Miksi luolassa kököttäminen on kuitenkin ihan kivaa

Lentomatkustamisessa on tasan kolme hauskaa asiaa; nousu, laskeutuminen ja mahdollinen turbulenssi. Viimeksimainittuakaan ei valitettavasti ole tarjolla kaikilla lennoilla, koska todennäköisesti suurin osa matkustajista ei jaa tätä samaa mieltymystä ja on lentoyhtiöiden kannalta helpompaa tarjota tasaista kyytiä kun siivota matkustamosta heikkovatsaisempien ohipussituksia. Tylsimykset. Oikeasti säälin sydämeni pohjasta niitä ihmisiä, jotka joutuvat lentämään aamulla jonnekin maahan X työpalaveriin ja sitten iltakoneella takas, parhaimmillaan sama toistuu useita kertoja viikossa. Urgh.

Ensinnäkin lentokenttä on yhtä jonottamista. Ensin raahaudut silmät ristissä ennen kukonlaulua paikan päälle tulostamaan boarding passia vastahankaisesta masiinasta, pudottamaan kamojasi linjalle (yleensä saat vielä maksaa ekstraa tässä vaiheessa, sillä sehän ei ole mahdollista lisätä ekstrakapsäkkien kuluja loppusummaan lippua ostaessa), jonka jälkeen voit jonottaa turvatarkastukseen parin tahvon perässä, jotka jumittavat koko systeemin sillä eiväthän he nyt huomanneet sitä elefantin kokoista taulua jossa luki “riisu takkisi, kenkäsi, laita nesteet pussiin, ota läppäri hihnalle..” ja eihän se nyt heitä kai koske ei en minä, tunnen tän paikan omistajan ja sinä pieni turvatarkastaja olet juuri nyt tekemässä munauksen ja saamassa potkut. Kun lopulta pääset kävelemään sen tarkastuksen läpi (jossa saat riisua käytännössä kaiken alinta vaatekerrosta lukuunottamatta, kastella sukkasi siinä hihnan edessä olevassa vesilätäkössä, koska kenkien jalassapitäminen on mahdottomuus, kaivaa läppärin, soittimen, lisälevyasemat ym.. laukustasi hihnalle nähtäväksi, selittää hälyttimen reagoivan lävistyskoruihin eikä suinkaan mihinkään räjähtäviin ihonalaisiin implantteihin ja tän jälkeen joku testaa kylmällä sormellaan ettei vahingossakaan housun vyötärönauhan alla ole piilotettuna ydinasetta. Lopulta voit käyttää kymmenen minuuttia pukeutuaksesi uudelleen ja kasaamalla romusi takaisin siihen räjähdyspisteiseen laukkuun/reppuun whatever, jonka hetki aiemmin revit auki. Ai niin, olet myös hammastahnaa ja yhtä sytkäriä köyhempi, sillä hammastahna oli liian suuri nestepitoinen pakkaus ja kahden stenkun vieminen matkustamoon on kielletty – ainahan on mahdollista hajottaa toinen sytytin, levittää nesteet penkille ja toisella sytyttää sitten lentokone palamaan iloiseksi soihduksi. Jeh. Niin miekin ajattelin, mutta eipä mahda mitään. My mistake.)

Jonottamisen seuraava vaihe on portilla, jossa voit venailla ensin koneen saapumista hörppien viiden euron hintaista haaleaa lentokenttäsumppia. Kuultuasi  kaiuttimista boardingin alkavan, voit jatkaa uniasi kamojesi päällä vielä hetken pipo silmille vedettynä, kunnes joku vihainen kanssamatkustaja ilmoittaa kovaan ääneen, että kyllä se on nyt jo perkele tultava tänne jonoon ja koneeseen tai me kaikki myöhästytään. Leimattuasi itsesi sisään voit lonnia rauhassa kohti konetta, sillä seuraava tukos on kuitenkin matkustamossa, jossa joku etuosaan jäävä ajattelevainen matkustaja jumittaa porukan seisomalla keskellä käytävää ja tunkemalla tavaroitaan lokeroon “ei-kun-laitan-tän sittenkin-tähän-toiseen”.

Harrastettuasi rutkasti zen-mielenhallintaa ja muisteltuasi mitä anger management –kurssilla puhuttiin kymmeneentuhanteen laskemisesta ensin suomeksi ja sitten uudelleen miettien numerot mielessäsi venäjäksi laskevassa järjestyksessä, voit iskeä ahterisi omalle paikallesi hätistettyäsi ensin kohteliaasti siinä istuneen lievää kovemmassa humalassa olleen kanssamatkustajan omalle paikalleen, yleensä stuertin suosiollisella avustuksella. Nyt jos ollaan oikein onnellisia, niin viereinen paikka jää tyhjäksi. Jos ei, niin sitten voikin alkaa pikapikaa harjoittamaan shamaanitaitoa “kuinka irrotan sieluni ruumiistani ja siirrän mieleni mukavaan paikkaan kuten hammaslääkäriin tai supermarketin jouluruuhkaan kuuntelemaan pikkuoravien tonttulauluja seuraaviksi x tunniksi”. Onnelliset osaa nukkua matkustamossa. En kuulu heihin. Olen sen sijaan hyvin tietoinen raajojeni häiriintyneestä verenkierrosta, ennestään sökön polveni varsin kivuliaasta asennosta ja siitä tosiasiasta, että seuraavan x tunnin aikana kykenen tuurilla liikuttamaan vasemman käteni etusormea ja ehkä hivuttamaan oikeaa jalkaani muutaman sentin eteenpäin, ellei edeltävällä penkkirivillä istuva henkilö päätä laskea selkänojaa syliin. Siinä vaiheessa viimeinenkin toivo on menetetty ja voit vain hihitellä mielessäsi ja yrittää ottaa tilanteesta kaiken riemun irti.Voi olla hankalaa, varsinkin jos vierustoverisi päättää heittäytyä puheliaaksi haluten keskustella Iso-Britannian 40-luvulla harjoittamasta talouspolitiikasta. Tai mistä hyvänsä aihealueesta, josta et varmasti tiedä yhtään mitään. 

Vaihtolennot on sitten oma lukunsa. Edellämainittujen lisäksi asiaa mutkistaa nimittäin asia nimeltä matkatavarat. Tietyillä kentillä ne toimitetaan suoraan määränpäähäsi (tai siis ne pitäisi toimittaa, mutta todellisuudessa voit illalla odotella kamojasi hihnan äärellä ja lopulta asiaa selvitettyäsi henkilökunnan kanssa todeta, että ookoo, ei ole puhtaita sukkia, sillä rojut makaa jossain Helsingörissä tai -borgissa Helsingin sijaan –esimerkkinä lähikentistä transit Oslossa) tai vaihtoehtoisesti joudut itse hoitamaan vaihdon eli raahaamaan kamasi läpi suuruudenhullun arkkitehdin suunnitteleman lentokenttärakennuksen voidaksesi tsekata ne itse uudelleen sisään jatkolentoa varten (mm. Arlanda, tässä tosin etuna se, että suuremmalla todennäköisyydellä saat illaksi ne viimeiset puhtaat sukat laukustasi). Ja mainitsinko jo odottamisen ja jonottamisen..? Se riemu on tietysti näissä tarjolla tuplana tai triplana, vaihtojen määrästä riippuen.

Sen sijaan noi täällä pörräävät helikopterit vaikuttaa varsin hauskoilta peleiltä, joudun varmaan jossain vaiheessa ottamaan selvää paljonko kierros maksaa..