) eikä suinkaan roikkua netissä. Olen yrittänyt ottaa reissun ajalta liikuntakiintiötä etukäteen täyteen - kuulun niihin ihmisiin, jotka sinkoilee seinille, mikäli ei pääse purkamaan säännöllisesti energiaa ulos. Ylitin itseni viime perjantaina käymällä uimassa huikeat 500 metriä salin päätteeksi (tapu tapu, mie en ikinä käy uimahalleissa ja uin ehkä kerran vuodessa vapaaehtoisesti. Sukuvika, faijalta opittu motto "jos olet joutunut veden varaan, olet tehnyt virheen" on iskostunut mieleen turhankin hyvin. Sukeltaminen onkin sitten ihan eri juttu..) ja muuten olen laittanut poluilla lenkkitossua toisen eteen odotellen mystisten hirviözombiörkkien ilmestymistä puskista. Mielikuvaharjoittelulla saa tunnetusti lisää tehoa treeniin vai miten se nyt oli ja miun mielikuvituksella juostaan pitkälle ja vauhdikkaasti :))) Pitäisi vaan hankkia lenkeille muutama heijastin, umpimustissa iltasella hölkkäämällä saa aiheutettua ihmisille iloisia pjaaskahalvauksia. 

Nyt on pakko aloittaa oikeesti jos haluan saada kaiken valmiiksi ennen huomisaamua ja mahdollisesti nukkuakin muutaman tunnin.. 

Let there be light

Löysin itseni eilen kokeilemasta ukulelen soittamista ja helkkari, sehän oli ihan huippua! Vitsi mikä leirinuotiosoitin, varokaa vaan kitaroidenne ja mandoliinienne kanssa.. Ensikertalaisen taidoilla nyt yllättäen ei järin huikeisiin suorituksiin taivuttu, mutta perussoinnut sain painettua mieleeni ja vähän se soittimen logiikka suvaitsi avautua. Kielet on vaan niin nurinkurisesti kitaraan verrattuna.

Marraskuun tihkusateissa olen oikeastaan melkein tyytyväinen siitä, että ei tarvitse joka aamu vaivautua minnekään toimistolle töihin, vaan voin keitellä pannullisen kahvia, kietoutua pehmoisiin kotivaatteisiin ja istahtaa läppärin äärelle työskentelemään silmäpusseineni. Ainakin omalla kohdallani huomaan jossain määrin päivänvalon korreloivan unentarpeen kanssa. Kesällä menee helposti pitkiäkin jaksoja 4-5 tunnin unimäärillä, syksyllä taas ei toivoakaan päästä ylös ellei takana ole 8-10 tunnin totaalikoomaa. Lumien tullessa sitä sitten taas kummasti piristyy. Tässä kämpässä on muutenkin aika himmeä valaistus, noita ennenkin kuvissa vilahtaneita IKEAn paperivarjostimia eikä oikeastaan ollenkaan varsinaisia kattolamppuja eteistä lukuunottamatta. Huonona puolena on tietty se, että en meinaa iltaisin löytää paikkaa, jossa näkisi lukea (tai no ehkä tiskipöydän loisteputken alla.. yeah right).

No, luonnonvalon puuttuessa on luotettava perinteiseen konstiin - siis poltettava kynttilöitä. En laita pahakseni, joskin viime aikoina olen taas koheltanut sen verran antaumuksella, että ihme kun koko talo ei ole vielä palanut maan tasalle.. Aiheutan muuten varmaan kohta jonkun yleisen alumiinipulan kun käytän noita tuikkukynttilöitä siihen tahtiin, että hirvittää itseänikin. Mutta ne on vaan niin paljon kauniimpia ja jotenkin kotoisampia kun ledituikut. Onnistuin vielä jostain tarjouskorista nappaamaan mukaan paketillisen kahvintuoksuisia tuikkujakin, jotka ihan oikeasti muistuttavat tuoksultaan vastakeittyä kahvia. Ainakin täällä tuoksuu hyvältä..

Edellisen perusteella todettakoon, että tämän hetken ehdottomaksi sisustussuosikiksi ovat nousseet nuo Iittalan Kivi-lyhdyt. Sain eilen kokoelmaani muutaman lisää, enkä itse asiassa edes tiennyt, että niistä on tuollaista isompaakin kokoa olemassa. Taas yksi osoitus liiasta vapaa-ajasta kun mie alan miettimään sisustamista.. Huomenna on pakko tehdä ekskursio vaikka sitten Helsinkiin, hulluksihan tässä on tullut!

Komitatiivin yksiköllä ja monikolla ei ole eroa

Tunnustaudun ärsyttäväksi kielipoliisiksi, joka jaksaa joka kerta repiä persiinsä, kun nettihesarin jutuissa on kirotusvihreitä tai käsittämättömiä lauserakenteita. Voin jättää kirjan kesken, jos käännös on kankea tai teksti sisältää pelkkiä päälauseita. Olen löytänyt muutamia mielenkiintoisia blogeja, joiden seuraaminen on kuitenkin kaatunut siihen, että teksti vilisee mielenkiintoisia kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Okei, kukaan ei ole täydellinen ja enhän miekään täällä käytä kirjakieltä, joten vähän osuu kritiikki omaan nilkkaankin. Kirjoitusvirheitä tulee ja allekirjoittaneen lauserakenteet on tunnetusti varsin koukeroisia, eli suurimman osan mielestä miun tuottama teksti on hemmetin raskasta luettavaa. Yritän kuitenkin sen verran panostaa, että oikolukaisen edes sivusilmällä tekstit ennen kun painan "julkaise" -nappia. Ja jokainen on varmaan huomannut, ettei se puhdas kirjakieli miun tapauksessa olisi ehkä toimivin vaihtoehto - vapaampi tyyli on oma valintani ja saman linjan olen pitänyt blogin alkuajoista asti. Ei kaikkien tarvitse tietää, mikä on possessiivisuffiksi tuottaakseen luettavaa tekstiä, mutta perus koulun käyneen henkilön luulisi osaavan kirjoittaa suola kurkun yhteen prkl. 

Vanhemmiten olen huomannut arvostavani myös kirjoissa yhä enemmän tekstiä itsessään, ei vain enää sitä juonta. Olen joutunut pari kertaa pettymään aika pahasti, kun saan näppeihini jonkun hehkutetun (ja ilmeisen kiireellä käännetyn) uutuuskirjan: melkein mieluummin valikoin nykyisellään kirjastosta jotain vanhempia "klassikoita" tai sitten jotain pienkustantamoilta tullutta neverheard-osastoa, joissa julkaisuaikataulu ei ole ollut niin kiireinen kun massahysteriaa nostattaneiden teosten kohdalla. Tai sitten luen englanniksi, mikäli se on kielenä alkuperäistekstissä. Muutamia poikkeuksia on, esimerkiksi Jaana Kaparin käännöstyö Pottereissa on kadehdittavan hienoa ja suomenkielinen versio jopa alkuperäistä nautittavampaa luettavaa. Harmittelen sitäkin, kun mulle ei tule enää sanomalehtien paperiversioita, vaan joudun tyytymään parin rivin nettiuutisointiin. Kotiinkannettuna tulee vielä Tiede ja ratsastajainliiton jäsenlehti, mutta jotenkin sitä huomaa lukemisen salakavalasti kadonneen arkirutiineista (juu nyt ei lasketa niitä englanninkielisiä tieteellisiä artikkeleita, joita odottelee ikuisuusprojektina muutaman tuhannen sivun verran. Ne vasta kamalaa luettavaa ovatkin, ainakin tekstin puolesta).

Laiskan, sohvalla kirjan kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen olo ei ole vieläkään mitenkään erityisen energinen ja yritän epätoivoisesti keräillä itseäni ennen kun lähden käymään kirjastolla. Ens viikolla olisi tarkoitus tehdä muutaman päivän pikavisiitti taas Tanskaan ja sieltä sitten pariksi viikoksi Kuopioon, mutta hajoilen täällä niihin hommiin, mitä pitäisi hoitaa ennen lähtöä. Reissussa jaksaa sitten taas kummasti.. No, on tässä vielä viikko aikaa.

Kukaan ei tiedä missä sinä asut! ...paitsi me.

Palauttelen täällä itseäni eilisen Tavastian keikkaillan rasituksista (mie oon tullu kyllä vanhaksi, takas kämpille kahdelta ja päätä särkee parin tuopin jäljiltä), joten I'm gonna keep this short. Turbonegro oli loistava livenä ja ihan uskomaton meininki paikan päällä, jäi kyllä niin positiiviset fiilikset kun vaan keikasta voi. Eli enköhän ole yleisössä seuraavallakin kerralla, kun bändi Suomeen eksyy.

Oli aika hämmentävää löytää kuvassanäkyvä lappunen postien seasta eilen - olen ehkä katsonut liikaa rikossarjoja, kun tosta tuli välittömästi kunnon sarjamurhaajavibat. Kyseessä oli kuitenkin ihan Postin/Itellan/whatsoever onkaan muistutuslappunen osoitteenmuutosasioista.. Ihan hauska toteutus, kyllä tuo hymyn kirvoitti :)) Pienet on ilonaiheet hullulla.. 

Mustavalkoista muokkaamattakin

Tänään on vallinnut suuri hiljaisuus, tai siis vallitsi tähän asti.. Pihalla alkoi koneet pörräämään tuossa vartti sitten, joten hei hei keskittymiskyky, siirrynpä tästä blogin puolelle. Voin ehkä syyttää väikkärin valmistumisen viivästymisestä meluhaittoja? Vitsi vitsi, mutta työni jakaantuu totaalisen aivot narikkaan-osuuksiin ja toisaalta niihin hyvinkin tarkkaa huolellisuutta ja keskittymiskykyä vaativiin hommiin (ainakin allekirjoittaneen asteikolla, aivokirurgit on varmasti eri mieltä ja se heille oikeutetusti suotakoon). Meneillään oleva alustava datantutkailu kuuluu ehdottomasti jälkimmäisenä mainttuihin. SPSS-tilastoanalyysit ei ehkä muutenkaan aikaansaa mussa mitään muuta kun ajoittaisia inhonväristyksiä ja vaikka aikoinaan nappasinkin tyylipuhtaan vitosen yliopiston tilastotieteen kurssista, en silti hallitse sitä käytännössä mitenkään erityisen hyvin.. Eli kaksisuuntaiset varianssianalyysit Bonferronin korjauksineen on my mind, tsori sinne ei mahdu nyt muutamaa kaivinkonetta. Truu tilastotieteilijät nauraa nyt partaansa kun mie täällä tuskastelen joidenkin ala-astetason skrubuanalyysien kanssa. Voi kyynel.

Luulin pitkään, että ulkona olisi ollut kirkasta, kun sälekaihdinten välistä pilkotti valoa. Sitten alkoi kuulua ihmeellistä rapinaa ja avatessani kaihtimia huomasin, että hiljainen sade ropisi ikkunaa vasten ja valo tuli työmaalle pystytetystä valotolpasta, joka on ystävällisesti suunnattu milteinpä suoraan ikkunasta sisään. Kiitos ja hyvästi, suljin visusti kaikki verhot ja jatkoin tosinörttinä koneen kuvaruudun tuijottamista. Harkitsin hetken ihan vakaasti WOTin asentamista tähän koneelle, mutta en tiedä, miten armas IT-tukemme suhtautuisi siihen tosiasiaan, että mätän (tai ainakin yritän) vapaa-aikanani pikselitankkeja pjaskaksi työkoneelta. 

Olen myös yrittänyt saada varatuksi sulkkisvuoroa tälle illalle, mutta ei tunnu onnistuvan. Kaikkialla on täyttä tai vaihtoehtoisesti halli sijaitsee jossain hornankorvessa, jonne kulkemiseen menisi tunti suuntaansa. Hinta näyttää joka tapauksessa olevan vähintään kaksinkertainen totuttuun verrattuna, mutta sitä kai tää "ihmisten ilmoilla" asustaminen on. Selvittelin viikonloppuna sentään, miten pääsen fillarilla sen about 10 kilsaa salille. Hähäh HSL, en ole enää riippuvainen palveluistanne. 

(Oh yeah, sain pelivuoron puoli yhdeksäksi, johan oli.. Aika moneen halliin piti soitella, mutta jesjes, tämä on ihan mahtavaa. Olen selkeästi pääsemässä eroon puhelinasiointipelostanikin, ehkä se viime kevään soitteluruljanssi lentokenttien turvallisuusvastaaville laski kynnystä näiden muiden puheluiden suhteen.)

Iltapalapiirakka

Harvemmin laittelen ruokaohjeita tänne, mutta eilen tuli tehtyä ruokaisampaa suolaista piirakkaa, joka sai varsin hyväksyvän vastaanoton. Kuvaa lopputuloksesta ei tietenkään ole, sillä piirakkaparka pahoinpideltiin välittömästi kun selkäni käänsin ja vartin sisään se oli tainnut kadota kokonaan. Ei ollut muuten koskaan aikaisemmin käynyt edes mielessä, että voitaikina voisi toimia vuoassa ja vähän skeptinen olin tätä tehdessäni.

Käytin omatekoista rahkavoitaikinaa, jonka olin tehnyt valmiiksi kylmään vetäytymään jo aiemmin päivällä (125 g maitorahkaa, n. 2 dl vehnäjauhoja, ½ tl leivinjauhetta ja ~75 g mikrossa pehmitettyä leivontamargariinia, nypitään sekaisin, painellaan tiiviiksi, kääritään taikinapala kelmuun ja laitetaan kylmään vähintään pariksi tunniksi). Kannattaa ottaa jääkaapista vasta juuri ennen käyttöä, pehmeänä on v-mäistä käsiteltävää.

Täyte:
riisiä (n. 1 dl keittämätöntä riisiä tai jos käyttää aterialta ylijäänyttä riisiä, niin sellainen 2 dl on varmaan aika hyvä määrä)
3 rkl oliiviöljyä 
2 porkkanaa
n. 7 cm pätkä kesäkurpitsaa
puolikas paprika
pieni sipuli
pakastepinaattia, kolme-neljä palleroa pussista
Koskenlaskija voimakas-sulatejuustoa

mausteita: (yrtti)suolaa, pippuria, muita mausteita oman maun mukaan, esim. chililastut on hyviä jos tykkää tulisemmasta safkasta.. Tuossa taisi olla vielä lisänä persilladea ja olisikohan ollut ripaus jeeraa. Muisti on näköjään hyvä mutta turhan lyhyt.

Riisit keitellään kasvisliemessä ohjeen mukaan kypsiksi. Kuullotellaan sipuli öljyssä. Raastetaan porkkanat ja kesäkurpitsa, paloitellaan paprika ja lisätään pannulle kun sipulit on sopivasti pehmenneitä, perään pinaatti ja kypsytellään n. 10 min. Sekoitetaan kypsät riisit kasvien kanssa ja maustetaan halutulla tavalla. 

Taikina jaetaan kahtia, 2/3-osaa painellaan piirakkavuoan pohjille ja reunoille. Päälle riisi-kasvisseos ja paloiteltua Koskenlaskijaa (sopivasti, mie nyt olen sitä mieltä, että juustoa voi harvoin olla liikaa, joten taisin käyttää melkein puoli pakettia..). Sitten kaulitaan pienempi taikinaklöntsä jotakuinkin pyöreäksi kanneksi piiraalle ja nostetaan täytteiden päälle. Reunat painellaan sormin umpeen ja kanteen pistellään haarukalla muutamia reikiä. Taikinaa sekä pohjalla että kannessa saa olla todella ohuena kerroksena - kyse on kuitenkin voitaikinasta, vaikka rahkalla kevennettynä se ei ihan niin irstaan makuista ole kun kaupan perusvoitaikina.. Päälle voi vielä halutessaan ripotella voimakkaan makuista juustoraastetta, ei ole mikään pakollinen lisä.  Koko komeus uuniin 225 asteeseen noin 10-15 minuutiksi. Kun reunat ja mahdollinen pinnan juustoraaste alkavat saada väriä, on piirakka valmis.  

Sori nyt on ihan pakko..

Ihan pikainen: arvatkaa, mitä sain vihdoinkin hankittua?

Kauniisti kurassa eilisen jäljiltä

Jeps. Olen himoinnut niitä uusia lenkkitossuja jo ties kuinka pitkään ja nyt sorruin. Eilisen perusteella olen nyt jo hyvin mieltynyt noihin uusiin kavereihini, kahdeksan kilsan testilenkki ei aiheuttanut ainoatakaan hiertymää jalkoihin ja ajallisesti tein oman ennätykseni - vaikkei se varsinaisesti hakusessa ollutkaan. Onhan toi rouheampi, pikemminkin maastojuoksuun suunniteltu pohjakuviointi erikoisen tuntuinen asvaltilla kun on tottunut sileäpohjaisiin Adidaksiin (goodbye addu-merkkiuskollisuus), mutta eipähän sitten luista niin pahasti lumellakaan.. . 

Ja kerrankin olin iloinen isosta kengännumerostani, toi miesten malli kun oli omaan silmään huomattavasti siistimpikin vielä kun naisten viininpunainen versio. Ulkonäköhän on tunnetusti juoksukenkien valinnassa se ykkösprioriteetti ;)

(Mie jatkan nyt töitä ja palailen lähiaikoina, moimoi!)

Palaveriodottelua

En saanut hankittua sitä edellisen postauksen lopussa peräänkuuluttamaani elämää, mutta kuukausikortin salille kyllä \o/ Ja ylitin eilen itseni kun uskaltauduin koettamaan penkkipunnerrusta. Testailin ensin pelkän tangon kanssa ja lopulta 30 kilolla, jolla sain vikan sarjan vielä suht kevyesti tehtyä, eli uskallan ehkä ensi kerralla lisäilläkin vähän.. En tiedä, mikä ihme siinä on arveluttanut niin pahasti, tätä ennen olin koettanut penkkiä tasan kerran ja olen kuitenkin muutaman tunnin salilla viettänyt. Hieman säälittävää ja vaikka lupasin itselleni, etten tee tästä mitään henk. kohtaista treeniblogia, niin alkaa huolestuttavasti vaikuttaa siltä, että se lupaus on pettynyt. Okei, lupaan olla ihan hiljaa tästä aiheesta jatkossa - ehkä :)

Pikkumuru sai talvirenkaat eilen ja tällä kertaa meikäläisen osuus siinä projektissa rajoittui kesärenkaiden vanteiden pesuun. Onnistuin siinä puutarhaletkun ja pesuaineen kanssa taiteillessa kastelemaan maiharit ja housuni, vaikka kuinka yritin olla supervarovainen ja huolellinen. Meinasi tulla vilpoisa siinä tuulisessa nollakelissä märkien kamojen kanssa heiluessa, mutta nyt ollaan valmiita talveen. 

Ajatus on harhaillut koko päivän töistä ihan toisaalle ja ensimmäistä kertaa muuton jälkeen katselin tätä kämppää sillä silmällä (ja huomasin samalla, että kohta taitaa olla aika päästää ikkunapöydän kukkaparka kärsimyksistään..). Mustavalkoinen on aina ollut sisustuksessa vähän vierastamani väriyhdistelmä, se on yleensä jotenkin kylmä ja liian laitetun näköinen, mutta joko olen täällä tottunut hiljalleen siihen, tai sitten olen vaan tulossa vanhaksi. Sälekaihtiminen raoista pilkottaneella auringollakin saattoi olla asian kanssa tekemistä.. Ehkä se tummuus toimi edellisessä kämpässäkin lähinnä sen vuoksi, kun neliöitä oli niin paljon tähän verrattuna. Ei sillä, en ole koskaan ollut sisustusihmisiä, enkä kyllä täälläkään kunnostautunut siinä asiassa.. 

Lopuksi bloggarin yhdistetty työ- ja hengailupiste. Sohva ei näytä tuosta kulmasta järin isolta, mutta mahdun rötköttämään tuohon pitkin pituuttani. Se on ihana. Ja pehmeä.

(Oon tässä pitkin päivää arponut, että miksi ihmeessä toisessa päässä taloutta haiskahtaa raato, mutta nyt se selvisi: olin jättänyt hikiset treenikamani eteiseen muhimaan ja jo nyt se kassista tuleva tuoksahdus on sanoinkuvaamattoman tyrmäävä..)

Maanantai ei mitään, tiistai ei mitään..

Ja täällähän on jotain valkoiseen etäisesti vivahtavaa maassa! Vautsi. Parastahan hommassa on tietysti se, että nelipyöräinen pikkumuru on edelleen kesärullat alla - syystä, että nimeltämainitsematon saksalainen kansanautomerkki on suuressa viisaudessaan päättänyt näköjään laittaa uudempiin malleihinsa ei-minkään-kanssa yhteensopivat lukkopultit ja edellinen omistaja on unohtanut jättää ko. pulteille tarkoitetun työkalun takaloosteriin autosta luopuessaan. No, yhteys on kuitenkin saatu ja osa tulossa postissa, joten eiköhän nuo renkaat vaihdu vielä tän viikon puolella. 

Lähdin jo lounasaikaan vähän oikomaan eilisen salin jäljiltä jomottavia koipiani ja [sarcasm] nauttimaan [/sarcasm] maisemista räntäsateen keskelle ja katsokaa ja ihailkaa, maa valkoisena (laatutakuuna kännykkäkamera):

Siis d44h, eiköhän niitata jouluvalot ikkunaan ja mennä markettiin kuuntelemaan pikkuoravien joululauluja ruuhkassa seisten kun maas on hanki ja kaikilla perse jäässä. Harkitsin muuten vakavasti blogin nimen muuttamista muotoon "eniten vituttaa kaikki", se ehkä kuvaisi paremmin ja toimisi samalla suoranaisena sisältövaroituksena. Pidetään mielessä..

Kaipasin kyllä aika kovaa niitä tuulilasinpyyhkijöitä silmälaseihini, ihan oikeasti pliis joku kehitelkää moinen huipputuote! Kuvista ei ehkä näy koko päivän jatkunut sade muutoin kun epätarkkuutena, mutta sitä tavaraa puski päin näköä ihan tosissaan. En pysty tällä hetkellä käyttämään piilolinssejä (eipä sillä, ne on melkein lopussakin taas, pitäisi tilailla jossain vaiheessa lisää), koska aiemmin käyttämäni halpiskuukausilinssit onnistuivat hankaamaan värikalvon viereen pienen haavauman oikeeseen silmään, vaikka ihan neuroottisen tarkak niiden kanssa yritinkin olla. Ilmeisesti linssi kovettui luvatun kuukauden sijasta jo ennen kun kolme viikkoa oli täynnä ja hiersi sitten, tai mistäs mie sen tiedän. Joka tapauksessa piilarit on jäänyt viime aikoina hyllylle.

Tulvii, tulvii.. Illemmalla toisella kävelylenkillä (oikeesti, reilu 20 km kävelyä päivässä?! Tsiisus meitsillä on tylsää työtuntien ulkopuolella) maa oli sitten ilosesti jäässä ja mm. todistin pyöräilijän tyylikästä volttia tangon yli turpa edellä asvalttiin oman lenkkini viimeisillä metreillä. Aika rivakasti se siitä nousi, että kovin fataalia aivovauriota ei ilmeisesti muodostunut siinä rytinässä. Harvinaista kyllä, tällä kertaa meikäläinen ei ottanut perstuntumaa maankamaraan, vaikka liukkaalla kelillä se yleensä onkin enemmän sääntö kun poikkeus.

Jes mut siirryn totaalisesti Rambon seuraan nyt loppuillaks. Lupaan vakaasti, että ainakin yritän hankkia elämän ennen seuraavaa postausta, okay?

You may have my number, you can take my name

Reisien ja takaliston totaalinen kuolema, kiitos jalkapainotteisen aamusalin. Vihaan kaikkia kyykkyjä ja jalkaprässejä, mutta kerran viikossa eiku kuukaudessa tai siis vuodessa nöyrryn tekemään nekin. Se päivä oli nyt ja seuraavan kerran sitten ensi jouluna, kiitos ja moi.

Täällä on (liikakansoituksen ja -infrastruktuurin lisäksi) pimeää, ankeaa ja märkää, unohtamatta iltaisin jostain nousevaa sumua. Kihersin riemusta kun aamulla lehdessä väitettiin huomiselle lumisadetta, mutat nyt se on jo muuttunut niin, että tiedossa onkin sitä ihan perinteistä vettä vaan taivaan täydeltä. No niin, käsi pystyyn kenelle tuli yllätyksenä? Tiedossa siis toinen aktiivinen viikko sohvan pohjalla lojuen, toisaalta en mie tuonne ihmispaljouten kyllä jaksa muutenkaan raahautua. Pitäköön tunkkinsa perkele, olisin jopa ihan tyytyväinen mahdollisuudesta keskittyä vain työhommiin neljän seinän sisällä verhot suljettuna jos vaan noi ¤#/%# rakennusmiehet eivät räjäyttelisi takapihalla säännöllisin väliajoin niin, että puolenkymmentä paskahalvausta päivän aikana on taattu. Huomaatteko, miten hyvää kaupunkiasuminen on tehnyt meikäläisen hermoille jo puolessatoista viikossa..?

Njoo. Kävin eilisiltana katselemassa uuden Bond-leffan ja pakko sanoa, että oli ehdottomasti parhaita 007-rainoja ikinä. Kauhean korkeita ennakko-odotuksia ei ollut, mutta oli kiva todeta olleensa väärässä. Viiskybäsellä fiktiosankarilla oli kun olikin vielä annettavaa ;) Voidaan tietysti keskustella yleisesti bloggarin laaduttomasta leffamausta, mutta en ole koskaan jaksanut innostua 2000-luvulla tehdyistä taiteellisista mustavalkomykkäelokuvista, jossa kaukaisen maan sokea orpo kaatuu sirkkeliin - yksinäinen vanha mummo katselee sotaan lähteneen poikansa kuvaa - sadevesi valuu ulkona viemäriin elämää symboloiden ja kaikilla on ikävää, mutta se on merkityksetöntä, koska me olemme vain pieniä ihmisiä suuren koneiston hampaissa the end. Sori, mut mieluummin Bruce Willis likaisessa valkoisessa paidassa, Iso-Arska aurinkolasit päässä tai vaikka Mel Gibson takatukassaan listimässä ihan perinteisiä pahiksia ilman sen suurempaa moraalista opetusta ja jos hommaan liittyy hienoja autoja, olen enemmän kun tyytyväinen. Jätän taidepläjäykset ja romanttiset komedia- tai nyyhkyleffat suosiolla muille, niin maailma pelastuu paljolta pahalta. 

Olen muuten pahoillani tästä blogin kuvattomuudesta, mutta viimeaikaisilla loisto-otoksilla voisin luoda lähinnä "Suomen rumimmat maisemat tihkusateessa" -lähiökammogallerian. Ajattelin kyllä ihan vakavissani hiippailla joku päivä kuvaamaan vaikka jonnekin radanvarteen ideana jonkinlainen ihmiskäden rakentaman ultimaterumuuden löytäminen ja sen muuttaminen kameran linssin läpi tekotaiteeksi.. (ja taas muistutuksena, en mie oikeasti ole näin negatiivinen ihminen, nou hätä. On vaan niin pirullisen mukavaa kirjoittaa ennemmin lievä v-tuilu hommaa ohjaamassa kun koko maailmaa rakastaen ja sateenkaaria sylkien. Voin toki testata sitäkin jos ihan välttämättä haluatte.)

Sure that you know what to do

Huomenna alkaisi sitten virallisesti talvikuukaudet. Tulisi nyt sitä lunta.. Hajoilin eilen ihan totaalisesti lenkkipolulle kun tie oli sieltä täältä jäässä ja kombinaatio kylmä + katupöly otti kurkkuun siinä määrin, että fiilis oli lenkin jälkeen koko loppuillan kun olisi kaktuksen syönyt. Kävi mielessä, että ensi kerralla otan kyllä duathlonin ja fillaroin ensin Haltialaan/Paloheinään tai hemmetti vaikka Luukkiin päästäkseni juoksemaan jonnekin muualle kun pääväylien varrelle. Ja voisihan sen alueen hölkkähullujen kehuman Nuuksionkin käydä testaamassa (joskin voin vaan kuvitella, miten hyvältä auto haiskahtaisi sen jälkeen kun köröttelisin lenkin päätteeksi takaisin kämpille hikikamppeet niskassa. Namm).

Tänään oli vuorossa kuntosalia aika löysällä meiningillä, en tiedä oliko käsivarret edelleen lötköspagettia muuton takia vai mistä oli kyse, mutta melko lunkisti tuli otettua. Ensi viikosta lähtien tarkoitus olisi siirtyä treenaamaan ihan oikeasti kolmijakoisella ohjelmalla (löysin "luo treeniohjelma" -ominaisuuden heiaheiasta eilen ja heti testiin). Pitäisi vaan saada hankittua se salikortti, mutta kun käyttämäni salin toimiston aukioloajat ei oikein natsaa miun treeniaikoihini. Ja hey, huomenna olis ratsastustunti :) ahdistaa vaan, kun julkisella liikenteellä perillepääsy vaikuttaa aika hankalalta. Oikeesti vähän säälittävää repiä iloa perusratsastustunnista kun vertaa niihin hevostelumahdollisuuksiin, joita Kuopiossa oli.. Mutta jostain se on täälläkin aloitettava (elän selvästi vielä jossain mystisessä utopiassa, jonka mukaan meikäläisen apurahalla mahdollistettaisiin ratsastaminen täällä. Hah hah).

Kävin muuten eilen illalla Tikkurilan kirjastolla ja hankin uuden kirjastokortin plus nappasin pari romaania mukaan iltalukemistoksi, vihdoinkin! Nyt voisi olla ehkä hyvä hetki keitellä kupillinen kahvia, sulkea tietokone ja heittäytyä sohvalle lueskelemaan Avalonin usvia. Hauskaa Halloweenia, palaillaan paremmalla ajalla!

Kuitenkin Kehä III:n ulkopuolella

Moikka! Pahoitteluni venähtäneestä postaustauosta, mutta allekirjoittanut tosiaan siirsi kirjansa ja kamansa Vantaalle, toivottaen Kuopiolle hellät hyvästit (no en nyt ihan lopullisesti, töiden puolesta siellä tulee varmasti vielä pyörittyä). Ennen varsinaista muuttoruljanssia olin lomittamassa muutaman päivän perustöiden lisäksi, joten kone on ollut auki lähinnä sähköpostien lukemista varten. Ja tänään sähköpostisysteemini sekosi jostain syystä, joten se meni sitten siinä..

Perjantai-lauantai meni tavaroita pakkaillessa ja autoon kuskatessa, lauantaina iltapäivällä ajettiin kuormat ja purettiin saman tien kun muuttoauto piti käydä palauttamassa vielä kuluvan vuorokauden puolella. Ihan vähän jännitti kun tiet oli jäässä ja molemmissa autoissa kesärenkaat alla, Mikkelin tienoilla ainakin jopa pääväylällä oli lunta ja riitettä paikoitellen. Hienosti osui kelit, kun tänään ollaan taas hellelukemissa. Odotan innolla pääseväni lenkille tuonne vesisateeseen.

Keittiökriisi

Täällä kämpällä vallitsee hirveä sekamelska edelleen, voitte vaan arvata paljonko sitä tavaraa näyttää nurkissa olevan, kun muutto tapahtuu 78 neliöstä 42 neliöön. Niinpä. Suurin osa on jo purettu ja toivon, että loput tästä siirtyy hiljalleen parin seuraavan päivän aikana kaappeihin ja ulkovarastoon. Osa tavaroista lähti jo äiteen nurkkiin ja lisääkin olisin voinut siihen lastiin laittaa, mutta olkoon. Kyllä tää tästä. Just kävi muuttofirman edustaja hakemassa lainalaatikot pois, joten muutama neliö tilaa vapautui käyttöön (tuntuu aika juhlavalta, kun vessan oven pystyy avaamaan vihdoinkin kunnolla eikä tarvitse enää pusertautua kapeasta raosta huoneesta toiseen siirtyessä). Muuttoilmoitus on tehty ja vanhan asunnon avaimet pudotettu postin kuljetettavaksi,joten eiköhän tämä ala kohta olla tässä. Ei kiitos ihan heti uudestaan..

Viimeinen kuva Kuopion kämpältä.. Harmi, kun en tajunnu napata 

todistusaineistoa pakun tavaramäärästä.

Arvatkaapa muuten, kuka ignoorasi totaalisesti sellaisen pikkujutun kun talviaikaan siirtyminen? Ihmettelin sunnuntaina ihan tosissaan, että on se nyt vaan yks perkele kun telkkariohjelmat tuli täysin vastoin ohjelmakarttaa - mistä syytin toki kunnallisvaaleja, nih, tollaset vaalilähetykset sotkee kaiken ja kenelläkään ei ole kivaa ja niin edespäin. Sisukkaasti halusin uskoa omaan ajanlaskuuni maanantaiaamuun asti, mutta ei auta, talviajassa ollaan ja iltaisin on taas pimeää kun perseessä, joten kynttilät esiin.. Elän muutenkin tavallaan tunnin jäljessä koko ajan, kun ajoitan työni aika pitkälti Tanskan aikaan. Joku nero taisi väittää ajan olevan suhteellinen käsite ja miun subjektiivinen näkemykseni siitä on tällä hetkellä harvinaisen sekava.

Elämä on.

Miksi joka vuosi jouluhössötys alkaa aina aikaisemmin ja aikaisemmin? Nyt on lokakuun puoliväli ja ensimmäiset tonttulaulut kuultu ja pikkujoulumainokset seinillä. Mokomat pilaavat koko homman idean, ei näin. Tai ehkä olen vain itse myöhässä, jouluvalot tulee laitettua itsenäisyyspäivän tienoilla (okei, ymmärrän että ne valot on kivat ja oikeasti käytännölliset omakotitalossa, jossa on ankea ja pimeä piha loppusyksystä. Mutta kerrostalossa?!?). Samoin tässä taloudessa ne jouluvalot otetaan pois loppiaisena samalla kun heivataan kuusi pihalle tai takkaan. Ei tarvitse varmaan mainita näistä jenkkihenkisistä epilepsiakohtauksen laukaisevista, kaikissa sateenkaaren väreissä vilkkuvista jouluköynnöksistä, joiden yläpuolella rautalangasta taivuteltu porovaljakko lentelee perisuomalaisessa vesisateessa. Aaahhh visuaalinen orgasmi taattu.

Löytyy tästä paljon positiivistakin, meinaan Alkoon on tullut jouluglögit myyntiin. Tähtiglögi on niin hyvää, että pakkohan sitä oli -hieman häpeillen kylläkin- kotiuttaa pullollinen. Joten tässä sitä nyt hörpitään kuumaa glögiä ja nakerrellaan iltapalaa. Siinä vaiheessa kun muut joulun alla kokoontuu hörimään glögiä parempaan kurkkuun, meitsi on jo juonut itsensä iloisesti yli ko. juomasta enkä enää nolaa naamaani kulauttamalla omin voimin koko pullollista. That's the way it works! Joskin noin yleisesti sanakirjaan voitaisiin ehkä lisätä miun kuva sanan "nolo" kohdalle. 

En yleensä hirveästi kiduta teitä sisustustaido(ttomuude)llani, mutta sori, nyt kohde sattuu olemaan maailman kusenkeltaisimman eteisen -eli eniten vihaamani kuvailuvalaistuksen- ainoa huonekalu. Haluan oikeasti opetella käyttämään tota vanhempaa Olympuksen kameraa, joka on siis tällä hetkellä ainokaiseni.. Kertoo ehkä jotain, että kamera on asustanut hellässä huomassani nelisen vuotta ja opin tänään käyttämään sen manuaalisalamaa. Erävoitto! Meillä ei oikein tuo saumaton yhteistyö synkkaa muuten kun aurinkoisena päivänä ulkosalla kuvatessa, mikä aiheuttaa astetta suurempaa harmistumista, sillä tiedän tasan tarkkaan, että pystyn parempaan. Tai siis kamera pystyy. Tuossa siis armas eteiseni, johon siirsin eilen (tai toissapäivänä.. no, joskus) lipaston ja rehuja. Ja yllättäen kynttilän. Toi kuvassa esiintyvä yksilö on vaniljantuoksuinen ja istuin jokin aika sitten eteisen lattialla nuuskimassa sitä ihanaa tuoksua ja kuunnellen naapurien riitelyä tuntien itseni vain vähän oudoksi. Persauksen puuduttua piti siirtyä takaisin sohvalle dataamaan. Siinä hommassa olen edelleen. Ja olen todennäköisesti vielä tunnin kuluttuakin, vaikka huomenna olis herätys kuudelta. 

Kaksi vasenta jalkaa

Vihdoinkin sain lisättyä noi ylimääräisiksi jäävät huonekalut myyntiin Huuto.netiin, yllättävän kauan muuten kesti ennen kun tunnukset hyväksyttiin niiden luomisen jälkeen. Ehkä olen vaan tottunut sihen, että käyttäjätilit aukeaa normaalisti sillä hetkellä, kun olet ne tunnukset saanut naputeltua. No joka tapauksessa. Se asia hoidossa. Paku vuokrattu kuun viimeiselle viikonlopulle ja sitten se on adios tälle kämpälle. Aika haikealtahan se tuntuu muuttaa puolet pienempään (josta siitäkin vessa vie kolmanneksen, kiitos iihanien uusien rakennussäädösten.. Siellä kylppärissä mahtuu nyt tosiaan isompikin porukka tanssimaan hutikassa ripaskaa ilman että tarvitsee pelätä seiniin törmäämistä. No, miehän oon aina valittanu liian pienistä vessakopeista, jossa ei mahdu istumaan ilman että polvet kolisee oveen. Eipähän ole sitä ongelmaa, mutta oisko joku välimuoto hei mitään..?)

Kävin aamulla ennen töiden aloittamista juoksemassa mäkiä, mutta energiaa oli liikaa vielä siinä neljän paikkeillakin, joten jatkoin minähän-en-ryhmäliikuntatunneille-mene -missiotani ja suuntasin yliopiston jumppaan. Maanantaisin tarjolla on vaihtuvia teematunteja ja tänään vuorossa streetdance/hiphop (tämän olisin toki voinut tarkastaa ennen kun säntään pää kolmantena jalkana sinne nolaamaan itseni). Fail. Vaikka tanssitaustaa jonkin verran löytyykin, niin nyt oli pakko todeta, että sori ei ollut mun juttuni. Lukiossa kokeiltu breakdance oli fyysisyytensä ja lievien akrobatiavaatimusten vuoksi ihan huippua ja siihen aikaan ghettoblastereista soi vielä vanha kunnon Run-DMC. Nykystreetdance taas.. ei jumalaut hajoilin jo sille musiikille (tai lähinnä lyriikoille, jotka tuntui perustuvan sanojen bitch/sexy/fuck/yeah toisteluun vain sanojen keskinäistä järjestystä vaihtelemalla) niin pahasti, että sekoilin askeleissa. Ja jotkut moittii metallisanoitusten olevan naiiveja ja typeriä.. Tunsin muutenkin olevani niin väärässä paikassa kun ihminen vaan voi. Tulipahan koetettua. Don't get me wrong, ohjaaja oli ihana ja osasi hommansa ja ei varmastikaan lajissa itsessään mitään vikaa ole, mutta ei vaan napannut. Onneksi kaikkien ei tarvitse pitää kaikesta.

Kauppareissulla heitin yhdet talvisaappaat vielä suutarille vetoketjujen vaihtoa vartem ja siinä vähän leuka loksahti kun kuulin jonoa olevan kahden viikon verran. Vau. Toisaalta kyllä hienoa, että suutareillakin riittää hommia edelleen. Palauttaa uskoa siihen, ettei tässä vielä ihan kertakäyttökulttuurissa elellä. Toivon vaan, että saan saappaat takaisin ennen kun siirryn romuineni etelämpään. Olen käyttänyt tän kyseisen pajan palveluja aiemminkin ja kieltäydyn viemästä kenkiäni muualle, kiitos vaan. Pysyn uskollisena asiakkaana.

(Oli hienoa huomata, että kello on varttia vaille yksi yöllä. Taitaa olla aika mennä nukkumaan..)

Suhtaudun tähän asian vaatimalla vakavuudella

Jos en mitään muuta osaa kokkailla, niin ainakin teen pahuksen hyvää makaronilaatikkoa soijarouheella. Nyt on hirveä ähky päällä kun pakkohan se oli santsata.. Eli hyvää aikaa päivitellä tänne jotain turhanpäiväistä kun ei kykene olotilansa takia kunnolla liikkumaan :)) Plus tietysti seuraan Felix Baumgartnerin ennätyshyppyä 39 kilsan korkeudesta. Hullu mies.

 
Njo. Nukuin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin hyvin ja heräsin edes jotakuinkin pirteänä yhdeksältä (hups). Olin sopinut ratsastusreissun vasta kahdeksi, joten ehdin siivoilemaan taas yhden kaapin sisällön ja hoitamaan pari muutakin juttua siinä aamupäivästä. Tän postauksen kuvat liittyykin sitten seuraavaan tarinaan. Tajusin tosiaan puoliltapäivin, että jes, ei ole maitoa (mikä on verrattavissa about kahvin loppumisen aiheuttamaan katastrofiin) eli ei muuta kun takkia niskaan ja äkkiä kipaisemaan ostarille. "Äkkiä" on kuitenkin suhteellinen käsite, sillä mulle on tunnetusti täysin normaalia lähteä harhailemaan pisteestä A pisteeseen B vaikka metsän läpi, varsinkin kun vaihtoehtona olisi suoraan ostarille vievä asvalttipäällysteinen tie. Mutta ei se ole yhtä hauskaa.

Ainoa vaan, että (toimivaa) rannekelloa en enää omista ja akkunsa suhteen viimeisiään vetelevä kännykkäparka oli laturissa, joten hieman pelko persiissä koetin kiiruhtaa sitten loppumatkan. Kimppakyydit on erittäin jees, mutta kun ei oltu sovittu kun summittainen lähtöaika, niin olin ihan varma, että missaan kyydin. Olen muuten kerran tullu persmäkeä ton yläkuvassa näkyvän harjanteen laitaa alas.. Saattanut joskus mainita, että koheltaminen kuuluu ykköstaitolajeihini. Kokemusta mäenlaskusta on myös Alppien puolelta, silloin onneksi törmäsin Remyyn enkä jatkanut matkaani aiheuttaen ahterillani maanvyörymää Davosin paikkeilla.. (Näen mielessäni Iltaroskan lööpin: "Suomalainen turisti mokasi Alpeilla - tapaturman seurauksena kuuluisa laskettelukylä hautautui irtokiviin!")

Oli muuten ihan pakko koettaa tunkea käsi tonne kivenkoloon. Tähän aikaan ei käärmeet enää liiku, niin laskin olevani turvallisilla vesillä. Juu, ei käärmeitä, mutta se oli täynnä hämähäkinseittiä. Tuli kiire.. (Hämähäkit voittaa kammottavuudessa käärmeet 6-0 ihan koska vaan. Ne pienetkin, yäähh apua.)

Joka tapauksessa, ehdin maastoreissulle ja tänään oli varmaankin viimeisiä kauniin syksyisiä kelejä ennen pimeiden loskapaskapäivien alkamista - täydellistä sunnuntaiajanvietettä. Tajusinpahan vaan takaisintulomatkalla, että nyt on se aika, kun pitää kaivaa kaikki heijastimet taas kaapeista ja yrittää ripustaa niitä jokaiseen käytössä olevaan takkiin. Edelleenkään liiskaantuminen jonkun kotteron eturitilikköön pimeänsateisena syksyiltana ei ole imo se coolein tapa heittää lusikkaansa nurkkaan..

Hei hei mitä kuuluu

Puuh, oon yrittänyt käydä läpi vaatekaappeja ja heittää pois vanhimpia plus laittaa keräykseen meneviä omiin pinoihinsa muuton alta ja tsiisus mikä homma. Jotenkin sitä tavaraa kertyy nurkkiin ihan tolkuttomasti ja harvemmin tulee pidettyä kaapinputsaustalkoita. Ja mie kuulun antishoppailijoiden kastiin, joten en edes halua arvella, miltä näyttää kunnon shop-a-holicin kaapit..

Tunnustan olevani villasukkaholisti. Näistä en luovu.

Kaikki ei edes päässyt kuvaan..

Syysflunssakin on vihdoinkin ohi, ehdin hajoilla ihan totaalisesti vuotavaan nenään (keskiviikon keppijumppajoogassa pää alaspäin keikkuessa oli aika mielenkiintoista.. ensimmäinen kerta kun olen meinannut kirjaimellisesti hukkua räkään). Pääsin tänään vihdoinkin lenkkipoluille just sopivasti sateen alkaessa, mutta yllättävän hyvältä se silti tuntui. Yleensä eka lenkki flunssan jälkeen on jotain ihan kamalaa, nyt sujui kuuden kilsan pyrähdys ihan heittämällä reiluun puoleen tuntiin. Not bad. Joko askel on pidentynyt, tai sitten salillakäynnistä on tullut voimaa lisää siinä määrin, että juoksu pyörii aikaisempaa paremmin. Joskus positiivisiakin yllätyksiä. Ehkä ensi kesänä se puolimaraton.. Jos polvet vaan kestää.

Rikoin muuten torstaina uuden kamerani. Miten sitä voi olla niin huolimaton, ettei katso onko säilytyskotelosta vetoketju kiinni ennen nostamista..? Ei ollut ja sieltähän se kamera lipsahti sitten vauhdilla kulma edellä lattialle. Päällisin puolin ok, käynnistyy n. 15 sekunniksi ja objektiivi tulee normaalisti esiin, mutta siihen se sitten jääkin. Helvetin hienoa. Johan se ehti mulla ollakin pari kuukautta - ei tuo pikkupokkari nyt tolkuttoman kallis onneksi ollut, mutta silti harmittaa ihan älyttömästi.

//jatkan näköjään kohelluslinjalla ja kaadoin teevedet pitkin keittiön lattiaa. Onneksi ei tullut jaloille.

Salaatti on pahaa

En nyt sentään enää kärsi ihan yhtä negatiivisesta asenteesta salaatteja kohtaan, onneksi. Mutta jonnekin yläasteikäiseksi asti olin sitä mieltä, että salaatit on syömäkelvotonta kuraa, kiinanakaali paholaisen keksintöä ja tomaatti vähintäänkin myrkyllistä. Paprikalle olin nuorempana allerginen, joten sen syömättä jättämistä ei onneksi tarvinnut sen enempää perustella. Nykyisin kyllä popsin ne paprikat oikeinkin mielelläni pois pilaantumasta.. 

Vaikka meillä nyt peruskoulussa ihan suht hyvää sapuskaa olikin (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), niin salaatin virkaa hoiti yleensä joko naurisraaste surullisilla rusinoilla terästettynä tai vaihtoehtoisesti kiinankaalisilppu, johon oli sekoitettu hernemaissipaprikaa. Ja sitä salaattia piti aina ottaa kunnolla ja lautanen syödä tyhjäksi, joten varsinaisen ruuan hoideltuani istuin inhoa pidätellen pulpetin äärellä ja yritin upottaa viimeisenä sen surullisen salaatin. Rutikuiva kiinankaalisalaatti muuten upposikin hyvin taskunpohjalle ja sieltä seuraavalla välitunnilla koulun viereiseen metsikköön, naurisraasteen kanssa piti käyttää enemmän luovuutta tai sitten yksinkertaisesti syödä se. En ole muuten varma, huomasiko kukaan koskaan tätä salaatin salakuljetusta (no niin äitee, tiedät nyt tämänkin miun hurjan villistä lapsuudesta..).

Pikku hiljaa opin ensin sietämään perussalaatteja, myöhemmin ihan pitämäänkin niistä. Tomaatin kanssa meni pitkään ja kiinankaaliin en muuten koske vieläkään, vaikka muuten en hirveästi ruoka-aineita välttelekään (poislukien tietty liha, mutta se nyt on toinen tarina). Kun sain iskostettua tajuntaani, että salaatissa voi olla vähän muutakin kun ne perusainesosat ja että se voi olla oikeasti hyvääkin, olen alkanut testailemaan erilaisia ruokaisampia salaattiversioita ihan vapaaehtoisesti. Tarkoittaa käytännössä sitä, että jos salaatissa on juustoa tai pähkinöitä, niin olen yleensä ihan fiiliksissä.. Samoin tuoreet mansikat tai viinirypäleet siellä kurkkujen keskellä köllimässä saa kuolaamaan. On näköjään vähän turhan helppoa huijata meikäläinen syömään ne rehutkin..

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että ideat alkaa loppua salaatin piristämiseksi. Olen koettanut googlailla, mutta joko saan vaihtoehdoiksi jotain ihan perussalaatteja tai sitten turhankin erikoisia gourmet-virityksiä, joihin tulee sellaisia raaka-aineita, joita ei ihan tuolta lähi-Prisman hyllyiltä löydy. Ideoita? Terveellisyys ja keveys on toissijaista, en ole ikinä uskonut salaatin olevan se ykkösvaihtoehto jos haluaa välttämättä harrastaa ravitsemuksellista itsekidutusta.

Flunssapäivän "mitä-kaapista-löytyy" -salaatti

eli friseesalaattia, miniluumutomaatteja, kurkkua,

raejuustoa ja saksanpähkinärouhetta

Jurassic Park!!

Onko hei olemassa coolimpaa tapaa viettää lauantaita kun kierrellä museossa dinojen keskellä? :))) Taidan kyllä olla ihan menetetty tutkijanörttitapaus, kun hengaan ihan onnessani luonnontieteellisen museon näyttelytiloja läpi aurinkoisen lauantain kunniaksi. Ei vais, kaikenlaiset museot on oikeasti mahtavia paikkoja ja tulee vierailtua niissä ihan liian harvoin. Seuraavana listalla taitaa olla Ateneum, olen niin juntti etten jaksa tajuta suurinta osaa nykytaiteesta, joten tyydyn ihailemaan klassisempaa kamaa. 

Kamera sanoi heimoi ja hyvää yötä ekan tutkitun kerroksen jälkeen, joten sori, kuvapuolella on vaan lihattomia dinoja tarjolla. Jostain syystä muutenkin luupuoli ja kivettyneet fossiilit kiinnostivat enemmän kun täytetyt elukat lasivitriineissä, vaikka nekin oli kyllä hienosti toteutettuja. Linnut oli poikkeus, niitä katsellessa vierähti tovi (ja totesin haluavani oman varpuspöllön, miks kukaan ei oo kertonu niiden olevan ihania!) Eli susihukkasen, metsäkauriiden ja sen mustan korppiparin lisäksi haluan myös pikkuisia pöllöpalleroita mielikuvituslemmikkieläintarhaani.. Alakerran luunäyttelyn jouduin juokseen aika vauhdilla läpi, mikä jäi vähän kaivelemaan, mutta aukioloajat on aukioloaikoja. Ja nälkä siinä vaiheessa sitä luokkaa, et olisin voinut syödä vaikka vitriinissä olleen hirven. 

Löysin muuten pahan puutteen kamerastani. Siitä alkoi tosiaan akku piippaamaan, eikä lataaminen näköjään onnistukaan läppärin kautta. Mitvit.. ei mulla tietysti mitään laturia ole täällä mukana.

Taidan jatkaa Finrexinin ryystämistä, pari tuntia sitten alkoi aamuinen kurkkukipu muuttua palelemiseksi, eli ilmeisesti olen jossain vaiheessa onnistunut vilustuttamaan itseni. Ei auta kun makoilla huominen kirja kourassa sohvanpohjalla jos tämä ei tästä mene ohi, hienoa..