Googlaan joka vuosi, että mikä ihmeen pyhä loppiainen oikein ja selvitän asian vain unohtaakseni sen parin minuutin kuluttua uudelleen. Okei. Kyseessä on siis virallisesti joulunpyhien loppuminen (loppiainen ihan sanana, excusez-moi?!), Θεοφάνια, asia selvä. Btw, opettelin huvikseni kreikkaa itsekseni joskus nuorempana ja hallitsen edelleen sekä aakkoset, että keskustelulliset perusfraasit (en ole kyllä siunattu mitenkään erityisellä kielipäällä, mutta haltsaan myös esim. oluen tilaamisen turkiksi. Onnistuu, testattu on. Hyödyllisiä taitoja elämässä hei). Ilmeisesti myös äännän jotakuinkin oikein, sillä kreetalla lomaillessa moni on hämmentynyt kun olen vaihtanut englantiin, kuviteltuaan ensin mun olevan paikallisia.
Loppiainen on kuitenkin perinteisesti ollut se päivä, kun raavin jouluvalot alas ikkunoista ja niin nytkin. Keittiön kasvihuoneen pieniin ledivaloihin en niin välittäisi koskea, koska ne nyt ovat sisustuksellisesti ihan nätit.. Tosin kyseinen viritelmä on pikku petoliinille ihan punainen vaate, joten odottelen sitä hetkeä, kun katti päättää laittaa kasvihuoneen matalaksi ja tuhota ärsyttävän valoköynnöksen. Tai ne kasvihuoneeseen suojatut kasvit saattaisi päästä päiviltä ensin. First things first. Seitsemän kuukauden ikäiseksi, viattoman näköiseksi ja vain reilun neljän kilon painoiseksi karvapalloksi tuon otuksen tuhovoima ja -vimma on aika.. huomattava. Kertokaa ihmeessä mullekin, miten kissa saa raadeltua kirjasta etukannen puolittain irti sinä aikana, kun käyn alhaalla viemässä roskia?
Hulluttelen tässä ajatuksella lähteä pikku lenkille, mutta -22 astetta on kyllä vähän liikaa. Täältä toki löytyy ihan toimiva kotisali peruspenkkeineen ja käsipainosarjoineen, mutta kun hinku sinne juoksemaan alkaa olla aika kova. Joudun kohta hankkimaan juoksumaton (alakerran naapurit saattaisi tykätä hyvää..), kuntopyörä kun on jo todettu toimimattomaksi kotikäytössä. En salillakaan oikeastaan koskaan lämmittele muutoin kuin joko juoksemalla tai soutamalla - vaikka pyöräilystä tykkäänkin, niin siinä viehätys perustuu ennemminkin maisemien vaihtumiseen kun itse fillarointiin. Juokseminen toimii toki myös maisemien ihastelussa, mutta jotenkin siihen liittyvä suurempi fyysisyys on terapeuttista ihan itsessäänkin. Ehkä tyydyn lusimaan nämä kovimmat pakkaspäivät kirjan ja kissan kanssa ihan vaan sohvalla röhnöttäen.. Lupasin nimittäin itselleni jonkinmoisena "uudenvuoden lupauksena", että alan taas ottamaan aikaa ihan lukemiselle. Muutakin kun ah-niin-mielenkiintoisia tieteellisiä referenssiartikkeleita, niiden suhteen pidän ihan mielelläni pientä taukoa.
Mulla soi kolmatta päivää päässä Laura Braniganin Self control. Aaaargh, apua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti