Suomalaista ruokailukulttuuria? Part. 2 ilman traumoja

Tuossa menneillä viikoilla kävin lounastamassa pitkästä aikaa ihan yliopiston ruokalassa normaalin "vetäisen lounaaksi mitä kaapista löytyy ja mitä nyt ehdin pureskelemaan" -vaihtoehdon sijaan. Se oli taas sarjassamme kokemuksia, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Ruoka oli ihan hyvää (huomioden, että isoille joukoille tehtäessä maustaminen on pidettävä aika neutraalina), salaatteja oli paljon ja vaihtoehtoja tiskissä aina kolme plus joku kalliimpi tiskin alta myytävä annos. Ja opiskelijahintaisena hyvinkin huokeaa.

Mutta. Ensinnäkin miten halavatun vaikeaa se sapuskan lappaaminen lautaselle tai maksupäätteen käyttäminen voi olla? Linjasto ei liiku mihinkään ja siinähän sitten seisot. Ruuhka-aikana harvinaisen persiistä, kun luentojen välillä piti ehtiä puolessa tunnissa safkaamaan ja siitä ajasta sitten vartti kului jonossa. Olen tullut sen suhteen vanhaksi, että jos kerrankin syön pöydän ääressä, niin haluan käyttää siihen aikaa. Syödä rauhassa ja hitaasti. Onko niin, että Suomessa työpaikoilla ruokatunti on normaalikäytäntönä "virallisesti" jonkun 20-30 min? Ei ihme, että syöminen ja ruoka aiheuttaa niin pahuksen paljon ongelmia meille.

Seuraava juttu onkin se rahapuoli. Ymmärrän tasavertaisuusperiaatteen, että jokaisella on mahdollisuus saada sitä ruokaa, mutta kyllä mua nyt helkkari sentään korpeaa, että jonossa edellämenevä lastaa evästä tarjottimen reunojen ylikin kun itsellä on se noin lautasmallin mukainen (miinus leipä, mennään tähän kohta) annos ja maksan täsmälleen saman summan. Tasavertaista olisi mun nähdäkseni myös se, että maksat siitä, mitä otat (kyllä, isompi mieshenkilö syö enemmän kun pienenkö nainen, mutta edelleen pidän sitä ihan oikeudenmukaisena, että se joka syö, maksaa eikä maksateta enemmän syövien ylimeneviä osuuksia kustannuksista niillä pieniruokaisemmilla). Lautasen painon perusteella määräytyy summa. Veikkaisin vähentävän ruokahävikkiäkin kun jengi joutuisi oikeasti arvioimaan, paljonko sitä pastaa ahtaa naamariinsa eikä vaan ottaisi "varmuuden vuoksi" Mt. bologneseEverestiä lautaselleen nakaten sitten kolmasosan biojätteeseen kun -oho- tuli lapattua liikaa. Vähentäisiköhän jatkuvia korotuspaineita aterioiden hinnoissa..?

Oikeastaan tuosta leivästä jätän kommentoinnin siihen, että ei mene jakeluun, miksi sitä pidetään jonain normaalina osana ateriaa. Tosin veikkaan, että olisin peruskoulussa jäänyt pari kertaa aika nälkäiseksi ilman näkkileipätarjoilua, mutta toisaalta siinähän sitä olisi kai oppinut.. Imho leipä on hyvää ja nakerran kyllä välillä välipalaksi tai jopa korvaan lounaan leivällä kiiretilanteessa, mutta että siihen päälle pitäisi vetästä pottumuusit ja kalapuikot? Pidän leivän yleistä tarjoamista aterialla ruoka-aineympyrän virhetulkintana - jos nyt oletetaan, että se on joku ravitsemuksellinen totuus. 

Verrokkina: Tanska ei ole kaikin puolin täydellinen maa myöskään, mutta mitä ruokakulttuuriin tulee, niin ainakin sen osalta tässä yliopistovertailussa Suomi ottaa turpaansa. Lounastunti saa kestää (työntekijällä) tosiaan sen tunnin jos niin haluaa ja yleensä safkaaminen tapahtuu porukassa tai sitten saa olla todella pahuksenmoinen kiire ja hyvät selittelyt valmiina, jos vetäisee pikaevään työpöydän ääressä. Työajat ehkä hieman poikkeaa, mutta toisaalta en muista, että olisin kovinkaan usein manannut puoli neljältä, että loppuispa jo, kuolen nälkään. Kanttiinissa on seisova pöytä, josta puikkelehdit ottamaan mitä haluat ilman linjastojonossa seisoskelua ja tämän jälkeen kipaiset kassalle, jossa eväsboksi punnitaan ja hinta määräytyy sen mukaan. Valmiiksitäytetyt leivät ei kuulu perushintaan vaan niistä on kappalehinta, tosin se käy sitten yksistään lounaaksi. Ja sori, mutta systeemi toimii. Ilmeisesti ainakin jossain määrin ravitsemuksellisestikin, koska välillä tunnen itseni siellä ollessani aika isokokoiseksi, vaikka suomalaisittain mut ihan hoikaksi luokitellaankin. 

Kuva peda.fi