Kaikki on ehkä vain satua, tahdon sen omin silmin todeta

Olen talonomistaja. Apua. Tai no omistaja ja omistaja, mutta ostotarjous on hyväksytty, elokuun puolivälissä hoidetaan loput muodollisuudet ja todennäköisesti joskus syyskuun loppupuolella kannetaan kamat uuteen kämppään. Olin kuvitellut asunnon ostamisen jotenkin helpommaksi (vrt. hevosen osto. Käyt koeratsastamassa sen sopivan tarjokkaan kerran tai pari, teetät tarvittaessa ostotarkastuksen, tarjoat ja sitten viilataan hinta sopivaksi. Simple as that. Tän jälkeen haet humman kotiin ja olet toivottavasti tyytyväinen, joskin jokainen hevosenomistaja todennäköisesti kokee pieniä epätoivon hetkiä alussa. Tai kuten omassa tapauksessani, ajoittain aika epätoivoisenkin ekan vuoden, kun kavioliiton toisella osapuolella oli suht vahvoja mielipiteitä monista asioista, vaikka kiltti hevonen muuten olikin. Päivääkään en silti vaihtaisi pois ja Allu on ja tulee olemaan se elämäni hevonen. Sitten takaisin aiheeseen..), mutta kyllä se aika puljaamista oli. Joten nyt kun tuo haku- ja tarjousvaihe on vihdoinkin ohi ja kämppä mieleinen, on pakko olla enemmän kun iloinen. Tuntuu, että kulunut kuukausi on ollut pelkkää asuntonäyttöä ja -neuvottelua, korkomarginaaleja, ASP-tiliä..

On tässä tietysti ollut paljon muutakin. Pääasiallisesti töitä, mutta myös kesästä nauttimista hevosen selästä käsin sekä iltaista istuskelua vehnäpellon laidassa.. Onnistuin näkemään yhtenä iltana pellolla kauriinkin :)) Siellä se söi tyytyväisenä muutaman sadan metrin päässä pellon keskellä, välillä vilkuili ja tarkasti, että maailmassa on kaikki kunnossa. Lauma noita asusteli ainakin vielä reilu vuosi sitten vuokrahevoseni entisen tallipaikan kulmilla ja monesti maastoreissulla tuli törmättyä bambeihin (ja kettuihin, mutta ne ei ollut yhtään niin symppiksiä), ratsastaen pääsee tosi lähelle. Että tervetuloa suureen kaupunkiin vaan.. ei sillä, ei tämä Vantaa nyt vieläkään mitenkään "kotoisalta" tunnu, ihan liian iso ja vilkas paikka noin keskimääräisesti ajatellen. Täällä on liikaa ohjeita, kieltoja ja sääntöjä, kirjoitettuja ja kirjoittamattomia, siltikään homma ei vaan aina toimi. Vali vali, on täällä etunsakin ja onneksi kaupungista pääsee aina pois, lähiseuduilla kun on jo ihan täydellisiä rentoilupaikkoja. Tuon uuden asunnon takapihalta alkaa pieni metsäkaistale ja suojeltuja kohteita on lähistöllä sen verran, ettei tarvitse pelätä parin metrin päähän oman kämpän seinästä nousevan uusia kerrostaloja (kuten täällä, aarghhh). Toivon ja rukoilen ties mitä korkeampia voimia, että tuo uusi pesäpaikka olisi nyt vihdoinkin sellainen, joka pitkästä aikaa suvaitsisi tuntua ihan oikeasti kodilta. 

Sitä odotellessa.  

Siis tolla ratsastajalla ei oo kypärää..!!