Ensimmäistä kertaa aikoihin en odota viikonloppua. Flunssassa on ihan se ja sama naputella työjuttuja läppärillä sängystä käsin ja perehtyä paremmin niihin arkistoimiinsa "lue nämä jossain vaiheessa" -materiaaleihin. Viikonloppu ja flunssa on tuhlausta. Mun kädet on kun ylikeitettyä spagettia ja olin menettää hermoni ihan totaalisesti yrittäessäni aiemmin tänään ruuvata neljää ruuvia paikoilleen valmiiksiporattuihin reikiin saadakseni tuon viimeisenkin tuolin paikoilleen keittiöön. Ei meinannut onnistua mitenkään, kolme sain paikoilleen tolkuttoman hikoilemisen tuloksena ja viimeisen kohdalla luovutin. Olkoon. Kai se pysyy kolmellakin, tai sitten fiksataan penkki myöhemmin paremmilla käsivoimilla kuntoon (nyt se puuttuva sitten ruuvi tuijottaa syyllistävästi tuosta hyllyn kulmalta). Vihaan luovuttamista ja kun flunssassa mieli on muutenkin alakuloinen, niin tekisi suunnilleen mieli itkeä noinkin ärsyttävän pikkujutun takia.
Jos epäonnistun jossain, niin yritän tietty kompensoida sitä muilla tavoin. Perusmäntti perfektionistiminäni siis jälleen asialla. Pitäisi ilmeisesti kokea näitä elämän suuria vastoinkäymisiä useamminkin, sillä en muista, koska työminäni on viimeksi ollut yhtä aikaansaava kun tänään. Jos en saa yhtä ruuvia paikoilleen, niin ainakin voin pakollisten töideni lisäksi mm. hakea muutamaan tilaisuuteen esiintyjäksi, tehdä motivaatiokirjelmän ja CV:n yhtä tulevaa kurssia silmälläpitäen ja tehdä parista aikaisemmasta kurssista opintopistehakemukset, hoidella kaikki rästisähköpostit ja ties mitä muuta.
Hakemuksia tehdessä mietin kieroutunutta suhtettani deadlineihin. Virallisestihan se on takaraja, mutta jotenkin olen aina pitänyt sitä enemmänkin päivänä, jolloin jokin asia tulee hoitaa. Sama laskujen kanssa, maksan vain erikoistilanteissa mitään ennen eräpäivää. Jos jokin paperi on lähettävä 1.10 klo 16.00 mennessä, niin lähetän sen 1.10 klo 15.55, vaikka tieto deadlinesta ja aikaa hoitaa asia olisi ollut jo kuukausia. Ei. Helkkari vieköön, käytän kaiken ajan jonka mulle annatte, tarvitsin sitä tai en. Siksi olikin jotenkin outoa laittaa tänään hakemusta tilaisuuteen, johon dedis on vasta viikon päästä. Sehän on pieni ikuisuus! Ja ei kun rastia seinään.
En tiedä, mihin tämä perustuu ja milloin olen mokoman tavan omaksunut. Tosiasiassahan meikäläisen kaltaiset mattimyöhäiset on ihan vihoviimeisiä vitkuttelijoita. Ja oikeastihan koko eräpäiväsysteemi on ihan hanurista. ASAP toimisi ainakin omalla kohdallani paljon paremmin. Toisaalta jos puhelinlaskussa lukisi eräpäivän kohdalla asap, niin se voisi olla turhan tulkinnanvaraista.. Nuhaisena elämä on hankalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti