Onneksi mun pieni lempparikriitikkoni ei ollut kovin negatiivisella tuulella illan musiikkiannin suhteen. Muutenkin suhtautuminen kitaraa kohtaan oli poikkeuksellisen hienovaraista (viritystapit oli ilmeisesti ikävän metallista järsittävää eikä tassukaan oikein mahtunut tyhmien kielien välistä kaikukoppaan tekemään tuhojaan). Oli paljon mukavampaa ottaa nokoset kitaran suojakotelossa ja tyytyä kärsimään nauttimaan epämääräisten arpeggioharjoitusten kuuntelemisesta.
Joku selvänäkijän lahjoilla paiskattu henkilö voisi muuten vinkata, missä nuottikansioni mahtaa olla. Edellisestä soittokerrasta on päässyt vierähtämään tovi ja ton mapin koordinaatit on nyt vähän hakusessa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti