Elämä on.

Miksi joka vuosi jouluhössötys alkaa aina aikaisemmin ja aikaisemmin? Nyt on lokakuun puoliväli ja ensimmäiset tonttulaulut kuultu ja pikkujoulumainokset seinillä. Mokomat pilaavat koko homman idean, ei näin. Tai ehkä olen vain itse myöhässä, jouluvalot tulee laitettua itsenäisyyspäivän tienoilla (okei, ymmärrän että ne valot on kivat ja oikeasti käytännölliset omakotitalossa, jossa on ankea ja pimeä piha loppusyksystä. Mutta kerrostalossa?!?). Samoin tässä taloudessa ne jouluvalot otetaan pois loppiaisena samalla kun heivataan kuusi pihalle tai takkaan. Ei tarvitse varmaan mainita näistä jenkkihenkisistä epilepsiakohtauksen laukaisevista, kaikissa sateenkaaren väreissä vilkkuvista jouluköynnöksistä, joiden yläpuolella rautalangasta taivuteltu porovaljakko lentelee perisuomalaisessa vesisateessa. Aaahhh visuaalinen orgasmi taattu.

Löytyy tästä paljon positiivistakin, meinaan Alkoon on tullut jouluglögit myyntiin. Tähtiglögi on niin hyvää, että pakkohan sitä oli -hieman häpeillen kylläkin- kotiuttaa pullollinen. Joten tässä sitä nyt hörpitään kuumaa glögiä ja nakerrellaan iltapalaa. Siinä vaiheessa kun muut joulun alla kokoontuu hörimään glögiä parempaan kurkkuun, meitsi on jo juonut itsensä iloisesti yli ko. juomasta enkä enää nolaa naamaani kulauttamalla omin voimin koko pullollista. That's the way it works! Joskin noin yleisesti sanakirjaan voitaisiin ehkä lisätä miun kuva sanan "nolo" kohdalle. 

En yleensä hirveästi kiduta teitä sisustustaido(ttomuude)llani, mutta sori, nyt kohde sattuu olemaan maailman kusenkeltaisimman eteisen -eli eniten vihaamani kuvailuvalaistuksen- ainoa huonekalu. Haluan oikeasti opetella käyttämään tota vanhempaa Olympuksen kameraa, joka on siis tällä hetkellä ainokaiseni.. Kertoo ehkä jotain, että kamera on asustanut hellässä huomassani nelisen vuotta ja opin tänään käyttämään sen manuaalisalamaa. Erävoitto! Meillä ei oikein tuo saumaton yhteistyö synkkaa muuten kun aurinkoisena päivänä ulkosalla kuvatessa, mikä aiheuttaa astetta suurempaa harmistumista, sillä tiedän tasan tarkkaan, että pystyn parempaan. Tai siis kamera pystyy. Tuossa siis armas eteiseni, johon siirsin eilen (tai toissapäivänä.. no, joskus) lipaston ja rehuja. Ja yllättäen kynttilän. Toi kuvassa esiintyvä yksilö on vaniljantuoksuinen ja istuin jokin aika sitten eteisen lattialla nuuskimassa sitä ihanaa tuoksua ja kuunnellen naapurien riitelyä tuntien itseni vain vähän oudoksi. Persauksen puuduttua piti siirtyä takaisin sohvalle dataamaan. Siinä hommassa olen edelleen. Ja olen todennäköisesti vielä tunnin kuluttuakin, vaikka huomenna olis herätys kuudelta.