Summa summarum

Se olis sitten se aika vuodesta, kun pitäisi luvata huomisesta lähtien olevansa parempi ihminen ja/tai vaalivansa maailmanrauhaa ja/tai laihduttavansa kymmenen kiloa kesään mennessä tai mitä nyt kukakin haluaa ottaa tavoitteekseen. Myönnän pitäneeni periaatteenani viimeiset ööh.. kymmenen vuotta? olla tekemättä sen isompia lupauksia, koska niistä nyt ei tunnetusti ole kun harmia itselle (jäi se maratonkin väliin tältä syksyltä, eipä pahemmin napostellut kenttäkaudella yrittää juoksennella kovin säännöllisesti. Ehkä vielä joskus). Ja osasta jopa lähistöllä liikuskeleville sivullisille. Yritin mietiskellä kulunutta vuotta ja sen pohjalta rakennella jotain lupauksentapaista ja vaikka ensin ajattelin, että 2013 ei meikäläisen elämässä tapahtunut yhtään mitään, niin blogin selailu taaksepäin kertoi kyllä vähän muuta: 

Tammikuussa testailin krav magaa, jota jatkaisin erittäin mielelläni tälläkin hetkellä, jos työt ei häiritsisi harrastuksia. Enköhän palaa sen lajin pariin kun elämäntilanne paremmin sallii.. Alkuvuodesta hengasin Kuopiossakin ihan kiitettävästi töiden puolesta. Helmikuussa oli hiljaisempaa ja aika samoilla linjoilla jatkoin, kesän kenttäkausi oli ehkä voimakkaimmin mielessä. Sain myös loistavan vuokrahevosen, jonka kanssa puuhastelua jatketaan edelleen, toivottavasti vielä pitkään. 

Maaliskuu alkoi taas Kuopiossa ja sieltä aikalailla suoraan suunta Tanskaan. Vuokriksen kanssa aloitettiin valmennustunneilla käyminen suht aktiivisesti ja päivien pidentyessä taisin eksyä pariin otteeseen Nuuksioon ihailemaan paikkoja ennen kun lähdin huhtikuussa elämäni ensimmäiselle konferenssireissulle Itävaltaan rakastuen Wieniin toden teolla. 

Toukokuu oli viimeisten valmistelujen aikaa kesän töiden osalta ja lämpimistä keleistä nauttimista, sekä rentoa juhlistamista sekä kotosuomessa että Tanskan puolella. Kesäkuukaudet meni aika pitkälti varsinaisissa töissä (mikä tietty oli taas upeita kokemuksia kokemuksien jälkeen), mutta ehtihän sitä käväistä cruisingeissa ihailemassa autoja ja the Tall Ships Racesissa purjelaivoja, lomaillakin ehti viikon verran Rodoksella ja toinen viikko kului mökillä Saimaan selkää katsellen. Elokuu oli töiden puolesta tiukin aikataulullisesti, mutta pieniä patikointireissuja ehti onneksi tekemään silloinkin. Ja kiipeilemään pariin otteeseen Saanalle ;)

Syyskuu tarkoitti paluuta varsinaiseen arkeen ja kotiuduttuani taisin käpertyä kotisohvan nurkkaan läppärin kanssa. Hevoset Stadikalla sai tapaamaan pitkästä aikaa kaveria ja loppukuun muutaman päivän patikointi ja aivojennollaus Kuusamossa Karhunkierroksella tuli todella tarpeeseen. Pääsin vihdoinkin taas ratsastamaankin säännöllisemmin ja kiertelemään uuden tallipaikan lähistöllä olevia maastoja. Lokakuun alussa tuli muutto omalle kohdallekin ja kun siitä selvittiin, niin loppukuu tulikin vietettyä taas vauhdikkaasti Kuopiossa kurssilla ja sen jälkeen töissä. Apua.. Tässä vaiheessa upeana alkanut syksy muuttui ensin lumen- ja rännänsekaiseksi ja lopulta tähän viikkoon saakka jatkuneeksi jatkuvaksi vesisateeksi. 

Marraskuussa sai hengähtää hetken, pikainen visiitti Köpikseen ja muuten töitä kotosalla, sekä heppailua kuran keskellä. Ja ensikosketus joogaan. Lajikokeilut laajenee huomattavasti tai sitten olen yksinkertaisesti tullut vanhuudenhöperöksi. Niin tai näin, ei jäänyt yhteen kertaa ja jahka loputkin pyhät on selvitetty, niin raahaan todennäköisesti itseni taas tervehtimään aurinkoa. Joulukuu ei paljoa naurattunut, sairastin koko vuoden edestä eli makoilin suunnilleen koko kuukauden sängyn pohjalla, kurssi ja kirjatentti Köpiksessä meni aika unessa, mutta tulipahan suoritettua. Ja sitten tietty joulu. Tänään vielä pitäisi kilistellä skumppalaseja puoliltaöin ja ta-dah, sitten olisi vihdoinkin vuosi paketissa. 

Ei tämä nyt ehkä ihan niin tylsä vuosi ollutkaan, paljonhan tuossa ehti matkan varrella nähdä ja kokea. Ensi vuonna jatketaan, eihän tässä ole kun kolmisen viikkoa enää ennen USAn reissua. Ja ehkä pääsen vihdoinkin käymään siellä Islannissa tai Skotlannissa, eli niissä kahdessa paikassa, joihin olen halunnut käydä tutustumassa jo vaikka kuinka kauan. 

Vauhdikasta Uutta Vuotta 2014 kaikille!

Ihan hyvin se taas meni

Joulut on juhlittu ja alan hiljalleen olla taas elävien kirjoissa. Kolmisen viikkoa flunssaa alkoikin tulla jo korvista ulos.. En ole kyllä ihan varma, että hyväksynkö tän ensimmäisen vedoksen kelvolliseksi jouluksi, aattona pihalla riehui hurrikaanintapainen myräkkä ja vettä satoi vaakamyötäiseen päin näköä. Siihen nähden toi flunssa osui ihan hyvään saumaan, että täällä on tullut hookaksoota taivaa täydeltä koko joulukuun ajan.

Tuossa Tapsanpäivän kunniaksi keli tarjosi hienoista poikkeusta kaavaan ja energiapatoumien (ja joulusafkojen sulattamismielessä..) purkamiseksi tuli lähdettyä fillaroimaan. Ulos ensimmäistä kertaa melkein kuukauteen. Kosteasta sumusta ja ankeannäköisistä maisemista huolimatta tuntui aika mahtavalta ajella hiljaisessa Seutulassa ympäriinsä. Olin ehtinyt nautiskella hommasta vajaan tunnin verran, kun kehäradan tietyömaan jälkeen tuntuma alkoi reistaamaan jyrkemmässä käännöksessä. Pikainen tilanteen tarkastus ja syy ohjauksen heikkenemiseen selvisi, eturengashan siellä oli kovaa vauhtia tyhjenemässä. 16 kilsaa takana ja seitsemän edessä, jostain syystä ei ihan hirveästi naurattanut. Pyöräilen vuositasolla ihan kohtalaisia kilometrimääriä ja tää oli vasta toinen kerta elämässäni, kun rengas hajoaa reissussa. Yksi syy siihen, miksi pidän leveärenkaisista maastopyöristä ja hybrideistä kaikesta niihin kohdistuvasta dissaamisesta huolimatta.. (tässä kohtaa voidaan tosin huomioida mun ajotapa vs. normaalien ihmisten pyöräilytyyli..) Mutta kun tuntuu talouden ohkaisemmilla ja vähäkuvioisemmilla renkailla varustetun fillarin kumit tyhjenevän reissussa vähän väliä ;) 

Loput seitsemän kilsaa kämpille sujui sitten iloisesti toisen pyörän satulassa. Varmaan joskus teininä tullut viimeksi istuttua matkoja toisen kyydittävänä. Perille asti selvittiin hengissä, mutta vatsalihaksissa ja takalistossa tuntuu ihan mojovasti edelleen. Ei se muksuna nyt niin paha rasti ollut kun tallimatkoja kuljettiin tuolla tavalla.. Yksi merkki lisää vanhenemisesta. 

Ajattelin vielä, että pikku juttu, ostanpa uuden sisäkumin seuraavalla kauppareissulla ja vaihdan reippaana tyttönä jarrupalat siinä samalla. Paskan marjat, eihän tuon kokoisia varakappaleita näytä saavan tuosta meidän megaprisma-lähikaupan pyöräilyosastolta. Ei sitten. Saksasta tilaamalla ja puoleen hintaan, mutta joutuu vähän odottelemaan ennen kun pääsee kokeilemaan kurvailua seuraavan kerran. 

Tämä oli nyt varsinainen joulupostaus, mutta mulla (ja todennäköisesti aika monella muullakin) tulee jo kulkuset ja kaalilaatikot korvista ulos, joten eiköhän tässä pidetä suunta taas eteenpäin ja kohti meikäläisen suosikkijuhlaa, eli uutta vuotta! 

I’ve been dreaming my whole life, my dream is to move

Se olis sitten tän vuoden osalta isommat reissut tehtynä, koska minähän en aio räkätautini kanssa enää raahautua Kuopioon, joutaa kai tuota myöhemmälläkin. Olen viime maanantaista lähtien arponut, kumpi on pahempi vaihtoehto, kuolla tähän flunssaan vaiko kuitenkin se, etten hemmetti vieköön ehkä kuolekaan vaan joudun kestämään tätä. Hieno tapa viettää joulunalusaikaa. Miksi sairastaa perus kausiflunssaa tai tavallista yrjötautia, nyt voi saada parhaat palat molemmista kerralla.. Joten voitte arvata, että fiilikset ei ole ihan katossa. Ja niin se Köpiksen kurssi. Vietin neljä päivää luentosalin nurkassa puoli-istuvassa tai -makaavassa, miten sen nyt haluaa ottaa, asennossa kuluttaen neliökilometrin edestä puutavaraa nenäliinoihin ja kirosin kun maailma pyöri ja laineili ympärillä ja luennoitsijan ääni oli yhtä tunnistamatonta puuroa. Voitte vaan veikata, miten hienosti meni perjantain suullinen tentti sitten näistä lähtökohdista. Lisänä vielä se, että mun kykyni muodostaa ääntä oli siihen mennessä kadonnut lähes kokonaan. Yritin piipittää jotain englannin kuuloista mökellystä, joka katkesi yskään tasaisesti parin sanan välein. Ehkä yksi elämäni parhaita viikkoja hei \,,/

Jup. Ja koska olen maailmankaikkeuden järjellisin olento, niin enköhän perjantaina lennon jälkeen hankkiutunut vielä Ghostin keikalle Cirkukseen. Oli muuten yksi parhaista keikoista mitä olen ollut kuuntelemassa, tosin piti tyytyä könöttämään rokkipoliisina taemmissa riveissä kun oma kuosi oli mitä oli. Tän jälkeen toki kun yritin hölkätä bussille niin eiköhän kuski vetänyt ovet kiinni nenän edessä ja jättänyt laiturille seisomaan. Ai vitsi että mie tykkään joistain HSL:n bussikuskeista. Kuopiossa viimeksi dösäkuski neuvoi mulle reitin perille määräpaikkaani seisten sen aikaa bussipysäkillä ja viittoillen ohjeita. Toinen savolainen kuski tarkasti aikataulun vaihtobussille ja neuvoi mahdollisen perillepääsyvaihtoehdon, mikäli olisin myöhästynyt vaihdosta. Täällä kun toivotat huomenta kuskille, niin hyvä kun ei tule pippurisumutteet naamalle häirinnästä.

Huoh. Mun seinähyllykkööni käytiin just ripustamassa muutama joulupallo ilmeisesti vinkkinä siitä, että pitäisi alkaa hankkiutua hiljalleen tunnelmaan. Aika siis lähteä glöginkeittelyhommiin ja koettaa unohtaa vuotava nenä hetkeksi. 

"Earth provides enough to satisfy every man's needs, but not every man's greed"

Se olis sitten joulukuu. Alkoikin taas vaihteeksi rivakasti (tai aika vauhdikasta menoa tässä on kuluneet viikot olleet, että pahoittelut taas hiljaisuudesta..), eilisen ja tän päivän olen viettänyt ekosysteemipalveluita käsitelleessä symposiossa ja maanantaina pitäisi lähteä Köpikseen kurssille. Viime viikonlopun rustasin tenttivastausta - livahdin tosin lauantaina pikaisesti Oopperalle katsomaan Lumikuningattaren, joka oli kertakaikkisen upea kokemus ♥ Ens maanantaina alkaa Köpiksessä kurssi kestäen torstaihin ja perjantaina vielä yksi suullinen tentti ja sitten tämän vuoden työpuoli alkaakin olla tehtynä, joskin joulunalusviikolla saatan ehkä käydä pikapikaa Kuopiossa.. Tosin ehkä enemmänkin tarkoituksena moikata kavereita. 

Pakkaskelitkin alkaa hiljalleen tehdä tuloaan, kohta ei tarvitse olla enää kateellinen forssalaisille hangista. Tälle siis selityksenä, että käväisin viime sunnuntaina pienellä päiväreissulla Torronsuon kansallispuistossa Forssan tietämillä. Reilu sata kilsaa täältä ja maassa oli ihan hyvä lumikerros. Hämmästyin ja kyllä, olen kateellinen kaikille niille, jotka asuvat paikoissa, jossa on nyt jo lumi maassa. Täällä ei. Korkeintaan löytyy mustaa jäätä lenkkipoluilta. Mutta. Erikoinen kansallispuisto, suoalue ja metsäpätkä olivat varsin vaikuttavia, mutta huonohkosti merkitystä reitistä (josta olisi kyllä löytynyt googlailemalla maininta outdoorsfinlandin sivuilta..) iso osa kulki asfaltoidun maantien laitaa tai ihan vaan asutuksen keskellä hiekkateitä. Tosin talot ja maisemat reitin varrella taisivat olla isolta osin perinnemaisemaksi luokiteltavia ja hieman reitiltä harhauduttua tuli nähtyä älyttömän kaunis pieni hautausmaa ja kirkko/kappeli. Fifty-sixty, todella upeita paikkoja mutta myös melkoinen pettymys tallata pari kilometriä loskaista maantien viertä rekkojen huristellessa ohi. Pitää kuitenkin käydä keväällä/kesällä vilkaisemassa paikkoja uudelleen. 

Tiedän, että pitäisi kaivaa ne jouluvalot jostain muuton jäljiltä ja ripustaa ihmisten kiusaksi ikkunaan, mutta jotenkin musta maa ei oikein motivoi joulufiilistelyä. Tai ehkä pikemminkin talvifiilistelyä. Ihan oikeasti yritän, teen parhaillaan täällä joulutorttuja blogiin kirjoittamisen ohella, mutta mielialaa latistaa se, että unohdin ostaa glögiä. Surullisinta siinä on se, etten oikeastaan juurikaan välitä joulutortuista, glögistä sitten sitäkin enemmän. Ja jos en ole ihan väärässä lähituntien tapahtumien suhteen, niin unohdan nuo torttutaikinalevyt koko illaksi sulamaan tiskipöydälle ja jumiudun Rushdien Saatanallisten säkeiden kanssa sohvannurkkaan. Sounds like a plan.

Lippis. Aina :)) 

Good times

Lauantaina viikkoja jatkunut vesisade vihdoin taukosi, lätäköihin oli muodostunut ohut jääpeite ja henkäyksenohut kerros lunta peitti maata paikoitellen. Marraskuun aurinko ei pystynyt sulattamaan pientä toivoa talvesta koko päivänä, mutta fiilistä se riitti nostamaan monta pykälää. Ja mikäs sen parempaa, kun pienet viikonloppuratsastelut. Tosin ihan täydellisesti ei tullut hyödynnettyä huikeaa keliä vaan oltiin vähän tylsiä ja painuttiin maneesia kiertämään ja leikkimään vakavastiotettavaa kouluratsukkoa (normisetti, eli meitsi ilman satulaa kun ponilla on vaan niin supertasaiset askeleet ja koko mun ratsastukseni tuntuu olevan sata kertaa vaivattomampaa ilman turhaa nahkalättyä välissä.. Pääsen paljon vähemmällä työllä surkeine vatsalihaksineni, tosin lipizzoissa on se kiva puoli, että ne liikkuvat luonnostaan varsin ryhdikkäinä - tällainen laiska ratsastaja voi vähän huijata, ilman että näytetään ihan puskaöökköstasoisilta).

Tänään kävin moikkaamassa keskustassa pitkästä aikaa kaveriani ja tuntuu siltä, että pitkästä aikaa olen onnistunut kulkemaan miltei koko viikonlopun hymy korvissa. Jees. Ei hassumpi viikko noin kaikkiaan, pieni reissaaminen vissiin piristää arkea ja hyvät kaksi- ja nelijalkaiset kaverit on varsinainen elämän suola :))

Hämmentävää kyllä, vaikka olen juossut paikasta toiseen aika kiireiselläkin aikataululla, niin pitkästä aikaa tuntuu siltä, että viikko ei ole vain vierähtänyt huomaamatta ohi. Ehkä tässä on ollut se pieni ero elämisen ja hetkessä elämisen välillä? Ei sillä, siivoamaan en ole kyllä viikonloppuna ehtinyt, mutta väliäkö sillä. Moppia joutaa heiluttelemaan huomennakin. 

Nothing's gonna stop me now, California here we come

Kyllä, ansaitsisin varmaan "vuoden (laiskin) bloggari" -tittelin tällä aktiivisuudella, mutta ei auta. Väitän vaan tiukasti, että on ollu vähän kiireitä hei. Tällä hetkellä olen Köpiksessä ja yritän räpeltää huomiselle presentaatiota ja kuten huomaatte, homma etenee ihan suunnitelmien mukaan. 

Olen kuvitellut, että Suomessa aloitetaan joulun fiilistely turhan aikaiseen. Höpö höpö, täällä on jouluvaloja ja ties mitä kimaltavia hörselöitä liikkeiden ovilla, Tivoli täydessä talvitällingissä ja niin edespäin. Puissa on lehdet ja nurtsi on jotakuinkin vihreäksi luokiteltavissa, lämmintä lähemmäs kymmenen astetta ja lentokentällä soi joululaulut. Jepjep. Mutta täytyy myöntää, että joulua odotteleva Köpis on varsin kaunis mesta ja käveleminen hotellille kaupungin läpi on jo itsessään suoranainen kokemus. Manasin mielessäni kun pokkarikamera ei oikein pimeässä kuvaamisessa pelitä, mutta katsellaan josko ehtisin huomenna hieman kiertelemään paikkoja valoisan aikaankin ennen kun joudun taas juoksemaan lentokentälle (kuuntelemaan lisää joululauluja..)

Surkeahko yritys kuvata Tivolin porttia tänä aamuna..

Laitoin tänään hakemusta seuraavaan konferenssireissuun ja noin tunnissa tuli hyväksyntä, joten tammikuussa pitäisi sitten pakata laukut ja suunnata kohti Kaliforniaa. Pientä jänskätystä ilmassa, mutta ei hitsi, tämä on mahtavaa. Pakko myöntää, että epäilin kyllä hyväksytyksi tulemista, mutta paistaa se päivä risukasaankin silloin tällöin. Ja annoin lopulta periksi feisbuukille. Prkl. Joukkopainostus tehosi lopulta parin vuoden kuumotuksen jälkeen. 

Yritän jatkaa tuon huomisen valmistelua ja palaan asiaan viikonloppuna.. 

Suomalaista ruokailukulttuuria? Part. 2 ilman traumoja

Tuossa menneillä viikoilla kävin lounastamassa pitkästä aikaa ihan yliopiston ruokalassa normaalin "vetäisen lounaaksi mitä kaapista löytyy ja mitä nyt ehdin pureskelemaan" -vaihtoehdon sijaan. Se oli taas sarjassamme kokemuksia, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Ruoka oli ihan hyvää (huomioden, että isoille joukoille tehtäessä maustaminen on pidettävä aika neutraalina), salaatteja oli paljon ja vaihtoehtoja tiskissä aina kolme plus joku kalliimpi tiskin alta myytävä annos. Ja opiskelijahintaisena hyvinkin huokeaa.

Mutta. Ensinnäkin miten halavatun vaikeaa se sapuskan lappaaminen lautaselle tai maksupäätteen käyttäminen voi olla? Linjasto ei liiku mihinkään ja siinähän sitten seisot. Ruuhka-aikana harvinaisen persiistä, kun luentojen välillä piti ehtiä puolessa tunnissa safkaamaan ja siitä ajasta sitten vartti kului jonossa. Olen tullut sen suhteen vanhaksi, että jos kerrankin syön pöydän ääressä, niin haluan käyttää siihen aikaa. Syödä rauhassa ja hitaasti. Onko niin, että Suomessa työpaikoilla ruokatunti on normaalikäytäntönä "virallisesti" jonkun 20-30 min? Ei ihme, että syöminen ja ruoka aiheuttaa niin pahuksen paljon ongelmia meille.

Seuraava juttu onkin se rahapuoli. Ymmärrän tasavertaisuusperiaatteen, että jokaisella on mahdollisuus saada sitä ruokaa, mutta kyllä mua nyt helkkari sentään korpeaa, että jonossa edellämenevä lastaa evästä tarjottimen reunojen ylikin kun itsellä on se noin lautasmallin mukainen (miinus leipä, mennään tähän kohta) annos ja maksan täsmälleen saman summan. Tasavertaista olisi mun nähdäkseni myös se, että maksat siitä, mitä otat (kyllä, isompi mieshenkilö syö enemmän kun pienenkö nainen, mutta edelleen pidän sitä ihan oikeudenmukaisena, että se joka syö, maksaa eikä maksateta enemmän syövien ylimeneviä osuuksia kustannuksista niillä pieniruokaisemmilla). Lautasen painon perusteella määräytyy summa. Veikkaisin vähentävän ruokahävikkiäkin kun jengi joutuisi oikeasti arvioimaan, paljonko sitä pastaa ahtaa naamariinsa eikä vaan ottaisi "varmuuden vuoksi" Mt. bologneseEverestiä lautaselleen nakaten sitten kolmasosan biojätteeseen kun -oho- tuli lapattua liikaa. Vähentäisiköhän jatkuvia korotuspaineita aterioiden hinnoissa..?

Oikeastaan tuosta leivästä jätän kommentoinnin siihen, että ei mene jakeluun, miksi sitä pidetään jonain normaalina osana ateriaa. Tosin veikkaan, että olisin peruskoulussa jäänyt pari kertaa aika nälkäiseksi ilman näkkileipätarjoilua, mutta toisaalta siinähän sitä olisi kai oppinut.. Imho leipä on hyvää ja nakerran kyllä välillä välipalaksi tai jopa korvaan lounaan leivällä kiiretilanteessa, mutta että siihen päälle pitäisi vetästä pottumuusit ja kalapuikot? Pidän leivän yleistä tarjoamista aterialla ruoka-aineympyrän virhetulkintana - jos nyt oletetaan, että se on joku ravitsemuksellinen totuus. 

Verrokkina: Tanska ei ole kaikin puolin täydellinen maa myöskään, mutta mitä ruokakulttuuriin tulee, niin ainakin sen osalta tässä yliopistovertailussa Suomi ottaa turpaansa. Lounastunti saa kestää (työntekijällä) tosiaan sen tunnin jos niin haluaa ja yleensä safkaaminen tapahtuu porukassa tai sitten saa olla todella pahuksenmoinen kiire ja hyvät selittelyt valmiina, jos vetäisee pikaevään työpöydän ääressä. Työajat ehkä hieman poikkeaa, mutta toisaalta en muista, että olisin kovinkaan usein manannut puoli neljältä, että loppuispa jo, kuolen nälkään. Kanttiinissa on seisova pöytä, josta puikkelehdit ottamaan mitä haluat ilman linjastojonossa seisoskelua ja tämän jälkeen kipaiset kassalle, jossa eväsboksi punnitaan ja hinta määräytyy sen mukaan. Valmiiksitäytetyt leivät ei kuulu perushintaan vaan niistä on kappalehinta, tosin se käy sitten yksistään lounaaksi. Ja sori, mutta systeemi toimii. Ilmeisesti ainakin jossain määrin ravitsemuksellisestikin, koska välillä tunnen itseni siellä ollessani aika isokokoiseksi, vaikka suomalaisittain mut ihan hoikaksi luokitellaankin. 

Kuva peda.fi

Vastarannan kiiski virtavesissä

Ei, mä en ole kuollut. Ainakaan tietääkseni. Ehkä muumioiduin jossain määrin ikkunattomaan huoneeseen elektronimikroskoopin äärelle edellisellä viikolla ja yritin unohtaa ympäröivän maailman olemassaolon - noita työkuvailuhommia edeltänyt opintoihin sisällytettävä kurssi oheistilaisuuksineen vaan yksinkertaisesti vei 90 prosenttia päivien valveillaoloajasta ja meikäläisen sosiaalisen elämän kiintiö on todennäköisesti täytetty seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Ja kyllä, varsinkin kurssilla oli aivan helkkarin hauskaa, vaikka välillä tuntuikin, että ei jumaleissön, alankohan mie olla vähän liian vanha tällaiseen. No mutta ei siinä. Oon tainnut kuitenkin kenttätöiden jälkeen nurista muutamaankin otteeseen kun mitään ei tapahdu, nyt kun sitten tuli kertalaakista kahden viikon häslinkijakso, niin pitäis vaan pitää turpansa kiinni ja koettaa nauttia menosta.

Nyt tiedossa on sitten suht rauhallinen viikko, saan istuskella kotitoimistolla mököttämässä risat verkkarit jalassa (tosin aloitin maanantain hienosti käyttämällä auton katsastuksessa. Eikä muru hitto vieköön mennyt edes läpi, takajarruissa oli liikaa heittoa. Ja perusnurinat ajovaloyhdistelmästä. Suomi on paska maa). Olin muuten unohtanut, miten kylmä yliopistolla oikein on. Onneksi olin tajunnut pakata villapaidan ja muuta lämmintä mukaan, mutta silti ikuinen vilukissa taas tyrski nenä vuotaen jossain patterin vieressä. Ja hei, suomalaiset toimistot ja asuintalot on silti varsin lämpimiä. Meillä täällä on 2-4 astetta lämpimämmät sisätilat kun esim. Tanskassa, siellä t-paidassa hengailu kotioloissa ei ole mikään käytäntö. Saati sitten työpaikalla. Ja sen koleuden kyllä oikeasti huomaa, varsinkin kosteammilla keleillä. Eli truu-tanskalaiset kollegani kurssilla kahvitauoilla ihmettelivät, miten yliopistolla luokkahuoneessa ja majapaikkahotellissa voikin olla niiiiiin kuuma ja mie istun vieressä takki päällä ja lapaset kädessä, huulet sinisenä ja kiroten mielessäni marraskuun kelit ja loskasta läpimärät maiharini. 

Vikat letut odottamassa tarkasteluvuoroaan

Jatketaan marraskuusta. Sen talven tulon ja joulun lähestymisen voi tosiaan aistia. Iloisen vihreä nurmikko sieltä syyssateiden aiheuttaman tulvan alta vaan pilkottelee ja kappas, johan on joka toisessa talossa pihalla ne prkleen jouluvalot (ihan turha sanoa että ne on talvi/pimeävalot, talvea ei olla vielä nähtykään ja tällä alueella ei kaikkien katulamppujen/työmaavalojen/lentokentän merkkivalojen/mainosvalojen keskellä voi kyllä oikein pimeydestäkään nurista). Ah marraskuu. Kohta alkaa joululaulut soimaan kaupoissa ja kaiken pirteän harmauden keskelle nousee joulukadut ja ties mitkä muut ihanuudet. Ihan oikeasti mä pidän joulusta ja siitä oikeasta lumisesta talvesta pimeine iltoineen, mutta siihen on puoltoista kuukautta aikaa, joten voitaisko odotella vielä hetki, please?

Näihin tunnelmiin..

If that's your best, your best won't do

Pidän jotenkin hölmönä kysymystä "mikä on lempieläimesi?" Helpompi se on vastata, etten ihan hirveästi välitä hyttysistä tai tukkimiehentäistä, mutta yritä siinä nyt keksiä mikä laji olisi ylitse muiden. Pah. Pidän aika tasapuolisesti suurimmasta osasta elukoista, that's it. Muutun silti ihan sekopääksi kun näen jossain pöllöjä - ne on vaan ihan liian suloisia ollakseen todellisia! Omalla kohdalla tämä on jatkunut jostain yläasteajoista lähtien, mutta nyt viime aikoina olen huomannut pöllöjen muuttuneen jonkinasteiseksi muoti-ilmiöksikin. Outoa. 

(Vaikutan varmaan tämän jälkeen täysin tärähtäneeltä, varsinkin kun olen tainnut blogin puolella mainita aiemmin jossain määrin pelkääväni pikkulintuja. Mutta kun ei pöllöt edes tunnu linnuilta..)

Korvispöllöt löytyi muistaakseni Bijou Brigittestä..? 

Huomaan pöllöjen soluttautuneen asuntooni paitsi astiaston kuvituksena (ei, päivää ei voi aloittaa muutoin kun juomalla aamukahvinsa isosta Taika-mukista. Ne mukin kylkeen painetut pöllöt saa mut joka ikinen kerta hymyilemään), myös koriste-esineinä ja löytyy niitä jo korulaatikostakin. Ja kalenterin kannesta.. Voitte arvata allekirjoittaneen reaktion silloin, kun näen jossain ihan oikean pöllön. Niinpä niin. 

Pöllöpostikortti tämän kesän reissuilta pohjoisesta

Täällä tulee räntää, tilastoanalyysit ei kerta kaikkiaan onnistu ja jotenkin ahdistaa ajatus lähteä pariksi viikoksi Kuopioon, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Tämä tuntuu nyt olevan kohdallani levoton lokakuu, jos kovasti trendikkäällä teemakuukausilinjalla mennään. Keskittymiskyky nollassa tai miinuksen puolella. Tuntuu, että työkone tuijottaa syyttävästi, mutta jos koetan avata artikkelin luettavaksi tai kirjoitustyön pohjan käsittelyyn, niin selviän muutamasta rivistä ja sen jälkeen turhaudun täysin ja huomaan vain tuijottavani hölmönä kuvaruutua kykenemättä tekemään mitään. Huoh. Pohdin tässä parhaillaan pitäisinkö taukoa käydäkseni salilla purkamassa turhautumista, mutta bussin odotteleminen räntäsateessa ei sekään oikein houkuttele (alan kuitenkin kallistua tän vaihtoehdon puolelle sen vaatimasta kylmässä kärvistelemisestä huolimatta, kännykän kalenteri alkoi ystävällisesti muistuttamaan perutusta palaverista ja teki mieli heittää luuri seinään).

Reissumuisto Kreetalta parin vuoden takaa

Ihan ensin keitän kuitenkin hyvin monennen kupillisen kahvia ja nautiskelen sen pöllömukista. Nih. Jos vaikka vähän kohottaisi tätä ärsyttävää tappiomielialaa. Lopuksi vielä biisi, joka on soinut päässä kohta pari päivää aika tauotta:

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen

Hejsan! Vika viikko kotitoimistolla ennen kun suuntaan Kuopioon loppukuuksi, kukakohan on taas varastanut mun kalenterista päiviä.. Muutostakin on jo kaksi viikkoa ja vasta eilen sain aikaiseksi käydä rautakaupassa hakemassa ruuveja. Ei sillä, hylly joka niillä piti kiinnittää, odottaa edelleen kiinnittämistään. Ehkä tänään. Myöhemmin. Sais ehkä hyllyoperaation jälkeen palautettua työkalupakin, pari akkuporakonetta ja tikkaatkin oikealle omistajalleen, nyt noi esteettiset sisustuselementit nököttää jo toista viikkoa melko tarkalleen keskellä olohuonetta (nyt tätä kirjoittaessa iski mieleen, että onkohan täällä proppuja. Voi helkkari jos ei ole).

Kirjailin samalla kalenteriin ens viikon ohjelmaa ylös ja hirveästi omaa aikaa ei kurssilta näytä jäävän. Ja minähän tykkään verkostoitumisiltatilaisuuksista tunnetusti suunnilleen yhtä paljon kun vanhentuneesta maidosta, joten kiroilin täällä jo etukäteen seinille asiasta. Itse kurssisisältö on hyvinkin mielenkiintoisen oloinen ja odottelen aika paljon muutamilta luennoitsijoilta, mutta se kaikki muu.. yyh. Lisäksi tarkoittaa pitkälti sitä, että ratsastushaaveet ja tuttujen moikkailut ensi viikolta pitänee unohtaa jo kättelyssä ja jos aion ehtiä lenkille tai salille, niin kello on laitettava herättämään viideltä. Ei kuulosta nyt ihan mun jutulta (tosin ymmärrän, että iso osa kurssilaisista tulee muilta paikkakunnilta jne. joten ehkä heidän kannaltaan on kiva kun on järkätty jotain tekemistä, eikä tarvitse istua iltoja vaan jossain hotellilla - been there, done that). Mutta valivali, kai se on yritettävä "avoimin mielin" selvitä oheistoiminnastakin.

Tässä on myös pikku hiljaa pakko orientoitua siihen, että ei, en voi lähteä enää fillaroimaan ilman hanskoja. Tai ratsastamaan softshellissä, ei ole nimittäin vähään aikaan ollut niin kylmä kun eilen maastolenkin jälkeen. Tarkoitus oli mennä vähän reippaammin, mutta lokakuun illat on turhan pimeitä kunnon kiitolaukkoja ajatellen, joten homma meni köpöttelyksi. Virhearvio ja vilpoisa sellainen olikin. Yritin lämmitellä loppumatkan taluttelemalla the Ponia, mutta syväjäätymistä nyt ei selätetäkään ihan niin helpolla. Ja kaivoin sitten tänä aamuna kaapinperukoilta topparatsastushousut valmiiksi esille seuraavaa lenkkiä ajatellen. Jippii. Nähtäväksi jää enää, mitä meikäläisen vastaherätellylle juoksuinnolle mahtaa tapahtua.

Pakko jatkaa kirjoitushommia ja ensi viikon valmistelua, joten moi taas ja paremmalla ajalla (mitä se on..?)

I can see only yellow

Syksyisiä fiiliksiä kuvien muodossa tännekin:

Vantaanjoen varrelta

Backaksen kartanon rakennuksia

Mukavaa ja ennen kaikkea rauhallista sunnuntaita kaikille! Mie lähden nyt Nuuksion suunnille patikoimaan :)

Hullu mikä hullu, ei se siitä mihinkään muutu

On taas SE aika vuodesta. Nimittäin Hullut Päivät. Olen yrittänyt epätoivoisesti aina pk-seudulla asuessani vältellä kyseiseen liikkeeseen astumista kahjokauden aikaan (ei sillä, että muuten hirveästi Stockalla shoppailisin, mutta Herkun tuoreisiin leipiin ja erikoisjuustoihin olen aika pahasti onnistunut koukuttumaan). Olen kerran joskus lukioaikoina ollut kyseisessä ostoshelvetissä kaverin ylipuhumana ja onnistuin silloin saamaan kylkeeni julmetun mustelman ja melkoiset traumat siitä ihmispaljoudesta, vetää vertoja pahimmille jouluruuhkille. Ja mainittakoon, että minä en saa mustelmia muuten oikeastaan koskaan, mikä on ehkä ihan hyvä asia, sen verran useasti kuitenkin kolhin itseäni huonekaluihin, auton oviin, hissin väliin, you name it. Terveisin urpo, joka iski tänä aamuna silmäkulmansa vauhdilla vessan peilikaappiin.

 Pienenä johdatuksena: olen joidenkin asioiden suhteen liiankin neuroottinen kontrollifriikki, jolla on asiat kolmessa kalenterissa ylhäällä minuutin tarkkuudella, mutta toisaalta saatan unohtaa kerta toisensa jälkeen ostaa hammastahnaa, shampoota tai astianpesuainetta aikoja sitten loppuneen tilalle. Deodorantti on ihan pahin. Saatan seisottaa kaapissa jotain jämäpurkkeja kyllä tästä vielä pariin kertaan riittää -ajatuksella ja kun käyttödödö loppuu, niin kaivan nuo jämät esille huomatakseni, että ne törpöt on kyllä ihan aikuisten oikeasti tyhjiä. Lopulta muistan ostaa uuden ehkä noin viikon hienhajuisena kärvistelyn jälkeen ja sekin niin, että kassajonossa seistessä tajuan, että niin ai helkkari, se Rexona ja pinkaisen hirveällä sprintilla nappaamaan putelia hyllystä kanssajonottajien mulkoillessa pahasti. 

Päätin kerrankin toimia kuten Vastuulliset Ihmiset ja hankkia varadeot ajoissa kaappiin. Hulluilta päiviltä (okei oli mulla taustalla ehkä tietty uteliaisuus käydä kurkkaamassa, onko se ihan yhtä sekopäistä menoa kun mitä muistelin. On se, tosin taisin selvitä mustelmitta tällä kertaa). 

WhatsAppin puolelta: kävin vuosisadan shoppailuilla!!

Nauratti poistua liikkeestä taskuun mahtuvat valokynät ja deopakkaus pakattuna jättiläiskokoiseen muovikassiin. Taisin olla huono aasiakas verrattuna suurimpaan osaan kävijöistä.. On siinä kyllä jotain pelottavaa, kun jengi roudaa maaninen kiilto silmissään ostoskärrykaupalla tavaraa autojen takakontteihin. Ehkä voin kuitenkin maksaa tuotteista pari euroa enemmän siitä hyvästä, että saan jatkossakin käydä kaupassa ihan rauhassa. Tai sitten ens kertaa ajatellen hankin shoppailureissulle jotkut jenkkifutikseen tarkoitetut suojavarusteet ja alan käyttää astetta härskimpää kyynerpäätaktiikkaa. 

Lopuksi ohje, kuinka näyttää kerrankin jotakuinkin normaalilta itseltään kuvassa: selaa hississä nettiä -suosittelen jotain tosi laadukasta kuten iltapäivälehtien sivut-, töki kosketusnäyttöä saadaksesi tekstiä suuremmaksi (jolloin kännykamera syystä X aktivoituu) ja normihuolimattomalla käsittelyllä saat varmasti painettua jotain sadasta sivupainikkeesta niin, että kamera nappaa hissin peilin kautta vahinkokuvan. Olen kyllä ihan vähän ärsyyntynyt siitä, että silloin, kun en yritä ottaa kuvaa, niin se kamera on kerrankin suunnilleen suorassa ja näpsystä tulee edes suht tarkka. Aiheesta kukkaruukkuun, jos pönötän aina kännykkää selaillessani noin tyylikkäässä asennossa, niin voi helkkari. Puolustaudun sillä, että likinäköisenä mun on lasien kanssa helpompaa lukea kun teksti on vähän kauempana nenästä..

(tähän onkin taas ihan hyvä lopettaa)

Everything is out of control

Tavarat on hiljalleen siirtynyt omille paikoilleen ja tilanne normalisoitunut: muutama ylimääräinen matto pitäisi vielä viedä verkkovarastoon, silittää verhot -yök- ja ripustaa paikoilleen, kiinnittää pari hyllyä seinälle ynnä muuta pientä puuhaa olisi vielä odottamassa. Plus hoitaa tietty omat oikeat työnsä siinä välissä.

Kävin lauantaina Ikeassa ja Askossa kiertelemässä, sillä halusin työpisteen a) makuuhuoneeseen ja b) ikkunan lähelle - sekä mahdollisimman käytännölliseksi kaikin mahdollisin tavoin. Joten ostin sitten kulmapöydän, pari kappaletta seinälle kiinnitettäviä hyllytasoja ja satulatuolin (ei mainita vielä tässä yhteydessä muutamaa olohuoneeseen tullutta lattiavalaisinta tai nojatuoliin sopivaa rahia..). Jouduin käyttämään työpöydän kasaamisessa hieman luovuutta, sillä en halunnut blokata jalkatilaa pöydän alle kuuluvalla typerällä hyllytasolla. Ikävä kyllä naapurimaan vientivaltin suunnittelutiimissä insinöörit oli olleet sitä mieltä, että koko pöytähän tuetaan ja kasataan niiden pahuksen levyjen avulla. Minä en ollut asiasta samaa mieltä. Tässä tapauksessa pienellä kiroamisella pistetilanne Ikean insinöörit - DIY-bloggari napsahti 1-0 mun edukseni. Pöytä on nyt sitten pystyssä ilman, että meikäläisen tarvitsee potkia -Ikea-asteikolla ilmeisen ylipitkiä- kinttujani niihin hemmetin tasoihin. Jokainen, joka on joskus koonnut noita ko. firman 250+ osaa sisältäviä huonekaluja, tietää miksi olen tästä saavutuksesta ylpeä. Satulatuoli taas.. no, olen aina salaa halunnut satulatuolia. Ja se mahtuu kätevästi kokonaisuudessaan pöydän alle piiloon kun en tarvitse sitä. 

Varsinainen sähköinsinööri asialla.  

(Taas niitä kuvia, että piti kaks kertaa katsoa tunnistaakseen itsensä..)

Ja vihdoinkin sain itseäni niskasta kiinni, olen käynyt nyt reilun kuukauden juoksutauon jälkeen taas pari kertaa lenkkipolulla. Ensimmäinen yritys oli totaalista tervanjuontia ja vaikka päätin aloittaa ihan rauhassa, niin hitsi että saattoi neljä kilometriä tuntua ikuisuudelta. Tänään tuli kokeiltua uudemman kerran ja nyt sitten olisi voinut juosta vaikka kuinka. Ymmärrän, että ratsastus on niitä lajeja, joissa toisinaan sujuu ja toisinaan kaikki menee niin persiilleen, että tekee mieli lopettaa koko laji ja vaihtaa harrastusta pitsinnypläykseen tai basehyppyihin, mutta juoksu? Ihan oikeasti, laji jossa riittää harrastelijatasolla se, että muistat hengittää tasaisesti, pitää keskivartalon jotakuinkin kasassa ja siirtää tossua toisen eteen?!? On tää vaan aina jotenkin olevinaan niin hämmentävää.

Jatkan nyt the Social Networkin katselemista, joten palaillaan myöhemmin, moimoi☺

Ei mulla varsinaisesti muuta.

Hei vaan, hengissä ollaan ja muuttolaatikoiden keskellä istun uudessa kämpässä. Vikonloppu meni tavaroita pakatessa ja vanhaa asuntoa siivotessa, maanantaina juostiin koko päivä laatikoita ja huonekaluja paikasta A paikkaan B ja tiistaina sitten vanhan asunnon avainten palautus ja alkava uuteen paikkaan kotiutuminen..Toivottavasti tänään saisi vihdoinkin loput astialaatikot tyhjennettyä ja matot sekä huonekalut olohuoneeseen paikoilleen, kirjastohuone ja makkari alkaa olla jo suunnilleen kunnossa. eilisen hääräämisen jäljiltä. Pientä puuhaa sitten riittää tietty tehtäväksi vielä pitkäksi aikaa, mutta just nyt en jotenkin jaksa stressata verhojen silittämisestä tai uuden vessaharjan hankkimisesta. Kaikki aikanaan. Yksi päivä heti muuton jälkeen meni tavallaan vieä hukkaankin kiitos sähkönsiirtoyhtiön, joka päätti katkaista täältä virrat muuttopäivän iltana. Ja soitostahan he eivät voi niitä napsauttaa uudelleen välittömästi päälle vaikka soppari on olemassa, ehei ja paskanmarjat, pitää odottaa vuorokausi (tai vaihtoehtoisesti maksaa aika järjetön summa pikakäynnistyksestä). 

Mutta jossain vaiheessa lisää, mun tarttee palata työhommien pariin ja ehkä nautiskella vielä vähän tästä muutossa saadusta lisätilasta. Ja tosta järjettömän upeasta auringonpaisteesta :)

Pikaisella patikointireissulla

Viime yönä tuli kotiuduttua pienen patikointirupeaman jäljiltä, oli mahtavaa taas kerran. Ei ehkä kaikkein leiskuvin ja kirkkain mahdollinen ruska osunut tälle vuodelle, mutta kaunista silti. En tiedä, mikä ongelma kameralla oli, mutta kuvat ei tuntunut onnistuvan tällä kertaa oikein mitenkään.  

Alun alkaen reissun kestoksi tuli arvioitua 3-4 päivää keleistä ja fiiliksestä riippuen, lopulta pituudeksi tuli se kolme päivää. Unohtui tosiaan suunnitteluvaiheessa sellainen pikkujuttu, että ajomatka Kuusamosta Vantaalle ottaa sen reilut kymmenen tuntia.. Muuten olisin viettänyt ihan mielelläni vielä yhden päivän nauttimassa maisemista. Aloittaessa torstai-iltana auto jäi Juumaan parkkikselle ja sieltä otsalamppujen valossa suunta kohti Siilastupaa. Ja heti sarjassamme "aina ei mene suunnitelmien mukaan", tupa oli täpötäynnä kun sinne joskus iltakymmeneltä päästiin. Ei auttanut kun palata takaisin edelliselle tuvalle ja tyytyä kamiinattomaan vaihtoehtoon, tosin eipä sitä enempää lämpöä makuupussin tarjoaman lisäksi oikeastaan pahemmin edes kaipaillut. 

Ei mikään varsinainen taidonnäyte,

mutta hyvin ne kesti reissussa

Perjantain reissu kulki Myllykoskelta Jussinkämpälle osittain pientä Karhunkierrosta seuraten, välillä ripeksi hieman vettä, mutta muuten keli oli rinkan kanssa raahautumiseen mainio, ei liian kuuma mutta toisaalta ei myöskään niin kylmä, että kahvitauolla istuskellessa olisi perse jäätynyt (pahoittelut kauniista sanavalinnoista, mutta ei löytynyt kuvaavampaa tällä kertaa). Yöpymispaikasta lähdettiin kohti Jussinkämppää joskus yhdentoista jälkeen aamuisen sateen loputtua ja kolmentoista kilometrin päivämatka rauhalliseen tahtiin vei viitisen tuntia, oltiin hyvissä ajoin perillä kakkosetapilla. Tuvan sijaan yöpymispaikaksi valikoitui kota, joka oli ihan loistava valinta. Mukana ollut pussipunaviini maistui nuotion äärellä istuessa ja vaikkei tuvassakaan kovin täyttä tainnut olla, niin kodassa sai olla ihan omassa rauhassaan. 

Se tärkein eli ilta nuotiolla

Kolmannen päivän osalle jäi takaisin autolle patikoiminen eli noin 16 kilometrin matka, suurimmaksi osaksi samoja polkuja seuraillen (sesongin ulkopuolella kyytiasian järjestäminen lähtö- ja lopetuspisteen välille on hieman mutkikasta tai vaihtoehtoisesti pahuksen kallista, joten päädyttiin lopulta käytännön syistä palaamaan samaa reittiä takaisin. Harmi sinällään). Alkupätkä oli mukavaa ja rauhallista, mutta auta armias pienen Karhunkierroksen puolta. Meno oli kun pienillä rokkifestareilla, kaikki taukopaikat muuttunut totaalisiksi perhehelveteiksi ja välillä tuntui, ettei polulla päässyt eteenpäin. En tiedä, oliko kyseessä joku järjestetty tapahtuma vai onko kierros oikeasti vaan niin suosittu päiväretkeilykohde, mutta populaa riitti. Osittain tästä syystä oli aika "helppoa" ylläpitää reippaampaa tahtia ja autolle ehdittiin jo ennen kolmea. 

Vähän väriä

Muuten mahtava reissu, mutta kiitos vaan muutaman "en osaa lukea ohjeita ja tungen tähän riippusillalle huohottamaan niskaasi" -tapauksen mun polveni otti viime metreillä kipeää siinä määrin, että ajattelin jo hetken homman jäävän just siihen, sen verran kova pamaus jostain vasemman polven syövereistä kuului ja tähdet vaan vilisi silmissä. Selvisin kuitenkin säikähdyksellä ja pienellä polven jomotuksella, joka on jo kovasti menossa ohi..

Rentouttavin viikonloppu aikoihin.. huomenna taas töiden kimppuun uudella innolla, tämän päivän olen kuitenkin pyhittänyt kokonaisuudessaan kotisohvalla loikoilemiselle ja samalla linjalla aion jatkaa iltaan asti. Soromnoo ja palaillaan ensi viikolla!

When the autumn leaves are falling

Kohta on aika lähteä ajamaan kohti Kuopiota ja sieltä huomenna sitten Kuusamon suunnille, eilen ja tänään ehdin kuitenkin käydä pikapikaa (öh.. kaksi puolentoista tunnin lenkkiä) maastoilemassa syksyisissä tunnelmissa vuokraponin kanssa. Eilen illalla oli ensimmäistä kertaa koko tänä syksynä ihan oikeasti kylmä, loppulenkistä oma ja hevosten hengitys huurusi ja manasin sormet sinisenä kun olen onnistunut kadottamaan/rikkomaan jossain vaiheessa kaikki ratsastushanskani. Pitäisi ostaa muutamat uudet, mutta kun ei niitä ikinä muista. 

Neiti liikkuu sen verran rivakasti ja nanosekunnin varoitusajalla, joten ratsailta kuvaaminen on todettu "mission impossible" -osastoksi, mutta yksi näpsy oli sentään vähän sinnepäin.. Meinasin ottaa tänään muuten tuntumaa maankamaraan kun laukkapätkän loppupuolella oltiin risteyksessä ponin kanssa eri mieltä siitä, kumpaan suuntaan ollaan menossa. Itsesuojeluvaisto saa kuitenkin tarraamaan tiukemmin kiinni ja vuosien suht aktiivisesta satulattaratsastamisesta on sentään ollut jotain hyötyä tasapainon kehittymisen kannalta. Ilman satulaa olin tälläkin kertaa ja kyllä sieltä kyljen puolelta jollain epämääräisellä kasakkatempulla sai itsensä hinattua takaisin selkään. Nuo tuollaiset on niin pöljiä tilanteita, että loppujen lopuksi nauran vaan aina vedet silmissä ja ei kun uudestaan..

Rinkanpakkausurakkakin alkaa olla loppusuoralla, aion lähteä matkaan mahdollisimman kevyillä varusteilla ja arvon tässä enää onko mulla iltoja varten tarpeeksi lämmintä vaatetta nuotioistuskelun varalle. Paleleminen ja flunssan hankkiminen ei kuulu vaihtoehtoihin, joten tässä on suuria valintoja muutaman sadan gramman lisäpainon tai villapaidattomuuden välillä. Kaihoisasti tuli katseltua kauppareissulla myös nyrkinkokoiseen tilaan mahtuvia mikrokuituisia retkipyyhkeitä, mutta hinta hirvitti niin paljon, että jäi hankkimatta. 

Näihin tunnelmiin, noihin maisemiin.. Palailen seuraavan kerran blogin ääreen varmaan vasta ens viikon alkupuolella, toivottavasti uusien kuvien ja kokemusten kera :)

Kuusamon Karhunkierrokselta 2011

Hummia olympiapuitteissa 14.9.

Ei ole varmaan vaikea arvata missä olin käymässä viikonloppuna (kivat käsikarvat, meitsi näköjään on aloittanut talviturkin kasvattamisen ajoissa tänä syksynä..). Heppatyttö on heppatyttö vaikka ikävuosia tulisikin lisää ja edelleen siinä on sama fiilis istua katsomossa jännäämässä. Tosin mulle iskee kyllä aika palava halu olla siellä radallakin. Vaikka 150-luokkaa katsellessa tuli sellainen tunne, että ei jessus noi on  jo ihan oikeasti korkeita..

Tapahtuma oli siis Hevoset Stadikalla, johon alkuperäisen viikonloppusuunnitelmani mukaan en ollut menossa, mutta "ylimääräinen lippu" on aika vastustamaton kun tällaisesta tapahtumasta on kyse. Näin samalla kaveriani pitkästä aikaa (perus minä, näen tuttuja ehkä parin vuoden välein. Ja silloin voi puhua jo aktiivisesta yhteydenpidosta) ja tunsin itseni teini-ikäiseksi. Elämänvaihe, jonka käytännössä missasin aika tehokkaasti, mutta hyvä ottaa takaisin pienissä erissä silloin tällöin. Todennäköisesti vietän joskus nelikymppisenä sitten sitä -myös väliin jättämääni- villiä opiskelijaelämää istuen illat baareissa. Muut juottolan asiakkaat voi pitää mua sitten lähinnä säälittävänä, elähtäneenä pubiruusuna :))

Takaisin aiheeseen. Ensin expoalueeseen, eli kaikkien hevostapahtuminen petolliseen shoppailutaivaaseen. Ensimmäistä kertaa eläessäni melkein kiitin siitä, että en omista hevosta tällä hetkellä. Olisin todennäköisesti ostellut tilini tyhjäksi, niin mahtavia satulahuopia, suojia ja muita härpäkkeitä oli tarjolla (hei come on, tähtikuosilla tai skottiruuduilla varustetut jännesuojat? Leopardikuvioinen kouluraippa? Otsapantojakin oli ties kuinka monella timangirivistöllä ja kaikissa sateenkaaren väreissä. Seeprakuvioinen loimi taisi silti päästä suosikikseni, se oli ihan huippu). Uudelle kypärälle sen sijaan olisi oikeasti tarvetta ja hipelöin timangikoristeltuja pottia pohtien puolivakavissani sellaisen hankkimista. Sen verran järkeä jaksoin kuitenkin käyttää, että jätin kotsan hankkimisen toiseen kertaan. Kypärälootan raahaaminen ensin tapahtuma-alueella ja sitten vielä Helsingin keskustassa ja bussissa olisi ollut turhan iso uroteko meikäläiselle. Joku toinen kerta. Ja hei, kuinka suurella todennäköiseyydellä kehtaisin käyttää puskamaastoillessa kypärää, jossa Swarovskit vaan kimaltelisi (okei, limenvihreät kannukset sen sijaan olis ollut hyvinkin tyyiin sopivat..)

Poliisihepat

Päivän isoimmat starat oli niitä nelijalkaisia kavereita ja varsinaisten luokkien välissä oli vielä lajiesittelyitä ja lyhyempiä näytöksiä. Skippasin kyllä suurimman osan noista väliesityksistä ja keskityin lähinnä näihin:

Tarkkana jalkojen kanssa

Mites se lentolupakirja..?

Kaikin puolin jäi hyvät fiilikset, tapahtuma oli hyvin järjestetty (ruokapuolta varten tosin piti lähteä Siwaan, mutta eipä tuo iso vaiva ollut kun rannekkeen kanssa sai poukkoilla ulos ja sisään tapahtuma-aluetta ilman sen isompia säätämisiä) ja kelikin sattui kohdalleen. Kuvat on taas pokkarilla napsittu, koska aamuinen ajattelutoiminta ei tuolloin riittänyt siihen, että olisin tajunnut ottaa paremman kameran mukaan. Ei auta. Mutta pystyinpähän keskittymään paremmin kun en tuijottanut koko aikaa linssin läpi. 

Ja ei yhtään kasvattanut hevoskuumetta. Ei ollenkaan. 

Pitänee palata tässä töiden pariin, lähden loppuviikosta käymään Kuopiossa ja sieltä mahdollisesti vielä tutkailemaan Kuusamon ruska-aikaa jos kelit sallii. Ajattelin tehdä viikonloppuna vähän hommia, mutta sattuneesta syystä (ja sunnuntaisesta kämpän siivousrupeamasta) johtuen ne vähän jäi.. joten tässä sitä taas ollaan. 

I &%£$& tekniset kapineet

Koneparkani sanoi tässä välissä työsopparinsa irti, joten ainoa väline, jolla on ollut pääsyä internetin ihmemaahan oli kännykkä. Ja hei, sen verran laiska olen, etten tod. ala naputtelemaan sillä mitään pidempiä tekstejä, tsorry. Sen verran hyvä tuuri kävi kuitenkin, että takuuta oli reilusti jäljellä ja merkkihuolto hoiti lopulta homman alle 24 tunnissa hintaan nolla jeuroa. Kone kotoa noudettuna ja tänne takaisin palautettuna. Tekniikkatumpulan tulkinnan mukaan huoltokirjassa oli maininta muistin vaihtamisesta, mutta ihan yhtä hyvin kyse on voinut olla virtalähteestä tai tuulettimen puhdistuksesta, nuo nummerokirjainhelvettisarjat voisi ihan hyvin olla vaikka nuolenpääkirjoitusta ja tajuaisin todennäköisesti ihan yhtä paljon, mistä on ollut kyse. Mutta se siitä aiheesta, kone on taas kunnossa ja se on tässä tärkeintä. Ehtikin tulla jo vähän ikävä tätä..

Näkymät lähes koko Helsinkiin 

Hiljalleen alkaa arki palata normaaliksi, täällä on saanut vielä nauttia syksyn viimeisistä lämpimistä päivistä ja poikkeuksellisesta hiljaisuudesta (tai sitten olen kuuroutunut tai vaan niin tottunut tuohon työmaan meteliin, etten enää huomaa sitä). Muuttokin lähestyy, mutta tällä kertaa tarvitsee vain siirtää tavarat viereiseen rappuun plus kuljetuksessa apuna on hissi.. en jotenkin osaa stressata ainakaan vielä, tosin viikko ennen muuttopäivää juoksen todennäköisesti sekavana ympyrää ja alan kertalaakista skitsoilemaan asiasta. Tai sitten en. Täälläkin kävi tänään vuokralaisehdokkaita, siinä kohtaa tuli vähän outo olo.

Selailin tuossa aiemmin Kuopiossa viime syksynä näihin aikoihin otettuja kuvia. Ihan eri fiilikset kun mitä tuli ikkunasta ulos katsellessa. Lehdet jo osittain putoilleet, värimaailma enemmän keltaiseen ja ruskeaan taittava.. Jokin ei nyt täsmää. 

En halunnut muuta kuin kaiken

Suomessa ollaan, nyt on reissut reissattu hetkeksi (tosin matkatoimiston sivu on kyllä välilehdissä auki) ja hiljalleen yritän päästä kiinni normaaliin arkeen. Muutamat päivät Köpiksessä sujahti huomaamatta ohi toimistolla istuen ja kampuksella muutenkin roikkuen - uudet opiskelijat oli juuri saapuneet ja paikalliseen malliinhan tämä tarkoitti pomppulinnoja, futispelejä, musiikkia, panimotuotteita ja yleistä hengailua ja tutustumista. Hyvin pystyi aina soluttautumaan joukkoon jos ilta kirjan kanssa ei oikein innostanut. Tosin suosin kyllä lähinnä tuota kirjavaihtoehtoa, alan olla niin vanha, että useamman viikon työreissut vaatii veronsa. 

Kotiutumista seurannut rentouttava viikonloppu tarkoitti Stadin souduissa piipahtamista, kavereiden näkemistä keskustassa, fillarointia ympäriinsä syksyisissä maisemissa, ruuanvalmistusta ajan kanssa ja salikortin hankkimista - .nyt kun vielä pääsisin ratsastamaan, niin tilanne alkaisi olla hallinnassa. 

Muutama kännykuva souduista kuitenkin, tosin jouduin lähtemään niin kiireellä bussipysäkille tuolloin, että unohdin tietysti varsinaisen kameran sohvalle. Ehdottoman mukava tapahtuma kaikkiaan ja kelikin suosi, en edes syväjäädyttänyt persiitäni tavalliseen tapaan siinä katsomon portailla istuskellessa. 

Lauantainen kiertely keskustassa kavereita moikkaamassa taas antoi muistutuksen, miksen kovin usein vaivaudu Mannerheimintien lähistölle. Jessus. Olen ehkä maailman kärsimättömin ihminen pienten asioiden suhteen, mutta vihaan odottamista ja jonottamista. Vihaan. Syvästi. Se jatkuva väistely ja liikennevaloihin pysähtely sai kiehumaan pahemman kerran ja alan hiljalleen ymmärtää, miksi kaikki stadilaiset näyttää juoksevan koko ajan kun viitapirut. Pakkohan se on, puolen kilometrin matkaan menee 45 minuuttia kun kymmenen metrin välein saat pysähdellä joko liikennevalojen tai minkä lie asian X vuoksi. Jonottamisesta puheenollen, olen hiljalleen alkanut nauttia siitä, kun pääsen lentokentillä vähän väliä siihen erikoisturvatarkastukseen - sehän on varsinainen fast lane ja ainoana erona on se, että laukku tongitaan hieman tarkemmin. 

Mutta. Takaisin töiden pariin ja sitten postille, tästä tuli nyt hieman venähtänyt lounastauko..

Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat

Miun kenttäkausi loppui virallisesti eilen kello 18 reikäleipä Suomen aikaa kun sain rahdattua tavarat pois kentältä ja jemmattua näytteet jääkaappiin. Se oli siinä. Illalla tuli vähän oleskelutilassa istuskellessa puhetta sitten, että olisi kiva käydä vielä kurkkimassa maisemia ja sain muutaman muunkin innostumaan patikkaretkiajatuksesta, joten tänään aamiaisen jälkeen pakattiin kolmen tytön porukalla eväät ja kahvit reppuihin ja lähdettiin katselemaan maisemia. Ei hassumpi tapa viettää päivää :)

Jostain syystä en saa kuvia ulos muistikortilta, joten vähän nihkeäksi jää tämä visuaalinen anti. Melko loppukesäiset fiilikset oli vielä tänään, ruska-aika ei ihan vielä ole ehtinyt alkaa - varmaan parin viikon päästä näkyvissä olisi melkoista loistetta. Hyttyset on joka tapauksessa jo hävinnyt, joten koko kierrosta ajatellen yksi mahtavimpia vaellusajankohtia on nyt parhaillaan menossa.

Huomaan kyllä sisäistäneeni turhan hyvin tän "tosimies/-nainen ei venyttele" -asenteen, mikä alkaa hiljalleen kostautua kaiken autossaistumisen, patikoinnin ja retkivuoteilla nukkumisen vuoksi. Aamulla on mielenkiintoista kammeta itsensä ulos sängystä, kun ensimmäiseksi saa kasata selkärankansa nikama kerrallaan, sen jälkeen naksauttaa polvet ja hartiat jotakuinkin normaaliin asentoon ja lopuksi ihan kirjaimellisesti vääntää niskansa puoliväkisin paikoilleen. Pelkkä ajatuskin tarpeeksi kovakouraisesta urheiluhierojasta ja perusteellisesta niska-hartiahieronnasta tuntuu melko taivaalliselta. Voisin kuvitella olotilan olevan sen jälkeen aika katujyrän alle jäänyt, mutta ihan oikeasti se on aika perseestä, että niskat jumiutuu yön aikana liikkumattomiksi. Ja niiden naksauttaminen paikoilleen tuntuu inhottavalta. Tässä vaiheessa venyttelykään ei tunnu enää pahemmin auttavan.

Tavaroiden pakkausurakka on vielä vähän vaiheessa ja joudun aamulla kipasemaan postin kautta, joten hieman ekstra-aikaa pitää laskeskella. Pakkaaminen on vaan syvältä, inhottaa laittaa likaiset sukat samaan rinkkaan niiden vähäisten puhtaiden vaatteiden kanssa. Se on se aloittaminen.. ei kai kamojen kasaamisessa loppujen lopuksi kovinkaan kauaa saa tuhrattua, mutta se on ärsyttävää (taas jotkut jedi mind trickit voisi olla käteviä, ajatuksen voimalla tavarat järjestykseen samalla kun dataan koneella. Pah, miksi elämä ei ole tieteiselokuvaa? Ensin tosiaan may the force be with me pakkausasiassa ja sitten teleporttaamalla Köpikseen. Ahh, ei enää ärsyttäviä lentokenttiä turvatarkastuksineen ja jonoineen. Mitkä mahdollisuudet siinä aukeaisikaan.. tosin Wikipedia saa tämänkin kuulostamaan ikävältä: "Yksi kaukosiirtämisen ajatusleikki on myös se, että ensin ihminen syväjäädytetään pikaisesti siten, että atomit lukkiutuvat paikoilleen. Tämän jälkeen jäinen paketti pilkotaan atomin kokoisiksi kappaleiksi, nämä atomit kaukosiirretään toiseen kammioon ja kootaan siellä uudelleen samaan järjestykseen. Tämän jälkeen jääpaketti sulatetaan ja atomit pääsevät taas liikkeelle, kuten myös oletettavasti ihminenkin.")

Että niin. Tähän on ehkä ihan hyvä lopettaa.