...ja taas mennään

Onneks Google maps osaa auttaa tilanteessa kun tilanteessa ♥

Not. Oon tässä hajoillut viime päivinä joutuessani ajamaan täällä ja joka hemmetin kerta olen löytänyt itseni tasan tarkkaan väärästä paikasta. Argh. Ei ollut mitään ongelmia kulkea kesällä pohjoisessa keskellä-ei-mitään vaikka ilman karttaakin tai liikuskella rivakammin vieraammissa metsissä pt-kisoissa rastilta toiselle, mutta siinä vaiheessa, kun pitää ajaa tai kävellä kaupungissa, niin olen hukannut itseni ja lähtöpisteeni viidessä minuutissa. Meinasin myöhästyä lauantain ratsastustunnilta ajaessani hutiin ja perjantai-illan kuskausreissulta kotiinpaluusta ei tarvitse edes puhua. 

Huomisaamuna olisi aika raahautua lentokentälle taas viiden jäljestä ja viettää loppuviikko Köpiksessä, tällä hetkellä pitäisi siis pakata (ja siivota oma osuutensa) eikä suinkaan roikkua netissä. Olen yrittänyt ottaa reissun ajalta liikuntakiintiötä etukäteen täyteen - kuulun niihin ihmisiin, jotka sinkoilee seinille, mikäli ei pääse purkamaan säännöllisesti energiaa ulos. Ylitin itseni viime perjantaina käymällä uimassa huikeat 500 metriä salin päätteeksi (tapu tapu, mie en ikinä käy uimahalleissa ja uin ehkä kerran vuodessa vapaaehtoisesti. Sukuvika, faijalta opittu motto "jos olet joutunut veden varaan, olet tehnyt virheen" on iskostunut mieleen turhankin hyvin. Sukeltaminen onkin sitten ihan eri juttu..) ja muuten olen laittanut poluilla lenkkitossua toisen eteen odotellen mystisten hirviözombiörkkien ilmestymistä puskista. Mielikuvaharjoittelulla saa tunnetusti lisää tehoa treeniin vai miten se nyt oli ja miun mielikuvituksella juostaan pitkälle ja vauhdikkaasti :))) Pitäisi vaan hankkia lenkeille muutama heijastin, umpimustissa iltasella hölkkäämällä saa aiheutettua ihmisille iloisia pjaaskahalvauksia. 

Nyt on pakko aloittaa oikeesti jos haluan saada kaiken valmiiksi ennen huomisaamua ja mahdollisesti nukkuakin muutaman tunnin.. 

Let there be light

Löysin itseni eilen kokeilemasta ukulelen soittamista ja helkkari, sehän oli ihan huippua! Vitsi mikä leirinuotiosoitin, varokaa vaan kitaroidenne ja mandoliinienne kanssa.. Ensikertalaisen taidoilla nyt yllättäen ei järin huikeisiin suorituksiin taivuttu, mutta perussoinnut sain painettua mieleeni ja vähän se soittimen logiikka suvaitsi avautua. Kielet on vaan niin nurinkurisesti kitaraan verrattuna.

Marraskuun tihkusateissa olen oikeastaan melkein tyytyväinen siitä, että ei tarvitse joka aamu vaivautua minnekään toimistolle töihin, vaan voin keitellä pannullisen kahvia, kietoutua pehmoisiin kotivaatteisiin ja istahtaa läppärin äärelle työskentelemään silmäpusseineni. Ainakin omalla kohdallani huomaan jossain määrin päivänvalon korreloivan unentarpeen kanssa. Kesällä menee helposti pitkiäkin jaksoja 4-5 tunnin unimäärillä, syksyllä taas ei toivoakaan päästä ylös ellei takana ole 8-10 tunnin totaalikoomaa. Lumien tullessa sitä sitten taas kummasti piristyy. Tässä kämpässä on muutenkin aika himmeä valaistus, noita ennenkin kuvissa vilahtaneita IKEAn paperivarjostimia eikä oikeastaan ollenkaan varsinaisia kattolamppuja eteistä lukuunottamatta. Huonona puolena on tietty se, että en meinaa iltaisin löytää paikkaa, jossa näkisi lukea (tai no ehkä tiskipöydän loisteputken alla.. yeah right).

No, luonnonvalon puuttuessa on luotettava perinteiseen konstiin - siis poltettava kynttilöitä. En laita pahakseni, joskin viime aikoina olen taas koheltanut sen verran antaumuksella, että ihme kun koko talo ei ole vielä palanut maan tasalle.. Aiheutan muuten varmaan kohta jonkun yleisen alumiinipulan kun käytän noita tuikkukynttilöitä siihen tahtiin, että hirvittää itseänikin. Mutta ne on vaan niin paljon kauniimpia ja jotenkin kotoisampia kun ledituikut. Onnistuin vielä jostain tarjouskorista nappaamaan mukaan paketillisen kahvintuoksuisia tuikkujakin, jotka ihan oikeasti muistuttavat tuoksultaan vastakeittyä kahvia. Ainakin täällä tuoksuu hyvältä..

Edellisen perusteella todettakoon, että tämän hetken ehdottomaksi sisustussuosikiksi ovat nousseet nuo Iittalan Kivi-lyhdyt. Sain eilen kokoelmaani muutaman lisää, enkä itse asiassa edes tiennyt, että niistä on tuollaista isompaakin kokoa olemassa. Taas yksi osoitus liiasta vapaa-ajasta kun mie alan miettimään sisustamista.. Huomenna on pakko tehdä ekskursio vaikka sitten Helsinkiin, hulluksihan tässä on tullut!

Komitatiivin yksiköllä ja monikolla ei ole eroa

Tunnustaudun ärsyttäväksi kielipoliisiksi, joka jaksaa joka kerta repiä persiinsä, kun nettihesarin jutuissa on kirotusvihreitä tai käsittämättömiä lauserakenteita. Voin jättää kirjan kesken, jos käännös on kankea tai teksti sisältää pelkkiä päälauseita. Olen löytänyt muutamia mielenkiintoisia blogeja, joiden seuraaminen on kuitenkin kaatunut siihen, että teksti vilisee mielenkiintoisia kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Okei, kukaan ei ole täydellinen ja enhän miekään täällä käytä kirjakieltä, joten vähän osuu kritiikki omaan nilkkaankin. Kirjoitusvirheitä tulee ja allekirjoittaneen lauserakenteet on tunnetusti varsin koukeroisia, eli suurimman osan mielestä miun tuottama teksti on hemmetin raskasta luettavaa. Yritän kuitenkin sen verran panostaa, että oikolukaisen edes sivusilmällä tekstit ennen kun painan "julkaise" -nappia. Ja jokainen on varmaan huomannut, ettei se puhdas kirjakieli miun tapauksessa olisi ehkä toimivin vaihtoehto - vapaampi tyyli on oma valintani ja saman linjan olen pitänyt blogin alkuajoista asti. Ei kaikkien tarvitse tietää, mikä on possessiivisuffiksi tuottaakseen luettavaa tekstiä, mutta perus koulun käyneen henkilön luulisi osaavan kirjoittaa suola kurkun yhteen prkl. 

Vanhemmiten olen huomannut arvostavani myös kirjoissa yhä enemmän tekstiä itsessään, ei vain enää sitä juonta. Olen joutunut pari kertaa pettymään aika pahasti, kun saan näppeihini jonkun hehkutetun (ja ilmeisen kiireellä käännetyn) uutuuskirjan: melkein mieluummin valikoin nykyisellään kirjastosta jotain vanhempia "klassikoita" tai sitten jotain pienkustantamoilta tullutta neverheard-osastoa, joissa julkaisuaikataulu ei ole ollut niin kiireinen kun massahysteriaa nostattaneiden teosten kohdalla. Tai sitten luen englanniksi, mikäli se on kielenä alkuperäistekstissä. Muutamia poikkeuksia on, esimerkiksi Jaana Kaparin käännöstyö Pottereissa on kadehdittavan hienoa ja suomenkielinen versio jopa alkuperäistä nautittavampaa luettavaa. Harmittelen sitäkin, kun mulle ei tule enää sanomalehtien paperiversioita, vaan joudun tyytymään parin rivin nettiuutisointiin. Kotiinkannettuna tulee vielä Tiede ja ratsastajainliiton jäsenlehti, mutta jotenkin sitä huomaa lukemisen salakavalasti kadonneen arkirutiineista (juu nyt ei lasketa niitä englanninkielisiä tieteellisiä artikkeleita, joita odottelee ikuisuusprojektina muutaman tuhannen sivun verran. Ne vasta kamalaa luettavaa ovatkin, ainakin tekstin puolesta).

Laiskan, sohvalla kirjan kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen olo ei ole vieläkään mitenkään erityisen energinen ja yritän epätoivoisesti keräillä itseäni ennen kun lähden käymään kirjastolla. Ens viikolla olisi tarkoitus tehdä muutaman päivän pikavisiitti taas Tanskaan ja sieltä sitten pariksi viikoksi Kuopioon, mutta hajoilen täällä niihin hommiin, mitä pitäisi hoitaa ennen lähtöä. Reissussa jaksaa sitten taas kummasti.. No, on tässä vielä viikko aikaa.

Kukaan ei tiedä missä sinä asut! ...paitsi me.

Palauttelen täällä itseäni eilisen Tavastian keikkaillan rasituksista (mie oon tullu kyllä vanhaksi, takas kämpille kahdelta ja päätä särkee parin tuopin jäljiltä), joten I'm gonna keep this short. Turbonegro oli loistava livenä ja ihan uskomaton meininki paikan päällä, jäi kyllä niin positiiviset fiilikset kun vaan keikasta voi. Eli enköhän ole yleisössä seuraavallakin kerralla, kun bändi Suomeen eksyy.

Oli aika hämmentävää löytää kuvassanäkyvä lappunen postien seasta eilen - olen ehkä katsonut liikaa rikossarjoja, kun tosta tuli välittömästi kunnon sarjamurhaajavibat. Kyseessä oli kuitenkin ihan Postin/Itellan/whatsoever onkaan muistutuslappunen osoitteenmuutosasioista.. Ihan hauska toteutus, kyllä tuo hymyn kirvoitti :)) Pienet on ilonaiheet hullulla.. 

Mustavalkoista muokkaamattakin

Tänään on vallinnut suuri hiljaisuus, tai siis vallitsi tähän asti.. Pihalla alkoi koneet pörräämään tuossa vartti sitten, joten hei hei keskittymiskyky, siirrynpä tästä blogin puolelle. Voin ehkä syyttää väikkärin valmistumisen viivästymisestä meluhaittoja? Vitsi vitsi, mutta työni jakaantuu totaalisen aivot narikkaan-osuuksiin ja toisaalta niihin hyvinkin tarkkaa huolellisuutta ja keskittymiskykyä vaativiin hommiin (ainakin allekirjoittaneen asteikolla, aivokirurgit on varmasti eri mieltä ja se heille oikeutetusti suotakoon). Meneillään oleva alustava datantutkailu kuuluu ehdottomasti jälkimmäisenä mainttuihin. SPSS-tilastoanalyysit ei ehkä muutenkaan aikaansaa mussa mitään muuta kun ajoittaisia inhonväristyksiä ja vaikka aikoinaan nappasinkin tyylipuhtaan vitosen yliopiston tilastotieteen kurssista, en silti hallitse sitä käytännössä mitenkään erityisen hyvin.. Eli kaksisuuntaiset varianssianalyysit Bonferronin korjauksineen on my mind, tsori sinne ei mahdu nyt muutamaa kaivinkonetta. Truu tilastotieteilijät nauraa nyt partaansa kun mie täällä tuskastelen joidenkin ala-astetason skrubuanalyysien kanssa. Voi kyynel.

Luulin pitkään, että ulkona olisi ollut kirkasta, kun sälekaihdinten välistä pilkotti valoa. Sitten alkoi kuulua ihmeellistä rapinaa ja avatessani kaihtimia huomasin, että hiljainen sade ropisi ikkunaa vasten ja valo tuli työmaalle pystytetystä valotolpasta, joka on ystävällisesti suunnattu milteinpä suoraan ikkunasta sisään. Kiitos ja hyvästi, suljin visusti kaikki verhot ja jatkoin tosinörttinä koneen kuvaruudun tuijottamista. Harkitsin hetken ihan vakaasti WOTin asentamista tähän koneelle, mutta en tiedä, miten armas IT-tukemme suhtautuisi siihen tosiasiaan, että mätän (tai ainakin yritän) vapaa-aikanani pikselitankkeja pjaskaksi työkoneelta. 

Olen myös yrittänyt saada varatuksi sulkkisvuoroa tälle illalle, mutta ei tunnu onnistuvan. Kaikkialla on täyttä tai vaihtoehtoisesti halli sijaitsee jossain hornankorvessa, jonne kulkemiseen menisi tunti suuntaansa. Hinta näyttää joka tapauksessa olevan vähintään kaksinkertainen totuttuun verrattuna, mutta sitä kai tää "ihmisten ilmoilla" asustaminen on. Selvittelin viikonloppuna sentään, miten pääsen fillarilla sen about 10 kilsaa salille. Hähäh HSL, en ole enää riippuvainen palveluistanne. 

(Oh yeah, sain pelivuoron puoli yhdeksäksi, johan oli.. Aika moneen halliin piti soitella, mutta jesjes, tämä on ihan mahtavaa. Olen selkeästi pääsemässä eroon puhelinasiointipelostanikin, ehkä se viime kevään soitteluruljanssi lentokenttien turvallisuusvastaaville laski kynnystä näiden muiden puheluiden suhteen.)

Iltapalapiirakka

Harvemmin laittelen ruokaohjeita tänne, mutta eilen tuli tehtyä ruokaisampaa suolaista piirakkaa, joka sai varsin hyväksyvän vastaanoton. Kuvaa lopputuloksesta ei tietenkään ole, sillä piirakkaparka pahoinpideltiin välittömästi kun selkäni käänsin ja vartin sisään se oli tainnut kadota kokonaan. Ei ollut muuten koskaan aikaisemmin käynyt edes mielessä, että voitaikina voisi toimia vuoassa ja vähän skeptinen olin tätä tehdessäni.

Käytin omatekoista rahkavoitaikinaa, jonka olin tehnyt valmiiksi kylmään vetäytymään jo aiemmin päivällä (125 g maitorahkaa, n. 2 dl vehnäjauhoja, ½ tl leivinjauhetta ja ~75 g mikrossa pehmitettyä leivontamargariinia, nypitään sekaisin, painellaan tiiviiksi, kääritään taikinapala kelmuun ja laitetaan kylmään vähintään pariksi tunniksi). Kannattaa ottaa jääkaapista vasta juuri ennen käyttöä, pehmeänä on v-mäistä käsiteltävää.

Täyte:
riisiä (n. 1 dl keittämätöntä riisiä tai jos käyttää aterialta ylijäänyttä riisiä, niin sellainen 2 dl on varmaan aika hyvä määrä)
3 rkl oliiviöljyä 
2 porkkanaa
n. 7 cm pätkä kesäkurpitsaa
puolikas paprika
pieni sipuli
pakastepinaattia, kolme-neljä palleroa pussista
Koskenlaskija voimakas-sulatejuustoa

mausteita: (yrtti)suolaa, pippuria, muita mausteita oman maun mukaan, esim. chililastut on hyviä jos tykkää tulisemmasta safkasta.. Tuossa taisi olla vielä lisänä persilladea ja olisikohan ollut ripaus jeeraa. Muisti on näköjään hyvä mutta turhan lyhyt.

Riisit keitellään kasvisliemessä ohjeen mukaan kypsiksi. Kuullotellaan sipuli öljyssä. Raastetaan porkkanat ja kesäkurpitsa, paloitellaan paprika ja lisätään pannulle kun sipulit on sopivasti pehmenneitä, perään pinaatti ja kypsytellään n. 10 min. Sekoitetaan kypsät riisit kasvien kanssa ja maustetaan halutulla tavalla. 

Taikina jaetaan kahtia, 2/3-osaa painellaan piirakkavuoan pohjille ja reunoille. Päälle riisi-kasvisseos ja paloiteltua Koskenlaskijaa (sopivasti, mie nyt olen sitä mieltä, että juustoa voi harvoin olla liikaa, joten taisin käyttää melkein puoli pakettia..). Sitten kaulitaan pienempi taikinaklöntsä jotakuinkin pyöreäksi kanneksi piiraalle ja nostetaan täytteiden päälle. Reunat painellaan sormin umpeen ja kanteen pistellään haarukalla muutamia reikiä. Taikinaa sekä pohjalla että kannessa saa olla todella ohuena kerroksena - kyse on kuitenkin voitaikinasta, vaikka rahkalla kevennettynä se ei ihan niin irstaan makuista ole kun kaupan perusvoitaikina.. Päälle voi vielä halutessaan ripotella voimakkaan makuista juustoraastetta, ei ole mikään pakollinen lisä.  Koko komeus uuniin 225 asteeseen noin 10-15 minuutiksi. Kun reunat ja mahdollinen pinnan juustoraaste alkavat saada väriä, on piirakka valmis.  

Sori nyt on ihan pakko..

Ihan pikainen: arvatkaa, mitä sain vihdoinkin hankittua?

Kauniisti kurassa eilisen jäljiltä

Jeps. Olen himoinnut niitä uusia lenkkitossuja jo ties kuinka pitkään ja nyt sorruin. Eilisen perusteella olen nyt jo hyvin mieltynyt noihin uusiin kavereihini, kahdeksan kilsan testilenkki ei aiheuttanut ainoatakaan hiertymää jalkoihin ja ajallisesti tein oman ennätykseni - vaikkei se varsinaisesti hakusessa ollutkaan. Onhan toi rouheampi, pikemminkin maastojuoksuun suunniteltu pohjakuviointi erikoisen tuntuinen asvaltilla kun on tottunut sileäpohjaisiin Adidaksiin (goodbye addu-merkkiuskollisuus), mutta eipähän sitten luista niin pahasti lumellakaan.. . 

Ja kerrankin olin iloinen isosta kengännumerostani, toi miesten malli kun oli omaan silmään huomattavasti siistimpikin vielä kun naisten viininpunainen versio. Ulkonäköhän on tunnetusti juoksukenkien valinnassa se ykkösprioriteetti ;)

(Mie jatkan nyt töitä ja palailen lähiaikoina, moimoi!)

Palaveriodottelua

En saanut hankittua sitä edellisen postauksen lopussa peräänkuuluttamaani elämää, mutta kuukausikortin salille kyllä \o/ Ja ylitin eilen itseni kun uskaltauduin koettamaan penkkipunnerrusta. Testailin ensin pelkän tangon kanssa ja lopulta 30 kilolla, jolla sain vikan sarjan vielä suht kevyesti tehtyä, eli uskallan ehkä ensi kerralla lisäilläkin vähän.. En tiedä, mikä ihme siinä on arveluttanut niin pahasti, tätä ennen olin koettanut penkkiä tasan kerran ja olen kuitenkin muutaman tunnin salilla viettänyt. Hieman säälittävää ja vaikka lupasin itselleni, etten tee tästä mitään henk. kohtaista treeniblogia, niin alkaa huolestuttavasti vaikuttaa siltä, että se lupaus on pettynyt. Okei, lupaan olla ihan hiljaa tästä aiheesta jatkossa - ehkä :)

Pikkumuru sai talvirenkaat eilen ja tällä kertaa meikäläisen osuus siinä projektissa rajoittui kesärenkaiden vanteiden pesuun. Onnistuin siinä puutarhaletkun ja pesuaineen kanssa taiteillessa kastelemaan maiharit ja housuni, vaikka kuinka yritin olla supervarovainen ja huolellinen. Meinasi tulla vilpoisa siinä tuulisessa nollakelissä märkien kamojen kanssa heiluessa, mutta nyt ollaan valmiita talveen. 

Ajatus on harhaillut koko päivän töistä ihan toisaalle ja ensimmäistä kertaa muuton jälkeen katselin tätä kämppää sillä silmällä (ja huomasin samalla, että kohta taitaa olla aika päästää ikkunapöydän kukkaparka kärsimyksistään..). Mustavalkoinen on aina ollut sisustuksessa vähän vierastamani väriyhdistelmä, se on yleensä jotenkin kylmä ja liian laitetun näköinen, mutta joko olen täällä tottunut hiljalleen siihen, tai sitten olen vaan tulossa vanhaksi. Sälekaihtiminen raoista pilkottaneella auringollakin saattoi olla asian kanssa tekemistä.. Ehkä se tummuus toimi edellisessä kämpässäkin lähinnä sen vuoksi, kun neliöitä oli niin paljon tähän verrattuna. Ei sillä, en ole koskaan ollut sisustusihmisiä, enkä kyllä täälläkään kunnostautunut siinä asiassa.. 

Lopuksi bloggarin yhdistetty työ- ja hengailupiste. Sohva ei näytä tuosta kulmasta järin isolta, mutta mahdun rötköttämään tuohon pitkin pituuttani. Se on ihana. Ja pehmeä.

(Oon tässä pitkin päivää arponut, että miksi ihmeessä toisessa päässä taloutta haiskahtaa raato, mutta nyt se selvisi: olin jättänyt hikiset treenikamani eteiseen muhimaan ja jo nyt se kassista tuleva tuoksahdus on sanoinkuvaamattoman tyrmäävä..)

Maanantai ei mitään, tiistai ei mitään..

Ja täällähän on jotain valkoiseen etäisesti vivahtavaa maassa! Vautsi. Parastahan hommassa on tietysti se, että nelipyöräinen pikkumuru on edelleen kesärullat alla - syystä, että nimeltämainitsematon saksalainen kansanautomerkki on suuressa viisaudessaan päättänyt näköjään laittaa uudempiin malleihinsa ei-minkään-kanssa yhteensopivat lukkopultit ja edellinen omistaja on unohtanut jättää ko. pulteille tarkoitetun työkalun takaloosteriin autosta luopuessaan. No, yhteys on kuitenkin saatu ja osa tulossa postissa, joten eiköhän nuo renkaat vaihdu vielä tän viikon puolella. 

Lähdin jo lounasaikaan vähän oikomaan eilisen salin jäljiltä jomottavia koipiani ja [sarcasm] nauttimaan [/sarcasm] maisemista räntäsateen keskelle ja katsokaa ja ihailkaa, maa valkoisena (laatutakuuna kännykkäkamera):

Siis d44h, eiköhän niitata jouluvalot ikkunaan ja mennä markettiin kuuntelemaan pikkuoravien joululauluja ruuhkassa seisten kun maas on hanki ja kaikilla perse jäässä. Harkitsin muuten vakavasti blogin nimen muuttamista muotoon "eniten vituttaa kaikki", se ehkä kuvaisi paremmin ja toimisi samalla suoranaisena sisältövaroituksena. Pidetään mielessä..

Kaipasin kyllä aika kovaa niitä tuulilasinpyyhkijöitä silmälaseihini, ihan oikeasti pliis joku kehitelkää moinen huipputuote! Kuvista ei ehkä näy koko päivän jatkunut sade muutoin kun epätarkkuutena, mutta sitä tavaraa puski päin näköä ihan tosissaan. En pysty tällä hetkellä käyttämään piilolinssejä (eipä sillä, ne on melkein lopussakin taas, pitäisi tilailla jossain vaiheessa lisää), koska aiemmin käyttämäni halpiskuukausilinssit onnistuivat hankaamaan värikalvon viereen pienen haavauman oikeeseen silmään, vaikka ihan neuroottisen tarkak niiden kanssa yritinkin olla. Ilmeisesti linssi kovettui luvatun kuukauden sijasta jo ennen kun kolme viikkoa oli täynnä ja hiersi sitten, tai mistäs mie sen tiedän. Joka tapauksessa piilarit on jäänyt viime aikoina hyllylle.

Tulvii, tulvii.. Illemmalla toisella kävelylenkillä (oikeesti, reilu 20 km kävelyä päivässä?! Tsiisus meitsillä on tylsää työtuntien ulkopuolella) maa oli sitten ilosesti jäässä ja mm. todistin pyöräilijän tyylikästä volttia tangon yli turpa edellä asvalttiin oman lenkkini viimeisillä metreillä. Aika rivakasti se siitä nousi, että kovin fataalia aivovauriota ei ilmeisesti muodostunut siinä rytinässä. Harvinaista kyllä, tällä kertaa meikäläinen ei ottanut perstuntumaa maankamaraan, vaikka liukkaalla kelillä se yleensä onkin enemmän sääntö kun poikkeus.

Jes mut siirryn totaalisesti Rambon seuraan nyt loppuillaks. Lupaan vakaasti, että ainakin yritän hankkia elämän ennen seuraavaa postausta, okay?

You may have my number, you can take my name

Reisien ja takaliston totaalinen kuolema, kiitos jalkapainotteisen aamusalin. Vihaan kaikkia kyykkyjä ja jalkaprässejä, mutta kerran viikossa eiku kuukaudessa tai siis vuodessa nöyrryn tekemään nekin. Se päivä oli nyt ja seuraavan kerran sitten ensi jouluna, kiitos ja moi.

Täällä on (liikakansoituksen ja -infrastruktuurin lisäksi) pimeää, ankeaa ja märkää, unohtamatta iltaisin jostain nousevaa sumua. Kihersin riemusta kun aamulla lehdessä väitettiin huomiselle lumisadetta, mutat nyt se on jo muuttunut niin, että tiedossa onkin sitä ihan perinteistä vettä vaan taivaan täydeltä. No niin, käsi pystyyn kenelle tuli yllätyksenä? Tiedossa siis toinen aktiivinen viikko sohvan pohjalla lojuen, toisaalta en mie tuonne ihmispaljouten kyllä jaksa muutenkaan raahautua. Pitäköön tunkkinsa perkele, olisin jopa ihan tyytyväinen mahdollisuudesta keskittyä vain työhommiin neljän seinän sisällä verhot suljettuna jos vaan noi ¤#/%# rakennusmiehet eivät räjäyttelisi takapihalla säännöllisin väliajoin niin, että puolenkymmentä paskahalvausta päivän aikana on taattu. Huomaatteko, miten hyvää kaupunkiasuminen on tehnyt meikäläisen hermoille jo puolessatoista viikossa..?

Njoo. Kävin eilisiltana katselemassa uuden Bond-leffan ja pakko sanoa, että oli ehdottomasti parhaita 007-rainoja ikinä. Kauhean korkeita ennakko-odotuksia ei ollut, mutta oli kiva todeta olleensa väärässä. Viiskybäsellä fiktiosankarilla oli kun olikin vielä annettavaa ;) Voidaan tietysti keskustella yleisesti bloggarin laaduttomasta leffamausta, mutta en ole koskaan jaksanut innostua 2000-luvulla tehdyistä taiteellisista mustavalkomykkäelokuvista, jossa kaukaisen maan sokea orpo kaatuu sirkkeliin - yksinäinen vanha mummo katselee sotaan lähteneen poikansa kuvaa - sadevesi valuu ulkona viemäriin elämää symboloiden ja kaikilla on ikävää, mutta se on merkityksetöntä, koska me olemme vain pieniä ihmisiä suuren koneiston hampaissa the end. Sori, mut mieluummin Bruce Willis likaisessa valkoisessa paidassa, Iso-Arska aurinkolasit päässä tai vaikka Mel Gibson takatukassaan listimässä ihan perinteisiä pahiksia ilman sen suurempaa moraalista opetusta ja jos hommaan liittyy hienoja autoja, olen enemmän kun tyytyväinen. Jätän taidepläjäykset ja romanttiset komedia- tai nyyhkyleffat suosiolla muille, niin maailma pelastuu paljolta pahalta. 

Olen muuten pahoillani tästä blogin kuvattomuudesta, mutta viimeaikaisilla loisto-otoksilla voisin luoda lähinnä "Suomen rumimmat maisemat tihkusateessa" -lähiökammogallerian. Ajattelin kyllä ihan vakavissani hiippailla joku päivä kuvaamaan vaikka jonnekin radanvarteen ideana jonkinlainen ihmiskäden rakentaman ultimaterumuuden löytäminen ja sen muuttaminen kameran linssin läpi tekotaiteeksi.. (ja taas muistutuksena, en mie oikeasti ole näin negatiivinen ihminen, nou hätä. On vaan niin pirullisen mukavaa kirjoittaa ennemmin lievä v-tuilu hommaa ohjaamassa kun koko maailmaa rakastaen ja sateenkaaria sylkien. Voin toki testata sitäkin jos ihan välttämättä haluatte.)