Eilen kävin illalla hääpäivällisillä ravintola Tornissa. Olen aiemmin tainnut vierailla Tornissa kerran ja sekin vasta viime kesänä, jolloin kävin pikaisesti kurkkimassa ylimmän kerroksen parvekkeelta maisemia (olen tosi hyvä kaupunkieläjä, kun kaikki nämä "kuuluisat" mestat olen aina onnistunut kiertämään kaukaa. Juu ei, älkää kysykö Helsinkivinkkejä tai opastusta kaupungin suhteen.. terkuin nimimerkillä olin truu-Kalliohipsteri vuodet 2001-2004 ja nyt elellyt Vantaalla vuodesta 2012. Mutta Vantaahan on hevonkuusessa oleva lähiö, joten sitä ei laskettane?). Itse tilaisuus oli kiva kokemus: supermahtava hääpari, vieraita suhteellisen pienehkö porukka ja kaikkiaan hyvin rento illanvietto. Ja se ruoka! Omat kokemukseni fine diningiin viittaavista paikoista eivät ole olleet kovin kummoisia, Kööpenhaminan Cofoco on ollut tähän mennessä ainoa, jonne voisin mennä mielihyvin uudelleenkin, mutta nyt Torni yllätti positiivisesti. Ja pelkästään öiset kaupungin valot ylimmän kerroksen parvekkeelta yli Helsingin katseltuna oli näkemisen arvoiset. Vaikka meinasinkin jäätyä seistessäni siellä puuskaisessa tuulessa :))
Helsinkihän on hyvin matalaprofiiliseksi rakennettu, Tornin ollessa oikeastaan ainoita korkeampia rakennuksia. Oli jotenkin hauska yrittää tunnistaa paikkoja yläilmoista (ja jos ihan rehellisiä ollaan, minähän olen aina pitänyt Helsinkiä yhtenä rumimmista tietämistäni kaupungeista jos unohdetaan Kouvola, mutta lintuperspektiivistä tarkasteltuna harmaa, yhteensopimaton ja tylsä kuutiorakennusvaikutelma ei ollut aivan yhtä paha). Okei. Mutta takaisin siihen ruokaan. Tarjolla oli kolme ruokalajia, joista testasin kaksi ensimmäistä eli alkupalana olleen savustetun mozzarellan tomaattien kera tarjoiltuna sekä pääruokana nieriää sitruuna-valkoviinikastikkeessa, kasvisvaihtoehdon valitettavasti loistettua poissaolollaan. Molemmat aivan käsittämättömän hyviä ja vaikka ruuan suhteen kannatankin yleensä more is more -ajattelutapaa, jota harvemmin paremmissa ravintoloissa lautasellaan näkee, niin tällä kertaa annokset oli kuitenkin sopivan kokoisia enkä kokenut älyttömiä mielihaluja popsia pöytähopeita jälkiruuaksi. Sen varsinaisen jälkiruuan itse asiassa skippasin, kermakakut vaan ei kerta kaikkiaan ole mun juttuni. Kakku kuului kyllä muualla pöytäseurueessa saavan erittäin hyväksyvän vastaanoton.
Ja pitäähän se Tornin vessakin mainita, on sitä sen verran suomileffoissa näkynyt. Myönnetään kuitenkin alkuun, että harvemmin sitä pääsee nokkaansa puuteroimaan yhtä hulppeissa näköaloissa, mutta olihan se hieman outoa, kun lähes koko vessan seinä tuntui olevan pelkkää ikkunaa. Kyllä siinä iski jonkinmoinen epämääräinen tuntemus tietystä yksityisyyden puutteesta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti