Perustuuria taas, vakiokuntosalini on ollut torstaista (eli saapumisestani) lähtien käyttökiellossa rakennuksessa havaitun sortumisvaaran vuoksi. Just näin. Googlailen tässä vaihtoehtoisia salimahdollisuuksia, kyllähän niitä riittää, mutta kun olen nirso ja pidän hirveää listaa vaatimuksia kuntosalille, mm. ei saa olla ryhmäliikuntatunteja samassa mestassa, liian "trendikkäät" hilavitkutinsalit jää väliin, paikan tulee olla auki aamuisinkin, täytyy olla mahdollisuus harjoitella kertamaksulla ilman jäsenyyttä ja hinnat mielellään järjellisissä numeroissa. Joten tältä pohjalta sitten kokeilemaan paikkoja läpi. Listan ensimmäisen ja viimeisen kohdan pystyy onneksi tsekkaamaan monissa paikoissa jo nettisivuilta ja tekemään vähän karsintaa sen perusteella. Etsin siis käytännössä ahdasta kellarinloukkosalia, jossa hiki ja testosteroni haisee ukkojen reenatessa kulahtaneissa salihousuissa 80-luvun malliin ja mie saa ihan rauhassa pudotella jossain nurkassa painoja varpailleni. That's the way it works.
Eilen ja tänään on kuitenkin tullut lähinnä nautittua viimeisistä lämpimän kesäisistä keleistä pyöräillen ympäriinsä. Täällä pyöräily on kätevä konsti liikkua paikasta toiseen, kun etäisyydet on lyhyitä, pyöräilyreittejä löytyy lähes mistä vaan ja onhan se liikuntaakin tietysti samalla. Lisäplussaa siitä, että mikäli haluaa pysähtyä johonkin mielenkiintoiselta vaikuttavaan paikkaan, niin pyörällä onnistuu paljon kätevämmin verrattuna autoiluun tai julkisilla kulkemiseen.
Tuli käytyä Seurasaaressa, meikäläisen ensimmäinen kunnon visiitti sinne. Olen kerran käynyt talvipakkasilla kävelemässä saareen vievällä sillalla ja sen jälkeen on pitänyt käväistä, mutta jotenkin aina jäänyt. Museoalue oli ihan mielenkiintoinen, mutta enemmän tykästyin saaren "luonnollisempiin" alueisiin, osittain ehkä siksi, kun niillä ei ollut enää pahemmin muita vierailijoita. Varjoisilla poluilla unohti hetkeksi olevansa Helsingissä. Hiljalleen alkaa löytyä näköjään enemmän ja enemmän tuollaisia paikkoja, jossa ei tarvitse koko aikaa kuunnella liikennettä ja puikkelehtia autojen ja ihmisten seassa betonihelvetissä. Olen ihan suoraan sanottuna paska kaupunkiasuja. Tai no, Kuopio nyt oli viihtyisä, tosin sielläkään en olisi ikimaailmassa suostunut asumaan ihan keskustassa.
Puhelinkioski siltä varalta, että kännykkä sattuisi
unohtumaan kotiin.
Seurasaarta taidetaan suositella monissa matkaoppaissa turistikohteena (ainakin päätellen ei-suomalaisten vierailijoiden määrästä) ja onhan se ihan näkemisen arvoinen. Niihin matkaoppaisiin voisi lisätä "käy testaamassa Seurasaaren kahvilassa tarjottavaa uunijuustokakkua". Se oli hyvää. Tosin harvemmin olen nyrpistellyt nenääni noille amerikkalaistyylisille juustokakuille muutenkaan.
Seuraavan kerran, kun olen takaisin täällä, ollaan jo pitkällä syksyssä (hassua, siihen on kuitenkin vielä monta viikkoa, mutta niin se aika vaan ehtii taas kulua reissussa ollessa..). Kellastuneet lehdet ovat osittain pudonneet ja peittävät kadut, sade ropisee ikkunaan ja katuvalot heijastavat märästä asvaltista. Aika kaivaa kynttilät esiin, etsiä lämpimämpiä takkeja naulakkoon ja pakata sandaalit odottamaan seuraavia hellekelejä. Hieman haikeat fiilikset tuli siinä rantakivillä istuskellessa ja kaupunkia katsellessa, sillä vaikka pidänkin syksystä, niin tänä vuonna tuntuu etten ole ehtinyt nauttimaan kesästä ollenkaan. Pitää vaan yrittää ottaa kaikki irti näistä mahdollisuuksista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti