Tunne kuinka tuuli sun kasvoillesi maalaa värin uuden

Flunssailen täällä nyt taas ihan antaumuksella, mutta eipä se mitään. Kieltäydyn heittäytymästä sänkyyn lukemaan ja olen mm. siivonnut kämpän tänään aika antaumuksella plus pessyt aika monta koneellista pyykkiä. Lopetin laskemisen jossain neljännen kohdalla. Ja nyt on kaikki mahdollinen kuivatustila jo käytössä, joten pitänee odottaa huomiseen, ennen kun hoidan viimeiset pesuerät.. Hyvää aikaa käydä läpi Kreetalta napsitut valokuvat :)

Mitään hirveän laajaa reportaasia ei ole tiedossa, sry. Viikko siis tuli tuossa vietettyä Geranissa ja sinä aikana ehdin (paitsi tehdä yhden verkkokurssin ja hoitaa sähköpostijärjestelmäni siirrot sun muuta) käydä patikoimassa Samarian rotkolla, vierailemassa pienellä viinitilalla, ajella saaren halki katsomaan Elafonissin kehuttuja rantoja (oli muuten pettymys, älytön määrä jengiä ja rantatavernassa melko epäystävällinen palvelu - tosin ajaminen vuoristojen keskellä asiaankuuluvasti semirämällä vuokrajeepillä oli vastaavasti mielettömän upea kokemus, joten ei mennyt hukkaan sekään reissu) ja käveleskellä ympäri rantoja ja lähikyliä.

Samarian rotko taas oli varsin vaikuttava, mielettömät maisemat ja oikeasti aika haasteellinenkin reitti. Tosin hommahan hoitui taas omatoimisesti ja rotkon läpi kulkemisen sijaan käännyttiin puolimatkan tienoilla Samarian kylästä uudelleen kohti lähtöpaikkaa ja otettiin samalla pieni kiipeämisurakka rotkon pohjalta takaisin 1250 metrin tienoille. Ihan kilometriä ylöspäin tuosta ei tainnut tulla, mutta vaikka olinkin varustautunut reissuun hyvillä lenkkitossuilla, niin vielä pari päivää patikoinnin jälkeen oli pohkeet aika hyvässä jumissa. Matkaa kertyi 14.2 km ja aika meni reilu viisi tuntia, sisältäen tosin pysähdykset ja vesipullojen täytöt parin kilometrin välein. Iisimpää olisi ilmeisesti ollut kulkea reitti oikeaoppisesti alas rannikolle ja hankkia sieltä kyyti takaisin lähtöpisteeseen, mutta eääh. Sujui se näinkin. Vettä laskin juoneeni kuutisen litraa patikoinnin aikana, mutta onneksi pullon pystyi täyttämään matkan varrelta löytyvistä juoksevan veden lähteistä. 

Näistä ei ole enempää kommentoitavaa. Ihmeellinen ja jotenkin miltei hyytävä kivikeko"puisto" keskellä reittiä. Tuli tietyllä tavalla aavemainen olo tuolla kohtaa kulkiessa, enkä todellakaan osaa selittää miksi. Liian vilkas mielikuvitus ilmeisesti..

Lähtö- ja paluupisteen tienoilta näkymään rotkolle. Valitettavasti Samariasta ei ihan hirveän paljon kuvia ole, koska kamerasta loppui akku jo alkumatkasta. En saanut paikalla elelevistä villivuohistakaan yhtään kuvaa, hitsi vieköön. 

Vähän muuten yllätti reissun raskaus. Tarkoituksena oli nimittäin käydä kävelemässä saman viikon(lopun) aikana vielä Imbrosin rotkokin, mutta jalat veti tosiaan sen verran tehokkaasti hapoille tuossa kiipeämisvaiheessa, ettei siitä olisi mitään tullut. Pidän itseäni kuitenkin suht hyväkuntoisena ja vaikea uskoa, että edes pelkkä helleaalto (+38 astetta, ei tullut kylmä) olisi riittänyt imemään mehut näin tehokkaasti. Mutta. Kokeiltu on ja ens kerralla sitten rotkon läpi asti, nyt jäi viimeiset kilometrit näkemättä. Hyvä syy palata jossain vaiheessa taas takaisin.

Tässä sitten se toinen syy. Auringonlaskut rannalla. Ja vielä varsinkin lämpimien öiden tähtitaivas ja sen tuijottaminen rantatuolilla maaten, aaltojen vyöryessä rantahietikolle.. 

Kaikki sun pelkosi/ talloo sun päälläsi/ hautaa sun toivon synkkiin uumeniin

Vihaan suunnittelemattomia aamuherätyksiä. Yksi v-mäisimmistä tuli tänä aamuna, kun palohälyttimen patteri alkoi kuolinkorinoissaan piippailemaan kello ihan-liian-aikaisin-sunnuntaiaamuna. Täällä on pahuksen korkeat huoneet, joten enhän mie tällaisenä 175 senttinen pygminä siihen ylettänyt kunnolla edes penkillä varpaillani seisten. Palovaroittimen laidassa luki hienosti slide to open ja oikein nuoli osoittamassa liu'utussuuntaan. Todellisuudessa se mihinkään liukunut, vaan siinä vaiheessa, kun sain alkeellisintakaan reaktiota aikaiseksi, koko paska levisi katonrajaan ja siellä tuo killuu edelleen. Hieno homma, mutta eipähän piippaa enää. 

Tuon episodin jälkeen ei pahemmin väsyttänyt enää, joten kahvit tippumaan ja silmät sirrillään lueskelemaan uutisia. Eiköhän jostain pörrää ampiainen suoraan kohti. Blogia lukeneille on saattanut tulla jo aiemmin selväksi meikäläisen täysin out-of-control oleva ampiaiskammo, joten syöksyin paniikissa huoneen toiseen laitaan ja nappaamaan kaapista Raid-pulloa. Hei hei vaan amppari, ilmatilaloukkaus johtaa meilläpäin valitettavasti hengenlähtöön. Ulkona saatte olla ihan rauhassa, se olen minä joka juoksen karkuun, mutta jos tulette reviirilleni, niin huonosti käy. 

Eihän se piina siihen loppunut. Sisällä oli kaksi muutakin. Helkkari mikä aamu. Vielä tässä tunteja myöhemmin mun pulssi on koholla ja olo ihan vainoharhainen. Tosin ainakaan iltapäivä ei voi mennä enää huonommin *kop kop*.

Muuttolintu

Eilen tuli se tunne, että syksy on täällä. Ihan kunnolla ja varoittamatta. Olin naapuritallin ratsukoiden kanssa maastoilemassa ja uittamassa hevosia, pienestä sadekuurosta huolimatta ei palellut t-paidassa. Vesi oli lämmintä, hevoset pelleili, kärpäset kiersi laiskasti ja metsäpolut tuntui loputtomilta. Muutama tunti hujahti huomaamatta ja kymmenen aikaan tallille palatessa oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä (tai syksynä..) pimeää. Vastaantulevilla autoilla oli pitkät valot päällä ja puiden latvaraja katosi jonnekin tihkusateeseen. Eikä meillä tietenkään ollut heijastimia, ei valoisina kesäiltoina ole ollut tarvetta niille. Näinkö huomaamatta se iskee joka vuosi?

Aamulla taivas oli harmaa ja raskas, maa märkänä öisen sateen jäljiltä. Ensimmäistä kertaa yli kuukauteen piti sulkea parvekkeen ovi yöksi ja kämppä tuntui milteinpä siedettävän viileältä. Niihin heti aamusta alkaneisiin helteisiin ja ympärivuorokautiseen kuumuuteen ehti jo tavallaan tottua. Nyt huomaan olevani vähän närkästynyt kun tuolla taas kirkastuu ja näyttää taas enemmän kesäiseltä. Outoa. Vaikka tavallaan en halua kesän vielä loppuvan (eihän se toki lopukaan, mutta ihmismieli on hämmentävä, ainakin itselläni se käsittelee asiat helposti hyvin mustavalkoisena..) ja yhden ajanjakson olevan ohitse todistamassa meikäläisen vanhenemista, niin samalla odotan kärsimättömästi syksyistä ruskaa, uskomattomia auringonlaskuja, putoilevia lehtiä ja yksinäisiä kävelyitä illan pimentyessä, tihkusateen luodessa tunnelmaa katulamppujen ympärille. Syksy ja varsinkin talvi saa kaipaamaan takaisin Kuopioon ja vielä enemmän Kuusamoon. En mie osaa mieltää kesää. Olen ollut kesäkuukaudet aina vain töissä vuoden toisensa jälkeen - kesä on sellainen ohimenevä pätkä, josta en saa oikein mitenkään kiinni. Syksyllä kello alkaa käymään hitaammin, talvella se milteinpä pysähtyy. Kesällä kaikki elää ja liikkuu jatkuvasti ympärillä, mutta talvella maailman on vain minun. 

Kuvat on tällä kertaa vanhoja, mutta kuvaavat jotenkin päivän fiilistä. Haikeaa ja odottavaa samalla kertaa, ilman mitään todellista syytä. Tietyllä tapaa levoton olo. Tekee mieli pakata rinkka täyteen ja lähteä ilman sen suurempaa määränpäätä tai suunnitelmaa.   

Tiistaipulma

Facessa tämä jo näkyikin: kyseinen merkkiviidakko on siis uimapatjasta ja tässä jonkin aikaa mietittiin, että mitä hiivattia nuo varoitukset oikein mahtavat tarkoittaa.. Osa on toki ihan selkeitä, mutta muutamien tulkintaan mun yliopistokoulutukseni ei yksinkertaisesti riitä. Ideoita? :)

Full-time non-shop-a-holic

Tälle kesälle osui vain yhdet kaverien häät ja niitä oltiin viettämässä eilen. Elämäni ensimmäiset siviilivihkiäiset ja oli kyllä älyttömän kaunis tilaisuus ja mukava ilta muutenkin kaikin puolin. Kaikki osaset toimi, juhlapaikka, porukka ja jatkot ("aamua" tai aamuneljän juoppobussilla takaisin kämpille matkaamista ei lasketa). Ei häistä sen enempää, ja koska olisi vähintäänkin ennekuulumatonta kirjoittaa positiivinen postaus, niin saanko avautua juhlavaatteiden etsimisen hankaluudesta pliis?

Sain tai en, avaudun silti. En ehkä ole se sovinnaisin ikäiseni pukeutuja ja kiltisti kaikkia muotioikkuja noudattava päkäpää, mutta pyrin pitäytymään etiketissä sen osalta, mitä tulee hautajaisiin ja häihin - jotenkin pidän sitä kunnioittavana ja pieniä vapautuksia sallittakoon juhlapukeutumisessa, ei tässä keskiajalla eletä, mutta silti on kohteliaisuuskysymys pukeutua tilaisuuden mukaan. Tarkoittaa häiden -oli ne sitten kirkkohäät tai siviilivihkiminen- osalta sitä, että naisvieras ei pukeudu valkoiseen, mustaan tai (kirkkaan)punaiseen, ei farkkuihin, roiskeläppäminariin tai heitä tissejä tyrkylle ysärivibaisessa fiorellatopissa. Se minnuu ei kiinnosta pätkän vertaa, onko XX-kromosomisella vieraalla kolttunsa kanssa varmasti sukkahousut tai rikotaanko pukukoodia kärjestä avonaisilla kengillä tai liian suurella laukulla. Ihan sama. 

Koska olen onnistunut luovimaan elämäni aika hyvin juhlia vältellen, niin vaatekaappiin ei ole keräytynyt mitään älytöntä arsenaalia siistejä vaatekappaleita. Omistan yhdet mustat suorat housut, joissa on havaittavissa pientä rispautumista, koska olen sisukkaasti puskenut läpi kaikki edustustilaisuudet viimeisen ööh.. kuuden vuoden aikana niissä. Vaihtoehtona on henkkamaukan vaalea pellavapuku kokoa XXXXS ajalta, jolloin elin herneellä päivässä, eli todennäköisesti vaikka olisin saanutkin jollain ihmeellä ahterini mahdutettua niihin byysiin ja hartiat verhottua jakkuun, niin viimeistään ensimmäinen sisäänhengitys olisi koitunut kostyymin tuhoksi ja tuomioksi. Jouduin siis pari päivää ennen juhlia lähtemään kauppakierrokselle etsien jotain päällepantavaa.

Okei. Mistäköhän alkaisin.. Lähdetään nyt vaikka siitä, että nyt on kesä. Tarkoittaa sitä, että 99% myynnissä olevista, kohtuuhintaisista rytkyistä on lähinnä rantakäyttöön suunniteltuja. Jippijaijee. Värivalikoima on mustaa, valkoista, punaista ja vaaleanpunaista - läpinäkyvänä, trikoisena tai jostain kohtaa keskivartalon ihoa turhan paljon paljastavana. Kolme ensimmäistä kauden trendiväriä oli suoraan pois pelistä ja vaaleanpunainen on väri, johon en suostu pukeutumaan vaikka maksettaisiin. Tiedän, että makuja on monia, mutta jostain syystä en henk. kohtaisesti pahemmin välitä verhoutua vaatteisiin, joiden värin assosioin välittömästi puttepossuun. 
Seuraava kohta johtuu ihan vain ja ainoastaan meikäläisen onnettomasta pituus-painosuhteesta ja joltain hämähäkiltä perityistä raajojen mitoista. Ainiin, ja suhteettoman leveistä hartioista feat. se fakta, ettei rintavarustus ole ihan samaa luokkaa kun Pamsulla kuuluisuutensa päivinä (tai on ne varmaan vieläkin, en vaan ole perehtynyt aiheeseen enää Baywatcin jälkeiseltä ajalta). Kaikessa yksinkertaisuudessaan: mulle ei istu juuri mikään päälle. Yritä siinä sitten löytää edustavia juhlavaatteita, joiden pitää jo lähtökohtaisesti täyttää istuvuuden lisäksi vielä kriteerit X,Y ja Z. Ravasin aika monta tuntia Helsinkiä ympäriinsä ja yritin etsiä jotain budjettiini (siinä se kolmas ongelma, varmaan nk. paremmista liikkeistä olisikin löytynyt, mutta en todellakaan ala käyttämään mitään 300 euroa vaatteisiin, joita käytän ehkä tuurilla kerran vuodessa) ja makuuni sopivaa. Tuli päästettyä aika monta kirosanaa matkan varrella. Arvatkaa, pidänkö shoppailusta muutenkaan? En. Ja tämän jälkeen vielä vähän vähemmän.

Löytyi kuitenkin lopulta ihanan myyjän avustuksella ja taisin selvitä juhlista aiheuttamatta sen isompaa pahennusta kledjuillani, joten homman voidaan todeta olleen sen osalta success. Onneksi ei tarvitse käydä vaatekaupoilla kovinkaan usein..

On jossain kesä, jossain ei näy pilvenreunustakaan

Trooppiset kelit jatkuu ja kotitoimiston sisälämpötilatkin tuntuu läpivedosta huolimatta kohoilevan sinne kolmenkymmenen asteen paremmalle puolelle viimeistään aamuyhdeksän aikoihin, mikä tekee kaikesta vähän tuskaista. Viikonloppuna aikaansaamattomuus ei toki haitannutkaan, mutta viime viikon kirjoitusyritykset (puhumattakaan lukemisesta) oli melkoista tuskaa, joten melkein kaipailin kivaa, ilmastoitua toimistohuonetta työtunneiksi. Perjantaina iltapäivällä tosin siirsin kamppeeni läheisen pellon laitaan, avasin sähköpostin kännykästä ja totesin, että käy se lukeminen tietysti välillä niinkin. Voihan sen ajatella samalla empiiriseksi tutkimukseksi ilmastonmuutoksen paikallisista vaikutuksista, alueittainen kuumuus ja kuivuus lisääntyy jne. Kun on kaksi kesää viettänyt tuolla pohjoisessa verhoutuneena villapaitaan, niin tuntuu jo senkin puolesta omituiselta hikoilla kolmatta viikkoa peräjälkeen ja vieläpä öitä myöden kuumuuden vuoksi. Eipä nämä kelit tietysti enää kauaa kestä. Nyt jo pystyy iltaisin haistamaan syksyn lähelläolon :)

 Sunnuntaina sain vihdoin ja viimein aikaiseksi vierailla Plantagenilla. Tyhjät kukkaruukut on odottanut parvekkeella ties kuinka pitkään ja nyt vasta sain haettua täytettä niihin. Ei mennyt taaskaan ihan putkeen, sillä multa loppui ennen kun sain kaikki istutettua.. Pitää hakea täydennystä ja laittaa loput tänä iltana ruukkuihin. Tarvitsen kohta enemmän tilaa kun tuon pienen parvekkeen, siellä alkaa kaikki pinnat olla täynnä erilaisia istutuksia. Mummoutumisen oire nro. 54, pelargoniat parvekkeella alkaa vaikuttamaan vastustamattomalta ajatukselta.

Sinällään odottelen pientä sadetta - pakastin kaipaa nimittäin täyttöä ensi vuoden varalle. Kanttarelleja onnistuin löytämään jo aiemmin ja niitä on muutama rasiallinen jo varastoituna ja eilen löysin herukkapusikoita, mutta vadelmat ja mustikat antaa odottaa itseään. Ja kyllähän mustikkametsällä käynti kuuluu asiaan, samoin kun myöhemmin syksyllä suppilovahveroiden etsiminen.. Nyt näyttää vaan aika laihanlaiselta tuo tämän syksyn marjasaalis.

Mutta ennen kun uppoan ihan totaalisesti kesäisiin fiilistelyihin, niin pakko yrittää palata maanpinnalle ja töiden pariin - en kyllä laittaisi pientä kesälomaakaan pahitteeksi, mutta ehkäpä tässä vielä muutaman vuoden jaksaa näinkin. 

Kaikki on ehkä vain satua, tahdon sen omin silmin todeta

Olen talonomistaja. Apua. Tai no omistaja ja omistaja, mutta ostotarjous on hyväksytty, elokuun puolivälissä hoidetaan loput muodollisuudet ja todennäköisesti joskus syyskuun loppupuolella kannetaan kamat uuteen kämppään. Olin kuvitellut asunnon ostamisen jotenkin helpommaksi (vrt. hevosen osto. Käyt koeratsastamassa sen sopivan tarjokkaan kerran tai pari, teetät tarvittaessa ostotarkastuksen, tarjoat ja sitten viilataan hinta sopivaksi. Simple as that. Tän jälkeen haet humman kotiin ja olet toivottavasti tyytyväinen, joskin jokainen hevosenomistaja todennäköisesti kokee pieniä epätoivon hetkiä alussa. Tai kuten omassa tapauksessani, ajoittain aika epätoivoisenkin ekan vuoden, kun kavioliiton toisella osapuolella oli suht vahvoja mielipiteitä monista asioista, vaikka kiltti hevonen muuten olikin. Päivääkään en silti vaihtaisi pois ja Allu on ja tulee olemaan se elämäni hevonen. Sitten takaisin aiheeseen..), mutta kyllä se aika puljaamista oli. Joten nyt kun tuo haku- ja tarjousvaihe on vihdoinkin ohi ja kämppä mieleinen, on pakko olla enemmän kun iloinen. Tuntuu, että kulunut kuukausi on ollut pelkkää asuntonäyttöä ja -neuvottelua, korkomarginaaleja, ASP-tiliä..

On tässä tietysti ollut paljon muutakin. Pääasiallisesti töitä, mutta myös kesästä nauttimista hevosen selästä käsin sekä iltaista istuskelua vehnäpellon laidassa.. Onnistuin näkemään yhtenä iltana pellolla kauriinkin :)) Siellä se söi tyytyväisenä muutaman sadan metrin päässä pellon keskellä, välillä vilkuili ja tarkasti, että maailmassa on kaikki kunnossa. Lauma noita asusteli ainakin vielä reilu vuosi sitten vuokrahevoseni entisen tallipaikan kulmilla ja monesti maastoreissulla tuli törmättyä bambeihin (ja kettuihin, mutta ne ei ollut yhtään niin symppiksiä), ratsastaen pääsee tosi lähelle. Että tervetuloa suureen kaupunkiin vaan.. ei sillä, ei tämä Vantaa nyt vieläkään mitenkään "kotoisalta" tunnu, ihan liian iso ja vilkas paikka noin keskimääräisesti ajatellen. Täällä on liikaa ohjeita, kieltoja ja sääntöjä, kirjoitettuja ja kirjoittamattomia, siltikään homma ei vaan aina toimi. Vali vali, on täällä etunsakin ja onneksi kaupungista pääsee aina pois, lähiseuduilla kun on jo ihan täydellisiä rentoilupaikkoja. Tuon uuden asunnon takapihalta alkaa pieni metsäkaistale ja suojeltuja kohteita on lähistöllä sen verran, ettei tarvitse pelätä parin metrin päähän oman kämpän seinästä nousevan uusia kerrostaloja (kuten täällä, aarghhh). Toivon ja rukoilen ties mitä korkeampia voimia, että tuo uusi pesäpaikka olisi nyt vihdoinkin sellainen, joka pitkästä aikaa suvaitsisi tuntua ihan oikeasti kodilta. 

Sitä odotellessa.  

Siis tolla ratsastajalla ei oo kypärää..!!