Seikkailua lähitienoon maailmanperintökohteessa

Näin pitkästä aikaa kaveriani ja päädyttiin ei-niin-kevyen lounastamisen jälkeen sompailemaan Kauppatorille ja sieltä lautalla kohti Suomenlinnaa. Pakko tunnustaa, että mie olen käynyt Suomenlinnassa viimeksi joskus angstisena esiteininä ja muistikuvat rajoittui Vesikkoon (en ole tainnut mainita omituisesta fiksaatiostani sukellusveneisiin? Arvatkaa, kuka katselee lasittunein silmin telkkarista U-96:sen, the Hunt for Red Octoberin sun muut sukellusvenerainat kerta toisensa jälkeen..) ja  ja historiallisiin tykkeihin törmien päällä. Ja joku muistikuva oli jäänyt niiltä ajoilta siitäkin, että lauttamatka olisi pitkä kun nälkävuosi. Hmm. 

Lauttamatka vei ehkä vartin suuntaansa (no ihan järjettömän pitkä aikahan se oli juu) ja maksoi matkakortilla alle 2 euroa, mikä oli positiivinen ylläri. Ja Suomenlinnassa oli paljon muutakin nähtävää kun ne tykit. Vaikka oli ne aika siistejä edelleen, en vaan kehdannut mennä hipelöimään niitä kaikkien muksujen keskelle. Maisemista en muistanut edelliseltä reissulta mitään, mutta älyttömän kaunista niillä Suomenlinnan kahdeksalla saarella oli. Harmi, kun ei tullut otettua eväitä mukaan, olisi voinut pitää pienen piknikin jossain rantatörmällä.. Aika erikoinen oli myös keskellä linnoituksen pihaa järjestetty jaappanialainen jousiammuntanäytös. Ja teehetki. En oikein tiennyt, miten suhtautua, kun siinä mukulakivetyksellä lonniessa ja samalla ei niin kovin skandinaavista perinnenäytöstä toljottaessani kimonoon pukeutunut heppu kumartaa mulle hillitysti jonkin matkan päästä. Hämmennyin.

Rakennettuja asioita, joista ei ollut mitään aikaisempaa muistikuvaa ja joihin tykästyin tällä reissulla, oli ehdottomasti ammoinen tekakka-alue ja vanhat puurakennukset (joista osa oli ilmeisesti edelleen asuttuja? Whaat, haluan!) sekä listaisin tähän vielä kauniit mukulakivikadut ellei yhdistelmä "edelleen kipeät penikat ja epätasaiselle pohjalle jokseenkin sopimattomat conssit" olisi ollut vähintäänkin epämiellyttäväksi luokiteltava yhdistelmä.

Mutta. Ne puutalot oli ihania. Terveisin kateellinen kerrostalolaatikossa asuva tyyppi. Yhyy halutkaa muut vaan muuttaa uusiin kuutiokönttäkämppiin vetovoimaisiin kasvukeskuksiin, jossa on naapureita edessä, takana, ylhäällä ja alhaalla, meitsi tahtoo vanhan puutalon, josta kivijalan yläpuolelta maali vähän hilseilee ja lattialankut narisee portaikkoa noustessa.. (anonyymit aiheestaeksyjät ry taas vauhdissa. notta ei mulla muuta.)

♥

Traverse through the unknown

Puolittain töissä, puolittain lomalla. Ei kai sitä paremmin voi kuvailla näitä rikkinäisiä viikkoja. Olen yrittänyt tänään sentään lukea järkälemäistä Environmental Chemistrya, jonka lainasin alkuviikosta yliopiston kirjastolta "hyväksi pohjamateriaaliksi" toista artikkeliani varten. Väitän, että tän työn huono puoli on siinä, että muiden kun työhön liittyvien tekstien ja kirjojen lukeminen on vähentynyt ihan murto-osaan entisestä. Ei vaan pysty enkä jaksa ja se on oikeasti sääli. Luin eilen illalla loppuun pitkään vaiheessa olleen Simmonsin The Abominablen ja hyvä etten vetistellyt yhtä mittaa viimeisiä sataa sivua lukiessani. Huoh. Yrittäkääpä löytää Naturesta tai Plant, Cell and Environmentista artikkeli, joka saa yhtä voimakkaat fiilikset aikaiseksi. Sori, mutta ei toivoakaan.

Sateen taukoaminen ja hieman lämpimämpi keli houkutteli pitämään vähän taukoa ja lähtemään kävelylle Pitkäkoskelle. Juokseminen on nyt hetkellisesti kiellettyjen asioiden listalla, kun onnistuin pidemmän tauon jälkeen eksymään lenkillä ja muutama ekstrakilometri asvaltilla kylmiltään tulehdutti lievästi molempien säärten etupuolen. Kyllä ne muistutteli olemassaolostaan tuossa kävellessäkin, pari viimeistä kilometriä vihloi turhankin ikävästi (kotona olikin sitten hyvä huomata, että kylmägeeli on loppu. Hienoa). Pitänee pysytellä vaikka fillaroinnissa vähän aikaa, kun en viitsisi nyt aktivoida kausikorttia salillekaan kesäkuun reissailujen vuoksi.. tai sitten käyn kokeilemassa sitä seinäkiipeilyä, joka on houkuttanut tässä jo turhankin pitkään. 

Pitkäkosken ulkoilualue on ehkä yksi lempparipaikoistani täällä. Varsinkin vähän "huonommalla" kelillä, jolloin poluilla ja pururadalla saa harhailla lähestulkoon yksinään. Eihän tuo tietty mikään Nuuksio tai Sipoonkorpi ole, mutta mukava, hiljaisehko alue sen verran lähellä kotiovea, että paikalle pääsee kävellenkin noin puolessa tunnissa, fillarilla ehkä kymmenessä minuutissa. Pitkäkoskihan on vain yksi pieni osa Vantaanjoen varrella ja alue jatkuu Keskuspuistona ihan Helsingin keskustaan asti. Eli käytännössä Helsinkiin kesäisin kulkiessa pystyy pyöräilemään koko 16 kilometrin matkan kotiovelta Manskulle miltei kokonaan Keskuspuiston hiekkateitä pitkin, vain pienet pätkät alussa ja lopussa on asvaltoitua tietä. Hhah. Tosin mie olen tunnetusti maailman loistavimmalla suuntavaistolla varustettu otus, joten tässä on ehditty kokea pariin otteeseen Keskuspuistoon eksyminenkin. Pärjään edelleen ihan hyvin kartan ja kompassin kanssa umpimetsikössä, mutta nämä ihmisolentoja varten merkityt reitit kuten myös rakennettu kaupunkiympäristö on mulle ihan toivottomia. Kadotan itseni katukylttien keskelle viidessä minuutissa, vaikka kuinka yrittäisin olla hereillä asutuksen keskellä suhatessa. 

Viime viikonloppuna istuttamani krassit ovat muuten itäneet, nyt vain odottelen ensimmaïsten vihreiden versojen puskevan esiin myös ruohosipuli- ja persiljaruukuista. Pahoin vaan pelkään, etten raaski syödä noita piskuisia krassintaimia ollenkaan, vaan julistan ne suojelluiksi :)

Tätä kirjoittaessani iski nyt sitten pitkästä aikaa himo uppoutua oikein kunnon kirjaan. Ehtisin vielä kirjastoon käymään, tai sitten voisin kauppareissulla pyörähtää Suomalaisen Kirjakaupan kautta..

Tarinoita testikeittiöstä

Sain pussillisen maa-artisokkia. Miun lähtötilainen käsitys artisokasta oli se, että kyseessä on se puiseva suikalepallo, jolla pilataan monissa rafloissa se muuten hyvä pizza. 

Opin (möhkylöiden vielä odotellessa jääkaapissa) ainakin sen, että on olemassa latva- ja maa-artisokka. Jotka on eri lajiketta. Maa-artisokasta googlaamalla löytyi varsin lupaava mainosteksti Maa-artisokka saattaa aiheuttaa siihen tottumattomalle ilmavaivoja, jotka kuitenkin hellittävät, kun käyttöä jatketaan. Vuonna 1621 John Goodyer kirjoittikin: "Miten tahansa sen valmistaakin. niin tuloksena on saastainen paha ilma, joka kiertää vatsassa aiheuttaen kipua ja tuskaa. Siksi se onkin soveliaampi sian ruuaksi kuin ihmisravinnoksi." (Mainittakoon sivuhuomautuksena tässä vaiheessa, että näköjään kasvinjalostus on tehnyt neljässäsadassa vuodessa asialle jotain, sillä Wikipedian sitaatti osoittautui onneksi paikkaansapitämättömäksi.. saman lähteen mukaan ko. kasvia on Suomessa viljelty lähinnä Turussa, en tiedä miten tähän tietoon olisi pitänyt suhtautua.)

Googlen heittämien maa-artisokkareseptien lukumäärän perusteella maa-artisokalla näytti kuitenkin olevan oma ihailijakuntansa. Joten ei muuta kun kokkaamaan. Makua kuvailtiin perunamaiseksi ja suurimmasta osasta keitto-ohjeita tuli jo lukuvaiheessa mieleen peruna-purjokeitto - joka on ainoa koskaan testaamani ruokalaji, jota en vaan yksinkertaisesti saa alas. Peruskoulutraumoja. Aikani reseptejä selailtuani tulin siihen tulokseen, että mennään improvisoimalla ja nakkasin pääosanesittäjien lisäksi pataan parsakaalia ja chiliä, sekä soseutuksen yhteydessä kermaa ja perusmausteita. Joku huippukokki repisi siis varmasti pelihousunsa jos saisi tietää, kuinka peitän chilillä ne artisokkien hienot ja hennot makuvivahteet. Yhyy. 

Sitten itse asiaan eli lopputulokseen (tai sen syömiseen). Soppa maistui chilistä huolimatta arvaatte varmaan miltä? Oikein, peruna-purjokeittohan tuosta ensimmäisenä tulee mieleen. Maa-artisokan maussa itsessään ei ole varmaan mitään vikaa, voin testata toistekin jos vaan jaksan lähteä uudelleen siihen kuorimisurakkaan. Kokeiluluontoinen reseptinikin toimi jollain tasolla, ei siinä mitään. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että bloggaajan antipatiat peruna-purjokeittovibaisia ruokalajeja kohtaan on vaan liian vahvat. 

Ei jatkoon tällä kertaa. 

Summertime and the livin' is easy

Kesäkesäkesä!!

Selvisin perjantaina takaisin Suomeen kunnialla, vaikka olinkin kentällä ihan varma, että nyt ei tule menemään hyvin kun lentoinfotaululle napsahteli teksti "delayed" yhteyteen toisensa jälkeen. Oma lento ei lopulta ollut kun puoli tuntia myöhässä, mutta istuskelin kentällä silti ihan räjähtämispisteessä varmana siitä, että koko yhteys perutaan. No ei peruttu ja pääsin nautiskelemaan Suomen helleviikonlopusta (MM-finaalista) ja karkuun sadetta, joka ehti juuri alkaa lahden toisella puolella. Hah, kerrankin kävi tuuri. 

Ruohosipuli, persilja ja krassi

Viikonloppuna tuli grillattua, otettua aurinkoa, fillaroitua ja muutenkin otettua rennosti. Mahtava nollaus sen jälkeen, kun edellisen viikon osalta kalenteri oli tosiaan aivan täpötäynnä. Sain eilen istutettua muutamat yrtitkin kotipuutarhaan (eli parvekkeelle, ei ole kaupunkiasujan osa tämän suhteen kovin kaksinen..) ja  nyt vaan odotellaan, josko saisin jotain kasvamaankin. Mikä voi tietty olla melkoista toiveajattelua, mutta yritetään nyt sentään. Ostin joskus keväämmällä Ikeasta läjän erikokoisia suojaruukkuja varastoon ja nyt pääsin vihdoinkin täyttämään ne. Noiden kuvassanäkyvien lisäksi löytyy muutama keltainenkin ja onhan noi ihan pirteitä, kun olen jotenkin niin tottunut niihin perinteisiin punaruskeisiin saviruukkuihin. Tosin sitten kun mummoudun jonnekin skutsimökkiin, niin ne pakolliset pelargoniat istutan kyllä savisiin perinnekippoihin. 

Kävin eilen ennen peliä fillaroimassa ehdottoman lempireittini Seutulassa ja ei voinut kun ihmetellä sitä määrää kukkia ja vihreää, mikä suorastaan hyppi silmille. Nyt on toukokuu, hyvänen aika. 27 astetta lämmintä ja ekat lupiinit puski esiin penkalla. Lisäksi sisäinen ornitologini yrittää selkeästi tulla esiin (syytän kollegaani, joka kyttää kaikkia mahdollisia tirppoja..), sillä en muista ikinä aiemmin kuulleeni näin paljon lintujen ääniä kun nyt. Pohjoisissa ei ehkä ihan samalla tavalla tietty noita tipuja näkynytkään, että kaksi kenttähommissa vietettyä kesää on vaan haalistanut muistot. Niin, mie en tänä vuonna pääse ollenkaan kentälle, nyyh..

Almost done

Apua näiden kurssiaikataulujen kanssa.. Eilen ja tänään tuli reilusti kaksitoistatuntiset päivät (mun aivot sulaa!), maanantai ja tiistai oli sentään vähän iisimpiä. Tiistaikin lähinnä siksi, että mun huono tuurini kaikessa otti vallan ja onnistuin lukitsemaan itseni ennen iltapäivän luentojen alkamista ulos rakennuksesta, puhelimesta akku vaihteeksi tyhjentyneenä. Ainoan respan ainoa sihteerikin oli juuri sinä päivänä poissa toimistolta, joten 40 minsan epätoivoisen pyörimisen jälkeen annoin periksi ja lähdin ensin hotellille pudottamaan suurimman osan kamoista ja sitten pienelle sightseeingille. No, otin takaisin tiistain missatut tunnit tekemällä viime yönä luentojen jälkeen vielä jonnekin puoli kahteen saakka esitelmästä viimeistä versiota. 

Vuokrasin hotellilta loppureissun ajaksi pyöränkin ja kyllähän se kummasti helpottaa täällä liikuskelua. 45 minuutin työmatka-aamukävelyn sijaan laitokselle voi hujauttaa vartissa olematta likomärkä hiestä. 250 kruunun hinta on vähän yläkanttiin kolmesta päivästä, mutta jos haluaa kelvollisen pyörän vähällä vaivalla alleen, niin helpompaa vaihtoehtoa en kyllä keksi. Ainakin ne vanhat katupyörät oli jotain aivan kamalaa. Nyt on kuulemma hankittu uudet, niitä en ole vielä testannut, mutta jotenkin suhtaudun skeptisesti.. Ainoa, mikä nyt hankaloittaa kulkemista, on katutyömaat. Entinen pullonkaula eli Nørreportin asemantienoo on vihdoinkin kunnossa, mutta nyt teitä on kaivettu auki muuten sieltä täältä ja tunarille non-localille tuottaa välillä vaikeuksia seurata oikeita liikennevaloja ja kiertokaistoja. Toivon, että huomenna jää kurssin loppumisen ja lennon välille sen verran aikaa, että ehdin ennen lähtöä fillaroimaan vähän muuallekin kun vaan noille työreiteilleni. 

Tai sitten vietän huomisen näin. Lämmin päivä ja täällä on kaikki tasaiset spotit kansoitettu elämästään nauttivilla ihmisillä. Taidonnäyte Rosenborgin puistosta tiistailta kuuden tienoilta ja silloin ei edes ollut yhtä kesäiset tunnelmat kun tänään. Yksi niistä asioista, joista täällä yhtä aikaa pidän ja toisaalta ahdistaa, sillä kovin rauhallista paikkaa kaupungista taitaa olla turha unelmoidakaan löytävänsä kauniilla säällä. 

Mutta miulla on takana viiden tunnin unet viime yöltä ja huomenna iltalento, joten palaillaan myöhemmin.

Because I'm the true rainmaker

Istuskelen vaihteeksi Köpiksessä hotellihuoneessa ja viimeistelen presentaatiota torstai-iltaa varten. Tai siis yritän, tosiasiassahan yritän ladata kännykästä kuvia koneelle ja kirjoittaa tänne.. 

Tämänkertainen reissu ei oikeastaan muuta sisällä kun intensiivikurssin, eka tapaaminen oli sunnuntai-iltana ja perjantaihin asti tiedossa on luentoja, harjoituksia, ekskursio ja noh, kurssilaisten omien presentaatioiden pito. Hirveästi ylimääräistä aikaa ei muuhun jää, toivon kuitenkin ehtiväni huomenna viiden jälkeen kun luennot on ohi, katselemaan vähän maisemiakin.. Tosin tänään olin jo kahdeksan tunnin luentorupeaman jäljiltä sen verran naatti (opiskelu on raskasta, hah), että suuntasin lähinnä ruuanhakuun ja takaisin hotellille. Reipas matkalainen. Eilen taas lennon ja iltatapaamisen välillä olisi ollut vähän vapaa-aikaa, niin vettä tuli sitten tietenkin taivaan täydeltä. Kuulemma täällä on ollut kesäisen lämmintä viime viikolla ja nyt kun tulin tänne, niin totta kai taivas repeää. Meanwhile in Finland nautiskellaan sitten jostain helleaallosta. Jotenkin ei enää naurata tää miun tuuri säiden suhteen. 

Kerta toisensa jälkeen mun on todettava, että Tanska on jotenkin absurdi mesta. Tai ainakin Kööpenhamina. Olin tulossa lentoasemalta Nørreportin asemalle metrolla, kun jossain vaiheessa matkan varrella sisään metroon ryysää porukka maitokärryjen kanssa, tullen hirveällä kiireellä lähes ovista läpi. Kärryissä oli pikalaskemalta kuusi pientä Tanskan lippua, vähintään yhtä monta pulloa skumppaa, vilttejä ja epämääräistä rojua vaikka kuinka paljon. Sen verran ymmärsin puheista, että olivat menossa seuraavalle asemalle ja siitä kiireellä kolmisensataa metriä jonnekin ja laskivat, että aikaa siirtymiseen oli 3 minuuttia ja risat. Hmm. Seuraavalla asemalle porukka tosiaan lähtee pinkomaan heti ovien avautuessa kohti hissejä maitokärryt jotakuinkin mukana pomppien. Kun pääsin lopulta määräasemalleni ja ulkoilmaan, tajusin, että CPH City Marathon oli meneillään ja kyseessä oli joku kannatusporukka. Meno oli kun suomalaisilla jääkiekkofaneilla matkalla finaaliotteluun. Urheiluhuumaa, mutta silti oli vaikeuksia pitää pokkaa. 

Kävellessä asemalta hotellille en sentään törmännyt enää pientä vartiosotilaitten paraatia kummempaan aktiviteettiin, se luokiteltakoon normipäivän ohjelmistoon. 

Illalla tarjoutui kurssin puitteissa pääsy yliopiston korkeimpiin lukeutuvan rakennuksen katolle vilkuilemaan paitsi heidän mittausjärjestelmiään, myös hämärtyvän kaupungin siluettia. Harmi kyllä en tajunnut ottaa katolle mukaan kunnon kameraa, joten jouduin tyytymään kännykkäkameraan. Ei ihan valo riittänyt tarkkojen kuvien ottamiseen, mutta oli ihan hauska nähdä kaupunkia korkeammaltakin. 

Pakko muuten vielä mainita lauantainen heppatarvikekirppistely edeltävine minitalkoiluineen - oli ihan huippua, kirppistelyn lomassa oli lyhyt koulutusopastus, grillailua sekä pientä talutusratsastusta. Myynti/ostohommiin en osallistunut, pidin huolta talutuskierroksista sekä hoitelin grillissä muhineita maissintähkiä ja tomaatteja varsin tehokkaasti. Ajoitus oli sinällään vähän harmillinen, että after-partyihin en pystynyt jäämään seuraavan aamun lennon vuoksi. 
Alan nyt hiljalleen hankkiutumaan unten maille, huomenna on onneksi ihan "normaali" aikataulu, eli luennot yhdeksästä viiteen. Keskiviikko ja torstai tulee olemaan aamusta iltaan.. Mutta tähän mennessä ainakin luennoitsijat ovat olleet hyviä ja ainakin aikataulun mukaan loppuviikosta on enemmän "omaa alaa" liippaavia aiheita, joten niitä odotellessa..

Hellapollarointia

Ruokaohjeistusta taasen.. jääkaappi ammottaa tyhjyyttään taas allekirjoittaneen laiskuuden vuoksi, joten jouduin lounaan suhteen olemaan luova. Ja kokkailuvaiheen epäilyksistä huolimatta tästä tuli hyvää, eli resepti ylöskirjattuna:

Kevyt porkkanakeitto kahdelle

1 iso sipuli
4 porkkanaa (n. 250-300 g)
100 g tuoretta parsakaalia
puolisen desiä punaisia linssejä (tai enemmän, mulla paketin tyhjeneminen rajoitti määrää..)
200 ml kookosmaitoa
n. puolikas tuore chilipalko

"mausteisiin" kasvisliemikuutio, ruohosipulia, currya ja juustokuminaa maun mukaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kattilaan noin litra vettä kuumenemaan, pilkotaan sipuli, porkkanat ja parsakaali suht pieneksi ja nakataan kypsymään kasvisliemikuutiolla maustettuun veteen. Huuhdellut linssit kannattaa laittaa likoamaan pieneen vesimäärään siksi aikaa, että porkkanat ehtii pehmenemään.

Kun kasvikset alkaa pehmenemään, lisätään joukkoon linssit ja pieneksi silputtu chili. Annetaan kiehua vielä n. 10 minuuttia, jonka jälkeen kattila nostetaan liedeltä. Nestettä voi vähän ottaa pois, jos näyttää kovin laihalta tässä vaiheessa ennen kun joukkoon sekoitetaan kookosmaito. Koko komeus hulautetaan tehosekoittimeen (tai mitä nyt haluaakaan käyttää), soseutetaan tasaiseksi ja maustetaan oman maun mukaan. En varsinaisesti ole kookosmaidon tai ylipäätään kookoksen ystävä, mutta yhdistelmänä curryn kanssa pelittää ja veikkaisin, että toimii tässä kermaa paremmin.

Puolikkaassa satsissa on noilla ohjeessa mainituilla määrillä n. 300 kcal, tosin osa ihmisistä syö tietty kohtuullisemman kokoisia satseja kun minä.. Asialleen omistautunut bloggari olisi myös ottanut edustavan kuvan jollain persiljanlehvillä koristellusta annoksesta, minä en. Sanotaan nyt kuitenkin, että epämääräisen kuuloisista aineksista huolimatta keitto ei ole väriltään harmaanruskeaa tai mystisen vihertävää, vaan ihan sievää vaaleanoranssia ja täten porkkanakeitoksi tunnistettavissa jo ennen (maku)aistinvaraista tarkastelua.

Mun tarttee lähteä rasvaamaan fillarin ketjut ja suunnata tuonne Helsingin puolelle, mutta yritän nyt ehtiä vielä päivittämään tännekin jotain "ihan oikeasti" ennen kun suuntaan sunnuntaina taas Köpikseen viikoksi :)

Reitti 2000 esitestissä eli 50.8 km a.ka rento 3h 15min fillarilla

Lauantaina epävakaisesta säästä huolimatta tuli kokeiltua kevään fillarointikiintiön ja kilometrikisan avaamista. Reitti 2000 on siis kokonaisuudessaan 110 kilometriä pitkä ulkoilureitti, joka alkaa Helsingistä Laaksolta ja kiertää ulkoilualueita Petikossa ja Luukissa aina Espoon Nuuksioon saakka, palaten loppumatkasta osittain samaa väylää Keskuspuistoon ja takaisin Laaksolle. Laakso nyt on vähän väärään suuntaan kotiosoitteesta ajateltuna ja siellä on tullut fillaroitua muuten, joten nyt tuli koukattua Vantaalta kehäkolmosta pitkin Petikkoon ja sitä kautta väylälle. Merkkeinä oli sinne tänne ripustetut sinivalkoiset nauhat ja muutamat puiset tienviitat, joissa mystinen "2000" mainittuna. Fyi, sain tietää perjantaina koko reitin olemassaolosta ensimmäistä kertaa. Hyvin mainostettu.

Kahvia ja grillattua vegeskärbää laavulla

 Eka pätkä ennen varsinaiselle reitille päätymistä meni suht rivakasti Vantaankosken kautta ja kehäkolmosen viertä Petikolle. Petikolta loppui asvalttitie ja maasto muuttui iloisesti mäkisemmäksi (ihan suosituksena, ei kannata tehdä edellisenä päivänä salilla kunnon jalkatreeniä jos aikoon fillaroida koko reitin. Näin jälkiviisaana reidet edelleen totaalisen betonina on hyvä ehkä todeta tämäkin asia..) pururadan/ulkoilureitin pohjaksi sekä myöhemmin vanhaksi metsäautotieksi. Muutama laavu löytyy alkumatkalta ihan hienoilta paikoilta ja toisaalta tarjoten vähän sateensuojaa.

Kiva, pieni ranta Luukin jälkeen

Petikosta Luukkiin reitti kulkee hiekkaisia metsäteitä, paikoitellen aika kuraisia ja polunomaisiakin, mutta hyvin pyörällä kuljettavissa kuitenkin. Ehkä jollain kapearenkaisella cyclocrosspyörällä en lähtisi testaamaan, Matkalla on pari laavua (ja Serena), joissa oli hyvä pysähtyä ja odotella sadekuuron loppumista. Pysähdyin myös elämäni ensimmäistä kertaa Serenassa. Ehkä myös viimeistä.
Anyway, Serenan jälkeen reittimerkinnät hieman ontui ja tuli eksyttyä hetkeksi pois väylältä, mutta eipä tuo haitannut kun oikeaan suuntaan oltiin kuitenkin menossa. Hetki asvaltoitua tietä taas ja pian näkyi sinivalkoiset viitat ja Luukin tekstit.

Koska truuretkeilijä ei mitään karttaa tietenkään katso, niin jossain Luukin jälkeen hävisi taas reittimerkinnät ja tuli lähdettyä jossain vaiheessa väärään suuntaan. Siinä vaiheessa, kun totuus iski kuin märkä rätti, ei jaksanut enää kääntyä takaisinkaan. GPSn avulla uusi määränpää ja fillarointi jatkui Espoon Lahnustan läpi Bodominjärven suuntaan varsin kauniissa maisemissa. Pieniä kaarteluita tuli tehtyä vielä ennen kehäkolmosen ylitystä ja vikaa etappia.

Jalat ja takalisto alkoi olla aika hajalla loppumatkasta (pitäisi ostaa toisenlainen satula pyörään, nykyinen on joku fillarin mukana tullut originaaliversio, joka on ihan ok lyhyillä matkoilla, mutta pidemmän päälle vähän ankea..), joten vika evästauko tuli pidettyä vain viiden kilsan päässä maalista. En tiedä, kuinka hyvä idea oli, sillä se vihoviimeinen kömpiminen takaisin satulaan oli jo ihan kirjaimellista tuskaa ja liikkeellelähdössä kaipailin jo suunnilleen apupyöriä. Sisulla siitäkin selvittiin ja aika voittajafiilis iski kotiovella. Olen aikaisemmin pyöräillyt niitä n. 90 kilsan tallireissuja, mutta silloin koko matka taittui asvaltoitua tietä pitkin ollen huomattavasti kevyempää.. mutta enköhän mie tässä vielä tulevan kesän aikana sopivan päivän ja kelin koettaessa kierrä tuon reitti kakstonnisenkin vielä kokonaisuudessaan. Tavoitteita, tavoitteita..

Rapa roiskui, reidet teki kuolemaa ja tauon jäljiltä alkoi 

tulla vähän vilakkakin ennen viimeistä viiden kilometrin rutistusta..

Kun munkit on syöty ja simat juotu

Vapun aamubrunssi nautittuna, tuoreita croissanteja, hedelmiä, hyvää appelsiinimehua ja kahvia pitkän kaavan mukaan - olisi ollut kiva tietysti lähteä jonnekin ulos piknikille, mutta vettähän tuolla sataa, niin piti tyytyä katselemaan maisemia ihan vaan lasin läpi olohuoneen pöydän äärellä istuen. 

Pitihän se perinteinen Mantan pesu ja lakitus käydä katsomassa eilen iltasesta kun kerran täällä oltiin vappuna. Porukkaa oli Kauppatorille kertyneenä paljon, mutta ainakin vielä kuuden tienoilla meno oli yllättävän rauhallista. Uutisissa taisi olla mainittuna, että peräti 25 000 henkeä olisi ollut paikalla, mutta tiedä sitten.. ainakin lakituksen jälkeen kun yritti valua sen ihmismassan läpi Senaatintoria ja Kampin metroasemaa kohti, niin huomasi olevansa aika jumissa. 

Ilta jatkui lakituksen jälkeen rauhallisissa tunnelmissa pienellä porukalla Ruoholahdessa, jossa poksautettiin sitten se skumppakin.. Itse hipsin kotosalle "jo" puolenyön tienoilla, mutta pakko myöntää, että silti meinasi aamusta sattua tukkaan. Olen tullut liian vanhaksi osallistumaan kaikkiin yömyöhälle kestäviin juhlallisuuksiin, vaikka kivaahan se taas olikin. Uutena vuotena sitten seuraavan kerran, nyt on sellainen olo, että taidan ihan vakavissani viettää tipattoman toukokuun ja koettaa vastaavasti treenailla taas vähän enemmän.

Eipä kai tässä muuten, nyt odottelen sateen taukoamista jos pääsisin myöhemmällä vähän lenkkeilemään. Tai sitten suuntaan Parolaan ;)

FB-arkikuvahaaste 2/5