Jee, nyt kun vihdoinkin keli vähän lauhtui (eikä se eilinen Etelä-Suomeen lupailtu lumikaaoskaan nyt ihan maailmanloppua saanut aikaiseksi..), uskaltauduin kaivamaan lenkkitossut kenkäkomeron suojista ja käväisin ensimmäistä kertaa tänä vuonna juoksemassa. En tosin hölkätellyt kun neljä kilometriä, mutta tuntui pitkästä aikaa niin hyvältä päästä ulos muutenkin kun kävelemään. Tai no, onnistuin käymään niinä kahtena kaikkein kylmimpänä päivänä ratsastamassa, oli aika kirjaimellisesti se kuuluisa persauksen jäätyminen lähellä. Olen tullut vanhaksi, Kuopiossa tuli vedettyä ratsastuksellinen pakkasennätys aikoinaan -37 asteeseen (reissu, jolloin silmälasien tallat jäätyi tosiaan kiinni nenään. Niiden irrottelusta jäi arpi muistoksi aika pitkäksikin aikaa), nyt -28 astetta sai jo toteamaan, että kiitti, mutta vähän vähempikin riittäis. Niin tai näin, nämä lumisemmat ja huomattavasti talvisemmat kelit oli kuitenkin just se, mitä kaipailinkin. Nyt vaan kyttään suunnilleen reaaliajassa latutietoja ja odottelen, koska Pitkäkoskelta lähtevät pätkät aukeaa.
Sinistä hetkeä
Pitkäkosken latupätkien aukeamisessa on toinenkin hyvä puoli. Nimittäin ulkoilumaja on suuremmalla todennäköisyydellä auki. Ja tuolta kyseiseltä majalta saa *krhm* parhaita munkkirinkilöitä, mitä olen näiltä seutuvilta löytänyt. Ei sillä, tammikuun pieneen ruokaprojektiin (ei, kyseessä ei ole mikään pahuksen uudenvuodenlupaus-/muutun-paremmaksi-ihmiseksi-blaablaablaa-ja-hankin-siinä-sivussa-ortoreksian -dieetti) nuo munkit ei kyllä oikein passaa.. Piti silti eilen kävelyllä ollessa käydä kiertämässä ulkoilumajan kautta ja katsomassa, jos se vaikka olisi sattunut olemaan auki. Onneksi ei ollut, tuskin olisin pystynyt vastustamaan houkutuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti