Monday treats

En pidä oikeastaan juuri koskaan kaapeissa mitään vierasvaraa (ihan syystä että ei ne siellä säilyisi, koska söisin kaiken sokeriseen vivahtavankin parempiin suihin ennen kun yksikään vieras ehtisi tänne saakka..), mutta kaapissa on lähes aina tarpeet pikamuffineihin yllätysvieraspaniikin iskiessä. Kaikista helpoimmaksi ja nopeimmaksi todettu ratkaisu, enkä ole koskaan muistaakseni onnistunut mokaamaan muffinien kanssa. Eilen tuli tehtyä hetken mielijohteesti pellillinen kaakaomuffineita kahvin kanssa - ja hei, kyllähän maanantaita kuuluu piristää pienellä määrällä suklaata (ylijääneitä voi sitten napsia puolihuolimattomasti pitkin viikkoa..).

Helpot kaakaomuffinit

2 munaa
1½ dl sokeria
1 dl maitoa 
75 g rasvaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
(karkeaa pähkinärouhetta, rouhittua taloussuklaata, kookoshiutaleita)

Vaahdota munat ja sokeri, ja yhdistä niihin sulatettu (ja hieman jäähtynyt) rasva sekä maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja lisää varovasti muuhun taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi (ja lisää sekaan halutessasi suklaa/pähkinä/kookosmurut) ja jaa pieniin muffinivuokiin. Täytä vuoka n. reiluun puoleen väliin saakka, muffet kohoaa uunissa ihan kiitettävästi. Paista 200 asteessa 15 min, nosta jäähtymään ja koristele pinta tomusokerilla ennen tarjoilua. 

Mun on tehnyt mieli kokeilla pienen kahvitilkan lisäämistä taikinaan, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.. Ohje on ehkä hieman aikuisempaan makuun muutenkin, eli ei sieltä ihan kaikkein sokerisimmasta päästä (ei nyt mitään terveysruokaakaan, mutta olen todennut jo ajat sitten, että kerran täällä vaan eletään..).

Kevättä kasvihuoneessa

Nämä aurinkoiset aamut on ihan mahtavia, enkä malttaisi odottaa tänpäiväistä ratsastusreissua - tästä ei oikein kevätkeli parane, toivottavasti tiepohjatkin on vielä hyvässä kunnossa. Ei uskoisi, ajelin torstaiyönä Seinäjoelta Vantaalle ja oli sellainen kunnon "helvetti on jäätynyt, näkyvyys 20 metriä, ei puhettakaan pitkien valojen käyttämisestä" -keli. Välillä kävi mielessä, että kohta ollaan ihan oikeasti ojassa. Pieni takatalvi ja mun perustuuria, että se sakein sade osuu just silloin, kun olen ajamassa pidempää matkaa. Virroilla ja Kurun mutkateillä oli jännät paikat. 

Mainitsin pari viikkoa sitten laittaneeni ensimmäiset siemenet itämään ja tältä näytti kasvihuoneessa tänä aamuna, kun nappailin hetkeksi kantta pois. En tiedä, johtuuko kasvihuoneen käyttämisestä, ostamastani (mitä lie homeita sisältävästä) grobiootti-taimimullasta vai sattumasta, mutta ei ole koskaan aiemmin onnistunut näin hyvin -ja nopeasti- esikasvatus. Pillisipulit ja tomaatit alkaa olla niin korkeita, ettei minikasvihuoneen mitat enää riitä. Ajattelin vielä, etten joudu siirtämään noita uusiin ruukkuihin ennen kun huhtikuussa, jolloin saisin ruukut suoraan parvekkeelle. Apua, eikä täällä ole sellaista paikkaakaan enää mihin kissimirri ei pääsisi maistelemaan.. ja mulla on vielä krassit, tän vuoden chilit ja koristekukkasetkin idättämättä. Laskeskelin muuten, että täällä on tällä hetkellä 43 kukkaruukkua ympäri kämppää ja saatoin unohtaakin jonkun rehun. Jaa että miten niin alkaa olla jo jonkinasteinen pakkomielle näihin? Ja olen sentään ihminen, joka vielä joitain vuosia sitten tappoi kaktuksetkin kuivuuteen. Nyt sain kämmekät ja orkideat kukkimaan toista kierrosta ja lihansyöjäkasvikin on talven horrostamisen jäljiltä iloisesti hengissä.

Yksi mainelainen karvakasa taitaa myös nautiskella lämmöstä, sen verran tehokkaasti aurinkoiset kohdat lattialla hyödynnetään makoilupaikkoina. En tajua miten kukaan voi kaivata lisälämpöä tuolla karvamäärällä (joka on muuten nyt vihdoinkin alkanut irtoamaan ihan toden teolla..). By the way, mustan, pitkäkarvaisen ja aivan levynä makaavan kissan erottaminen mustasta karvamatosta on välillä melkoinen tehtävä. Ei ole ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen meinannut kompastua tajutessani viime hetkellä, että eissaakeli, siinä edessä kulkureitillähän on aivan oikosenaan kuorsaava katti.

Aika lähteä vähän ulos ja heppailemaan, hyvää viikonloppua kaikille!

Kiirehdi kiirehdi, ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan

Okei, yritin kuvailla näitä suorastaan keväisiä maisemia matkalla salille, mutta en nyt sitten löydä kameran USB-piuhaa mistään, joten olkoon. Täällä on paljas asvaltti jo lähes kaikkialla, joten ei tarvitse enää varoa peilijäisiä lenkkipolkuja ja olen päässyt hurjastelemaan jonkin verran pyöränkin kanssa. Katupölykään ei ole ihan vielä niin iso ongelma, että se estäisi ulkoilua missään määrin. Good times, vaikka en kevätihminen olekaan. Eniten kuitenkin inhoan sitä juuri sulavan (lue: kalsean märän)/vielä jäisen rajamailla olevaa, likaisenruskeanharmaata alkukevätmaisemaa, joka tuntuu kestävän ikuisuuden. Todellisuudessa siis ainakin viikon..  

Tein epämääräistä pikainventaariota ja osittaissiivousta vaatekaapilleni ja huomasin, että urheilukampeosasto alkaa paisua varsin huolestuttavissa määrin. En ole pariin vuoteen tainnut ostaa juuri muuta uutta kun sukkia - ja näköjään muutaman kerraston, treenipaitoja (pari on kyllä saatuja tai jotain tapahtumien tai vastaavien mainospaitoja, eli en tunnusta olevani ihan totaalisen poissa kontrollista) ja kahdet juoksutrikoot/caprit, kun olen aleista bongannut. Autsh.. Tosin noiden paitojen osalta kierto on valitettavan nopeaa, sillä teknisen materiaalin suunnittelussa ei vissiin ole ajateltu tuota "paskavesiviemärissä viikon kuolleena maanneen rotan ominaistuoksahdusta muistuttava pinttynyt hienhaju" -aspektia kankaiden pesulämpötiloja ilmoitettaessa. Tai ehkä syy on vaan mussa, ehkä vaan haisen hikoillessani sitten jotenkin normaalia pahemmalta, kun ei auta etikka huuhteluvedessä, ei treenipaitojen pakastaminen eikä muut kuulemani ja kokeilemani hikidunkkiksen eliminointikonstit. Tässä kohtaa kerrankin siis ajattelen kanssaeläjiäni ja päivittelen paitaosastoa aika ajoin vähemmän haiseviin yksilöihin. 

Toinen huomioni -saman treenikampehyllykön äärellä- oli se, että vaikka olen kuinka vannonut sen nimeen, että varusteurheilu on turhaa pelleilyä (huom. minä siis tosiaan ratsastan ja vieläpä niinkin tyylikkäässä porukassa, että ollaan pistetty pystyyn leikkimielinen Kodittomat Ratsastajat ry.. Nimi perustuu siis siihen, että yleensä tallikamoissaan meistä itse kukin näyttää lähinnä vuosia katuojassa nukkuneelta), niin kummasti ne ekoina vuosina lenkeillä käyttämäni hupparit ja collarit ovat vaihtuneet vuosien myötä ah-niin-ihaniin juoksutrikoisiin ja ties mihin nopeasti kuivuviin teknisiin materiaaleihin paidoissa ja takeissa. Helkkari sentään, omistan jopa juoksusukkia. Jos joku olisi sanonut parisen vuotta sitten, että "siellä sää kuule parin vuoden päästä viipotat juoksemassa valoisan aikaan kehäkolmosen varrella, takalisto trikoisiin tungettuna ja jalassa jonkin sortin sukkainsinöörien taidonnäytteet", niin olisin nauranut räkäisesti ja pitkään. Tässä sitä ollaan. Ja samaan syssyyn on todettava, että paluuta entiseen ei ole, sillä käväisin sunnuntaina pikalenkillä collarit jalassa ja jestas, miten epämukavaa niiden kanssa oli hölkkäillä.. Hikinen, painava kangas heilumassa ja lätkimässä jalkoihin joka askeleella, kiitos ei enää. Ennemmin ne trikoot, olkoonkin, että pidän niitä ehkä epäimartelevimpana vaatekappaleena ikinä. Tai ehkä joku pinkki lateksinen kokovartalosukka voisi olla vielä enemmän no-no. Siinä menisi raja jo munkin (urheilu)vaatetusvalikoiman osalta. 

Rehellisyyden nimissä tuon sunnuntaisen lenkin jäljiltä joudun pitämään nyt vähän taukoa juoksentelusta. Olen tuota.. hieman kilpailuviettinen ja satuin valikoimaan saman lenkkireitin jonkin seuratakeissa juoksevan, pikavilkaisulla suht kireässä kunnossa olevan miesporukan kanssa. Minähän en muuten päästä ketään juoksemaan ohi. Joten siinä sitä sitten juostiin keuhkot ja jalat aika viimeisiä vedellen ja mielessä pyöri vaan koko ajan "kääntykää nyt suatana jonnekin sivukadulle kun en mie jaksa enää". Eikä ne tietenkään kääntyneet, vaan suurimman osan lenkistäni juoksin sitten jäniksenä tän porukan edellä. Juu, keuhkoissa tuntuu edelleen. Mutta eivätpäs menneet ohi, hähhähhää (vissiin se porukka oli vaan jollain rennolla lämmittelyhölkällä, onneksi eivät vaihtaneet reippaampaan tahtiin tai mun olisi ollut pakko niellä ylpeyteni. Kintuista ei olisi irronnut enää yhtään kovempaa tahtia mitenkään..). Keuhkoissa vaan pihisee tuon lenkin jäljiltä ikävästi heti, kun vetää yhtään syvempään henkeä :))

Ne kaksi kaikkein ikävintä juoksumatkaa eli 800 m ja 5 km

Nonniin ja taas mennään. Mulla on noin kuukausi treeniaikaa, koska tänään fiksuna tyttönä kaverin kanssa jutellessa heitin ihan vitsillä, että lähdetäänkö juoksemaan lähellä oleva vitosen pikkukisa. Edelleen, vaikka tykkäänkin juoksemisesta, niin se ei tee musta mitenkään erityisen nopeaa ja viimesyksyistä 5x5 km viestiä lukuunottamatta en ole kisoissa naamaani näyttänyt. Kai sitä voisi heittää tavoitteeksi saada nyt 25-alkuinen aika tai parempi, jos edellisestä tuli se 27-alkava ja pitäis mun puolen vuoden takaiseen nähden olla heittämällä paremmassa kunnossa. Reitti ei ainakaan ole missään killerimäkimaastossa, joten hyvällä tuurilla hommasta on tsäänssit selvitä hengissä. 

Sinällään ajatus Helsinki Midnigh Runista on houkuttanut jo useamman vuoden, joten ehkä tässä voi samalla harjoitella sitä varten, jos tänä vuonna vihdoinkin pystyisin osallistumaan.. vaikka veikkaankin, että kympin ja sitä pidemmät trail-kisat sopisi paremmin, taitaa nuo meikäläisen vähäiset vahvuudet olla kestävyyden ja ketteryyden puolella vauhdin sijasta. Pidemmillä matkoilla vaan tuo polvi voi olla villi kortti.. Vanhaks tässä on tullut, kun alkaa olla vaivoja muuallakin kuin korvien välissä. 

Luulen kuitenkin, että se tulee menemään taas näin. Ainakin viimeksi ilmaisen oluen ja viinin afterpartyt hikisissä juoksukamoissa oli se tapahtuman paras osuus. Otin kyllä nesteytyksen suhteen ihan rauhassa, kun piti fillaroida vielä kymmenisen kilsaa hotellille illan päätteeksi, ei tarvitse huolestua mun maksaparkani tilasta siis vielä. 

Mutta katsotaan ja seuraillaan, todennäköisesti tännekin ilmestyy nyt sitten satunnaisesti aiheeseen liittyen päivitystä.. :))

Still alive..

Melkein kuukausi taukoa kirjoittelemisesta ja maaliskuussa viipotetaan jo kovaa vauhtia kohti kevättä. Hassua, kun vielä joskus kuudenkin aikaan tuntuu valoisalta, vaikka vielä vähän aikaa sitten tuntui, että just ja just puoliltapäivän pystyit käymään ratsastamassa ilman otsalamppua tai juoksemassa muutoinkin kun aamupäivällä (tai no, olihan ne iltaiset extremelenkit jäisillä teillä ihan hauskaa vaihtelua kunhan jaksoi pysytellä skarppina niin, ettei taittanut nilkkaansa. Bonarina täällä pienemmillä teillä noi saamarin kahjoautoilijat, joille ei vissiin kukaan ole vinkannut, että heijastimet viittaa välillä myös jalankulkijoihin, ei pelkästään aurausmerkkeihin). 

Tänne tulis yksi annos broilerinjauhelihapalloja

 juustokuorrutuksella kiitos. 

Kävin viikonloppuna Bauhausissa ostamassa siemeniä ja minikasvihuoneen (joo, eräs felis catus on hyvin avulias aatu noiden kaikkien vihreään vivahtavienkin asioiden suhteen) ja käytin ison osan lauantaistani istuttaessa sipuleita ja tomaatteja. Kesää ja hyvää satoa odotellessa. En tosin tiedä, miten noiden kasvattaminen parvekkeella tulee onnistumaan, kun tänne on tulossa ikkunaremontti - tosin jos käy hyvä tuuri ja remppafirman aikataulut pitää, niin tän kämpän osalta homman pitäisi olla valmiina ennen toukokuun loppua. Eli mun tuurilla täällä istuu heinäkuussa raksaukkoja viettämässä vartin välein lakisääteisiä kuuman kelin vuoksi ja se pölyn määrä tulee olemaan jotain käsittämätöntä potenssiin sata. Pessimisti ei pety. Mutta ehkä ens talvena työhuoneessani ei enää vedä ja lämpötilakin pysyy yli 17 asteessa. Ainoat asiat, mitkä nyt isommin risoo noihin remontteihin liittyen on se, että kissalle pitää etsiä remontin ajaksi hoitopaikka (lemmikit ei kuulemma saa olla paikalla remontin aikana. Haistakaa pee nyt oikeasti jos asukaskin on paikalla...), alkuperäiset täyspitkät pähkinäpuiset ikkunalaudat (joita rakastan palavasti) todennäköisesti lähtee ja pahimpana kaikista, uusissa ikkunoissa on kiinteät sälekaihtimet. Joo, minä vihaan noita hemmetin sälekaihtimia. Ehkä rumimpia hirvityksiä ikinä ja vaikka ne kelaisi kuinka sinne ylös kasaan, niin ne ovat silti siellä. Sellaiset valkoiset möykyt. Yöks. 

Ai miten niin haluat pedata sängyn? 

Mulla on aikeissa lähteä kohtapuoliin tsekkaamaan Vantaan uudistunut taidemuseo Artsi, joka mainostaa olevansa erikoistunut katu- ja performanssitaiteeseen, eli toivottavasti tarjolla on jotain uutta ei-kiasmatyylistä taidetta. Vantaa on kyllä ainakin katutaiteen osalta kunnostautunut, pitää joskus postailla paikallisista nähtävyyksistä. Ja tuo tänhetkinen Artsin nykymuotokuviin keskittynyt näyttelyhän tässä kiinnostaa erityisesti.