Perspectives

Täällä on ollut mieletön auringonpaiste ja lämmintä koko viikonlopun, joten olen lähinnä hengaillut ulkosalla: pyöräillyt nyt kun sain pyörän vihdoin ajokuntoon, ratsastanut enemmän ja vähemmän, juossut ja ihan vaan yleisesti nautiskellut kevään etenemisestä. Viime viikolla oli noussut ensimmäiset leskenlehdet ja lunta näkyy enää pälvinä siellä täällä. Ainoa, mikä viikonlopulle suunnittelemistani jutuista jäi välistä oli Korjaamon kirjamarkkinat, kun aikataulut otti ja kusi lauantain osalta. 

Ainoa, mikä täällä kehäkolmosen varrella aiheuttaa vähän ketutusta tähän aikaan vuodesta on älytön pöly. Ei mitään toivoa, että arvaisin lähteä ulos aamu- tai iltapäiväruuhkan aikoihin, vaikka mulla ei mitään astmaa olekaan. Lauantaisen juoksulenkin jäljiltä nenä vuotaa edelleen verta niistäessä ja sama homma oli viime keväänä tähän aikaan. Kaupunkiasumisen hienoja puolia. Välillä tuntuu,että tota harmaata pölymoskaa tulee sisällekin, vaikka kuinka yrittäisi pitää ovet ja ikkunat kiinni. En ees halua ajatella, miltä mun keuhkot näyttää tällä hetkellä. Saattaa jäädä ketjuröökaajien tervakeuhkot kakkoseks verrattuna meitsin katupölyahtaumaisiin hiekkapusseihin..

Viime viikolla tilatut uudet vanteet ja kesärenkaatkin saapui tänään, joten illalla taitaa olla tiedossa kesänakeille vaihtaminen.. Autokuvat tänkertaisessa postauksessa on eiliseltä, kun sattui osumaan auton pesettämisen jälkeen aika mielettömät valaistusolosuhteet - se kamera kännykässä on ihan kiva juttu, vaikkei sillä nyt tietty mitään huippukuvia saakaan. Olis ollut ihan kiva vaihtaa vielä noi uudet renkaat alle ennen kuvien ottamista, mutta toisaalta halusin saada vaan pintoja ja varjoja kuviin, Sciro nyt vaan sattui olemaan sopivana kohteena.. On se kyllä ihan kuvauksellinen yksilö, että no offense vanhaa Puntoani kohtaan, mutta italialainen design hävis kyllä tällä kertaa saksalaiselle. Hmm. Ei tää kyllä ensimmäinen kerta tainnut olla, kun tässä blogissa vilahtelee jonkinasteisia autokuvia? 

Harmittaa vaan kun en kehdannut alkaa makoilemaan parkkiksella saadakseni sommiteltua taivasta pilvivalleineen laajemmin kuvien taustalle.. :)))

Ruokaa, ruokaa..

En ole tainnut vähään aikaan kirjoitella ruokakokeiluista ohjeitä tänne, mutta korjataanpas asia. Eilen teki mieli pitkästä aikaa kokeilla jotain uutta pastajuttua ja visioin mielessäni jonkinlaisen makaronilaatikon ja lasagnen risteymän. Lähdin sillä asenteella, että jos ei onnistu, niin onpahan koetettu. No, onnistui kuitenkin ja sai testimaistajiltaan vieläpä varsin hyväksyvänkin vastaanoton. Eli yksinkertaista tomaattista pastavuokaa, per favore!

Neljään annokseen tarvitset:
300 g pastaa, mulla oli Torinon täysjyväcappelleja
370 g (tai jotakuinkin, purkillinen/tölkillinen on ihan yhtä hyvä mittayksikkö) yrttimaustettua tomaattimurskaa
n. 25 g punaisia linssejä, enemmänkin voi laittaa, multa ei vaan kaapista löytynyt kun paketin jämät
maun mukaan mozzarellaa/ muuta juustoa raasteena (käytin himpun alle puolet eli n. 60 g Castellin mozzarellapallosta)
loraus soijakastiketta
1 rkl siemensekoitusta, kurpitsan- ja auringonkukansiemenet testattu toimiviksi
maun mukaan pippuria, yrttisuolaa, ruohosipulia, oreganoa, basilikaa

Huuhtele linssit ja jätä hetkeksi likoamaan. Laita pastavesi tulille ja kun vesi kiehuu, lisää suolaa ja nakkaa pastat ja liotetut linssit kypsymään ohjeen mukaan. Kun pastat on valmistumassa, kaada tomaattimurska kulhoon, lisää n. desin verran vettä ja sekoita joukkoon mausteet sekä soijakastike. Jos tykkää herkkusienistä, niin veikkaisin passaavan mainiosti sekaan. 

Valuta kypsä pasta ja linssit. Sekoita linssit, pasta ja tomaattimurskaseos uunivuoassa tasaiseksi, viipaloi päälle mozzarella ja ripottele pinnalle siemenet. Paista uunissa 200 asteessa n. 20-30 min uunin tehosta riippuen, on valmista kunhan ylimääräinen neste tomaateista on haihtunut ja juusto sulanut pinnalle. Lisäkkeeksi kun jaksaa silputa salaattia (punaviini ei ole myöskään pahasta, sitähän pastan kotimaassakin tarjoillaan aterian seurana..), niin helppo ateria on valmis. 

(speksit per annos: ~370 kcal, 56g hh, 18 g prot, 7g rasva)


Tämä jopa näytti uunista tullessaan suht esteettiseltä ainakin verrattuna normaaleihin kokkauksiini, mutta virallinen "bloggari valokuvaa aamukahvejaan" -osaston foto jäi nyt ottamatta, sillä visuaalisen todistusaineiston hankkimista enemmän kiinnosti päästä maistamaan pastavuokaa.. 

Rutiinien rikkominen kannattaa..?

Jouduin aamukuuden tietämillä kuskiksi ja ajattelin, että kun kerran liikenteessä ollaan, niin kurvaan samalla salin kautta ja kokeilen käydä urheilemassa aamusta ennen töiden aloittamista. Olettamuksena oli, että ei siellä kukaan treenaa tähän aikaan. No eipä. Olen aliarvioinut pahasti aamuvirkkujen ihmisten osuutta populaatiosta. Sen verran tuuri kävi sentään, että kenelläkään muulla paikallaolijalla ei ollut hinkua juoksumatolle, joten sain hölkötellä puolisen tuntia kaikessa rauhassa ilman niskaanhönkijöitä. Ei onnistu enää kovinkaan usein salin jatkuvasti kasvavien kävijämäärien vuoksi ja ulkona juokseminen on tällä hetkellä ehdoton no-no katupölyn vuoksi. On tossa talven kestäneessä matolla ravaamisessa ollut se hyvä puoli, että kun on pystynyt keskittymään juoksuasentoon ja hengittämiseen (okei, peilin edessä juokseminen on tietyiltä osin syvältä, mutta on siitä kyllä hyötyäkin), on nopeutta tullut samalla ihan huomaamatta lisää. 

No, lunki viiden kilsan lämmittelyjuoksu tuntui helkkarin helpolta, mutta siihen se jäikin. Suunnilleen kaikki muu tökki ja keskityin lähinnä haukottelemiseen haukkarin rääkkäämisen sijasta. Tuota.. aamusaleilu ei oo ehkä ihan mun juttu. Juoksemassa voin käydä aamukahvin jälkeen, suutari pysyköön lestissään. Olen aina sanonut, että liikkumisen pitää olla mielekästä ja kivaa, eli jos päällimmäinen ajatus vatsalihaksia tehdessä on "tässä penkillä ois muuten aika hyvä ottaa päikkärit", niin kannattaa antaa olla. 

Tässä alkaa olla lounastauko lopuillaan - koskakohan olen viimeksi syönyt näin aikaisin..? Koko fysiikka heitti näköjään takaperinvoltit kerien ja tuplana turhan aikaisen aamun vuoksi. Että kauhulla tässä odotellaan sen pahuksen kesäajan alkamista. 

I just got my ass kicked by punching bag. Errrrh..

Korkokengät, nuo suatanan kätyrit

Niin. 99.9 prosenttia ajastahan minä lonnin lenkkareissa, converseissa, maihareissa tai vaelluskengissä. Mukaanlukien casual-tilaisuudet, joita tosin välttelen suunnilleen samassa mittakaavassa kun esim. pernaruttoa. Heittäydyin kuitenkin lauantain synttäripäivälliselle lähtiessä hurjaksi ja livahdin kenkäasioissa mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kiskoin jalkaan huikeat kuuden sentin korot. Ai perskules. En ymmärrä, miksei korollisia kenkiä ei ole jo kielletty vedoten ihmisoikeussopimuksen kidutuksenvastaiseen pykälään, on niillä kipittäminen sen luokan tuskaa. Tietty mun lähtökohdat, eli toisen jalan kaksi vanhaa jonesin murtumaa ja toisessa oleva ylimääräistä varvasta muistuttava patti huonosti parantuneen pikkuvarpaan murtuman seurauksena (ai pientä tapaturma-alttiutta havaittavissa?) ei ehkä ole paras lähtökohta päkiöiden varassa tasapainoilulle, mutta silti..

Pystyin kävelemään vajaan sata metriä bussipysäkille ennen ensimmäisen suonenvedon iskemistä. Sen jälkeen loppuillan pyrin vain etsimään mahdollisuuksia laskea painoni ahterini varaan jollekin tuolia muistuttavalle tasolle vaihtoehtona seisomiselle. Normaalisti noin metrin mittainen askel piti lyhentää puoleen ja jokaista ritilää, mukulakiveä ja muuta lonttosta tiessä sai varoa kun viimeistä päivää, ellei halunnut juuttua tyylikkäästi korostaan kiinni. Ilmeisen surkean tasapainoni kunniaksi on sentään sanottava, etten tällä kertaa onnistunut katkomaan nilkkojani tai lentämään näyttävästi turvalleni Rautatientorilla ihmisten keskelle (jälkimmäisestä on kokemusta, tosin kyseinen suoritus onnistui ihan maiharit jalassa). Olisin ehkä voinut tyytyä vaan toteamaan, että paska kenkävalinta ja nyt kävi näin, ellei pohkeet olisi tän toikkaroinnin seurauksena poltelleet ja jumittaneet vielä paria seuraavaa päivääkin. Kiitosta vaan, ehkä pysyttelen jatkossa ihan kiltisti converseissa. Onneksi homma kuulemma edes näytti luontevalta. Veikkaan tän kyllä olleen lähinnä kohteliaisuus, ei niinkään totuudenmukainen kommentti. 

Tekis mieli luovuttaa ja jättää koko homma siihen, mutta luonto ei anna periksi kun kerran noita korkoja muutamat kaapista löytyy. Kai se on harjoiteltava, ettei jää käyttämättä - ei sillä, en kyllä odottele seuraavaa tilaisuutta mitenkään järin innokkaasti. Tosin voin aina vedota matalassa kenkävalinnassa siihen, että on tuota pituutta muutenkin siunaantunut ihan kiitettävästi, en tarvitse lisäsenttejä nähdäkseni väkijoukon yli ruuhkaisemmissakaan paikoissa. 

Joo. Ei kuvia tällä kertaa. Mie lähden salille sulattelemaan viimeisiä jumituksia pohkeistani pois.

Ja elämä on helppoo..

..kun lauantaiaamuna huomaat keittiön lavuaarin tuloliitäntöjen vuotavan siinä määrin, että kaapin alta leviää vesi pitkin keittiön lattiaa. Putkimies tulee maanantaiaamuna. On tää kuulkaas melkoista autuutta asua uudessa, vuonna 2010 rakennetussa kämpässä, kun ovesta katkeaa lukon kieli, vesiputket vuotaa (huom. molemmat viikonloppuna, what a coincidence..) ja vastikkeeksi vuokra nousee kyllä oppikirjanmukaisella tarkkuudella. 

Mutta ei siinä, taas kerran se on vaan todettava, että elämä on. Mie taidan lähteä käymään kaupoilla ja unohtaa arkiset pikku ongelmat joksikin aikaa. Se on sellainen työnaisen lauantai. 

In Finland we call this "paska mäihä"

Ei tää nyt sinällään hassumpi aamu olisi. Tai no siis vois mennä paremminkin, jos ei nenä olisi ihan tukossa, päätä ei särkisi ja vettä ei tulisi kun saavista kaatamalla. Ihme kyllä, hevosetkaan ei hetki sitten nyreilleet yhtään normaaliin tapaansa ajatuksesta joutua loimitetuiksi tuossa kelissä.  

Mutta eihän sitä voi olla pahalla päällä, kun on ollut tällainen unikaveri, joka tällä hetkellä toimii töitä tehdessäni virallisena valvojana. Kiitos flunssan ja tuon kelin, taidan jättää ratsastamisen suosiolla väliin tältä päivältä. 

Tavallinen torstai

Terveisiä nenäliinavuoren keskeltä, onnistuin hankkimaan itselleni taas vaihteeksi jonkun kunnon kevätflunssan. Jipii. Olen lähdössä iltasesta vielä hevosvahdiksi ja lupauduin ratsastamaankin kaviokkaita tänään ja huomenna.. Alkuperäinen suunnitelma molempien hevosten koulutuupparoinnista huomenissa taitaa vaihtua ainakin toisen kohdalla ihan vaan rentoon maastoiluun.. Tänään ei olisi kun yksi liikutettava ja taidan lähteä ihan suosiolla hiekkakuopille kiipeilemään vähän mäkiä jos vaan lumet on sen verran sulaneet, että pitoa riittää. Tosin taidan joutua matkalla pyörähtämään kaupassa sen verran, että käyn ostamassa muutaman nenäliinapaketin, alkaa olla varannot loppumassa. 

Kävin tiistaina Ikeassa ja alan vakaasti olla sitä mieltä, että se on ihan kukkakauppa numero uno. Hankin neljä uutta viatonta kasvia testiyksilöiksi tämän asunnon plant survivor -kamppailuun (tällä hetkellä johdossa on kultaköynnös, jonka käsittelyssä tarvitaan kohta machetea, siihen malliin ja vauhtiin näyttää leviävän pitkin olohuonetta) ja sain vihdoin ostettua kylppäriin roskiksen. Sen hankkiminen on kuulunut sarjaamme "joo joo pitäis ostaa mut ei koskaan muista tai jaksa", vähän kuten jotkut varahehkulamput tai muut kapineet, joiden olemassaolon puutteen huomaa vain ja ainoastaan sillä hetkellä, kun niitä sitten tarvitsisi. Tai no, olen jaksanut tähänkin asti raahata vanulaput ja vanupuikot kylppäristä keittiön roskikseen, mutta on toi nyt mukavampaa. Elämän pieniä iloja. Kylppärin roskis. Alunperin Ikeasta lähdettiin siis hakemaan työtuolia. Kelvollinen yksilö löytyi, muttei lähtenyt mukaan. Huonekasveja sen sijaan ei pitänyt ostaa, mutta taas ne Ikeassa sai mut. 

Kävin samalla reissulla myös Jätkäsaaren Verkkokaupassa ja ensimmäistä kertaa ehdin kierrellä siellä hyllyjen väleissä oikein ajan kanssa. Varsinainen uuden ajan lelukauppa kyllä. Tykkäsin esimerkiksi mahdollisuudesta kokeilla pelaamista kolmella 3D-näytöllä (vissiin joku Crysis siinä pyöri..?) ja yläkerran kitaravalikoiman hiplaamisesta. Ei hassumpaa. Mukaan ei tosin tarttunut uutta äänikorttia ihmeellisempää, vaikka pohdinkin pitkään lenkkikuulokkeiden ostamista. Mulla on koneella luureja tarvittaessa käytössä Sennheiserin headset, josta tykkään kovasti, mutta lenkille en ehkä tarvitse mikrofonia mukaan.. Ehkä sen vois yhdistää sivubisneksenä johonkin nollaseitsemänsataa-läähätyslinjatoimintaan - siinä intervalleja juostessa voisin samalla huohottaa autenttisen kuuloisesti mikkiin ja tienata hommasta 6e/min + pvm tai missä hinnoissa noi nyt onkaan. Laitetaanpa harkintaan..

Jees. Mie lähden tästä hiljalleen viettämään maalaiselämää :)

There was nothing in the world that I ever wanted more

Voisinko saada vaikka lottovoiton, kiitos. Ehkä syynä on kevät tai joku uusi ilmansaaste Helsingin kaupunki-ilmassa, mutta niin tai näin, hevoskuume alkaa taas nousta aika huolestuttaviin lukemiin. Tiedän, ettei humman hankkiminen ole tässä tilanteessa realistisesti ajatellen edes mahdollista, silti se oma pikku karvaturpa kummittelee mielessä. Toista Allua en tietysti koskaan tule löytämään, mutta onhan jokainen hevonen tietysti oma persoonansa, johon kiintyy viimeistään ajan kanssa. Okeiokei. En yksinkertaisesti voi hankkia hevosta nyt. Pari vuotta pitää malttaa vielä odottaa. 

Palataanpa sitten takaisin tähän maailmaan. Mikä on valitettavan hankalaa aina maanantaisin, ihan siitä hetkestä lähtien kun helvatun herätyskello aloittaa vänisemisensä seitsemältä. Juon ihan liikaa kahvia ja sen sijaan, että saisin pidettyä keskittymisen tiiviisti parissa exceltiedostossa, huomaan googlailevani seinäkiipeilymahdollisuuksia lähialueilta (Tapanilassa olis yks halli, jota voisin käydä testaamassa heti sopivan tilaisuuden tullen..). Niin ja kirjoitan tänne. Reipas alku viikolle hei. Mutta palatakseni seinäkiipeilyyn, olen koettanut lajia muistaakseni kahdesti tai kolmesti lukioaikoina Myllypuron Liikuntamyllyssä ja tykkäsin silloin kovastikin. Ei vaan ole koskaan ollut ketään, joka olisi kovin innostunut lähtemään mukaan kiipeilemään ja suurimmassa osassa harrastuspaikoista tarvitsee varmistajan, eli yksin homma ei oikein onnistu. Uusi into kokeiluun syttyi, kun huomasin ihan kelvollisen kokoisen ulkokiipeilyseinän Köpiksessä meidän laitoksen läheisyydessä - olisin varmaan testannutkin ohikulkijoista välittämättä, jos ei olisi sillä hetkellä ollut niin pahuksen kiire. 

Olisin varmasti ollut tyylikäs näky yrittäessäni epätoivoisesti hinautua seinämää ylös sukkasilteen, todennäköisesti viimeistään puolivälissä matkaa ote olisi livennyt ja mie olisin ottanut persaus edellä tuntumaa pihamaahan. Suunnilleen niin se taisi viimeksikin sujua, tosin siihen aikaan mulla oli niin onnettomat narukäsivarret, että ihmettelen miten niillä on nosteltu edes maitotölkkiä. Ainakin voimaa luulisi nykyisellään olevan enemmän, mikä on varmasti kiva juttu joo, varsinkin kun kyseessä on pitkälti tekniikkalaji..

Eli hoi vaan pk-seudulla asustelevat/vierailevat, joita kiipeily kiinnostaa, mutta pari puuttuu - musta saa varmasti (huonoa) seuraa siihen lajiin aikataulujen sopiessa :))

Kai sitä pitäisi yrittää vaan jatkaa töitä. Onkohan kukaan tehnyt koskaan tutkimusta, kuinka paljon työteho alenee viikonlopun aikana? Veikkaisin, että suurin osa on tuotteliaimmillaan tiistaisin ja keskiviikkoisin. Tai sitten mulla on vaan jotenkin hidas käynnistyminen.

Ratsukon varusteista ainakin täys kymppi. 

Jennalle kiitos kuvasta.

Welcome to Finland

Suomessa taas, kahlaamassa loskassa. Koko viikon Köpiksessä ollessani himoitsin päästä juoksemaan kuiville kaduille auringonpaisteeseen ja tänä aamuna kun lenkkitossut olisi vihdoinkin ollut käden ulottuvilla, niin eikös siellä satanut jalkarättejä vaakamyötäiseen ja kadulle oli kertynyt jo lähes nilkkaan asti ulottuva loskakerros. Fail. Ei tehnyt enää mieli ulkoilla. Joten lähdin sitten salille ja aktivoin vielä kertaalleen salikorttinikin kuukaudeksi eteenpäin. Oli pakko laittaa ihan kuvakin, joka vastaa laadultaan ja sisällöltään meikäläisen fiiliksiä Suomen keleistä tällä hetkellä. Ei lisättävää. 

Loppuviikko reissussa sujui mukavasti (ja nopeasti), poikkeuksellisesti en tällä kertaa meinannut edes myöhästyä paluulennolta, kuten yleensä. Meikäläisen ajankäytön hallinta on ilmeisesti kehittymässä hiljalleen vähintäänkin siedettäväksi. Pystyin lentokentällä ollessani jopa kiertelemään taxfreessa sen normaalin "turvatarkastuksesta helvetinmoista juoksua lähtöportille kuunnellen, kuinka nimeäsi kuulutetaan final callina" -suorituksen sijasta. Tosin mun lompakkoni arvostaa enemmän viimeksimainittua vaihtoehtoa. En vaan voinut kävellä viinihyllyn ohi ottamatta uutta pulloa testiin. Ja deodorantit oli tarjouksessa. Puhumattakaan siitä, että naamarasva oli loppumassa. Auts.. Todistettavasti kaikista huonoin vaihtoehto olla reissussa just sillä viikolla, kun palkka napsahtaa tilille. 

Mutta nyt on sellainen fiilis, että taidan vaan keittää teetä ja kaivautua sohvannurkkaan kirjan kanssa.. Viikonloppusuunnitelmat uusiksi, nyt mennään jo niillä rajoilla, että edes minä en välitä laittaa nenääni ulos ovesta.

Seven Tales of the Pendulum

Täällä jatketaan aurinkoisissa tunnelmissa, voi kun olisin tajunnut ottaa vähän ohuemman takin.. Se huone, jossa normaalisti työskentelen täällä oleskellessa, on varustettu jättimäisellä ikkunalla ja olisi suorastaan täydellinen toimistoksi näillä keleillä! Kyseisessä rakennuksessa on nyt kuitenkin kuulopuheiden perusteella melkoinen ruuhka, joten mukavuudenhaluinen ja antisosiaalinen suomalainen valitsi vaihtoehtoisen työpisteen, jossa ei ole ihan yhtä muikeita näkymiä. Eli ikkuna löytyy, mutta maisemana on viereisen talon seinä - tämä ei kuitenkaan pahemmin haittaa, sillä löysin yksikön tiloihin kuuluvan parvekkeen, johon aurinko paistaa käytännössä koko päivän ja joka on kaikessa rauhallisuudessaan kuin tarkoitettu lukemiseen. Langaton verkkokin olisi ulkosalla muuten käytettävissä, mutta jostain syystä mun kone tarjoaa lähinnä internet disconnectionia.

the office

Lounastauko tuli käytettyä taas pieneen kävelylenkkiin, joka tosin venähti suunnitellusta kun onnistuttiin valitsemaan vähän huono reitti. Käytiin kiertelemässä vanhalla puolustusvoimien alueella, jota nyt kunnostetaan yleiseen käyttöön. Kyseinen alue on tavallaan pieni vallihaudan ympäröimä saari keskellä kaupunkia. Ei tietenkään käynyt mielessä, että eihän sinne johda kun yksi silta (tai ehkä kaksi, mutta eipä satuttu löytämään..) ja käveltiin sitten ristiin rastiin etsimässä vaihtoehtoista poispääsyä. Ei löydetty, joten piti palata samaa reittiä ja suunnitellun noin puolen tunnin sijaan meillä taisi mennä likemmäs tunti ennen kun oltiin takaisin toimistolla. Sattuuhan sitä. Tosin huomenna on pitkä päivä tiedossa ja teen muutenkin täällä ollessani myöhäisiä iltoja, joten kerrankos sitä. Jotta en olisi tuntenut itseäni vahingossakaan liian aktiiviseksi, niin lähdin vielä toimistolta kerrankin ennen neljää. 

Aloitan huomisen päivän iloisesti kehityskeskustelulla, joten joutunen käyttämään illan siihen, että yritän edes henkisesti valmistautua kyseiseen tapahtumaan. Sain jotain lomakkeita katsottavaksi etukäteen, mutta etätyötä tekevänä, loppujen lopuksi hyvin vähän laitoksen ja työyhteisön toimintaan osallistuvana olen ehkä vähän huono vastaaja. Auts. 

Pakko laittaa vielä yksi huono kuva, mutta rakastan tuota Geokeskuksen aulassa olevaa Foucaultin heiluria. Olen joskus jäänyt pidemmäksi toviksi tuijottamaan ylätasanteelta heilurin kääntymistä ja jotenkin toi on hypnotisoiva. Jos Foucaultin heiluri ei ole käsitteenä tuttu, niin Wikipedia auttaa. Yksinkertaisuudessaan käsittämättömän kiehtova kapistus. Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset vai miten se nyt menikään.. Suomestakin taitaa löytyä muutama, olikohan ainakin Heurekassa?

And I will live this spring twice

Kööpenhaminassa on jo ihan kesäiset fiilikset (ei nyt ehkä lämpötilojen puolesta, mutta aurinko paistaa ja krookukset kukkii) ja kivahan se on hengailla pitkästä aikaa näilläkin kaduilla. Lähden kohta kahvin äärelle vaihtamaan vähän kuulumisia työkaverin kanssa, mutta piti tulla hotellille lukemaan sähköpostit - jostain syystä en saa nettiä toimimaan toisella toimistolla. Hienoa. 

Krookukset ilta-auringon varjoissa

Vähän alkoi varjot jo haittaamaan kotimatkalla.. Käytiin lounastauolla kuljeskelemassa linnan puistossa ja nauttimassa auringosta toisen kollegani kanssa, oli jotenkin mukavaa katsella kun jengi oli kerääntynyt istuskelemaan ja pelaamaan futista nurmikolle. Tajusin siinä samalla, etten ole koskaan ollut Köpiksessä ihan oikeasti kesäaikaan, kenttähommat vähän haitanneet siltä kannalta - ensi kesänä nyt sitten otetaan takaisin. Jotenkin ainakin mulle tän kaupungin suurin viehätys perustuu sellaiseen suloiseen sekamelskaan ja joka puolella näkyvään elämään, minkälaista en ole nähnyt missään muualla. Köpis tosiaan on iloinen kaupunki, ei voi kieltää. 

Olen onnistunut sopimaan itselleni kalenterin täyteen loppuviikoksi, vaikka alkuun ajattelinkin, että voisin pitää yhden lyhyemmän päivän toimistolla ja käydä kerrankin kävelemässä ympäriinsä ja ehkä vähän ostoksillakin. Hyvin suunniteltu hei. Yleensä en ole ihan yhtä organisointikykyinen ajankäyttöni sovittamisessa, mutta ehkä tässä on taas se sama käänteispsykologinen efekti - tiedättehän, sitä kun lähtee illalla ulos ajatuksella "otan yhden ja sitten ajoissa kotiin ja nukkumaan" päätyen valomerkin aikaan keskustelemaan norjaa huoltamon posliinin kanssa. Vastaavasti jos asenne on "tänään pidän kivaa ja nautin viimeiseen asti", niin viimeistään kolmannen kohdalla alkaa kenkä hiertää ja otsaan on kasvanut sen kokoluokan lepa, että sitä lähtee mielellään himaan jo ennen kun bändi ehtii aloittaa soittamisen. Niinpä..

En ole muuten aiemmin huomannut hirveää ongelmaa tunnin aikaerossa Suomen ja Tanskan välillä, mutta tänä aamuna heräsin iloisena puoli kuudelta paikallista aikaa. Makaa siinä nyt sitten vielä vähintään tunti odotellen, että kehtaa nousta ylös. Paikalliset kun vielä tuppaa aloittamaan nuo työt suomalaisittain ajatellen aika myöhään, toimistolle valuminen tapahtuu siinä yhdeksän tienoilla. Eikä meillä ole tarjolla edes aamukahvia ennen kun tuurilla kahdeksalta (itsehän en siis voi keittää..)

Mutta tässä alkaa tulla jo kiire, joten moimoi!

Lumen alta löytyy katkaistu virta

Olen kuluneen seitsemän päivän aikana juossut 21.5 kilometriä, ratsastanut 4.5 tuntia, hikoillut crossarilla puoli tuntia, nostanut salilla rautaa 4 tuntia 15 minuuttia, sekä patikoinut 1.5 tuntia. Ai niin ja pyöräillyt saman 1.5 tuntia. Koska juoksemisosiossa kului reilu pari tuntia, niin kokonaistuntimääräksi tuosta tulee elon laskuopin mukaan n. 14 tuntia liikuntaa. Myönnän, että se kuuluisa venyttely ja kehonhuolto puuttuu, mutta rennoilla hölkkälenkeillä on aika lailla sama vaikutus, joten valehtelen itselleni sen kohdan olevan kunnossa. Ollaan hieman yli normaalimäärieni, mutta ens viikko reissussa tarkoittaa kuitenkin sitä, että liikkuminen on lähinnä käveleskelyä ja ehkä cityfillarointia paikasta A paikkaan B - lisäksi salikortti vanhenee sunnuntaina, joten yritän ottaa siitä vielä kaiken irti. Loppurutistus. Tai no, kyllähän sitä voisi juosta muuallakin kun kotikonnuilla, mutta olin pihi enkä maksanut ekstraa matkalaukusta, eikä lenkkarit oikein mahdu käsimatkatavaroihin..

Syy, miksi näitä laskeskelin, on jokin aika sitten ollut parin suomalaisen poliitikon välinen nälvintä siitä, että työssäkäyvä ihminen ei mitenkään ehdi liikkumaan oliko se nyt seitsemää tuntia viikossa. Okei, olen siitä onnellisessa tilanteessa, että en joudu tuhraamaan viittä tuntia elämästäni joka viikko työmatkoihin ja poliitikot saattaa tehdä pidempää päivää kun se normaali 8-8.5 tuntia. Plus viikonloppuna en ajatellutkaan mitään töihin viittaavaa, joten iso osa liikutuista tunneista (reilut viisi ja puoli tuntia) tuli lauantailta ja sunnuntailta. Eikä mulla ei ole lapsia tai eläimiä talossa. Silti ihmettelen, miten ihmiset jatkuvasti valittavat, kuinka ei ole aikaa liikkua vaikka haluaisi. Asia ok jos ei kiinnosta tai ole tarvetta siihen, mutta noin muuten on vaikea uskoa, että joku ei saa irrotettua vaikka kolmea tuntia viikosta tennareiden ulkoiluttamiseen. Toki tässä kohtaa voidaan miettiä sitäkin, että a) meneekö omalla kohdalla järjellisten rajojen ylikin jo ja b) eikö bloggarilla ole sosiaalista elämää. Vastaus kohtaa a) on ehkä, mutta niin kauan kun tuntuu hyvältä, niin miksipä ei ja kohtaan b) voi vastata ihan reilusti, että ei oikeastaan.

Elämä on valintoja ja kukin tekee tässäkin asiassa omat valintansa, siihen ei voi muut vaikuttaa. Mustakin on mukavaa heittäytyä välillä vaan sohvalle lukemaan kirjaa, tai tuhraan koko illan pelaamassa koneella. Olen vaan huomannut, että jos annan itseni vajota pidemmäksi aikaa tietynlaiseen laiskuuteen, niin aika äkkiä muutun kaikessa muussakin vähän uneliaaksi ja väsähtäneeksi. Mainitsin jo edellisessä postauksessa olevani ehkä yleisesti ottaen turhankin lunki, joten välillä tuntuu kun tasapainottelisin ääripäiden välillä ihan kaikessa, mitä teen. Olen joko/tai -tyyppi, eli eletään täysillä tai sitten ei ollenkaan. Olettaen, että tässä on vaan yksi elämä, joka voi loppua koska tahansa, niin mieluummin sitten mennään sata lasissa hautaan.

Tulipas tästä nyt vähän epämääräinen postaus.. no, ehkä ensi viikolla Köpiksestä tulee taas postattua normaalimman kaavan mukaan, katsotaan. Olen yrittänyt kirjoitella itselleni muistiin, mitä kaikkea pitäisi saada hoidettua viikon aikana, saas nähdä minkälainen sirkus siitäkin tulee. Mutta mie alan nyt valmistautua leffaan, tarkoitus suunnata myöhäisnäytökseen vilkaisemaan American Hustle, palaillaan!

Keep calm.. hey, just remember to breathe!!

Hei taasen! Mahtavan lauantain jälkeen mentiin jonkin aikaa tehokkaasti alamäkeä, mm. kämpästä hajosi sisäovi niin, että oma apu ei riittänyt, vaan jouduttiin kutsumaan lukkoseppä paikalle. Tätä voi tapahtua vain mulle. Sisäovi, oikeasti? Siis sellainen tavallinen huoneenovi, jota ei saa edes lukkoon. Kummasti niistäkin näköjään voi katketa kielimekanismi sinne lokoseen. Oli kiva seisoskella käytävässä salin jälkeen hikisenä ja odotella ammattimiestä apuun, varsinkin kun olin varannut maneesin illalle pieniä estehyppelöitä varten.. lopulta paikalle saapuneella lukkosepälläkin meni oven kanssa manaillessa niin kauan, etten voinut jäädä enää odottelemaan oven avautumista, vaan jouduin ottamaan suunnan kohti tallia edelleen salikamppeissa. Lainailin vaan ratsastusreissua varten tallikaverilta kengät ja hanskat, edustaen muuten tyylikkäästi collegehousut jalassa. Onneksi maneesilla oli vaan oma porukka kasassa. 

Mietinpähän vaan siinä käytävässä seistessä, että onko suhtautumisessani kaikenlaisiin vastoinkäymisiin jotain omituista. Totta kai se ensin ärsyttää ja hämmentää, mutta seuraava reaktio on yleensä huvittuneisuus. Vähän sellainen "oho, nyt kävi näin" -tyylinen vastaanotto. En osaa vetäistä raivareita (tosin mietin kyllä hetken, että what would Chuck Norris do, pitäiskö yrittää potkaista ovi auki, kun oikea aukeamissuunta olisi kuitenkin ollut sopivasti sisäänpäin) ja vaikka joissain tilanteissa hyppääkin sydän ensin kurkkuun, niin tasoitun kyllä hyvin nopeasti. En tiedä, onko sillä vaikutusta, että mulla ei ole varsinaisia rutiineja nykyään normiarjessa enkä välttämättä suunnittele kaikkea kovinkaan tarkalleen etukäteen, joten pienet muutokset niissä vähäisissä suunnitelmissakaan ei sitten kaada maailmaa. Poislukien nyt tietty työminä askareineen, mutta me ollaan jotenkin kaksi "eri" persoonaa. Tai sitten kehoni tuottaa metaboliassaan jonain jatkuvana puolustusreaktiona rauhoittavia yhdisteitä. Ainoa kerta, kun muistan viimeisten viiden vuoden aikana kokeneeni jonkun totaalisen henkisen romahduksen oli silloin, kun myöhästyin kenttätöiden päätteeksi transitista Köpiksessä, eikä toista lentoa tietenkään saanut järjestymään keskellä yötä. Ja kentän aspan mukaan seuraava mahdollinen lento Suomeen olisi ollut kahden vuorokauden kuluttua. 

Tämän elämä on -asenteen takia tulee monesti mietittyä, olenko jotenkin tylsä. Yliannostuksella voimakkaita neurolepteja vetänyt tapaus, no reaction vaikka taivas putoaisi niskaan. Totta kai olen välillä turhautunut tai jokin asia saattaa ärsyttää (varsinkin PMS:n aikaan, siinä suhteessa olen ihan normaali hormonihirviö), mutta pystyn kyllä pitämään ikävät asiat omana tietonani. Okei, silloin kun kärsin opiskeluideni loppuvaiheessa jonkin aikaa tappiin asti kohonneesta verenpaineesta, olin ihan valmis puremaan jokaista vastaantulijaa.. ehkä nykytilanne on kuitenkin parempi. 

Sellaista.. nyt on muuten lentoliput varattuna maanantaille, joten ens viikko tullaan viettämään pitkästä aikaa Köpiksen suunnilla. 

Ensimmäiset kevään merkit ilmassa

Tänään oli hämmentävän keväinen päivä: aurinko paistoi ja kliseisesti ne linnutkin lauleskeli jo. Tuli sitten lähdettyä kävelemään ja ihailemaan maisemia Vantaanjoen varrelle. Erikoista kyllä, vaikka näillä leveysasteilla on ollut koko talven ajan varsin lämmintä ja lumetonta, niin joessa oli paikoitellen silti melkoiset jäämassat. Muistan penskana seisoskelleeni keväisin Hallissa Kolhinselän rannalla kuuntelemassa ja katselemassa, kun hajonneet kevätjäät pakkautuivat rytisten rantakiville. Jäiden vasta alettua pirstoutumaan meteli oli melkoista, myöhemmin viimeisten pienten lauttojen osuessa rantaan ääni kuulosti enemmänkin tiukujen helinältä. Hyvin on jäänyt mieleen, tosin en muista onko jäiden lähtö osunut yksiin kaarnatuulten kanssa vai muistanko ihan väärin - siinä rannalla kävi nimittäin aina pahuksen kylmä ja navakka tuuli noihin aikoihin. 

Luonnon omaa taidetta

Koska jo viime viikolla olin vakaasti sitä mieltä, että jos ei kerran lunta tule, niin prkl olkoon sitten kevät ja pitihän sitä avata pyöräilykausi ihan sen kunniaksi. Nih. Ihan täydeksi itsemurhakandidaatiksi en sentään heittäytynyt ja sosialisoin hommaa varten talouden ainoan nastarenkailla varustetun fillarin. Ihan hyvä veto, sillä joenrantareitillä oli varjopaikoissa vielä ihan iloiset luistinratafiilikset ja minähän en alamäessä jarruttele. Oli se ihan mukavaa ajella kakspyöräisellä pitkästä aikaa, mutta jos hommasta oikeasti haluaa nauttia, niin kannattanee pysytellä poissa hiekkateiltä tai vaihtoehtoisesti odotella vielä muutama viikko. Kapea rengas upposi pehmeissä kohdissa tiepohjaan siinä määrin, että kovin kevyeksi menoa ei voinut kehuskella hyvällä tahdollakaan ja rapakaarista huolimatta kuraa oli reissun jälkeen vaatteissa ihan kiitettävästi. Tosin yhden asian olin autuaasti unohtanut. Nimittäin sen, että farkut ei ole paras vaihtoehto vuoden ekalle pyöräilyreissulle, jos pyörän satula on mallia kapea ja ilman pehmusteita. Ainakin löysin kertalaakista ne unohdetut istuinluuni.

Tästä pitäisi lähiviikkoina suunnata taas Köpikseenkin tarkastelemaan, kuinka pitkälle kevät on siellä suunnilla ehtinyt. Olen tainnut käydä Tanskassa viimeksi joulukuun alkupuolella, silloinkin olin kurssilla ja käväisin toimistolla vain pikaisesti ennen lähtöä. Miten siitä voikin olla niin pitkä aika..? Tässä kun ei ole tullut reissattuakaan (tuota.. niin sitä konferenssireissua ei lasketa) viime aikoina, niin johan sitä mieli tekeekin vaihtaa maisemia hetkeksi. Erehdyin myös vilkuilemaan kalenteria ja tässä on aika monta pitkää viikonloppua tulossa lähikuukausina, joten josko sitä varaisi viikonloppureissua jonnekin Euroopan kaupunkikohteista.. Praha voisi olla kiva, samoin Berliini tai miksipä ei Lontookin. Barcelona, Rooma ja Pariisi taitavat olla sellaisia kohteita, että niiden kiertelyyn tarvitaan pidempi aika?

Toisaalta - riittää näissä "omissa" kevätsäissäkin fiilistelemistä vielä pitkäksi aikaa. Näyttää tuo pieni auringonpaiste lataavan meikäläiselläkin kummasti akkuja, vaikka muuten ennemmin talvi-ihmiseksi luokittelisinkin itseni. Kerrankin huomaan melkein toivovani, ettei tässä tulisi enää takatalvea, vaan tuo keltainen taivaankappale pilkahtelisi jatkossa useamminkin.. Mukavaa maaliskuuta - ja ehkä mie uskallan toivottaa jo mukavaa kevättäkin!