Lauantaina viikkoja jatkunut vesisade vihdoin taukosi, lätäköihin oli muodostunut ohut jääpeite ja henkäyksenohut kerros lunta peitti maata paikoitellen. Marraskuun aurinko ei pystynyt sulattamaan pientä toivoa talvesta koko päivänä, mutta fiilistä se riitti nostamaan monta pykälää. Ja mikäs sen parempaa, kun pienet viikonloppuratsastelut. Tosin ihan täydellisesti ei tullut hyödynnettyä huikeaa keliä vaan oltiin vähän tylsiä ja painuttiin maneesia kiertämään ja leikkimään vakavastiotettavaa kouluratsukkoa (normisetti, eli meitsi ilman satulaa kun ponilla on vaan niin supertasaiset askeleet ja koko mun ratsastukseni tuntuu olevan sata kertaa vaivattomampaa ilman turhaa nahkalättyä välissä.. Pääsen paljon vähemmällä työllä surkeine vatsalihaksineni, tosin lipizzoissa on se kiva puoli, että ne liikkuvat luonnostaan varsin ryhdikkäinä - tällainen laiska ratsastaja voi vähän huijata, ilman että näytetään ihan puskaöökköstasoisilta).
Tänään kävin moikkaamassa keskustassa pitkästä aikaa kaveriani ja tuntuu siltä, että pitkästä aikaa olen onnistunut kulkemaan miltei koko viikonlopun hymy korvissa. Jees. Ei hassumpi viikko noin kaikkiaan, pieni reissaaminen vissiin piristää arkea ja hyvät kaksi- ja nelijalkaiset kaverit on varsinainen elämän suola :))
Hämmentävää kyllä, vaikka olen juossut paikasta toiseen aika kiireiselläkin aikataululla, niin pitkästä aikaa tuntuu siltä, että viikko ei ole vain vierähtänyt huomaamatta ohi. Ehkä tässä on ollut se pieni ero elämisen ja hetkessä elämisen välillä? Ei sillä, siivoamaan en ole kyllä viikonloppuna ehtinyt, mutta väliäkö sillä. Moppia joutaa heiluttelemaan huomennakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti