Reitti 2000 esitestissä eli 50.8 km a.ka rento 3h 15min fillarilla

Lauantaina epävakaisesta säästä huolimatta tuli kokeiltua kevään fillarointikiintiön ja kilometrikisan avaamista. Reitti 2000 on siis kokonaisuudessaan 110 kilometriä pitkä ulkoilureitti, joka alkaa Helsingistä Laaksolta ja kiertää ulkoilualueita Petikossa ja Luukissa aina Espoon Nuuksioon saakka, palaten loppumatkasta osittain samaa väylää Keskuspuistoon ja takaisin Laaksolle. Laakso nyt on vähän väärään suuntaan kotiosoitteesta ajateltuna ja siellä on tullut fillaroitua muuten, joten nyt tuli koukattua Vantaalta kehäkolmosta pitkin Petikkoon ja sitä kautta väylälle. Merkkeinä oli sinne tänne ripustetut sinivalkoiset nauhat ja muutamat puiset tienviitat, joissa mystinen "2000" mainittuna. Fyi, sain tietää perjantaina koko reitin olemassaolosta ensimmäistä kertaa. Hyvin mainostettu.

Kahvia ja grillattua vegeskärbää laavulla

 Eka pätkä ennen varsinaiselle reitille päätymistä meni suht rivakasti Vantaankosken kautta ja kehäkolmosen viertä Petikolle. Petikolta loppui asvalttitie ja maasto muuttui iloisesti mäkisemmäksi (ihan suosituksena, ei kannata tehdä edellisenä päivänä salilla kunnon jalkatreeniä jos aikoon fillaroida koko reitin. Näin jälkiviisaana reidet edelleen totaalisen betonina on hyvä ehkä todeta tämäkin asia..) pururadan/ulkoilureitin pohjaksi sekä myöhemmin vanhaksi metsäautotieksi. Muutama laavu löytyy alkumatkalta ihan hienoilta paikoilta ja toisaalta tarjoten vähän sateensuojaa.

Kiva, pieni ranta Luukin jälkeen

Petikosta Luukkiin reitti kulkee hiekkaisia metsäteitä, paikoitellen aika kuraisia ja polunomaisiakin, mutta hyvin pyörällä kuljettavissa kuitenkin. Ehkä jollain kapearenkaisella cyclocrosspyörällä en lähtisi testaamaan, Matkalla on pari laavua (ja Serena), joissa oli hyvä pysähtyä ja odotella sadekuuron loppumista. Pysähdyin myös elämäni ensimmäistä kertaa Serenassa. Ehkä myös viimeistä.
Anyway, Serenan jälkeen reittimerkinnät hieman ontui ja tuli eksyttyä hetkeksi pois väylältä, mutta eipä tuo haitannut kun oikeaan suuntaan oltiin kuitenkin menossa. Hetki asvaltoitua tietä taas ja pian näkyi sinivalkoiset viitat ja Luukin tekstit.

Koska truuretkeilijä ei mitään karttaa tietenkään katso, niin jossain Luukin jälkeen hävisi taas reittimerkinnät ja tuli lähdettyä jossain vaiheessa väärään suuntaan. Siinä vaiheessa, kun totuus iski kuin märkä rätti, ei jaksanut enää kääntyä takaisinkaan. GPSn avulla uusi määränpää ja fillarointi jatkui Espoon Lahnustan läpi Bodominjärven suuntaan varsin kauniissa maisemissa. Pieniä kaarteluita tuli tehtyä vielä ennen kehäkolmosen ylitystä ja vikaa etappia.

Jalat ja takalisto alkoi olla aika hajalla loppumatkasta (pitäisi ostaa toisenlainen satula pyörään, nykyinen on joku fillarin mukana tullut originaaliversio, joka on ihan ok lyhyillä matkoilla, mutta pidemmän päälle vähän ankea..), joten vika evästauko tuli pidettyä vain viiden kilsan päässä maalista. En tiedä, kuinka hyvä idea oli, sillä se vihoviimeinen kömpiminen takaisin satulaan oli jo ihan kirjaimellista tuskaa ja liikkeellelähdössä kaipailin jo suunnilleen apupyöriä. Sisulla siitäkin selvittiin ja aika voittajafiilis iski kotiovella. Olen aikaisemmin pyöräillyt niitä n. 90 kilsan tallireissuja, mutta silloin koko matka taittui asvaltoitua tietä pitkin ollen huomattavasti kevyempää.. mutta enköhän mie tässä vielä tulevan kesän aikana sopivan päivän ja kelin koettaessa kierrä tuon reitti kakstonnisenkin vielä kokonaisuudessaan. Tavoitteita, tavoitteita..

Rapa roiskui, reidet teki kuolemaa ja tauon jäljiltä alkoi 

tulla vähän vilakkakin ennen viimeistä viiden kilometrin rutistusta..