Nämä aurinkoiset aamut on ihan mahtavia, enkä malttaisi odottaa tänpäiväistä ratsastusreissua - tästä ei oikein kevätkeli parane, toivottavasti tiepohjatkin on vielä hyvässä kunnossa. Ei uskoisi, ajelin torstaiyönä Seinäjoelta Vantaalle ja oli sellainen kunnon "helvetti on jäätynyt, näkyvyys 20 metriä, ei puhettakaan pitkien valojen käyttämisestä" -keli. Välillä kävi mielessä, että kohta ollaan ihan oikeasti ojassa. Pieni takatalvi ja mun perustuuria, että se sakein sade osuu just silloin, kun olen ajamassa pidempää matkaa. Virroilla ja Kurun mutkateillä oli jännät paikat.
Mainitsin pari viikkoa sitten laittaneeni ensimmäiset siemenet itämään ja tältä näytti kasvihuoneessa tänä aamuna, kun nappailin hetkeksi kantta pois. En tiedä, johtuuko kasvihuoneen käyttämisestä, ostamastani (mitä lie homeita sisältävästä) grobiootti-taimimullasta vai sattumasta, mutta ei ole koskaan aiemmin onnistunut näin hyvin -ja nopeasti- esikasvatus. Pillisipulit ja tomaatit alkaa olla niin korkeita, ettei minikasvihuoneen mitat enää riitä. Ajattelin vielä, etten joudu siirtämään noita uusiin ruukkuihin ennen kun huhtikuussa, jolloin saisin ruukut suoraan parvekkeelle. Apua, eikä täällä ole sellaista paikkaakaan enää mihin kissimirri ei pääsisi maistelemaan.. ja mulla on vielä krassit, tän vuoden chilit ja koristekukkasetkin idättämättä. Laskeskelin muuten, että täällä on tällä hetkellä 43 kukkaruukkua ympäri kämppää ja saatoin unohtaakin jonkun rehun. Jaa että miten niin alkaa olla jo jonkinasteinen pakkomielle näihin? Ja olen sentään ihminen, joka vielä joitain vuosia sitten tappoi kaktuksetkin kuivuuteen. Nyt sain kämmekät ja orkideat kukkimaan toista kierrosta ja lihansyöjäkasvikin on talven horrostamisen jäljiltä iloisesti hengissä.
Yksi mainelainen karvakasa taitaa myös nautiskella lämmöstä, sen verran tehokkaasti aurinkoiset kohdat lattialla hyödynnetään makoilupaikkoina. En tajua miten kukaan voi kaivata lisälämpöä tuolla karvamäärällä (joka on muuten nyt vihdoinkin alkanut irtoamaan ihan toden teolla..). By the way, mustan, pitkäkarvaisen ja aivan levynä makaavan kissan erottaminen mustasta karvamatosta on välillä melkoinen tehtävä. Ei ole ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen meinannut kompastua tajutessani viime hetkellä, että eissaakeli, siinä edessä kulkureitillähän on aivan oikosenaan kuorsaava katti.
Aika lähteä vähän ulos ja heppailemaan, hyvää viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti