Matkapäiväkirjaa taas

Täähän on nyt hieman hankalaa, koska meillä on pieniä erimielisyyksiä bloggerin kanssa ja joudun kirjoittamaan tekstin ensin Wordiin ja kopioimaan täältä sitten tohon tekstikenttään. Eli jos näkyy hieman omituisesti, niin sori, en mahda sille nyt tällä kertaa mitään. Tänään ei ole mennyt ihan putkeen, aloitin aamun unenpöpperössä tilaamalla tiskiltä aamiaista ruotsiksi. Tuli vähän hämmästynyt katse sieltä tiskin toiselta puolelta. Joopa joo, mikä maa, mikä valuutta taas.. Hämmentävää kyllä, yllättävän sujuvasti änkytän vieläkin toisella kotimaisella vaikken sitä ikinä missään käytäkään.

Köpis-infoa part one, eli kulkeminen. Täällähän on aika vähän autoja (olikohan se jotain 360 autoa per 1000 asukasta) ja autoilu varsin raskaasti verotettua. Autojen vähyyden huomaa ihan tuolla ulkosalla liikuskellessa, suurimmilla väylilläkin menee korkeintaan kaksi kaistaa vierekkäin ja ruuhkia ei näytä olevan edes aamukasilta tai siinä neljän-kuuden maissa iltapäivällä. Suurin osa liikkuukin joko julkisilla (joista taisin jo mainita, että ne toimii ja on kohtuuhintaisia. Ja täysiä) tai polkupyörillä. Mistä päästäänkin aiheeseen:

Fillareille menee omat kaistat, eli molemmin puolin ajoväylää on yksisuuntainen pyörätie (oikeenpuoleinen liikenne kuten autoillekin), jossa pätee samat liikennesäännöt ja valo-opasteet kun autoilijoillekin. Muistuttaa Hollantia, mutta siellä homma oli vähän villimpää. Pyöräilijöillä on tietyt käsimerkit kääntymiselle ja pysähtymiselle, niiden opettelu kannattaa.. Pienellä panttimaksulla lainattavissa olevia citypyöriä on aika hyvin tarjolla ja samoin täällä yliopistolla biologian yksiköllä on muutama mummosyrveli henkilökunnalla käytettävissä. Maasto on lituskaisempaa kun Pohjanmaan lakeuksilla, eli sillä pyörällä tosiaan pääsee aika kätevästi paikasta A paikkaan B. Kuulostaako helpolta? Varmaan onkin, kunhan siihen tottuu. Mutta kyllä se ensimmäinen pyöräilyreissu tänään aiheutti muutaman paskahalvauksen ja vähintäänkin normaalissa määrin tunarointia. Ensinnäkään ole koskaan pahemmin ajanut naisten pyörällä. Se menoa tukevoittavan tangon puuttuminen aikaansai melkoista horjumista kun yritin epätoivoisesti kääntää menopeliä normaaliin tyyliin painamalla polvella tankoon. Virhe. Meinasin pari kertaa ottaa ja rymähtää nenä edellä asvalttiin kun homma ei toiminutkaan totutulla tavalla. Toiseksi go with the flow. Enemmän liikennöidyillä pätkillä ei kannata alkaa tarkastelemaan karttaa. Tai unohtua ihailemaan maisemia.

Mun pyöräilyreissu suuntautui Frederiksbergiin eli noin kolmen kilsan päähän päämajalta. Matkaan meni kymmenisen minuuttia suuntaansa ja olin sentään se pahin hidastelija kun jouduin arpomaan kadunnimiä kaikissa risteyksissä. Mutta siis fillarilla tosiaan pääsee ja kätevästi. Ja melko hyvin muuten häviää käsitys etäisyyksistä, sen verran kevyttä ja helppoa kulkeminen kakspyöräisellä on.

Toinen vähintäänkin hämmentävä seikka täällä on luomutuotteiden yleisyys. Kauppa kun kauppa, niin melkeinpä mitä hyvänsä aina pastasta vihanneksiin ja shampooseen saa luomuna. Hintaero perustuotteisiin on pieni, joten tulee osteltua täällä økologisk dyrkning -merkattuja tuotteita ihan huomaamattakin. Ja niitä tanskalaisia voileipiä, mutta se on jo ihan toinen tarina.. Täällä ei ilmeisesti tunneta käsitteitä ”kalori”, ”laktoosi-intoleranssi”, ”kolesteroli” tai ”vähähiilihydraattinen ruokavalio”.

Tervehdys tuulimyllyjen keskeltä

Köpiksessä ollaan. Eilinen oli aika kiireinen ihan töiden puolesta plus jouduin tekemään iltasesta parin tunnin extempore-ekskursion Christianshavniin ja sitä ennen piti saada hotellilla kuitattua ittensä sisään (kaikki hoitui aamulennon jäljiltä todella tuoreena ja edustavana.. Nämä ”lentokentälle ennen kuutta” –päivät ei välttämättä hirveesti ylennä mieltä). Kuolin aika tehokkaasti illalla joskus yhdeksän maissa kun pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn.
Tänä iltana taidan kaveerata vähän enemmän parin Tuborgin kanssa. Se on vähän pakkokin, sillä tutustuin aamusella hotellilla aamukahveja ryystäessä pariin japanilaiseen tyttöön ja huomattiin, että tänä iltana tarjolla on karaokeilta hotellin puolesta. Älkää hätäilkö, mie en todellakaan aio laulaa. Mutta kuuntelemaan menen kyllä, sopivasti aivot narikkaan tälle illalle. Yllättäen ilmeisesti japani ja suomi on äänteiden puolesta melko samankaltaisia, olihan se pakko pyytää opettamaan vähän japania ja meikäläinen vastavuoroisesti sitten neuvoi heille muutaman sanan suomea. Hadu ja Isa selvittivät kiitettävästi kaikki skandinaaviääkkösillä varustetut sanatkin ja kuulemma erittäin hyvin sujui tältä savolaiselta japani. Veikkaisin kyllä, että kehujen takana sieltä puolelta oli pikemminkin se kuuluisa aasialaiseen kulttuuriin kuuluva kohteliaisuus eikä niinkään rehellinen totuus.. No joo mutta toivotaan, että illalla on tarjolla suomikapakoiden normaalien lauantai-iltojen kännikaraokea parempaa viihdettä.
Huomenissa sitten sightseeingia kaupungilla, pitää vähän kerätä tietoja kesän materiaalihankintoja varten. Täällä menee monet paikat harmillisen aikaiseen kiinni, joten on hieman hankalaa saada sovitettua kaupunkiin tutustumista arkipäiviin. Töiden jälkeen kun siinä viiden-kuuden aikaan lähtee huitelemaan yliopistolta meinaa suurin osa kaupoista, museoista ja gallerioista olla kiinni plus kiitos huikean tunnin aikaeron täällä on jo kuuden aikaan melko pimeää. Eli jos haluaa nähdä Pienen Merenneidon, niin tarvitsee varautua yökiikareilla (hmm.. ei sattunut mukaan laukkua pakatessa).
Pikainen postaus tällä kertaa. Jatkan vielä hetken tässä hommia, koetan palailla jossain vaiheessa viikkoa vielä uudestaan blogin puolelle.

Se on geeneihin kirjoitettu

Pääsin vähän ottamaan takaisin perjantain täysin persiilleen mennyttä ratsastustuntia (tai siis ratsastushan on siitä tietysti ihan kiva laji, että yleensä jos homma menee kovinkin kirjaimellisesti päin persettä niin se on ollut jo kohtalaisen hyvä suoritus), kun kävin päivemmällä ratsastamassa muutaman hevosen. Itsetunto ratsastajana ryömi sieltä pohjamudista hitusen ylöspäin ja tiistaina sitten paremmin. Erehdyin luottamaan säätiedotukseen ja kampesin itseni satulaan ratsastushousuissa ja hupparissa normaalin talvisen michelinukko-toppauksen sijasta ja eikös se alkanut heti alkumetreillä tuppaamaan kunnolla vetistä lunta päin näköä. Ihanaa. No, kyllä pari hummaa ratsastaa vaikka vähän vettyneissäkin kamppeissa. Edelleen muuten odotan innolla, että joku kehittelisi ne tuulilasinpyyhkijät silmälaseihin..

Nyt ei jotenkin motivoi ajatus, että huomenna on maanantai. Yhh. Olen virittänyt kännykkään muistutuksen "hanki lentoliput" sekä raapustanut kalenteriin jäätävän kokoisilla tikkukirjaimilla saman, mutta unohdan kuitenkin. Niinpä.. Muuten olisin varaillut lennot jo viime viikolla, mutta tarvitsen vielä huomenissa tiedon lähteekö mun mukana tavaraa vai olenko vastuussa vain varasukistani.

En muuten tajua, miten onnistun naputtelemaan tänne aina niin pahuksen sisällötöntä tekstiä. Jotenkin aina niin kiire tai sitten teen mukamas jotain muuta siinä samalla ja ajatus pätkii pahemman kerran. Olen tässä samalla yrittänyt väkertää mailia ja ilmoittautua elokuussa järjestettävälle kurssille (tai mikähän tuo nyt olisi suomeksi) - suuntana Sveitsi. Äh, arvostaisin kovasti valmiita ilmoittautumislomakkeita, mutta tännepä pitääkin lähettää luovasti sähköpostia. Dear someone ja silleen.


Ja blogitunnustuksesta kiitos Ellikselle! :)

Antareksen tunneleista tähtipölyyn Laerteen, kapinoista Plejadien Orionin kansannousuun..

Tiedättehän, kun keli on tympeä? Harmaa. Ankea. Loskainen. Masentava.
Tänään on juuri sellainen päivä, kun kaikki väri tuntuu kadonneen maailmasta, ulkona haisee ei-millekään ja omasta kropasta puuttuu kaikki energia. Se masentava tunne, kun jo ennen silmien avaamista aamulla tiedät, että tänään on sellainen päivä, jolloin mistään ei tule mitään ja mikään ei innosta. Ah kuinka onnistuinkaan kuulostamaan taas niin viehättävän yleisnegatiiviselta.


Nämä on myös niitä päiviä, kun huomaa toimivansa noh, ei ehkä aina niin loogisesti ja itsestään tietoisena. Lähdin viemään aamukahvin jälkeen roskia alas ja yhtä kirjettä parinsadan metrin päähän postilaatikolle. Jossain vaiheessa tajusin jatkaneeni matkaa ajatuksissani siitä postilaatikolta vaan eteenpäin ja lopulta roskienvientireissu muuttuikin tunnin kävelylenkiksi. Toki tyylikkäänä pulsupipo päässä (kaverini risti armaan ikivanhan mustan piponi joskus "ehta rantojen mies" -lätsäksi ja siitä jäi tuo nimitys.. myönnettäköön, ei se ehkä mikään maailman esteettisin vaatekappale ole ja osittain juuri siksi niin kovassa käytössä) ja fläbärit jalassa tuolla loskan keskellä.


Jotenkin tuntuu, että jätän sen suunnitellun hiihtolenkin väliin ja unohdan työasiat tältä illalta. Sen sijaan raahaan viltin, korvatulpat ja hyvän kirjan olkkariin, sytytän pari kynttilää ja kaadan itselleni lasillisen valkkaria - sitten käperryn sohvannurkkaan lueskelemaan kattimokoma kainalossa. Harmaina päivinä on ihan mukava vaan kadota hetkeksi jonnekin vähän värikkäämmän mielikuvitusmaailman puolelle (tai sitten voi vetää kunnolla ittensä masennuksen partaalle valitsemalla harmaan päivän lukemistoksi Hugon Kurjat.. Myös Tolstoin Sota ja Rauha tai Kilven Alastalon salissa voisi toimia tähän tarkoitukseen).


Kuvituksena taas laadukkaasti ja aiheeseen liittyen kämpän yksityiskohtia eilisestä kamera-asetusten testailusta.. (Sanokaa muuten, etten ole ainoa, joka valikoi viinejä etiketin ja nimen perusteella..? Punaviinejä en niinkään, mutta valkkareiden kanssa olen täysin newbie, jolloin köh.. valintakriteerit ei ehkä ole ihan niitä professionaaleimpia. Mut mikä on hyvää?)

Tauon paikka

Lounastaukopostaus.. Kotona työskentelyn hyviä puolia, että voin tauottaa hommia oman päivärytmini mukaan - käytännössä aivotoimintaa vaativat hommat aamuun, joko niin että käyn ensin lenkillä tmv, sitten töitä, pidempi tauko ja illemmalla vielä mekaanista "avaa tiedosto, paina kolmea näppäintä ja tallenna" -hommaa. Yritän laskea niin, että käyttäisin sen kahdeksisen tuntia päivässä, mutta taidan olla liian fiilispohjalla toimiva otus. Sillon kun tuntuu sujuvan, kirjoitan/teen vaikka 20 tuntia yhtäjaksoisesti, sitten on vastaavasti niitä päiviä kun ajatus harhailee jossain Keskimaassa ja käsi-aivoyhteys tuottaa näppikseltä lähinnä vinkuintiaa selkeän suomen sijasta.

En ole päässyt hevosen selkään puoleentoista viikkoon ja vieroitusoireisiinhan ei auta kun tunnille meneminen. Onneksi pika-apua oli saatavilla ja kuudelta olis tiedossa ihan ohjattua hummailua. Ah. Kävin viemässä saappaatkin suutarille, pyysin josko koettaisivat venyttää saappaansuuta puolisen senttiä. Maanantaina sitten katsotaan, helpottaako yhtään saappaiden pukemista (ja varsinkin poisottamista..). Istuvat jalkaan huippuhyvin siinä vaiheessa, kun on saanut ujutettua kinttunsa paikoilleen, mutta se muu repiminen, argh. Pohdin hetken ihan vakavissani myös uuteen kypärään investoimista, "uusin" kotsa on vuodelta 2001 ja vanhempi luottohirvitys 1999. Se ihan ensimmäinen kypärä vuodelta -91 tai -92 pelitti kunnioitettavan hyvin kunnes levisi lopulta kappaleiksi palveltuaan ykköskypäränä ööh.. 15 vuotta? Turvallisuus wtf.. Ei vais, en kyllä ole kavunnut hevosen selkään kovin montaa kertaa ilman kypärää, mistä olen loppujen lopuksi aika ylpeä. Jee jee. Ratsastan kotsa päässä ja käytän turvavyötä. Muuten mut voisikin luokitella 1. luokan turvallisuusriskiksi itselleni ja ympäristölle.

Jees voisin siirtyä takaisin työkoneelle, haluaisin saada yhden homman viimeisteltyä vielä ennen tunnille lähtöä.. Tässä olisi sopivasti pari tuntia aikaa.

Älä tyrkytä minulle terapiaa..

Sain sitten jo toisen sauvan hajotettua tänä talvena. Tykkään ihan hirveästi kaikista ladullakävelijöistä, niihin kappashupstässähänupottaa-jalanjälkiin on kiva sujauttaa sauva kovemmassa vauhdissa. Kiitos taas tästä. Mikä kohta siinä lauseessa "ladulla käveleminen kielletty" on niin vaikea ymmärtää?

Just nyt tällä hetkellä ihan rehellisesti sanottuna vituttaa kun pientä oravaa.

Ensivaikutelmia

Yay. Eka reissu Tanskaan on nyt sitten takana (ja ei ole kuvia, matkustin laiskana kässäreillä niin armas tonnikalatölkki a.ka 1000D ei mahtunut mukaan - joku pokkari on kyllä laitettava ostoslistalle). Kotiuduin Kuopioon puoliltaöin parin Vantaalla vietetyn päivän jälkeen ja tänään se varsinainen paluu arkeen. Parin viikon päästä sitten taas lentokentälle ja suunta kohti Kööpenhaminaa. Tarvitsee varmaan jossain vaiheessa vähän selittää mikä juttu tämä nyt oikein on. Nyt ei jaksa.

Työpaikka

Okei. Ensivaikutelman perusteella jäi oikeinkin hyvät fiilikset. Tanskalaiset talot on tosiaan sellaisia värikkäitä vanhahtavia harjakattoisia ihanuuksia ja linnoja, hyvin hoidettuja puistoja ja mielenkiintoisia pieniä yksityiskohtia oli kaikkialla. Keskustassa autoliikennettä oli yllättävän vähän, kaistoja näytti olevan vain yksi kumpaankin suuntaan. Julkisia sen sijaan kulki aika tiheään ja melkeinpä minne hyvänsä pääsi metrolla/junalla/bussilla, hinta oli 3 vyöhykkeen lipulla (vastasi varmaan jotain seutulippua? Keskusta-alueella pääsi halvemmalla) noin 2,5 euroa. Työporukka oli mukavaa, aika paljon rennomman ja jotenkin yhteisöllisemmän oloinen meininki kun Suomessa. Hei oikeesti, en ole tottunut syömään lounasta yhtä aikaa muun työporukan kanssa saman pöydän ääressä. Tai että työtilaisuudessa edessä on (ilmaista) olutta (ei, en valita ollenkaan). Voisin jatkaa näitä vaikka kuinka. Välillä piti kysellä tyhmänä, että hei ihan oikeesti, voinko tehdä näin/voiko olla näin..

Piparkakkutaloja!

Yllättäen "en mie mitään karttaa tarvitse" osoittautui huonoksi ajattelutavaksi, tottahan se piti eksyä jo heti torstai-iltana kun lähdin hostellilta hortoilemaan iltapalanhakureissulle. Vinkki: Köpiksen keskustassa on miljoona pientä katua sikin sokin jokaiseen ilmansuuntaan. Ota kunnon turistikartta mukaan. Onneksi tanskalaiset näytti puhuvan hyvää englantia ja olevan huomattavasti avuliaampia neuvomaan reittiä kuin suomalaiset (ainakin pk-seutulaisille tuntuu olevan välillä täysin mahdotonta viittoa tietä asemalle/Manskulle/Kansallisteatterille/lähimmälle metroasemalle. Argh). Niin joo, ne kuuluisat tanskalaiset voileivät on muuten hyviä. Ja pelko joutua elämään ilman ruisleipää oli turha - kyllähän sieltä tummaa leipää saa, itse asiassa enemmän oli tarjolla saaristolaislimpun tyylistä leipää kun vaaleita vehnäleipiä. Jes!

Jees. Täällä on järkyttävä pölykaaos, joten pitänee kaivaa se pölynimuri esille. Lisäks pääsen leikkimään remonttireiskaa ja naputtelelemaan pari naulaa olkkarin seinälle.