Glada Vappen, bara vatten..

Vappuaatto ja tässä vielä hetki painiskellaan töiden keskellä, viideksi sitten Kauppatorille katsomaan Mantan lakitus ja kuuntelemaan perinteiset, Helsingin yliopiston ollessa tällä kertaa puhevuorossa. Skumppa on kylmässä ja kamera latautumassa, joten toivottavasti saan vapputunnelmaa tallennettua kuvamuodossakin ;)

Ei sillä, vappu ei ole mikään nro. 1 lempijuhlani ja jostain tuntemattomasta syystä onnistuin ainakin nuorempana telomaan itseni aina sopivasti vapun tienoilla (olen mm. kierrellyt katselemassa vappujuhlallisuuksia puoli naamaa turvoksissa ja yhtenä mustelmana vietettyäni edellisen yön pitkälti HYKSissä hammaskirran operoitavana, kerran olen ollut ranne paketissa ja ihan junnuna kertaalleen jalka murtuneena. Vapun alla sattuneet koheloinnit on siis meikäläiselle saman sortin perinne kun pahuksenmoinen flunssa aina jouluna). Joten tämän puolesta pitää vetää rasti seinään, kun en onnistunut lentämään eilen maastolenkillä niskoilteni johonkin näreikköön.  

Vappuun liittyenhän tässä pitäisi painaa se valkolakki päähänsä, mutta minähän en kyseistä kotsaa ole koskaan hankkinut vaikka ylioppilas olenkin, kävin lavalla pokkaamassa paperit faijan liian isossa ja hieman tahraisessa lainalakissa. Saattoi olla hieman heikottava olo muutenkin, edellisenä iltana oli ollut Metallican keikka Stadikalla, korvissa soi edelleen ja yöunet oli ehkä jäänyt hieman vähemmälle. Köh.. täytyy myöntää, että se keikka oli mulle isompi juttu kun ylioppilasjuhlallisuudet. Angst. Juu ei ollut mitään mekkoa päällä. En omista skanneria, muuten olisin voinut heittää tuonaikaisesta lookista ja menosta todistusaineistoksi "yo-kuvani" - musta ei ole mitään virallista kuvaa koskaan otettu, mutta arkistoista löytyy pari todistuskappaletta, joissa hengaan liian iso ja likainen ylppälätsä päässä. Toinen on tallilta Allun kanssa ja toisessa ryystän kuplivaa suoraan pullon suusta keittiön pöydän ääressä.. (ai mitennii en hirveästi arvosta mitään omia valmistujaisiani? Porukat on varmaan ollut ihan hiilenä kun tytär on ennemmin raveissa duunissa kun bostaamassa jossain juhlissa keskipisteenä. Fyi, en ole koskaan juhlinut mitään. Ehkä joskus kolmevuotissynttäreillä meillä on käynyt isovanhemmat kahvilla, mutta siihen taitaa jäädä.)

FB-arkikuvahaaste 1/5

Joo-oh, kai sitä pitäisi hiljalleen alkaa viimeistelemään työt taas tältä erää ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Toivottavasti ei ainakaan mitään tolkutonta saavista niskaan -vesisadetta osuisi, vaikka ikävästi tuolla jo tuuleekin ja vetää taivasta pilveen. 

Mutta, iloista vappua kaikille!

Kun sokeudeltansa ei löydä taivaanrantaa

Gutmanin luola

Joudun valottamaan mun tylsää elämääni naamakirjan puolella lähipäivinä arkihaasteen puolesta, joten hmm.. jotain reissukuvia on vielä Gaujasta Amatan alueelta, joten ehkäpä fiilistelen täällä vielä kerran reissumuisteloilla. Latvianjälkeinen elämä iskee kyllä monipuolisuudellaan suorastaan tajun kankaalle, olen peräti roikkunut koneella työskentelemässä kotisohvalta käsin ja käynyt fillaroimassa sen verran, mitä olen ehtinyt. Ja extemporevetäisynä osallistuin sunnuntaina yhteen asuntonäyttöön lähitienoilla. Ehkä ihan kiva, että tässä tulee vappuriennot katkaisemaan tylsyyttä, jos siellä keskustassa huomenna olisi vähän enemmän elämää :)

Gaujahan on alueena aika huiman kokoinen, alueelta löytyy kaupunkeja (mm. Sigulda), sen alueella menee kaksi about pohjois-eteläsuuntaista varsin vilkkaasti liikennöityä valtaväylää ja toisaalta patikointi/retkeily/melonta/ratsastusreiteille on valikoimaa moneen makuun, reittejä ja lähtöpisteitä löytyy paljon. 

Hirveästi ei ollut aikaa tutustua puistoon, oma reitti vei Amata-joen vartta nk. geologista polkua pitkin edestakaisin. Normaalisti tuossa olisi ilmeisesti ollut mahdollisuus rengasmaiseen kierrokseen, mutta koska varsinainen sesonki ei ollut vielä alkanut, niin ilmeisesti sillankorjauksen vuoksi osa reitistä oli suljettu. Phah. Polku kuitenkin seurasi koko matkan joen vartta, joko hieman korkeammalla uomaa reunustavan kallion päällä tai sitten ihan hienoa hiekkaa olevaa rantatörmää pitkin. 

Sinällään reitti oli helppokulkuista, mutta suomalaiseen turvallisuusnipotukseen tottuneella tuli välillä pieniä huimaustuntemuksia kun kaiteet oli romahtanut (jos niitä edes lähtökohtaisesti oli) tai koko polun laita oli vajunut jokeen. Huhheijaa, hyvin siellä näytti silti lapsiperheetkin matkaavan.. Tuli lähdettyä patikoimaan joskus aamupäivästä kymmenen - yhdentoista aikoihin ja silloin ei muita juuri näkynyt, mutta takaisin parkkikselle kävellessä populaa tuppasi vastaan kun parhaanakin toripäivänä. Jengi tuli reitin alkupisteellä olevalle niitylle grillailemaan ja nauttimaan auringonpaisteesta.

Nih.. vaikein osuus oli ajaa viimeiset 10 kilsaa reitin lähtöpisteen parkkikselle. Ihan siksi, että tie oli suunniteltu pikemminkin traktorilla tai ainakin vanhalla kunnon Lantikalla ajettavaksi matalaprofiilirenkaisen saksalaisen urheilukaaran sijaan. Auto liukui irtosoralla iloisesti vähän muuallekin kun minne oli tarkoitus ja paikalliset huristeli satasta vastaan puolentoista auton levyisellä tiellä. Jännitystä elämään hei. Poistuessa yhden talon pihassa roihusi orastava tulipalo, kun lehtien polttelu oli karannut vähän käsistä. 

Eräjorge tauolla 

Siinä varmaan se reissu lyhykäisyydessään. Vielä kerran, ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka, josta ei oikeastaan muuta pahaa sanottavaa kun paikallinen liikennekulttuuri. Eli omalla autolla reissatessa vakuutukset todellakin kuntoon ennen matkaa ja koko ajan liikenteessä ollessa sietää olla varuillaan. Viron puoli ja varsinkin Tallinna muistuttaa enemmän suomalaista ajokulttuuria, Latviassa homma taas.. no, ajokulttuurin totaalista puutetta. 

"Latvian Sveitsi"

Nyt sitten muutama kuva sieltä aiemmin hehkuttamastani Siguldasta, sry tekstin puute, mutta flunssassa ei oikein irtoa. Ehkä nämä puhuu puolestaan:

keskusaukio

puiston laitamilta

tämä oli vähän hämy ekalla kertaa kun kuljin ohi

urbaania eläimistöä

Siguldan uudempi linnarakennus

sisäpihaa vanhan linnan raunioilta

ja lisää eläimistöä.. ;)

Ikuinen heppatyttö

Ihan pakko fiilistellä eilisilllan keliä. Vaikka flunssa olikin tekemässä tuloaan, kaikkia lihaksia särki, hummalla oli alkava kiima (jokainen, joka on joskus ratsastanut tammalla isolla T:llä tietää, mitä on yrittää neuvotella voimakkaista PMS-oireista kärsivän hevosen kanssa..) ja autoilijoilta tuntui olevan sekä jarrupoljin että ratti hukassa ratsukkoa ohittaessa, niin silti. Kun päästiin pelto- ja metsäteille hiljaisemmille reiteille, voitiin vaan fiilistellä keväistä keliä. En tiedä, onko olemassa mitään parempaa tapaa rentoutua töiden jälkeen!

Tänään menee vähän heikommin, nenä vuotaa ja ärsyttävä migreeninpoikanen jumittaa ajatuksia. Taisi olla kuitenkin liian vilpoisa keli vielä maanantaiseen ulkona grillaamiseen ja syömiseen pitkän kaavan mukaan. Huoh. Toivottavasti tämä taudintekele on nopeasti ohi. Tosin en muista, olenko koskaan ennen kokannut sapuskaa pallogrillissä huhtikuun puolessavälissä ja pitänyt keliä riittävän lämpimänä ko. touhuun. 

Yrittäkääpä ottaa tarkkaa ja asiallisesti rajattua kuvaa 

häsläävän hevosen selässä istuen..

Mie jatkan töitä ja alan kokkailemaan lounasta, tämä oli ihan vaan pikainen päivitys.. :)

Turistina Riikassa

Riika. Oikeastaan en tiennyt yhtään, mitä odottaa. Riika oli kuitenkin jotenkin suurempi ja hektisempi kun mitä oletin, autoliikenne pääkadulla käytännössä kaoottista tällaiselle suomalaiseen ajokulttuuriin tottuneelle. Rakennukset vaihteli, oli moderneja kauppakeskuksia, kauniita historiallisia saksalaistyylisiä tönöjä ja sitten löytyi ränsistyneitä neuvostoliittolaistyylisiä asuinkuutioita. Kaikki sulassa sovussa. Vastakohtaisuus kuvailee hyvin sanana Riikaa ja koko Latviaa.  

Tuli käveltyä lähinnä ihan sitä vanhan kaupungin ydinkeskustaa ja hotellin lähitienoita, joten ihan hirveän kattavaa Riian suburb-esittelykierrosta en pysty heittämään. Olishan se ollut ihan mielenkiintoista varmaankin jos vaan aika olisi riittänyt. Vanha keskusta ainakin joen lähiympärystöstä oli vehreää, siistiä ja suht autotonta (tai sitten tuli onnistuttua löytämään kaikki kävelykadut vaan vahingossa). Pieniä toriaukioita, terasseja, myyntikojuja..

Ei se nyt mikään Tonava ole.. 

Sitten tärkein. Ruoka. Paikalliset kakut on taivaallisia (nimim. minä elän terveellistä elämää) ja niissä on valikoimaa vaikka kuinka paljon. Myös suolaiset piirakat toimii. Rasvan ja sokerin määrässä ei ole pahemmin pihistelty, mutta silti mihinkään ällömakeaan tai irstaan rasvaiseen en onnistunut haarukkaani tökkäämään. Nou. Kaikki testatut suklaakakusta sitruuna-unikonsiemenmuffinssiin oli sellaisia, että olisin voinut ihan saman tien hakea santsikierroksen. En ole muuten käynyt reissun jälkeen vaa'alla. Epäilen, että lukemat vois olla suht järkyttävät, joten yritän vältellä kaamean totuuden kohtaamista.

Muutenkin ruoka oli jees. Kasvisruokaa oli kyllä saatavilla, eli nälkään en kuollut. Paikallisin testaamani ruokalaji taisi olla uunissa kermakastikkeessa haudutetut juurekset juuston kanssa.. Muuten pysyttelin salaatti/minipizzalinjalla (koska Suomeen saa pizzerian, joka valmistaa pienempiä, 20 cm halkaisijaltaan olevia pitsoja? Saatte musta ihan heti asiakkaan!) ja mussutin niitä aiemmin mainittuja pasteijoita. Niin ja paikallinen suklaa ansaitsee myös maininnan. Hhah. 

Mites muuten.. virallisesti vissiin varoitellaan taskuvarkaista, yöaikaan kuljeskelemisesta ja autovarkauksista. Takseistakin on vähän ristiriitaista infoa. En kuitenkaan päässyt kamoistani eroon täpötäydessä trollikassa, en torin melskeessä enkä yöllä baarissa. Ja taksikin oli oikein jees, vaikka sekoilinkin osoitteen kanssa niin ihan oikealle hotellille pääsin ensiyrittämällä ja suorinta reittiä. 24 tunnin julkisen liikenteen lippu maksoi muuten 2.50 euroa, reilun kolmen kilometrin taksimatka yötaksalla vitosen. Kulkeminen oli siis halpaa, vaikka gaso Latviassa onkin vähän kalliimpaa kun Viron puolella. 

Kevään merkkejä

Latvijas Republika, part 1

Takaisin Suomessa, mutta Latvian reissu oli kaikin puolin mahtava kokemus! Keväistä, rauhallista ja mielettömän kaunista jotenkin, hyvin vastakohtaista mutta samalla kuitenkin sopusointuista. Ja oli varmaan siistein maa, jossa olen vieraillut. Roskia ei näkynyt oikeastaan missään, oli sitten iso tai pieni paikka.  

En nyt tiedä, miten näitä kuvia ryhmittelisi, muutama tuli taas napsittua matkan varrella. Yleisesti reissu kulki tosiaan ensin Helsingin Länsiterminaalista autolautalla Tallinnaan, jossa tuli vietettyä ensimmäinen yö keskiviikosta torstaihin. Lautta oli perillä puolenyön jälkeen, joten varasin vaan hotellin mahdollisimman läheltä satamaa, ainoina vaatimuksina ilmainen pysäköinti ja aamiainen hotellin puolesta.

Torstai-aamuna suunta Tallinnasta ensin Pärnuun, sieltä Via Balticaa pitkin Latvian rajalle ja edelleen Riikaan asti. Olin kuvitellut Via Baltican olevan joku leveä kaksikaistainen moottoritie, mutta ehei, ennemminkin mieleen tuli suomalainen perus maantie. Nopeusrajoitus taisi vaihdella 70 ja 90 välillä ja tien kunto vaihteli hyvästä välttävään. Reittiopasteita seuraamalla selvisi helposti Riikaan asti, vasta siellä iski epätoivo. Navigaattoriahan minä en omista ja hotellin sijainnista oli sen verran tietoa, että se on suunnilleen kolmen kilsan päässä keskustasta itään. Hyvillä eväillä liikenteessä.

Latvian puolella ensimmäinen pikainen pysähdyspaikka oli Salacgrivan n. 3500 asukkaan kylä, josta nämä muutamat ekat kuvat on. Rajanylityksen jälkeen tie kulkee meren rantaa ja pysähdyspaikoilta pääsi suoraan kävelemään hiekkarannoille. Etäisyydet on muuten suomalaiseen menoon verrattuna älyttömän lyhyitä, Viron läpi ajoi muutamassa tunnissa ja rajalta Riikaan taisi olla noin 100 km.

Riikassa vietettiin puolisentoista vuorokautta ennen viimeistä kohdetta Siguldaa ja Gaujan kansallispuiston aluetta. Sigulda oli ehdoton suosikkipaikka, jos joskus kaipaatte kaunista ja rauhallista viikonloppulomakohdetta, niin voin suositella Siguldaa. Historiallisia linnoja, kaunista luontoa, mukavia bistroja.. Hintatasoltaan vielä Riikaakin halvempi, esim. ravintolassa alkupala, juoma ja pääruoka yhdessä maksoi alle 10 euroa. Niinpä.. Sigulda valikoitui kohteeksi lähinnä sen takia, että se on keskellä Gaujan puistoaluetta ja sieltä oli oikeastaan parhaat/lyhyimmät kulkuyhteydet niihin patikointireittikohteisiin, jotka kiinnosti eniten matkaa suunnitellessa. Nyt jälkikäteen ajatellen olisin voinut skipata Riikan tai tyytyä yhteen yöhön siellä, ja tutkailla enemmän Gaujan aluetta. No, ensi kerralla sitten.. :)

(Sori, kuvaspämmiä tiedossa reissulta jonkin verran - todennäköisesti Riika omanaan ja Sigulda/Gauja sitten toisessa postauksessa kunhan ehdin sorttaamaan nuo kuvat.)

Etätyönaisen normipäivä

Aloin miettimään, miten mun päivät kuluu. Siis se tavallinen arki silloin, kun en ole reissussa. Yritän aina ryhmitellä päiviä etukäteen niin, että jos mulla on jostain syystä asiaa paikallisten yliopistojen suuntaan, kirjastoon, painoon, pankkiin, lääkäriin jne. niin hoidan ne mahdollisuuksien mukaan samalla reissulla, inhoan tehdä asioita sellaisella "yks juttu silloin, toinen tällöin" -asenteella. Nou. Kaikki tai ei mitään. Tiistai oli pikemminkin tuollainen ei mitään -päivä. 

8.15 ylös sängystä (kiitos aikaero Suomen ja Tanskan välillä) ja kahvin kimppuun, tietokone auki niin että olen vartin sisään heräämisestä avannut työsähköpostin ja tarvittavat tiedostot näytölle. Luotan myös peruskalenteriin, sinne on merkattu kaikki deadlinet ja to do -listaukset kullekin päivälle. Ainakin yritän noudattaa niitä.. Tällä viikolla suurin osa on pääsiäislomalla, joten tavallaan I'm on my own, toisaalta sähköposti ei keskeytä ajatusta kilisemällä vähän väliä, mutta toisaalta en myöskään pysty kysymään pikaisesti vastauksia joihinkin pikkuasioihin. 

10.00 tänään on tullut tähän mennessä kolme sähköpostia, josta yksi on mainos, yksi toimitusilmoitus ja yksi ei koske millään tavalla. Tuntuu oikeastaan vähän surulliselta. 

11.30 ajatus alkaa jumittaa niin paljon, että totesin parhaaksi repiä lenkkikamppeet niskaan ja suunnata hetkeksi juoksemaan ja tuulettumaan. Aamuisesta sateesta ei ole enää muuta merkkiä kun muutamat lätäköt, ilma on puhdasta ja tiet hiljaisia eli täydet pisteet ajoituksesta. 40 minuutin, kuuden ja puolen kilsan sekä viileän suihkun jälkeen olo on taas paljon skarpimpi. Ja takaisin töiden kimppuun..

13.00 lounastauko. Kokkailu menee normaaliin tapaansa, keitän pastaveden hellalle kun unohdun tietokoneelle ja siinä vaiheessa kun ajastin kilisee, niin tajuan, etten ole leikannut salaattitarpeisiini mitään vihreitä valmiiksi. Seuraavaksi huomaan, että jääkaapissa on salaattikerän lisäksi vain yksi tomaatti ja pieni pala paprikaa. Hyvin suunniteltu. Duuneja voi kuitenkin jatkaa samalla kun ahtaa lounasta kitusiinsa, niin että muutama herne putoilee varmasti haarukasta siihen näppikselle pyörimään. Huomaan sähköpostin, jonka mukaan toimistolla olisi tänään kakkua tarjolla. Ilmaista kakkua. Ja se on mun ulottumattomissani. Saanko itkeä..? (Ai ei? No, natustan tässä näitä viimeisiä nahistuneita salaatinlehtiä ja tyydyn keittämään kohta halpiskahvia paskaisella kahvinkeittimelläni. Nih. En ois halunnutkaan.)

13.30 ryhdistäydyn. Palaan ihan ajatuksella töiden pariin. Ja mietin matkasuunnitelmaa kun sain googlattua Latvian kartan vihdoinkin näkösälle. Tallinnasta Pärnuun, sieltä rannikkoa pitkin Riikaan ja kaupunkietapin jälkeen Siguldaan, josta Tarton kautta takaisin Tallinnaan? Ehkä, tai katsotaan.

(välihuomautus klo. 13.50 huomaan sähköpostiin tulleen ilmoituksen toisestakin kakusta, Mitvit..?)

16.30 tän päivän varsinainen "tavoite" on täynnä. Keitän kahvia, kaivan viimeisen näkkileivän kaapista ja avaan koneelle yhden ensi viikolla käsittelyssä olevan artikkelipohjan luettavaksi vielä tälle päivälle. Tiedossa reilun tunnin luku-urakka ja sitten hommat saakin olla paketissa tältä erää. Melkein otin muuten kuvan todisteeksi tuosta surullisesta välipalanäkkäristä. Tiedättehän ne blogit, joista saa ainakin kuvien perusteella sen käsityksen, että bloggari syö vain ja ainoastaan visuaalisen ja gastronomisen multiorgasmin aiheuttavia ruokia? Minä en kuulu siihen ryhmään, paha tapa raadella juustonjämät jollekin hikiselle leivänkannikalle epämääräisen kurkkuvuoren alle (ihan sama kunhan on ruokaa ja mielellään maistuu edes jotakuinkin syötävälle) ja kahvikuppiakin on käytetty sen verran monta kertaa ilman pesukoneessa käyttämistä, että erinäisiä kahvirantutummentumia alkaa olla havaittavissa kupin sisäpinnalla..

17.45 niin mulla on muutama addiktio. Yksi niistä on light-cokis. Ei peruskokkeli tai zero, hyihyi, vaan se hopeaetikettinen vanha light. Ja se oli päässyt loppumaan jääkaapista. Joten takki niskaan ja kävelemään kohti Prismaa. Sopivasti se vesisadekin alkoi taas kun olin tallustamassa takaisin kauppakassia raahaten. Kämpille päästyäni sain huomata, että hissi oli hajonnut. En normaalisti käytä hissiä tänne viidenteen kerrokseen kulkemisessa, poikkeuksen tekee ne kerrat, kun olen tulossa kaupasta ostosten kanssa. Mahtavaa. Ensin onnistun kastelemaan itseni sateessa ja sitten joudun vielä raahautumaan yläkertaan ilman teknologian suosiollista avustusta. First world problems.

19.00 lounaalta jääneet salaatinjämät nassuun ja uutisten vilkaiseminen siinä samalla. Vakio. Joko syön päivällistä uutisten aikaan tai sitten jos menee myöhäisemmäksi, niin Simpsoneita tuijottaessa. Kyllä, mulla on sivistynyt maku tv-ohjelmien suhteen. Homer on ihana. Varaan samalla hotellit reissua varten, nyt pitäis olla muodollisuudet tehtynä, enää pakkaaminen jää huomiselle. 

Ilta on perinteistä yleistä säätämistä. Jos joku keksii konstin, miten astianpesukone täyttyisi itsestään tai pölyt saisi katomaan mustaan aukkoon ennen kun ne alkaa muodostamaan villakoiria nurkkiin, niin sietäisi saada Nobelin saman tien. Yhdeksältä huomaan jämähtäväni tuijottamaan TV2:n A-studion Venäjäiltaa. Voi kuinka mun tekisikään mieli käydä heittämässä ympärillinen kylmää vettä yhden keskustelijan niskaan. Jumankekka, aikuinen ihminen (tai sanotaan aikuiset ihmiset) ja normaalit kohteliaat käyttäytymissäännöt tuntuu olevan ihan hukassa. Ihan vakavasti, kuvitteleeko porukka, että mitä enemmän huutaa muiden päälle ja mitä kovempaan ääneen, sen enemmän painoarvoa asialla on..?

23.15 painun makuuhuoneen puolelle lukemaan. Simmonsin Abominablen sain jo joululahjaksi, mutta jotenkin ei ole ollut kunnollista luppoaikaa lukemiselle ollenkaan tässä alkuvuodesta. Harmi. 

Fysioterapiaa ja teippausta

Otsikko kertoneekin aika hyvin. Allekirjoittaneen selkä otti ja äityi taas kerran vihoittelemaan pahemman kerran. Ensin jumiutui niskat ja hartiaseutu, minkä seurauksena jouduin nukkumaan ilman tyynyä pari yötä - tämä taas johti siihen, että alaselkäkin päätti lähteä leikkiin mukaan. Lopputuloksena koko ruoto oli niin jumissa, että hyvä kun pääsi kävelemään. Ei ole eka kerta (ja pessimistinä/realistina voin heittää, että tuskin myöskään vika) kun näin käy. Pahimmillaan en ole päässyt selän takia sängystä ylös ja kertaalleen ovat jalat pettäneet alta noidannuolen iskiessä Kuopion Prisman vihannesosastolla. Elämäni huikeimpia hetkiä hei..

No ei siinä. Tavalliseen tapaani olisin kärvistellyt jonkin aikaan kotosalla ja odottanut jumin aukeamista, mutta mulla on kertakaikkisen ihania kavereita. Joista yksi sattuu olemaan fysioterapeutti. Perjantai-iltana käytiin nikama kerrallaan läpi selän tilannetta ja katsottiin, millä hartiaseudun pahimpiin ongelmakohtiin pääsisi vaikuttamaan. Löytyihän sieltä selästä vaikka ja mitä remontoitavaa ja mobilisoinnin, harjoitteiden ja kevyen hieronnan jälkeen olo oli seuraavana aamuna jo huomattavasti parempi. Olen jatkanut omatoimisemmin selän liikuttelua ja eilen iltasella ennen kun uskaltauduin ratsastamaan kevyesti, vedetiin hartiaseudulle vielä kinesioteippaukset. Tarkoitus on katsoa, saisiko niiden avulla avattua edelleen tuota aluetta ja rentoutettua sitä kautta lapojen asentoa. Niin että tässä nyt sitten kujeskellaan lähipäivät nätit kirkuvanpinkit tarralaput selässä.. Ainakin jotain apua tuntuu olevan, sillä tänä aamuna herätessä niskat tuntui ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin suorastaan vetreiltä :) 

Muuten tuo viime viikko tuntuu menneen ihan ohi. Olen tainnut istua lähinnä koneella ja siinäpä se. Vau. Onneksi tulevasta keskiviikosta eteenpäin tiedossa on taas vähän vaihtelua, pari päivää pitäisi jaksaa odottaa. Ja käydä ostamassa kyllästeaine vaelluskamojen käsittelyä varten, että ehdin läträtä ne kuntoon ajoissa. Mitään ihan älyttömän huikeita kelejä ei ole lupailtu ja vesisateen mahdollisuuteen nyt joutunee varautumaan aina kun vähääkään patikointiin viittaavasta aktiviteetista on kyse, mutta kyllä mua silti ketuttaa, jos koko ens viikon tulee hookaksoota niskaan kun saavista. Nih.

Ihan btw, mulla on mystinen määrä vierailijaliikennettä blogissa ja koska suhtaudun vähän varauksella moisiin lisäyksiin ilman selkeää syytä, niin ilmoitelkaa pliis (vaikka kommenttiboksiin), jos sivustossa on jotain outoa. Terv. nimim. pessimisti ei pety, mutta jos tähän nyt on joku mato onnistunut kiemurtelemaan, niin tiedän yrittää hoitaa asian ennen kun tässä osoitteessa vierailun takia koneisiin alkaa lävähtää jotain kivoja pikku troijalaisia.

I'm the face that you have to face, mirrorin' your stare

Kai sitä voi täälläkin jo vähän hehkutella, eli tuossa pääsiäisen tienoilla meitsi pakkaa rinkan ja ottaa joksikin aikaa suunnan kohti Latviaa. Autolautalla Länsisatamasta Tallinnaan, yö siellä ja seuraavana päivänä sitten määränpäähän. Tarkoitus olisi käydä vilkuilemassa ainakin Gaujan kansallispuistoa, muuten reitti on vielä vähän avoinna. Katsotaan, mitä vastaan tulee, mitäpä tässä liikoja suunnittelemaan. GPS tai kunnollinen kartta täytynee kuitenkin hommata ennen lähtöä :)

Seuraavaksi voinkin taas heittäytyä elämän suurten kysymysten äärellë. Tämä pk-seudulla asuminen aiheuttaa ajoittaista päänsärkyä, varsinkin jos erehtyy käymään Stockalla ruuhka-aikaan. Jos ei muuten, niin ainakin naisihmisten ylenmäärin käyttämien hajuvesien takia. Pääasiallisesti kuitenkin siksi, että pohdin vähäiset aivosoluni puhki miettiessäni, miten ihmiset (ikävä sanoa, mutta lähinnä naiset) jaksaa leikkiä päivästä toiseen mystisiä naamioitumisleikkejä. Juu, ei se mun takalistoani kutittele, jos joku haluaa piiloutua sentin meikin meikkikerroksen, hiuslisäkkeiden, muotoilevien rintaliivien/takamusta kohottavien farkkujen, kymmenen sentin korkojen, tekoripsien ja jatkuvasti uusimman muodin mukaisten vaatteiden taakse, antaa mennä vaan. Mutta eikö se nyt pidemmän päälle ala väsyttämään? Nuoret, vanhemmat, käytännössä miltei kolme neljästä vastaantulijasta siellä Herkun hyllyjen välissä saa miettimään, että miltäköhän tuo oikeasti näyttää, varmaan ihan hyvältä?

Ehkä olen vanha ja niin auttamattoman junantuoma, etten vaan yksinkertaisesti ymmärrä. Kyllä, on tavallaan kunnioitusta kanssaeläjiä kohtaa pitää huolta siitä, ettei ihmisten ilmoilla liikuskellessa tyrmää ketään pinttyneellä hienhajulla tai kuljeskele kilo hevospaskaa vaatteissa kauppareissulla (no, saatan syyllistyä kyllä tähän ajoittain, tosin harvemmin täällä), mutta en ole ikinä nähnyt mitään syytä sille, miten esimerkiksi aknesta kärsivän pitäisi jotenkin hävetä sitä ihoaan ja tukkia viimeisetkin ihohuokosensa pakkelilla kulkiessaan julkisilla paikoilla. Tai miten joku kulmien nyppiminen tai huulipunan käyttäminen muuttaisi ketään paremmaksi ihmiseksi toisten silmissä? Edelleen, jos joku haluaa, niin ihan vapaasti, mutta jos minä en katso kieroon ihmisiä, jotka haluavat laittautua arkeen, niin en kyllä helvetti sentään -anteeksi nyt vaan- myöskään halua tuntemattomien tuhahtelevan (ja kyllä, jopa kommentoivan varsin negatiiviseen sävyyn päin naamaa) siksi, että käyn hakemassa maitoa colleget jalassa, ei-aina-niin-viehättävä naama luonnontilassa ja tukka sekaisin. 

Suunnilleen jokainen käy todennäköisesti epävarmana teininä läpi sen vaiheen, kun oma ulkonäkö on maailman suurin ongelma ja joku finni nenänpäässä on järkyttävä kriisi. Keräsin lukioaikoina about koko sarjan, akne iski niihin aikoihin, jouduin käyttämään ratakiskohammasrautoja ja kaiken muun hyvän päälle mulla oli silmälasit. Muistaakseni jaksoin kriiseillä myös mm. isosta nenästä, ahterista, kulmakarvoista joista Breznevkin olisi ollut kateellinen ja ties mistä kaikesta muusta. Ois pitänyt lintsata koko kolme vuotta lukiosta, jos olisin jäänyt odottelemaan sitä aamua, kun haltiakeiju olisi mystisesti halunnut muuttaa mut yön aikana vaikkapa Alessandra Ambrosion näköiseksi. Oikeastaan voisin vieläkin tyytyä kuljeskelemaan säkki päässä tai ideaalitilanne voisi olla maata koomassa jossain maan alla.  

Höpöhöpö. Kun ei suostunut olemaan tavallaan ulkonäkönsä vanki, niin yllättäen sitä huomasikin voivansa olla sen ulkopuolelta ihan mitä ikinä halusi. En ehkä näytä Alessandralta tai tule koskaan näyttämäänkään, mutta väliäkös sillä, kyllä muakin todennäköisesti ketuttaisi jos aina biitsillä käytyäni joutuisin seuraavana päivänä lukemaan keltaisen lehdistön spekulaatioita siitä, onko takalistooni tullut selluliittia jonkun paparazzin ottaman kuvan perusteella. Muullakin kun ulkonäöllä pääsee tavoitteisiinsa (olettaen, että tavoite ei nyt ole olla miss model of the year, se voi olla hankalaa jos naamataulu on kun petolinnun peräpeili). 

Niin. Kerran tässä vaan eletään ja eikös kaikkien kukkien pitänyt antaa kukkia. Mie olen sielultani sen verran biologi, että uskon jokaisella kukalla olevan tehtävänsä tässä maailmassa, joten se vähäpätöisemmän näköinen kasvi saattaa olla alueen muulle eliöstölle elintärkeä (täytyy muuten myöntää, että tämän postauksen kohdalla tuli pohdittua pitkään, painanko "julkaise" -painiketta ollenkaan. Kannattiko, no, katsotaan).

Kun satamassa varjot nostokurkien syntyvät

Ei siitä edellisestä postauksesta ehtinytkään vierähtää taas kun viikko. Ei auta. Syytän kyllä VR:n hidasta junaverkkoa, oli nimittäin tarkoitus kirjoitella junasta torstaina - jouduin käymään vähän extemporereissuna Kuopion suunnilla työasioissa. Oli ihan mukavat kahdeksan tuntia, mitä ehdin siellä viettää mikroskoopin äärellä. Maisemanvaihdos kai sekin :) Niin joo, mutta se mainostettu VR:n junaverkko ei ehtinyt yhdistää meikäläisen konetta nettiin sen neljän tunnin ja yhdeksäntoista minuutin aikana, minkä paluumatka mandoliinolla.. eikun siis pendolinolla kesti. 

Täällä on kevään kunniaksi parveke laitettu tänään uuteen uskoon. Kämppään kuuluu suht iso katettu parveke, jossa on aiemmin ollut vaan betoninen vaaleanharmaa lattia ja seinät. Yksi ripustuskoukku takkien tuulettamiseen. Siis kaikin puolin superviihtyisä koppero, ainakin jos verrataan taka-siperialaisen vankilan sisustukseen. Tosin ei mulla kyllä henk. kohtaista kokemusta ole taka-siperialaisesta vankilasta. Niin tai näin, vanha kunnon Ikea spämmäsi aiemmin viikolla kevätkuvastollaan, jossa mainostettiin kasattavia puulevylaattoja ja tarjouksessa olevia puutarhakalusteita. Olen mainoksen orja. Neljällä paketilla noita levyjä sai katettua aikalailla koko parvekkeen lattiapinnan ja pöytä nyt on mitä on (mutta hei, nyt siellä sentään on se pöytä!), siitä vaan puuosat pitäisi vielä maalata valkoisiksi kunhan sopiva inspis yllättää. 

Lisäksi pitäisi suunnitella jonkinlainen kiskosysteemi parvekkeen kattoon kukka-amppeleita varten, mutta taitaa olla sen verran yöpakkasia vielä tiedossa, että parempi malttaa muutama viikko ennen yrttitarhan pystyttämistä. 

Olen viimeaikoina harkinnut Kindlen hankkimista, se olisi reissulukemisen osalta näppärämpi. Mutta toisaalta rakastan hypistellä aitoja kirjoja, se tuoksu, mikä on uudessa kirjassa kun sen avaa.. Ehkä lukeminen ei olisi niin kivaa Kindlen ruudulta tai siinä tulisi fiilis, että jotain jää puuttumaan. Unohdin ottaa pokkarin mukaan laukkuun, kun aamulla kiireessä nakkelin kamoja reppuun ennen Kuopioon lähtöä, joten "jouduin"käymään kirjaostoksilla paluumatkaa varten. Vähän suppeat valikoimat oli pokkareissa (nimim. en koske ihunaan tyttöhömppäkirjallisuuteen pitkällä tikullakaan, ei vaan ole mun juttu. Revin persiini jos kirjan sankarittaren suurin ongelma on jonkun kakslahkeisen perään itkeminen tai Blahnikin kenkien naarmuuntuminen, kiitti vaan. Samoin elämänkertojen suhteen olen to-del-la valikoiva, tosin tän suhteen voisin kyllä koettaa avartaa vähän lukemistoani kun vaan tietäisin, mistä kannattaa aloittaa), joten valikoin varman päälle ja nappasin Hotakaisen tuotantoa mukaan. Hihittelin jo junassa tuota lukiessa itsekseni kun idiootti ja sama meno on jatkunut nyt parina iltana pätkittäin kotisohvalla. 

Riisi alkaa olla hiljalleen jäähtynyt, joten meitsi siirtyy sushinrullailupuuhiin (ja täyttämään viinilasia), joten se on taas moikka tältä erää.