Väsähtänyt lentomatkustaja -.-

Matkustaminen on kyllä niin mukavaa.. Terveisiä jumista Arlandan kentältä (todennäköisesti tämä tulee luettavaksi vasta siinä vaiheessa kun olen jo mukavasti Suomen kamaralla, mutta olkoon), jatkolento on tunnin verran myöhässä ja yritän olla optimisti ja toivoa, että se viivytys on tosiaan vaan tunnin eikä tunti ja sitten toinen ja lopulta huomaan olevani siirretty jollekin huomisen jämälennolle Kongon kautta Helsinkiin. Tänään on taas koettu niitä hemmetin matkustamisen huippuhetkiä (miksi, oi miksi turvatarkastajat on sitä mieltä, että olen hengenvaarallinen ja kohtelu on lähtökohtaisesti sitä luokkaa kun olisin marssinu paikalle hyökkäysvalmiudessa teroitettujen sapelien tai jonkun hemmetin rynnäkkökiväärin kanssa..) lähtien epätietoisesta odottamisesta, transitista lentokenttähirviö Arlandassa ja “mikään-ei-toimi-ei-ainakaan-pankkikorttisi” –tilanteista aina legendaarisiin matkaseuralaisiin - tiedättekö käsitteen NLÄ..? Ai niin ja jotta ei olisi vahingossakaan liian miellyttävää, niin kaikista kentän radioista soi siirappitulkinnat joululauluklassikoista, kuten We wish you a merry Christmas, Hoosianna ja Last Christmas. Suorastaan kaipaan niitä pikkuorava- ja smurffitulkintoja... Mielessä pyörii tällä hetkellä häiritsevä näkymä, jossa miljoonia pieniä, ilkeitä harmaapartaisia maahisia hyppelee ja mie listin niitä yksi kerrallaan, jotta ärsyttävä hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika –rallatus loppuisi. Alan epäillä olevani Truman Show-henkisesti valjastettu tietämättäni jonkun todella absurdin elokuvan pääosaan ja nyt käsikirjoittajalla menee todella villisti.

Itse reissussa ei kyllä ollut mitään valittamista, yritän totutella uuteen toimipisteeseeni isommalla kampusalueella. Tällainen kolmen päivän reissu on tietysti sen verran hektistä juoksemista, että pahemmin ehdi maisemia ihastelemaan, mutta toisaalta eipähän käy aika pitkäksi. Nollausta varten otin poikkeuksellisesti hotellihuoneen kauampaa kun normaalisti, siinä kun lopetat työt illalla kahdeksan maissa niin pakollinen reilun tunnin kävely on paras ja ainoa tapa saada itsensä rentoutumaan. En tosiaan nuku jos käyn ylikierroksilla ja todistettavasti voin valvoa kolme vuorokautta suhteellisen helposti putkeen (en kyllä takaa aivojeni toimivan kovin loogisesti sen jälkeen vaikka kroppa muuten pelittääkin).

Huomasin samalla skandinaaviskan taitojen kehittyneen vaivihkaa, glögi-illassa keskustelu eteni ruotsi-tanska-suomi –linjalla, mikä tuntui jotenkin mukavammalta. Ärsyttää, tai pikemminkin tulee vaivautunut olo jos ihmiset joutuu tavallaan vain mun takia puhumaan pöytäkeskustelut englanniksi, se tuntuu pahemmalta kun kuunnella ymmärtämättä sanaakaan muiden tanskankielistä keskustelua. En ole muutenkaan vielä ihan sinut työporukan yhteisten lounas- ja kahvitaukojen kanssa, jotenkin olen kai liian tottunut syömään eväät yksinäni työpisteellä uutisia koneelta lueskellen ja musiikkia kuunnellen. Mutta ei sitä oikein kehtaa kieltäytyäkään joka kerta kun tullaan koputtelemaan ovelle ja kysymään lounaalle.

Koneesta alkaa akku loppua (plus allekirjoittaneen silmät alkaa olla ihan finaalissa, valoarkuus vaan pahenee ja näytön tuijottaminen tekee välillä oikeasti kipeää), joudun lopettelemaan tältä erää. Laskeskelin, että jos hyvin käy, olen kotosalla vähän kahden jälkeen yöllä ja aamulla pitäisi herätä pirteänä ratsastustunnille. Että näihin tunnelmiin moikka vaan ja hyvää yötä.