Tunnustaudun ärsyttäväksi kielipoliisiksi, joka jaksaa joka kerta repiä persiinsä, kun nettihesarin jutuissa on kirotusvihreitä tai käsittämättömiä lauserakenteita. Voin jättää kirjan kesken, jos käännös on kankea tai teksti sisältää pelkkiä päälauseita. Olen löytänyt muutamia mielenkiintoisia blogeja, joiden seuraaminen on kuitenkin kaatunut siihen, että teksti vilisee mielenkiintoisia kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Okei, kukaan ei ole täydellinen ja enhän miekään täällä käytä kirjakieltä, joten vähän osuu kritiikki omaan nilkkaankin. Kirjoitusvirheitä tulee ja allekirjoittaneen lauserakenteet on tunnetusti varsin koukeroisia, eli suurimman osan mielestä miun tuottama teksti on hemmetin raskasta luettavaa. Yritän kuitenkin sen verran panostaa, että oikolukaisen edes sivusilmällä tekstit ennen kun painan "julkaise" -nappia. Ja jokainen on varmaan huomannut, ettei se puhdas kirjakieli miun tapauksessa olisi ehkä toimivin vaihtoehto - vapaampi tyyli on oma valintani ja saman linjan olen pitänyt blogin alkuajoista asti. Ei kaikkien tarvitse tietää, mikä on possessiivisuffiksi tuottaakseen luettavaa tekstiä, mutta perus koulun käyneen henkilön luulisi osaavan kirjoittaa suola kurkun yhteen prkl.
Vanhemmiten olen huomannut arvostavani myös kirjoissa yhä enemmän tekstiä itsessään, ei vain enää sitä juonta. Olen joutunut pari kertaa pettymään aika pahasti, kun saan näppeihini jonkun hehkutetun (ja ilmeisen kiireellä käännetyn) uutuuskirjan: melkein mieluummin valikoin nykyisellään kirjastosta jotain vanhempia "klassikoita" tai sitten jotain pienkustantamoilta tullutta neverheard-osastoa, joissa julkaisuaikataulu ei ole ollut niin kiireinen kun massahysteriaa nostattaneiden teosten kohdalla. Tai sitten luen englanniksi, mikäli se on kielenä alkuperäistekstissä. Muutamia poikkeuksia on, esimerkiksi Jaana Kaparin käännöstyö Pottereissa on kadehdittavan hienoa ja suomenkielinen versio jopa alkuperäistä nautittavampaa luettavaa. Harmittelen sitäkin, kun mulle ei tule enää sanomalehtien paperiversioita, vaan joudun tyytymään parin rivin nettiuutisointiin. Kotiinkannettuna tulee vielä Tiede ja ratsastajainliiton jäsenlehti, mutta jotenkin sitä huomaa lukemisen salakavalasti kadonneen arkirutiineista (juu nyt ei lasketa niitä englanninkielisiä tieteellisiä artikkeleita, joita odottelee ikuisuusprojektina muutaman tuhannen sivun verran. Ne vasta kamalaa luettavaa ovatkin, ainakin tekstin puolesta).
Laiskan, sohvalla kirjan kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen olo ei ole vieläkään mitenkään erityisen energinen ja yritän epätoivoisesti keräillä itseäni ennen kun lähden käymään kirjastolla. Ens viikolla olisi tarkoitus tehdä muutaman päivän pikavisiitti taas Tanskaan ja sieltä sitten pariksi viikoksi Kuopioon, mutta hajoilen täällä niihin hommiin, mitä pitäisi hoitaa ennen lähtöä. Reissussa jaksaa sitten taas kummasti.. No, on tässä vielä viikko aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti