Capo testissä
Tuli taas huomattua, että maailma on pieni paikka. Törmäsin postireissulla muutaman kymmenen metrin päässä kotioveltani erääseen hevoshommista tuttuun kaveriin, jonka luulin oleilevan edelleen Saksassa. Hetki juteltiin ja selvisi, että hän oli tullut edellisellä viikolla takaisin Suomeen ja asutaanpa nyt sitten käytännössä toistemme naapureina. Että näin.
Huomenna joudun leikkimään ensin aktiivista opiskelijaa ja käymään ihan oikeasti paikan päällä parin tunnin luennolla (pelottavaa), sitten lupauduin eläinlääkintäapulaiseksi iltapäivälle (jostain syystä tämä huolettaa paljon vähemmän kun yliopistolle raahautuminen). Jos hyvä tuuri käy, niin ehdin kiireellä vielä verotoimistolle ennen sulkemisaikaa ja sieltä asuntoyhtiölle palauttelemaan toisen parkkipaikan avaimet. Torstai meneekin enemmän tai vähemmän hevosen selässä, ihan turha aikatauluttaa sinne mitään muuta.
Sain kandini miltei loppuun asti tarkastettua ja korjattua tänään, elättelen toivoja, että jaksan panautua siihen vielä ihan pienen hetken myöhemmin illalla, niin siinä se sitten olisi. Ärsyttää tehdä opinnäytteitä ristiin, mutta kun inhoan yli kaiken kirjallisten töiden tekemistä, niin yllättäen nuo molemmat tutkielmat on sitten jäänyt tähän viimeisiksi. Yhh. Mutta eipähän tuossa tosiaan ole kun ohjaajan kommenttien mukaiset muutokset tehtävänä, ei siis mikään järjettömän iso homma. Ne vähäisetkin aivosolut on vaan luhistumispisteessä tästä neljän seinän sisällä istumisesta, joten pieni hölkkälenkki tuskin tekee ainakaan pahaa..
Niinpä niin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti