Njo. Nukuin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin hyvin ja heräsin edes jotakuinkin pirteänä yhdeksältä (hups). Olin sopinut ratsastusreissun vasta kahdeksi, joten ehdin siivoilemaan taas yhden kaapin sisällön ja hoitamaan pari muutakin juttua siinä aamupäivästä. Tän postauksen kuvat liittyykin sitten seuraavaan tarinaan. Tajusin tosiaan puoliltapäivin, että jes, ei ole maitoa (mikä on verrattavissa about kahvin loppumisen aiheuttamaan katastrofiin) eli ei muuta kun takkia niskaan ja äkkiä kipaisemaan ostarille. "Äkkiä" on kuitenkin suhteellinen käsite, sillä mulle on tunnetusti täysin normaalia lähteä harhailemaan pisteestä A pisteeseen B vaikka metsän läpi, varsinkin kun vaihtoehtona olisi suoraan ostarille vievä asvalttipäällysteinen tie. Mutta ei se ole yhtä hauskaa.
Ainoa vaan, että (toimivaa) rannekelloa en enää omista ja akkunsa suhteen viimeisiään vetelevä kännykkäparka oli laturissa, joten hieman pelko persiissä koetin kiiruhtaa sitten loppumatkan. Kimppakyydit on erittäin jees, mutta kun ei oltu sovittu kun summittainen lähtöaika, niin olin ihan varma, että missaan kyydin. Olen muuten kerran tullu persmäkeä ton yläkuvassa näkyvän harjanteen laitaa alas.. Saattanut joskus mainita, että koheltaminen kuuluu ykköstaitolajeihini. Kokemusta mäenlaskusta on myös Alppien puolelta, silloin onneksi törmäsin Remyyn enkä jatkanut matkaani aiheuttaen ahterillani maanvyörymää Davosin paikkeilla.. (Näen mielessäni Iltaroskan lööpin: "Suomalainen turisti mokasi Alpeilla - tapaturman seurauksena kuuluisa laskettelukylä hautautui irtokiviin!")
Oli muuten ihan pakko koettaa tunkea käsi tonne kivenkoloon. Tähän aikaan ei käärmeet enää liiku, niin laskin olevani turvallisilla vesillä. Juu, ei käärmeitä, mutta se oli täynnä hämähäkinseittiä. Tuli kiire.. (Hämähäkit voittaa kammottavuudessa käärmeet 6-0 ihan koska vaan. Ne pienetkin, yäähh apua.)
Joka tapauksessa, ehdin maastoreissulle ja tänään oli varmaankin viimeisiä kauniin syksyisiä kelejä ennen pimeiden loskapaskapäivien alkamista - täydellistä sunnuntaiajanvietettä. Tajusinpahan vaan takaisintulomatkalla, että nyt on se aika, kun pitää kaivaa kaikki heijastimet taas kaapeista ja yrittää ripustaa niitä jokaiseen käytössä olevaan takkiin. Edelleenkään liiskaantuminen jonkun kotteron eturitilikköön pimeänsateisena syksyiltana ei ole imo se coolein tapa heittää lusikkaansa nurkkaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti