Viimeiset fiilistelyt tältä erää

Vikat hetket uudella mantereella alkaa olla käsillä, lentokentälle vievä taksi tulee noutamaan alle tunnin päästä ja sitten enää muodollisuuksista läpi ja koneen nokka kohti Eurooppaa. Odottelemista tulee kyllä ja paljon, hotellin uloskirjautuminen on yhdeltätoista ja eka lento lähtee vasta viiden aikoihin, mutta matkatavaroiden kanssa ei oikein viitsi lähteä kiertelemään ja eilisen kokemuksen perusteella julkisen liikenteen käyttäminen on vähän hasardia, nimim. otettiin bussi Venice Beachilta Union Stationille ja matka kesti reilun puoltoista tuntia. Sitten toisella bussilla vielä puoli tuntia LAXille, josta taksilla viidessä minuutissa hotellille. Suurin v-tutus tuli siinä vaiheessa, kun tajuttiin että eka bussi oli kulkenut n. 20 minuutin matkanteon jälkeen Inglewoodin läpi, reilun puolen mailin päästä meidän hotellilta. Että sillai. Vinkki: jos joskus Losissa kuljette, hankkikaa kunnon kartta. Ei mitään pahuksen matkailijoille/autoilijoille tarkoitettuja ilmaisläpysköjä. 

Me tultiin San Franciscosta Los Angelesiin takaisin torstai-iltana, onnistuttiin osumaan ensin yhdeksältä aamuruuhkaan SF:ssa ja sitten myöhäisempään iltapäiväruuhkaan Losissa kuuden tienoilla. San Francisco oli pahempi. Huomattavasti. Hwy 101:llä täällä päässä pystyttiin sentään matelemaan koko ajan eteenpäin, mutta San Franciscossa seistiin kuuskaistaisella paikoillaan ties kuinka pitkään, ilman että yksikään kaista olisi vetänyt kunnolla. Ajettiin osavaltion läpi Hwy 5:sta pitkin, mikä oli ihan hyvä vaihtoehto, pystyttiin pitämään matkanopeus tasaisesti 65-70 mailin tienoilla ja maisemat ei innostanut pysähtelemään koko ajan samalla tavalla kuten rannikkoa seuratessa. Kun päästiin tänne, oltiin molemmat aika väsähtäneitä, vettä tuli edelleen ihan kunnolla ja todettiin parhaaksi lähteä leffaan. Kokemuksia, kokemuksia. Navigaattori opasti lähimmälle leffateatterille Ravelle ja pölähdettiin tyylikkäästi kollarit jalassa ja hienhajuisina keskelle Pan African Film Festivalin avajaisia. Muut tyypit seisoi juhlavaatteissa, ulkosalle oli levitetty punainen matto ja valokuvia räpsittiin joka puolella, eli täyden kympin suoritus taas meikälläiseltä. Jos näette jossain valokuvia ko. tapahtumasta ja kuvien taka-alalla seisoo epämääräisiä pultsarin näköisiä tyyppejä, niin bingo, that's my 15 minutes of fame. Okei, me käytiin katsomassa vaan That Awkward Moment (pientä ironiaa kenties..?), mikä ei kuulunut festariohjelmistoon, joten salissa oli ihan kotoisaa. Ja väsyneenä mie nauran romanttisille komedioillekin. 

Juu. Eilen sitten ennen public transportation -episodia käytiin palauttamassa auto, sieltä kunnon jenkkidineriin aamiaiselle (jota sulateltiin iltaan asti, taidettiin syödä seuraavan kerran vasta illalla puoli kahdeksalta. Yhhh..) ja shuttlekyydillä Venice Beachille. Selvä. En edes tiedä, mitä kaikkea muutamien myymälöiden piipuissa polteltiin ja kerrankin onnistuin tuntemaan itseni seinäänhukkuvan harmaaksi peruspenaksi, mutta ehdottomasta näkemisen arvoinen paikka. Ihan huikeaa. Ja jo sekin kontrasti, mitä maailmojen välillä on Veniceltä keskikaupungille saapuessa - ehdottomasti reissaamisen parasta antia (seuraavat potentiaaliset konferenssit olis ilmeisesti Varanasissa tai Pekingissä, en tiedä kumpaan sitä hakis jos vain saan yliopistolta suostumuksen..). Venicellä oli muuten niitä leffoissa nähtyjä ulkokuntosaleja, jos olis ollut vähän asiaansopivampi asustus, niin olisin ehdottomasti halunnut käydä testaamassa. 

Yes, that's exactly what I'm wearing.

Mutta tuntuu hyvältä päästä välillä takaisin Suomeen. Keskelle vesisadetta ja kylmää mukatalvea. Vaikka täällä olikin mukavaa ja ajatus 28 tunnin viettämisestä lentokentillä ja koneessa ahdistaakin aika ankarasti, niin oma sänky kutsuu nyt aika kovaa.. Seuraavan kerran kirjoittelen taas Suomesta, nyt alkaa olla aika mennä ulos odottelemaan taksia joten moimoi!