Heinäkuista hiljaiseloa

Pieni motivaationkeruutauko oli ehkä ihan paikallaan blogin päivittämisen suhteenkin ja eipä tässä toisaalta ole ihmeempiä tapahtunut parin kuluneen kuukauden aikana (plus mun koneeni on ollut evakossa ja osan aikaa poissa käytöstäkin). Tuskafestareilla tuli vietettyä pari päivää, mökillä tuli hilluttua raivaussahan kanssa ja muuten olen lähinnä juoksennellut Espoon ja Vantaan poluilla yksin, kaksin tai porukassa. Lisäksi alan hiljalleen osumaan tennispalloon aika monen epätoivoisen harjoituskerran jälkeen. Edistystä se on hidaskin edistys. Kai. 

Kävin juhannusviikolla ensimmäistä kertaa juoksemassa Nuuksion poluilla (kävellenhän olen niitä kierrellyt ihan urakalla..) kaverin kanssa ja onhan se hölkkääminenkin paljon mukavampaa kauniilla reiteillä. Kuvat siis tällä kertaa sieltä. Ja arki-ilta kun oli, niin Nuuksiossa ei ollut edes kovin ruuhkaisaa, vaikka kansallispuistossa onkin tietty tällä hetkellä sesonkiaika. Kivaa vaihtelua tuohon perinteiseen Keskuspuistossa ravaamiseen. Ei tosin voi vauhdilla kehuskella, kun vähän väliä piti pysähdellä katselemaan maisemia, mutta sehän on oikeastaan koko homman suurin hienous :))

(C) Mari Valtonen

Meidän kämpän osalta ikkunaremonttikin alkaa vihdoin ja viimein olla paketissa, tosin viimeinen ärsytyshän senkin suhteen napsahti vielä postilaatikosta. Taustoitetaan nyt sen verran, että sain tietää asunnon remonttipäivän puolitoista vuorokautta ennen h-hetkeä - lähettämällä itse sähköpostitse tiedustelua firmaan. Onneksi kissanhoitopaikka (ja meikäläisen evakkopaikka) järjestyi pikaisellakin aikataululla, joten nou hätä. Tän jälkeen meni pari viikkoa, kun ovikelloa soitettiin ja tultiin maalailemaan karmien vaihdossa lohkeilleita kohtia. Ookoo, kiva kun korjasitte. Taas odoteltiin pari viikkoa tarrat ikkunoissa, kun postiluukkuun kolahti lappu, että huomenna tulisi ikkunanpesijä, siirtäkää huonekalut pois ikkunoiden tieltä. Ei siinä, saatiin kiireellä kasattua ne pois alta. Kiva kun saatiin ikkunat vihdoinkin "käyttöön" kuukausi vaihdon jälkeen. 

Luulin naivisti, että homma olisi tällä ohi ja viime viikonloppuna vihdoin ja viimein siirreltiin loput huonekalut paikoilleen ja asennettiin takaisin ikkunoiden edessä olleet omat, puiset sälekaihdinpinkat pidikkeineen sekä porattiin peitelevyt paikoilleen. Hommaan meni iloisesti koko hemmetin päivä, koska noiden systeemien kiinnittäminen ja huonekalujen rahtaaminen kahden ihmisen voimin oli suhteellisen työlästä. Arvatkaapa, mitä kolahti postilaatikosta maanantaina. Jep, lappu, että parin viikon päästä tullaan tekemään huoneiston ikkunoiden lopputarkastus, huonekalut ym. pitää siirtää niin, että kaikki karmit saa täysin avattua. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että koko helkkarin rumba pitäisi tehdä uudelleen, siirrellä huonekalut, irroittaa peitelevyt ja sälekaihtimet sekä niiden kiinnikkeet. Olen tässä pari päivää pihissyt kiukusta ja miettinyt, että a) miten hiton hankalaa se olisi ollut remonttifirman puolesta ilmoittaa etukäteen, että hei, tehdään asiat x, y ja z ennen kun olemme valmiita, varautukaa siihen ja b) onko oikeasti niin, että yhden 90-neliöiden asunnon kohdalla ikkunaremontti kestää kaikkineen 2 kuukautta, jonka aikana oletus on ilmeisesti, että kamat tulee pitää kasassa ja poissa tieltä ja mielellään vielä ikkunanaluset koko ajan suojattuna? Eikä mun mielipidettäni kohota myöskään se asia, että ilman ennakkovaroitusta meidän parkkipaikka oli yhtenä päivänä varattu työmaakäyttöön. Saatiin tosin kompensaatiota taloyhtiöltä sen verran, ettei ko. paikasta nyt tarvitse pariin kuukauteen maksaa, mutta kyllä se päivittäinen autopaikan etsiminen tältä alueelta, jossa jo ennen koko remonttisysteemeitä on ollut pulaa pysäköintipaikoista, alkaa ottaa päähän. 

No, kohta se on ohi.Toivon, etten joudu käymään elämäni aikana läpi enää kolmatta ikkunaremonttia. Tai mitään muutakaan isompaa remonttia.  

花見

Helsingin Roihuvuoressa sijaitsee Kirsikkapuisto, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Somessa olin bongannut ilmoittelua paikallisesta hanami-juhlasta (eli japanilaislähtöinen juhla, jossa no, katsellaan kukkia. Kuulostaa näin suomalaisittain aika hipsterimenolta, mutta mikäs siinä) ja kun kaveri ehdotteli pyöräretkeä viime viikon loppupuolella, niin päätettiin suunnata Roihuvuoreen ja käydä ottamassa pienet pinkkiöverit. 

Pari viikkoa jatkuneet lämpimät kelit oli kuitenkin aikaistaneet kevättä niin paljon, että kukinta alkoi olla jo ehtoopuolella ja pakko sanoa, että Kirsikkapuistoon liitetty adjektiivi "japanilaistyylinen" oli ehkä vähän optimistisesti arvioitu. Itse kuvailisin mieluummin "kiva itähelsinkiläinen pikkupuisto, jossa poikkeuksellisesti kerrankin riittävästi roskiksia tarjolla". Anyway, kirsikkapuita sieltä nyt kuitenkin löytyi ja olihan ne nättejä.  
   

Meidän reissuilla syöminen kuuluu olennaisena osana hommaan, oli kyseessä sitten juoksulenkki, hiihtoreissu tai fillarointi. Ruokaa pitää olla mukana. Tällä kertaa mentiin teeman mukaisilla eväillä - tosin voileivät ja jogurtit jätettiin taktisesti sivuun kuvasta. Ankaran pohdinnan jälkeenkään ei tosin keksitty muuta japanilaistyylistä safkaa kun sushi, wasabipähkinät ja vihreä tee -suklaa (jos noita valmissusheja saisi muuten vaihtoehtoisesti koko boksillisen pelkkinä vegerullina, niin arvostaisin ko. mahdollisuutta). 

Ja noin pyöräilyn kannalta ajatellen tuosta tuli ihan hyvä reilun 40 kilsan lenkki. Sen verran kyllä totesin, että tänä kesänä hankin nyt vihdoin ja viimein ne lukkopolkimet sekä kapeamman, kunnollisen satulan pyörään. En tiedä, kuka vatipää suunnittelija tuohonkin on päättänyt alunperin läntätä sellaisen liian leveän ja liian pehmustetun mummopyörän satulan (ja kuinka vatipää täytyy itse olla, kun jokaisen vähääkään pidemmän lenkin jälkeen kiroan tuon satulan alimpaan helvettiin ja uhkaan ostavani uuden, enkä silti saa aikaiseksi laittaa tilausta bikediscountiin). 

Fiilistellen

Eilisiltaisia tunnelmia keväiseltä maastoilureissulta metsän keskeltä ja elämää korvien välistä tarkastellen..

Aurinkoista keskiviikkoa!

And the wills of the river leads you here

Jees, vappu lusittu eli kevät voidaan julistaa nyt virallisesti alkaneeksi. Ja parin viimeisen päivän kelit ainakin ovat olleet ihan positiivinen piristys sen pari viikkoa jatkuneen sateen jälkeen. Ei ollut järin motivoivaa kahlata lenkeillä (joko hevosella tai ilman) aivan soiksi muuttuneilla poluilla. Vaikka kasvattihan se taas luonnetta käydä ratsastamassa iltayhdeksältä kaatosateessa, +4 asteen lämpötilassa ja lähtökohtaisesti aika kypsässä mielentilassa - kumma kyllä, lenkin jälkeen oli silti se hymy paljon herkemmässä. Sadetakkikin piti puseron kuivana miltei loppuun saakka, eli no harm done. 

Mutta eilisiltainen lenkki oli taas jotain aivan epätodellista. Hiirenkorvat puissa, orastavan vihreyden läpi siivilöityvä valo, siellä täällä maata polun vierellä värittäneet mätttäät valkovuokkoja ja sinivuokkoja.. Juostiin kaverin kanssa poluilla ja pitkospuilla puolentoista tunnin lenkki ja pysähdeltiin pari kertaa matkalla ihan vaan valokuvaamaan maisemia ja fiilistelemään kevättä. Ja kuuntelemaan lintuja. En tiedä, mitä tekisin ilman tuota Keskuspuistoa täällä. Todennäköisesti ajaisin pari kertaa viikossa muutaman sata kilometriä jonnekin huitsin nevadaan etsimään lenkkeilemiseen sopivaa metsää (ehkä en kuitenkaan, pidän ajatusta autoilusta paikkaan x lenkille pääsemiseksi jokseenkin absurdina ainakin Suomen oloissa. Ehkä jossain Los Angelesissa joo, mutta ei täällä. Ainakaan mitenkään säännönmukaisesti harrastettuna). 

Harkitsen tässä kirjan ja termoksen ottamista mukaan ja siirtymistä jonnekin puistonpenkille. Täällä on ikkunaremontti täydessä vauhdissa, ja koska sirkkeli on sijoitettu suoraan työhuoneeni ikkunan alle, en oikein välitä tietokoneen äärellä istumisesta. Ja ikkunan avaaminen osoittautui suorastaan surkeaksi ideaksi.. :))

Huhtikuu

Joo, ei mene aina ihan putkeen ja niin jää tällä kertaa tuo lauantainen vitosen juoksu väliin. Teloin viime viikonloppuna ratsastusreissulla polveni sen verran napakasti, että se on edelleen turvoksissa (sekä iloisen violetinkirjava, mutta sehän on vaan piristävää..) alapuolelta ja ulkosyrjältä. Käveleminen ja perusjutut sujuu ihan ongelmitta, mutta enemmän taivuttaessa huomaa turvotuksen ja mikäli on pidempään liikkumatta, on aloittaminen sen jälkeen hieman kankeaa. No, oli ihan oma tyhmä moka ja huolimattomuutta plus tietty huonoa tuuria, joten valivalit sikseen. Osuin siis polvella polun vierellä olevaan puuhun kun en ollut tarkkana reittivalinnan suhteen - en pudonnut tai saanut kaviosta tällä(kään) kertaa. 

Kevät on ainakin täällä jo huiman pitkällä ja jokavuotiseen tapaani hämmästelen leskenlehtiä ja krookuksia, ja ihmettelen mihin lumet oikein katosi. Tosin tuolla pörrää jo jotain kuningatarkimalaisiakin, olen jo pari kertaa meinannut saada slaagit kun ulkona/parvekkeella näköpiiriin on osunut sellainen pingispallon kokoinen lentävä mölliäinen (minähän siis pelkään kuollakseni kaikkia lentäviä pimpiäisiä. Paarmat on vielä fine, mutta jos ilmassa killuu jotain vähänkin keltamustaan vivahtavaa, niin terve, meikä juoksee ja kovaa). 

Kevättä on rinnassa yhdellä pienellä karvakerälläkin, joka alkaa hiljalleen olla ihan iso poika. Edelleen tyyppi on vähän turhan yöaktiivinen, viime yönä kaatui olohuoneen tornilamppu ja mun siirryttyä sohvalle nukkumaan hänen karvaisuutensa seuraksi, alkoi varpaiden kimppuun hyökkiminen. Luulin jo, että siltä oltaisiin vältytty.. harva herätys on yhtä ikävä kun jalkoihin loikkaava kissa, joka haluaa ottaa painimatsin varpaiden kanssa. Ah. Lisää ongelmia luo se, että herra karvaperse on päättänyt selkeästi laajentaa reviiriään ja ulko-ovesta rappukäytävään säntääminen tuntuu olevan huikean hauskaa. Onneksi suuri maailma lamauttaa hetkessä ja panikoiva kissanomistaja saa kaapattua katin kainaloon ja kiikutettua takaisin sisälle suht helposti ainakin vielä. Pitäisi jatkaa valjasharjoittelua, mutta tiedättehän kissat ja valjaat..?

 

Monday treats

En pidä oikeastaan juuri koskaan kaapeissa mitään vierasvaraa (ihan syystä että ei ne siellä säilyisi, koska söisin kaiken sokeriseen vivahtavankin parempiin suihin ennen kun yksikään vieras ehtisi tänne saakka..), mutta kaapissa on lähes aina tarpeet pikamuffineihin yllätysvieraspaniikin iskiessä. Kaikista helpoimmaksi ja nopeimmaksi todettu ratkaisu, enkä ole koskaan muistaakseni onnistunut mokaamaan muffinien kanssa. Eilen tuli tehtyä hetken mielijohteesti pellillinen kaakaomuffineita kahvin kanssa - ja hei, kyllähän maanantaita kuuluu piristää pienellä määrällä suklaata (ylijääneitä voi sitten napsia puolihuolimattomasti pitkin viikkoa..).

Helpot kaakaomuffinit

2 munaa
1½ dl sokeria
1 dl maitoa 
75 g rasvaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
(karkeaa pähkinärouhetta, rouhittua taloussuklaata, kookoshiutaleita)

Vaahdota munat ja sokeri, ja yhdistä niihin sulatettu (ja hieman jäähtynyt) rasva sekä maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja lisää varovasti muuhun taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi (ja lisää sekaan halutessasi suklaa/pähkinä/kookosmurut) ja jaa pieniin muffinivuokiin. Täytä vuoka n. reiluun puoleen väliin saakka, muffet kohoaa uunissa ihan kiitettävästi. Paista 200 asteessa 15 min, nosta jäähtymään ja koristele pinta tomusokerilla ennen tarjoilua. 

Mun on tehnyt mieli kokeilla pienen kahvitilkan lisäämistä taikinaan, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.. Ohje on ehkä hieman aikuisempaan makuun muutenkin, eli ei sieltä ihan kaikkein sokerisimmasta päästä (ei nyt mitään terveysruokaakaan, mutta olen todennut jo ajat sitten, että kerran täällä vaan eletään..).

Kevättä kasvihuoneessa

Nämä aurinkoiset aamut on ihan mahtavia, enkä malttaisi odottaa tänpäiväistä ratsastusreissua - tästä ei oikein kevätkeli parane, toivottavasti tiepohjatkin on vielä hyvässä kunnossa. Ei uskoisi, ajelin torstaiyönä Seinäjoelta Vantaalle ja oli sellainen kunnon "helvetti on jäätynyt, näkyvyys 20 metriä, ei puhettakaan pitkien valojen käyttämisestä" -keli. Välillä kävi mielessä, että kohta ollaan ihan oikeasti ojassa. Pieni takatalvi ja mun perustuuria, että se sakein sade osuu just silloin, kun olen ajamassa pidempää matkaa. Virroilla ja Kurun mutkateillä oli jännät paikat. 

Mainitsin pari viikkoa sitten laittaneeni ensimmäiset siemenet itämään ja tältä näytti kasvihuoneessa tänä aamuna, kun nappailin hetkeksi kantta pois. En tiedä, johtuuko kasvihuoneen käyttämisestä, ostamastani (mitä lie homeita sisältävästä) grobiootti-taimimullasta vai sattumasta, mutta ei ole koskaan aiemmin onnistunut näin hyvin -ja nopeasti- esikasvatus. Pillisipulit ja tomaatit alkaa olla niin korkeita, ettei minikasvihuoneen mitat enää riitä. Ajattelin vielä, etten joudu siirtämään noita uusiin ruukkuihin ennen kun huhtikuussa, jolloin saisin ruukut suoraan parvekkeelle. Apua, eikä täällä ole sellaista paikkaakaan enää mihin kissimirri ei pääsisi maistelemaan.. ja mulla on vielä krassit, tän vuoden chilit ja koristekukkasetkin idättämättä. Laskeskelin muuten, että täällä on tällä hetkellä 43 kukkaruukkua ympäri kämppää ja saatoin unohtaakin jonkun rehun. Jaa että miten niin alkaa olla jo jonkinasteinen pakkomielle näihin? Ja olen sentään ihminen, joka vielä joitain vuosia sitten tappoi kaktuksetkin kuivuuteen. Nyt sain kämmekät ja orkideat kukkimaan toista kierrosta ja lihansyöjäkasvikin on talven horrostamisen jäljiltä iloisesti hengissä.

Yksi mainelainen karvakasa taitaa myös nautiskella lämmöstä, sen verran tehokkaasti aurinkoiset kohdat lattialla hyödynnetään makoilupaikkoina. En tajua miten kukaan voi kaivata lisälämpöä tuolla karvamäärällä (joka on muuten nyt vihdoinkin alkanut irtoamaan ihan toden teolla..). By the way, mustan, pitkäkarvaisen ja aivan levynä makaavan kissan erottaminen mustasta karvamatosta on välillä melkoinen tehtävä. Ei ole ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen meinannut kompastua tajutessani viime hetkellä, että eissaakeli, siinä edessä kulkureitillähän on aivan oikosenaan kuorsaava katti.

Aika lähteä vähän ulos ja heppailemaan, hyvää viikonloppua kaikille!