Niinpä niin. Tähän asti tappopakkaset tai turhan anteliaat lumisateet on estänyt laduille lähtemisen, kunnes vihdoinkin tänä aamuna mittari näytti pyöreästi miinus kymmentä ja vain muutama hassu höytyvä lunta leijaili hiljalleen ilmassa. Täydellinen hiihtokeli. Kaivoin sukset kaapista, tein perustsekkauksen (ja huomasin olleeni aikoinaan nuo ostaessani painavampi, ovat melkein liiankin jäykät) ja ei kun jääladulle. Tasaisella kun on hyvä aloittaa talven latukilometrien kerääminen ja muistella jotakuinkin se osaamansa vähäinen tekniikka haltuun.
Ei se jäälatu mitenkään hirveän hyvässä kunnossa ollut, mutta ajattelin sen paranevan kauammaksi rannasta mentäessä, missä kävijöitä on vähemmän. Joo-o. Ehdin hiihdellä kymmenisen minuuttia kun sauva upposi jonnekin syvälle paikkaan X ja sen verran oli vauhtia, että poikkihan se napsahti ja nykäisi vielä mut komeasti persiilleen. En muuten muista, koska olisin viimeksi kaatunut suksilla. No, tulipahan sekin taas koettua.
Vuokatin Aurinkolatua 13.2.2011Nilkutin sitten kolmisen kilometriä takaisin rantaan yhdellä sauvalla. Mahdollisimman kitkattomaksi fiksatuilla luistelusuksilla se epätasaisella pohjalla huitelu on sauvojen kanssakin sieltä ja syvältä, heittäkääpä veikkaus, mitä se oli ilman sauvoja. Tuli aika elävästi mieleen ne muutamat koululiikuntatunnit, joilla jouduin hiihtämään pertsaa koulun hikilankuilla. Nyt kun jälkikäteen miettiin, niin aika epäreilu vetohan se oli opettajalta vaatia ottamaan paskasukset pari kokoa liian isoilla lainamonoilla kun omat oli "liian hyvät" niihin saamarin jokatalvisiin hiihtotesteihin. Kummasti muutamat muut luokan hiihtoharrastajat saivat mennä omilla kamoillaan..
Ei enempää traumoja. Lähden tästä varusteostoksille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti