Ilmeisesti olen tulossa vanhaksi, sillä eilinen pieni eksyminen kaverin kanssa maastoillessa ja lenkin venähtäminen kolmeen ja puoleen tuntiin sai kyllä omat reidet jo muistuttamaan olemassaolostaan. Tosin perjantainen jalkapäivä salilla saattoi hieman vaikuttaa alla. Kuten myös se, että lähdin lenkille ilman satulaa.. Mutta kaikesta huolimatta tuli jutun tyttö siinä reissun viimeisillä kilometreillä mieleen ja ei voi kyllä muuta kun hattua nostaa. Kaikkeen varmasti tottuu ja nuorena jaksaa, mutta väitän silti, että eipä olisi kovin monesta kyseiseen hommaan. Varsinkaan yhtäjaksoisesti. Olen minäkin ratsastanut useampia tunteja päivässä (en kyllä koskaan yhdeksää ja melkein toivon, ettei ihan niin pitkään tarvitsekaan..), mutta yleensä silloin on tullut pidettyä taukoja ja vaihdettua hevosta välissä.
Onneksi ei ollut eilen kiire mihinkään (plus keli oli paras mahdollinen), sillä uusia polkuja ja pehmeitä hiekkateitä näytti seuraavan yksi toisensa jälkeen. Tietysti kerralla ei voi tutkia kaikkea, mutta tietääpähän ainakin, mihin suunnata kun haluaa vieraammille poluille seuraavan kerran. Ja pitkään etsiskelemäni laavukin osui tällä kertaa matkan varrella silmiin - nyt pitäisi enää selvittää, että kuuluuko kyseinen paikka hirviporukoille vai yksityiselle omistajalla ja saisiko sitä mahdollisesti käyttää joskus. Vyyhti sähkölankaa vaan reissuun mukaan, että voi rakentaa hevosille pienen väliaikaisen aitauksen siksi aikaa, kun hörppii kahvia.. :))
Tälle päivälle sää oli sitten muuttunut aivan päälaelleen eiliseen verrattuna. Heräsin sateen hakatessa makuuhuoneen ikkunaan enkä ole vieläkään oikein selvinnyt aamuisesta päänsärkytokkurasta, Huoh. Olisin halunnut pitkästä aikaa juoksemaankin, mutta rankkasade parin plusasteen lämpötilassa ei oikein houkuta. Toisaalta en kyllä halua jäädä koko päiväksi myöskään istumaan koneelle tai lukemaan sohvannurkkaan, joten kai se on alettava mietiskelemään muita vaihtoehtoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti