Yesterday all my troubles seemed so far away

Jäätävän hieno kuvakulma noin niinkun ahterin koon pikakasvattamista ajatellen (hmm.. puhumattakaan tosta kengänkoosta). Keep in mind. Huomatkaa myös ratsastajalle ominainen huikea ryhti.

Vielä olisi viimeiset korjaukset tehtävänä graduun, ihan rehellisesti ottaen väsyttää ja ahistaa vaikka toisaalta en halua palauttaa sitä puolivalmiina. Tai no, menee kuitenkin, mutta ärsyttää kun tietää, että pystyisi vielä parempaankin jos vaan olisi sitä aikaa.

No tuli siitä gradusta sitten kakkonen tai vitonen, sinällään ihan sama (no ei ole, -ttu joku räkäarvosana), sillä torstaiaamulle on nyt lentoliput hankittuna ja se on menoa sitten seuraavat kolme vuotta -tai no, meikäläisellä on tunnetusti uskomaton kyky säheltää koko elämäni ylösalaisin puolessa sekunnissa. Mikä on tullut viime aikoina todistettua.. Ehkä otan tämän siltä kannalta, että pääsenpähän reissaamaan ja toisaalta valmistun sitten tohtoriksi ennen kun täytän 30. Ja opin siinä sivussa uuden kielenkin hyvällä tuurilla.

Kolme vuotta on oikeasti lyhyt aika. Ei vastaväitteitä kun olen yrittänyt takoa tätä kallooni viimeisen kuukauden ajan.

Kävin eilen ratsastamassa viimeistä kertaa vähään aikaan ja ihan mielettömän hienossa kelissä, toimi hyvänä konstina nollata vähän ajatuksia samalla. Alkupuoli meni siihen, että hetkellisestä ADHD:sta kärsivä Emppu ja selässä istuva nimeltämainitsematon ratsastaja (kivasti edellisen päivän juoksulenkkimaitohapot reisissä pistellen) yrittivät liikkua yhtä aikaa kaikkiin ilmansuuntiin, joskin eri tahtiin. Loppuvaiheessa meikäläinen muistutti ryhdiltään ja istunnaltaan ameeban ja perunasäkin risteymää hikinoro selkää pitkin valuen, reisien lisäksi vatsalihakset huusivat hoosiannaa ja perkelettä yhdessä ja erikseen, mutta Emppu alkoikin sitten pistellä parastaan.

En tiedä, kummalla oli enemmän hiki. Olen pitänyt itseäni kohtalaisen hyväkuntoisena kuitenkin, mutta Emppu otti tosiaan tällä kertaa erävoiton mun vatsalihaksista.

(Dallaspullaa iltapalaks. Odotan kauhulla, minä päivänä joku ravintoterapeutti saa vihiä mun ruokailutottumuksista ja hirttää miut siitä pahasta. Varsinaisissa painonpudotusasioissa luotan sitten larppaamiseen. Tässä ei ollut kirjoitusvirhettä.)

I blind my eyes and try to force it all into place

Voe elämä jotta mie inhoan tuota hyyskää. Ensimmääseks ko meet aamulla pessee hampuas, ni voet tuijotella lavuaaria, jossa lasitteet o kirjottu halkeemilla. Mie en kertakaekkiaan jaksa aena ymmärtää, miten o mahollista jotta kaekissa kolomessa opiskelialuolassa joissa oon majaillu o ollu sama homma. Pakkoko sitä lavuaaria o peruskallion palasilla heetellä? Seuraavaks ko istahat posliinille, niin eikös se koko helekkarin laetos keikkaa kiikkustualin laella. Irtoaa vielä jonnain vähemmän kaaniina päevänä. Nih. Perkule.

Suihkoon ko meet, nii ekana pittää yrittöö varroo, ettet riuhtaso hanaa irti. Oeshan siinä välilj ihan mukavoo istuksia rauhassa lämmittelemässä, mutta annapa olla, karisee ylimääräsöt mielhalut ko kattoo sitä lattijoo. Entuuvestaan tuntemattomia lajeja löytynnöö läjäpäen jos oekeen tutkimaan alakas. Katostaki tulloo vielä jonnain päevänä laastit niskoon. Hana lopettoo normaalisti tiputtelun tunnin sissään käätöstä, kohan muistoo kunnolla sulukia lähtijessä.

Ei tehoa peruspesuaineet, kloriitti, asetoni, Fairy.. Onko vielä ideoita?

Ko oot pesseytynnä niin kehtoot yrittää laettoo valot piälle, niin suatat kohata seuraavan vastoinkäymisen. Tuppaa nuo lamput välillä mossahtelemaan turhankin komiasti. Selekiästi ollu pyroteknikot aekoenaan sähkömiästen sijjaan asialla. Eihän siinä mittään, jos ne lampun kuvut saes alas muutako pespallomaelalla rivakasti kopsauttamalla.. Oon kuitenniin sen verran pasifisti, jotta tyyvyn mannoomaan muinaesjumaloit ja elämään pimiässä ko taijan olla viäl liian lusu kehatakseni kuhtua huollon poekija tänne jonku lampun takia (edit. mie saan kaks kupua omin voemin tiällä irti, mutta nuo muut on niin tiukassa, että mm. koko paenolla siinä roikkuminen ei riitä irrottammoon sitä. Tulloo luastit alas ennen kupua. Ja jos alat viäntää jollain ruuvvimeisselillä kuten huollossa neuvotaan, niin halakiaa koko roska, nimim. olen joutunut korvaamaan jo yhen edellisestä kämpästä..)

Pimiässä on se hyvä pualj, jottet piäse ihastelloo jonku pershetelmän todennäköösesti alakomahoolin vaekutuksen alasuuvessa tekemiä nykytaeteellisia tuotoksia lattijan pualelta. Sen verran kaaniisti piirrelly violetilla ja keltasella tussilla lattijoon, että melekeen surettoo peitellä kuvat matoilla.

Huanoina aamuina ko kasvaa liian iso elin ottalohkoo voip aina hilipasta parvekkeelle tupakille josko se vähän raahottais (pahoja ajottaesia tapoja, hyihyi). Kannattaa vuan kahtella korkeelle näreikköön eikä vahingossakaan vilikasta sitä betonilootaa jossa seisoo. Viimestään sillon raeskaantuu silimät vuan eipä se asukaskaan tietysti mikkään kukkanen oo..

Tokiossa on kuitenkin jo aamupäivä

Ja eihän siitä edellisestä merkinnästä ollutkaan kun reilu viikko! No, ehdin sinä aikana pitää maailmankaikkeuden surkeimman FM-seminaarin, kävästä Vantaalla synttärijuhlilla ja no, rykästä kasaan yhden kanditutkielman (läks tiistaina tarkastukseen) ja yhden gradun (lähtee huomenna). Olen yllättynyt kirjoitusnopeudestani varsinkin kun huomioi sen, että tulokset meni uusiksi viime torstaina.. lisäksi pari pienempää hommaa on tullut hoidettua siinä sivussa, joten ihan vähän alkaa ajatuksenjuoksu katkeilemaan enkä jaksa enää ihan hirveästi välittää jos menee vähän tekstissä organismit ja orgasmit sekaisin. Pikkuvikoja. Mun ja tutkintotodistuksen välillä on enää yhden työselostuksen palauttaminen ja kypsyysnäytteiden kirjoittaminen tutkielmista ens tiistaina. Olettaen siis, että kandi ja gradu menee tarkastuksesta läpi..


Päivän ku-vitus: jos joku tahtoo selittää, miksi ihmeessä allekirjoittaneen kännykästä löytyi yhtenä lauantaiaamuna otos Kuopion baarikuuluisuuden a.ka Henkan vessan seinätaiteesta (juu, tunnistan kyllä tuon 110%:n varmuudella), niin ideoita otetaan vastaan ilomielin. Toisaalta voin tunnustaa lievän fiksaation kuvailla kaikkia kylttejä, tekstejä jne..


..mikä oli todistettava. Jos saan selville, kuka tuon tarran on länttässyt laitoksen hissin oveen, niin olen kyllä valmis tarjoamaan kaljat.

Niin. Ensi torstaina olen (toivottavasti) sitten Tanskassa. Ja tajusin äsken, etten ole vieläkään saanut hankittua köh.. sitä pahuksen Visaa, vaan joudun tyytymään alkuun ihan perinteiseen rahanvaihtoon. Sanakirjan ja kartan hankkiminenkin voisi olla ihan hyviä vaihtoehtoja. Eilen iski totaalinen paniikki ja aloin raivoisasti kaivaa passia laatikoista, sillä mulla ei ollut harmainta aavistustakaan sen voimassaoloajasta. Palaan tähän Tanska-aiheeseen paremmin kunhan saan itse ensin selviteltyä kuvioita, mutta näin alustavasti sanottakoon, että seuraavan kolmen vuoden aikana tulen todennäköisesti viettämään aikaa Kööpenhaminan suunnalla enemmän tai vähemmän. Sen tarkemmin en vielä tiedä.

En mä tarvii muita, pärjään yksinkin

Nyt kun trendikkäät maailmantuskaa kokevat bloggarit, päätoimittajat ja kolumnistit kirjoittavat kuinka ystävänpäivä on kaupallista jenkkikiiltokuvahuttua, joka pitäisi suunnilleen lailla kieltää koska Afrikassa on nälkää näkeviä lapsia (totta), tehotuotannon takia eläimet kärsii (totta) ja suomalaisilla vanhuksilla ala-arvoiset olot (totta), päätin kerrankin tykätä kaikista ja sniifnyyh puolustaa jotain lällyä. En jaksa ymmärtää sitä, miksi maailmassa ei saisi nähdä mitään hyvää ja positiivista vain siksi, että pahojakin asioita tapahtuu. Hetkellinen elämästä nauttiminen ja mukavien asioiden pohtiminen tuskin poistaa yksilön tietoisuutta maailman epäkohdista. Ja onhan meillä äitienpäivä, isänpäivä, suomalaisen musiikin päivä, suomalaisen työn päivä, ruotsalaisuuden päivä, lapsen oikeuksien päivä, viattomien lasten päivä, tasa-arvon päivä ja ties mitä muita. Joten miksi ei ystävänpäivää?

Ystävät lienee kuitenkin jokaiselle niitä Tärkeitä Henkilöitä, joiden kanssa vietetty aika on korvaamatonta. Ja kuinka harvoin tuleekaan loppujen lopuksi muistettua -edes ajatuksen tasolla- niitä parhaita kavereitaan? Tuskin kukaan haluaa tieten tahtoen syrjäytyä ja elää täysin vailla sosiaalisia suhteita (ei, en laske "ystäviksi" niitä facebookin 400 randomtyyppiä, joiden seiniä silloin tällöin vilkuilet). Joten onko se jotenkin mahdoton ajatus kerran vuodessa sanoa "kiitos, että olet ystäväni" niille ihmisille, jotka jaksavat kuunnella kaikki valitukset, auttaa typerimmissäkin asioissa ja lainailla vaatekaappinsa sisältöä kun omasta komerosta ei mukamas löydy mitään sopivaa iltaa varten. Ei siihen muistamiseen nyt mitään vaaleanpunaisia lahjoja tarvita, mutta toisaalta on aika egoistista väittää, että ystävänpäivä on täysin turha höpöhöpöpäivä, jonka ainoa funktio on ilkeiden isojen firmojen voittojen maksimointi turhuuden markkinoilta.

Toki optimaalinen tilanne olisi se, että sitä ystäviään muistaisi ympäri vuoden, mutta perisuomalaisittainhan asia on yleensä niin, että kissa kiitoksella elää, ilmaista lounasta ei ole ja ketkävitunmuut. Kanssaeläjien ajatteleminen on suunnilleen häpeällistä heikkoutta ja vain hölmöt hymyilevät tuntemattomalle. Kassaneidin tervehtiminenkin on suorastaan vaarallista, sehän saattaa vaikka alentaa sosiaalista statustasi muiden silmissä. Ystävänpäivän (ja muidenkin näiden mystisten erikoispäivien) erillinen mainitseminen kalenterissa muuttuisi turhaksi, jos ihmiset oppisivat hieman huomioimaan ja jopa arvostamaan maailmaa sen oman navan ulkopuoleltakin.

Kaikesta huolimatta, oikein hyvää ja vaikkapa sitten epäkaupallista ystävänpäivää kaikille!! (..joskin kyllähän se lahjaksi saatu suklaa lämmittää aina mieltä, oli se sitten sydänkääreissä tai ei..)

Rakkaudesta hulluuteen

Niin täydellinen juoksukeli aamulla, etten voinut vastustaa kiusausta vaikka polvi vähän turhan tiuhaan ilmoitteleekin olemassaolostaan. Melkein kuukausi aikaa edellisestä lenkistä (joo, kovilla pakkasilla kuntopyörä on ihan kiva kaveri..) ja olin jo unohtanut juoksemisen aiheuttaman endorfiinihumalan. Harvasta muusta lajista saa ihan täysin samanlaista fiilistä.

Olen aiemminkin huomannut olevani jollain tasolla riippuvainen hikitreenaamisesta. Nuorempana ei niinkään, mutta nyt yliopistoaikoina eli viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana. Totta kai sitä tuli liikuttua aiemminkin ja teini-iän viettäminen tallilla nyt oli muuten suhteellisen aktiivista aikaa. Silti nyt opiskeluaikoina kuvioihin on tullut aika vahvasti juokseminen ja salillakäynti ratsastuksen lisäksi (hei hei vaan tanssi ja lentopallo..). Tietty muitakin lajeja sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, viime kuukausina on vain sulkkis jäänyt kun pelikaveri muutti toisaalle.

En silti pidä itseäni minään aktiiviurheilijana tai -liikkujana. Molemmat edellämainitut termit kalskahtaa korvaan jostain syystä negatiivissävytteisiltä ja sitähän tämä ei ole. Hikoilu nyt vaan sattuu toimimaan kuin humala. Yleisesti ottaen on helkkarin hauskaa sillä hetkellä ilman mitään varsinaista syytä ja välillä sitten kärsitään seuraava päivä sängynpohjalla kipeytyneiden lihasten takia. Lisäks musta saa hymyileviä valokuvia vaan silloin, kun naama punottaa muistuttaen tomaattia ja päällä on törkeimmät mahdolliset pieruverkkarit ja lenkkarit/muu vaihtoehtoinen mutta vähintään yhtä tyylikäs urheiluvarustus..

Mutta mutta. Siirryn tästä keittiöön paistamaan pinaattilettuja, taikina on varmaankin ehtinyt seistä jo tarpeeksi.

Voi sanonkomämikä

Ja alkuun kuva-arvoitus, tunnista allaoleva esine ;)


Niinpä niin. Tähän asti tappopakkaset tai turhan anteliaat lumisateet on estänyt laduille lähtemisen, kunnes vihdoinkin tänä aamuna mittari näytti pyöreästi miinus kymmentä ja vain muutama hassu höytyvä lunta leijaili hiljalleen ilmassa. Täydellinen hiihtokeli. Kaivoin sukset kaapista, tein perustsekkauksen (ja huomasin olleeni aikoinaan nuo ostaessani painavampi, ovat melkein liiankin jäykät) ja ei kun jääladulle. Tasaisella kun on hyvä aloittaa talven latukilometrien kerääminen ja muistella jotakuinkin se osaamansa vähäinen tekniikka haltuun.

Ei se jäälatu mitenkään hirveän hyvässä kunnossa ollut, mutta ajattelin sen paranevan kauammaksi rannasta mentäessä, missä kävijöitä on vähemmän. Joo-o. Ehdin hiihdellä kymmenisen minuuttia kun sauva upposi jonnekin syvälle paikkaan X ja sen verran oli vauhtia, että poikkihan se napsahti ja nykäisi vielä mut komeasti persiilleen. En muuten muista, koska olisin viimeksi kaatunut suksilla. No, tulipahan sekin taas koettua.

Vuokatin Aurinkolatua 13.2.2011

Nilkutin sitten kolmisen kilometriä takaisin rantaan yhdellä sauvalla. Mahdollisimman kitkattomaksi fiksatuilla luistelusuksilla se epätasaisella pohjalla huitelu on sauvojen kanssakin sieltä ja syvältä, heittäkääpä veikkaus, mitä se oli ilman sauvoja. Tuli aika elävästi mieleen ne muutamat koululiikuntatunnit, joilla jouduin hiihtämään pertsaa koulun hikilankuilla. Nyt kun jälkikäteen miettiin, niin aika epäreilu vetohan se oli opettajalta vaatia ottamaan paskasukset pari kokoa liian isoilla lainamonoilla kun omat oli "liian hyvät" niihin saamarin jokatalvisiin hiihtotesteihin. Kummasti muutamat muut luokan hiihtoharrastajat saivat mennä omilla kamoillaan..

Ei enempää traumoja. Lähden tästä varusteostoksille..

En minä en minä en tätä halua

Tässä talossa on innokas aamukahviseuralainen. Kannattaa oikeasti varoa unenpöpperössä niitä askeliaan kahvinkeittimelle mennessä. Olen pari kertaa meinannut kompastua jalkoihin ampaisevaan karvaperseeseen, jonka mielestä väisteleminen on yliarvostettua. Ihminen väistäköön. Neuroosan seurallisuus rajoittuu muuten kahteen jaksoon päivässä: toinen on aamukahvi ja toinen prime timelta telkkarin ääressä. Suomeksi sanottuna kissa tulee kello 20.30 sohvalle kaveriksi katsomaan Jimiltä Poliisit-sarjaa (sivuhuomautuksena: se tän kauden Kuopion pari on ihana, jes ♥).

"mmm, täältähän löytyi tällä kertaa.. pala paistettua sipulia ilmeisesti?"

Se lähtökohta aamuisin. Jossain päin keittiötä pyörii epämääräinen takkukasa. Jos ei ihan heti saa paikallistettua katin olinpaikkaa (mm. pimeinä talviaamuina energiansäästölampun hitaasti syttyvässä, romanttisen kusenkeltaisessa tunnelmavalaistuksessa), niin aggressiiviset maukaisut paljastaa sijainnin pian.

"nonii nyt %¤#£ sitä huomiota!"

Jos äänimerkeillä ei saa riittävästi huomiota, niin melko varma huomionherättämiskonsti on heittäytyä selälleen leikkimään läskihyljettä siihen kahvia nautiskelevan ihmisen jalkoihin. Tätä voi tehostaa mm. röhkivillä äänillä tai muulla epämääräisellä tuhinalla.

Tällä kertaa julma ihminen olikin varautunut. Pöydälle oli kiikutettu pussillinen kissanminttua, jolla pahaa-aavistamaton kissaparka saadaan tolaltaan. Nappi lattialle ja kas, muutaman sekunnin kuluttua meillä on täysin hönössä piehtaroiva kissa (ja kivasti kaikkialle tarttuvalla irtokarvalla kuorrutettu matto..)

"Ekstaasiin, sinne vie pieni polku halki villin sademetsän.."

Jos omistaisin videokameran, olisi helpompi selittää mitä tarkoitan. Liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu sarjalaukaisin ei riitä vangitsemaan tilannetta. Silmät kuitenkin kiiluu lasittuneina ja kuola roiskuu kun karvainen hyrrä vääntelehtii ekstaasissa noin minuutin ajan.

"Haluaako joku kertoa, mitä ihmettä mä just äsken tein..?"

Vaikutus loppuu aikanaan yhtä nopeasti kun on alkanutkin. Näkee, kuinka ne kaksi aivosolua palaavat jälleen oikeille paikoilleen ja katin liike pysähtyy just eikä melkein siihen paikkaan.

*facepalm*

Ja ei kun seuraavaa kissanminttunappia kehiin.. Keittiön siivoaminen kuolaroiskeista tämän jälkeen on paljon pienempi vaiva, kun jaloissa hinkkaava, huomiota keuhkojensa pohjasta rääkyvä ja mattoparkaa raateleva otus, joka saa jossain vaiheessa pipipääkohtauksen ja kaahaa tornadon lailla ympäri kämppää rullaten matot kasaan, juosten muutaman huonekasvin nurin ja levittäen vesikuppinsa sisällön pitkin lattioita. Jos kaipaatte kivaa ja helppohoitoista lemmikkiä kerrostaloasuntoon, niin voisin suositella alligaattoria, tasmanian tuholaista tai intiannorsua, mutta en missäään tapauksessa kissaa.

Maa kutsuu

Siinä vaiheessa, kun kaverini jatkaa viikon kestänyttä pohdintaansa, ostaako merkin X vai Y laukku, niin tämä sukupuolestaan ilmeisen vieraantunut naisihminen suuntaa shoppailemaan AD:lle - kahdesti saman päivän aikana, olen varmaan luokiteltavissa ostosriippuvaiseksi. Ihan vaan siksi, että se sattuu sijaitsemaan lähempänä kun Motonet. Hyllyt pursuamassa kaikkea iiiihanaa moottoriöljystä pyyhkijänsulkiin ja pakoputkiin asti, olen taivaassa. Vielä kun joskus pääsisi käymään Biltemassa.

No se akku pkle. Ja investoin samalla lompakonavaamisella uusiin apukäynnistyskaapeleihinkin. Ihanan kallista. Onneksi mukava myyjä suostui vaihtamaan uuden akun paikoilleen kaupanpäällisiksi (älkää kysykö, miten Pasuri saatiin kuskattua kolmen kilometrin matka sinne liikkeen pihaan. Se on liian pitkä tarina ja jos mainitsen että ko. hommassa tarvittiin kolmen muun auton apua, niin se kertonee tarpeeksi. Ei taas mennyt ihan suunnitelmien mukaan) sen jälkeen, kun ilmoitin työkaluvarantojeni rajoittuvan hedelmäveitseen ja vasaraan. Pieni valkoinen vale, mutta niitä tarvittavia avainkokoja ei kuitenkaan kaapista olisi löytynyt ja tilini ei hirveästi tykännyt ajatuksesta joustaa enää työkalusarjan vertaa.

Ihan sama mitä savolaisista sanotaan - ehkä oma luonne on niin pahasti kieroonkasvanut sitten, mutta täällä on äärimmäisen helppoa tulla ihmisten kanssa toimeen. Ja saada apua täysin tuntemattomilta. Ja jos meikäläisen "en varmana puhu vieraille enkä aina tutuillekaan ja kuljen jatkuvasti naama norsunemättimenä kuulokkeet korvilla" -mentaliteetilla olen huomannut kyseisen asian, niin kuvittelisin normaaleilla sosiaalisilla lahjoilla siunatuille ihmisille elon täällä olevan varsin iisiä. Niin että muuttakaa vaan kaikki sinne pk-seudulle urbaaneihin betonilähiöyksiöihin mököttämään yksinänne (on siinäkin tietysti puolensa. Ei vaan just nyt tuu mieleen). Voisin myös siistiä tätä kielenkäyttöäni, silloinkin kun bloggaan väsyneenä.

Helkkari mulla on ihan järkyttävä ikävä Allua.

I wan't to know which way the wind blows

Hi everyone. At first - if this entry doesn't contain grammatically correct English from the beginning to it's end, that's just because English isn't my mother tongue. I have been studying English since I was 9-years-old but I got to confess it definitely wasn't my favourite subject at school. My spoken English is quite fluent and well pronounced but what comes to written English - it's terrible. Or to be honest, it's even worse than just "terrible". But anyway.

I'm quite surpised this blog has anonymous visitors all around the world (even though I only use Finnish?!). Because the blogs' statistical data can't tell me everything - and I'm curious to know about my stalkers.. ;) - could you please leave a comment? Use the comment box or e-mail me directly, I won't make any comments public if you don't want. Decent questions will be answered, any comments/ideas/suggested improvements are valued otherwise.

Thanks and have a nice week!

Turistirysä

En ymmärrä. Tänne blogiin näyttäisi eksyvän vierailijoita hyvin omituisista lähteistä (oikeasti, what..?). Suosikkini on kuitenkin eräs ulkomainen matkailusivusto (tämähän onkin varsinaista Suomi- tai ainakin Kuopiomainontaa). Todennäköisesti pitäisi vaihtaa kieli englanniksi, koska tilastojen mukaan n. 80 prosenttia satunnaisista kävijöistä on englanninkieliseltä kielialueelta. Haluaisikohan joku matkailua edistävä taho alkaa maksaa meikäläiselle mainonnasta..? Lisäksi tänne ohjautuneiden hakuosumien avainsanat jaksaa aina välillä naurattaa, mutta mikäs siinä.


Hellekelin (eli -27,2 astetta) kunniaksi pienet porrastreenit Puijolla. Yllättäen ykköskamera jäi lämmittemään kotosalle, mutta kamerakännykkälaatu on aina kiva juttu, eikös totta. Hanskat kädessä kuvien näpsiminen on vieläpä siitä mukavaa, että se jäisen liukas puhelin tuppaa lipsahtamaan lumihankeen vähän väliä. Onneksi nokialainen on kovaa tekoa ja kestää rajua rakkautta. Sen Tallinnan-laivalla tapahtuneen vessassauiskentelun jälkeen luotan puhelimeni kestävän ihan mitä vain.


En tiedä, jäätyikö allekirjoittaneen kengänpohjat vai oliko portaissa joku petollinen jääkerros, mutta juoksemisesta ei tullut mitään. Sen sijaan luistelin varovasti porras kerrallaan ylös(ja myöhemmin alas)päin ja yritin olla ajattelematta, miltä tuntuisi liukastua ja pyöriä holtittomasti muutama sata metriä metalliportaita maanpintaa kohti. Ikävältä todennäköisesti. Kokeillaan joku toinen kerta.


Korkeanpaikankammoisen unelmaharrastus tuo mäkihyppy. Ne mäet ei muuten näytä telkkarissa tai kuvissa yhtään niin jyrkiltä kun mitä ovat todellisuudessa. Mulla ei ole hirveitä ongelmia korkeiden paikkojen suhteen, mutta sanotaan vaikka niin, että ennemmin ryömisin (tai siis makaisin kauhusta kankeana kykenemättä tekemään yhtikäs mitään) kämmenenkokoisten, karvaisten hämähäkkien keskellä kuin lähtisin yrittämään onneani mäkikotkana.


Se Kuopion kuuluisuus (Partasen kalakukkojen ja torin lisäksi). Ja ei, en saanut aikaiseksi käydä sisällä. Haluaisin jonkun Kuopion historiaa käsittelevän opuksen iltalukemistoksi, jotenkin erilaiset paikkakuntien kotiseutuhistoriikit on jopa yleistä maailmanhistoriaa mielenkiintoisempaa luettavaa. Historia tai arkeologia olisivat voineet olla kovia vaihtoehtoja aikoinaan jatko-opintoja ajatellen, mutta tulevaisuus joko yläasteen elämäänsä kyllästyneenä historianopettajana tai museon pystyynkuollutta muumiota muistuttavana intendenttinä ei houkutellut. Ja veikkaan, että arkeologiakin on todellisuudessa jotain ihan muuta kun mitä Indiana Jones -leffat ovat antaneet ymmärtää. Huijausta...

Tyylikkyys on toissijaista

Ei muuten edes palellut. Mutta nauratti, kun takastullessa kohmeinen avain jäätyi näppeihin kiinni kotioven lukon kanssa tapellessa.

Hetkeen siniseen

Vaihteeksi enemmän kuvapainotteinen postaus, por favor:


..niin tai siis aika lähelle sinistä hetkeä, halusin kuvia joissa aurinko laskee luoden ne mielettömät violettisävyt, mutta eihän siitä mitään tullut. Puolen tunnin hortoilun ja kuvauspaikan etsinnän jälkeen luovutin sormien syväjäätymisen vuoksi. Muutamia kuvia sain napattua, mutta valjuksi jäi saalis. Suomen talvi 1 - H 0.


Puijon torni. Originaaleihin huippuideoihin kuului kiivetä hyppyritornin portaat ylös mäelle ja räpsiä sieltä kuvia kaupungin yli, mutta se jotenkin jäi. Tuolta on varsin hienot maisemat, mutta aina kun saan hilattua arseeni ylös, niin hoksaan ettei sattunut kameraa mukaan. Hohhoi. Pitää joku päivä nyt ottaa ihan tosiaan asiakseen käydä tornissa, vaikka syömässä siellä ravintolassa.


Ja arvatkaa, kuka hullu lupautui ratsastamaan huomenna? Saas nähdä, minkälaiseen villavällyyn siellä satulassa saa kääriytyä, että selviää hengissä. Joskin äkkiä tuohon kipakampaan keliin näköjään tottuu, eilen jäädytin täsmälleen samoissa vaatteissa ja samoilla pakkaslukemilla reidet kävellessäni yliopistolle, tänään ei nipistellyt kun nenänpäässä ja poskissa. Hienon nenäverenvuodon sain sentään tänäänkin, kylmä keli ja meikäläisen tuulenhalkoja ei näytä tulevan oikein toimeen keskenään. Kärsin siis talvisin nenäverenvuodoista, välillä tulee vähän turhankin reippaasti.


Alkaa hämärtää..


Se perus.. Mietin hetken, josko väkertäisin tästä kuvasta uuden bannerin tuon vanhan tilalle "talviversioksi", mutta laiskuus voitti. Pitäisi joskus ihan tosissaan opetella tuon kuvankäsittelyohjelman käyttö, kateellisena katselin kun massaluennolla edessä istuva poitsu väkerteli ihan mieletöntä mainosjulistetta kyseisellä ohjelmalla. Jotkut vaan osaa.


Tiedättehän muuten aivovauriopäivät? Tämä on yksi niistä, joskaan en ole ihan varma, onko perimmäinen syy tahmeaan olotilaan kolmen tunnin päiväunet (jäi muuten iltapäivän luennot väliin.. Onneksi sentään heräsin harjoitustöihin aamulla). Mainitsin muistaakseni joskus aiemmin, että mulla ne päiväunet on paras tapa pilata loppupäivänsä.. En ole ihan varma, johtuuko pieni jomotus otsalohkossa noista päikkäreistä vai olenko tulossa kipeäksi ja siksi kaikki tökkii. Toivottavasti en, kunnon flunssaa ei onneksi ole ollut aikoihin ja ei tarvitsisi tulla nytkään. No, kai sitä huomenna tulee ruikutettua tänne kun yhyy, kuume nous ja olo on kaikin puolin ikävä ja nenä irtoaa niistämisestä ja ja ja..