Sain tänään jo kaikki varsinaiset hommat tehdyksi, joten huomenna suuntaan kohti Saanan huippua jos kelit sen verran vielä suosisi. Eilinen tosiaankaan ei mennyt niinku Strömsössä ja raahustaessani takaisin asemalle fiilikset oli miinuslukemilla, mutta tänpäiväinen auringonpaisteessa köllöttely käsittämättömän upeissa maisemissa toimi kunnon piristyksenä (ja ilmeisesti muutama miljardi hyttystä oli mystisesti kuollut viimeyön aikana, sillä tänään niiden määrä oli ihan siedettävällä tasolla. Eilinen oli jotain ihan käsittämätöntä. Yritin olla hengittämättä, varoin avaamasta suutani ja peitin korvat hupulla ja pipolla ja silti miulla on todennäköisesti vielä tälläkin hetkellä keuhkoissa asumassa pieni hyttysyhteiskunta. Yöks). Niin siis töitäni olin tänäänkin tekemässä, mutta onneksi voin vahdata sekuntikelloa makuuasennossakin. Julmetuilla rakoilla olevat kantapääni kiitti. Ja tajusin taas, mikä on parasta tässä hommassa. Tällaiset päivät on harvassa, mutta kyllä niitä onneksi kenttäkauteen aina muutama mahtuu.
Sinällään työasiat on työasioita ja ne pysykööt omassa hiljaisuudessaan, mutta koska alkaa tuntua siltä, että "työ" on muuttunut aika isoksi osaksi meikäläistä (ei siis miun elämää, vaan jotenkin osaksi minua) ja varsinkin nyt kesällä duunit on aika tiiviisti mukana joka hetkessä, niin vähän avausta. Periaatteessa kenttätyökausi vie tässä vaiheessa neljänneksen työvuodesta; reissussa ollessani asustelen tutkimusasemilla, vierashuoneilla ja joskus harvinaisessa tapauksessa hotellissa. Työpäivä alkaa ennen aamukahvia ja loppuu kun hommat on hoidettu, mutta yleensä iltaisin tulee luettua lähdemateriaalia tai tehtyä muita työjuttuja, koska muuta tekemistä ei juuri ole. Jonkun mielestä kyse on pahimmanlaatuisesta no-lifestä, itse pidän tätä kuitenkin aika vapauttavana omana maailmanaan.
Näin kesäkuukausina lähinnä kerään materiaalia, jota sitten talvella tulee käsiteltyä, analysoitua ja jatkojalostettua (toivottavasti jossain vaiheessa) artikkelimuotoon. Talveen kuuluu myös ne perinteisemmät opiskelut, kirjoittaminen (niin se fyysinen väikkäri pitää saada jossain vaiheessa raapustettua kasaan) sekä mahdolliset konferenssit, joita kuuluu käydä tietty määrä "pakollisena" osana tutkintoa. Ja mukaan mahtuu tietysti paljon, paljon muuta pientä sälää. Yliopiston sivuilta löytyy enemmän ja yksityiskohtaisesti varsinaisista tutkimusaiheista, joten jos ne jotakuta kiinnostaa, niin kannattaa vierailla Köpiksen yliopiston sivuilla.
Kenttäkauden ulkopuolella työskentelen paljolti etänä, ehkä osittain siksikin, että pidän tietynlaisesta reissaamisen tunteesta. Välillä väsyttää, mutta kovin säännöllinen elämä ei myöskään tunnu siltä omimmalta vaihtoehdolta. Ainakaan tässä vaiheessa, joten arvostan tätä järjestelyä ja mahdollisuutta elää näin. Tylsistyn aika helposti ja turhautuneena olen oikeasti käsittämättömän rasittava persoona, eli jotenkin voisin kuvitella tämän olevan jopa win-win -tilanne kaikille osapuolille. Kuvittelin joskus nuorempana työskenteleväni joskus toimistohommissa ja olen työskennellytkin, mutta persaus kiinni penkissä tietokoneen kuvaruutua tuijottaen viitenä päivänä viikossa, kahdeksan tuntia päivässä tuntuu nyt aika kaukaiselta elämältä. Siksi pidänkin tätä nykytilannetta melkoisena lottovoittona. Mutta se siitä, avautuminen suoritettu.
Lauantaina matka jatkuu kohti Oulangan kansallispuistoa, sitä ennen pitäisi saada pyykit pestyä tai en pysty istumaan tuolla autossa hikisten kenttäkamppeitteni kanssa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti