En minä en minä en tätä halua

Tässä talossa on innokas aamukahviseuralainen. Kannattaa oikeasti varoa unenpöpperössä niitä askeliaan kahvinkeittimelle mennessä. Olen pari kertaa meinannut kompastua jalkoihin ampaisevaan karvaperseeseen, jonka mielestä väisteleminen on yliarvostettua. Ihminen väistäköön. Neuroosan seurallisuus rajoittuu muuten kahteen jaksoon päivässä: toinen on aamukahvi ja toinen prime timelta telkkarin ääressä. Suomeksi sanottuna kissa tulee kello 20.30 sohvalle kaveriksi katsomaan Jimiltä Poliisit-sarjaa (sivuhuomautuksena: se tän kauden Kuopion pari on ihana, jes ♥).

"mmm, täältähän löytyi tällä kertaa.. pala paistettua sipulia ilmeisesti?"

Se lähtökohta aamuisin. Jossain päin keittiötä pyörii epämääräinen takkukasa. Jos ei ihan heti saa paikallistettua katin olinpaikkaa (mm. pimeinä talviaamuina energiansäästölampun hitaasti syttyvässä, romanttisen kusenkeltaisessa tunnelmavalaistuksessa), niin aggressiiviset maukaisut paljastaa sijainnin pian.

"nonii nyt %¤#£ sitä huomiota!"

Jos äänimerkeillä ei saa riittävästi huomiota, niin melko varma huomionherättämiskonsti on heittäytyä selälleen leikkimään läskihyljettä siihen kahvia nautiskelevan ihmisen jalkoihin. Tätä voi tehostaa mm. röhkivillä äänillä tai muulla epämääräisellä tuhinalla.

Tällä kertaa julma ihminen olikin varautunut. Pöydälle oli kiikutettu pussillinen kissanminttua, jolla pahaa-aavistamaton kissaparka saadaan tolaltaan. Nappi lattialle ja kas, muutaman sekunnin kuluttua meillä on täysin hönössä piehtaroiva kissa (ja kivasti kaikkialle tarttuvalla irtokarvalla kuorrutettu matto..)

"Ekstaasiin, sinne vie pieni polku halki villin sademetsän.."

Jos omistaisin videokameran, olisi helpompi selittää mitä tarkoitan. Liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu sarjalaukaisin ei riitä vangitsemaan tilannetta. Silmät kuitenkin kiiluu lasittuneina ja kuola roiskuu kun karvainen hyrrä vääntelehtii ekstaasissa noin minuutin ajan.

"Haluaako joku kertoa, mitä ihmettä mä just äsken tein..?"

Vaikutus loppuu aikanaan yhtä nopeasti kun on alkanutkin. Näkee, kuinka ne kaksi aivosolua palaavat jälleen oikeille paikoilleen ja katin liike pysähtyy just eikä melkein siihen paikkaan.

*facepalm*

Ja ei kun seuraavaa kissanminttunappia kehiin.. Keittiön siivoaminen kuolaroiskeista tämän jälkeen on paljon pienempi vaiva, kun jaloissa hinkkaava, huomiota keuhkojensa pohjasta rääkyvä ja mattoparkaa raateleva otus, joka saa jossain vaiheessa pipipääkohtauksen ja kaahaa tornadon lailla ympäri kämppää rullaten matot kasaan, juosten muutaman huonekasvin nurin ja levittäen vesikuppinsa sisällön pitkin lattioita. Jos kaipaatte kivaa ja helppohoitoista lemmikkiä kerrostaloasuntoon, niin voisin suositella alligaattoria, tasmanian tuholaista tai intiannorsua, mutta en missäään tapauksessa kissaa.