Viikonloppulaiskiainen

(Ihan ensimmäiseksi isot kiitokset teenhaudutuspusseista vinkanneelle anonyymikommentoijalle, toimii paremmin kun hyvin ja vihdoinkin saan juoda teen ilman sattumia.)

En muista, koska olisin viimeksi laiskotellut sunnuntaita ihan suunnitelmallisesti. Mulla on toimiva diili fysiologiani kanssa - kroppa ilmoittaa jäätävällä väsymyksellä, että nyt olis aika maata sohvalla kirjan kanssa hetki ja unohtaa kaikki aktiivinen toiminta. Käytännössä tällä kertaa meni niin, että perjantaina simahdin kymmeneltä leffaa seuratessa sohvalle, mitä ei tapahdu juuri ikinä. Lauantaina meinasin nukahtaa illalla naama näppikselle kesken eeppisen avaruustaistelun (mikä on melkoinen suoritus kun ottaa huomioon, että olen se tyyppi, joka on mm. pelannut Baldur's Gatea viikon ajan käytännössä yöt läpeensä ja hoidellut silti päiväsaikaan pakolliset kuviot jotakuinkin kunnialla). Nih. Joten sunnuntai siis löhöiltiin neljän seinän sisällä kaikessa rauhassa jääkiekkoa katsellen ja lueskellen. Ja ehkä ihan vähän vaan pelaten. Tarttisin kyllä vanhan uskollisen pöytäkoneeni takaisin, läppäriraukka ei meinannut pysyä menossa mukana. Eli kerrankin kävi niin, etten tehnyt viikonloppuna rehellisesti sanottuna yhtään mitään.

Omatekoista sushia 

Innostuin tosin eilen kokkailemaan sushia, ylläoleva kuva ei vaan tee oikeutta noille kerrankin onnistuneen näköisille -ja makuisille- rullille. Ensimmäistä kertaa jaksoin valmistaa riisin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja eh, valitettavasti kärsivällisyys oli sen suhteen hyve. Aikaisemmin olen vähän oikaissut sekä seisottamisvaiheessa että riisin jäähdyttämisessä, koska noin kolmen tunnin valmistusaika ruualle on normaalitilanteessa mulle täysi mahdottomuus. Nurisen aina ruuanlaiton tylsyydestä, mutta sushien askarteleminen on varsin mukavaa.. Ja nyt muutaman harjoittelukerran tuloksena syömäpuikkojen käyttökin onnistuu jo edes välttävästi, enkä enää pudottele järjestelmällisesti rullia uimaan soijakastikkeeseen. 

Ainiin. Kevät on nyt ilmeisesti sitten ainakin puolivirallisesti tullut tänne kehäkolmosen tienoille, kuus astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Pitänee kaivaa polkupyörä varastosta ja käydä illemmalla kurkkaamassa, olisiko pururadalta jo pahimmat jäät sulaneet. Jos on, niin sehän tarkoittaa lenkkimaastomahdollisuuksien paranemista taas potenssiin tuhat.. :) 

Minä siirryn taas töiden pariin ja normaaliin arkeen laiskottelujen jälkeen, joten palaillaan myöhemmin ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

En ilmeisesti vaan osaa..?

Torstaiärsytys: en niin välitä pussiteestä, mutta voi helkkari menee hermot tuohon kärpäsensilmästä karkaavaan sakkaan. Ymmärtäisin, jos tuo tapahtuisi haudutellessa jotain eränpohjia, mutta tälläkin kertaa kyseessä oli juuri avattu pussukka ja ainakin näennäisesti isoa lehteä. Mitä ihmettä teen väärin tai minkälainen systeemi tuossa hauduttamisessa olisi hyvä?! Hyvät neuvot tai työkaluvinkit otetaan vastaan, terv. nimim. ny palo käämit lopullisesti. 

(Se "anna vajua pohjalle äläkä juo sitä ihan viimeistä tippaa" on hyvä konsti varmasti, mutta ei valitettavasti toimi mun kohdalla, koska olen liian ahne ja huonomuistinen, ja latkin huomaamattani aina ne viimeisetkin pisarat..)

Vielä kerran San Francisco

Tämä etätöistään nauttiva, olympialaisia sivusilmällä tiiraileva tapaus on tänään hyppinyt riemusta kattoon ties kuinka monta kertaa. Okei, pakko myöntää, että työt oli jätettävä ihan suosiolla tauolle Suomi-Venäjä -ottelun ajaksi, ja suhteellisen kovaääninen kotikatsomokannustus taitaa olla sukuvika.. jotta sori vaan naapurit mahdollisista meluhaitoista. Sitten voidaankin sopia, että koska en ole Yleisradion palkkalistoilla oleva virallinen kommentaattori, niin lopetan kaiken olympialaisista jauhamisen tähän - tai siis ainakin lupaan olla hiljaa siihen saakka, kunnes Suomi on voittanut lätkästä sen olympiakullan. Deal? 

Pakko laittaa muutamia kuvia vielä reissusta, niin iso osa on edelleen sekamelskassa koneella. Mulla ei tosiaan ollut kameraa mukana, vaan kaikki tännekin ladatut kuvat on napsittu kännykällä. Työkaverini otti kuvia sitten senkin edestä ja siinä vaiheessa kun nähdään seuraavan kerran, saan ottaa kopiot haluamistani. En oikeastaan nyt jälkikäteen mietittynä oikein ymmärrä, miksi jätin kameran kotiin.. Kai tuo olisi käsimatkatavaroihin mahtunut läppärin ja parin kirjan kanssa. Argh, ens kerralla sitten.

San Franciscon "kuuluisuus", cable car

Itse asiassa nyt kun olen kuvia katsellut läpi, niin pakko myöntää, että niissä San Francisco näyttää niissä paljon Los Angelesia mielenkiintoisemmalta. Ehkä tässä tapahtuu jotain myöhäisheränneisyyttä ko. kaupungin suhteen. Mainitsin aikaisemmassa postauksessa muuten nuo historialliset ratikat eli cable carit, pari kuvaakin olin näköjään onnistunut nappaamaan. Cable car kulkee tavallaan kahta vierekkäistä "suoraa linjaa" ja linjan päätepisteessä on karusellimainen pyörivä levy, jonka avulla kuski kääntää - käsipelillä - vaunun toiseen suuntaan. Kaupunki on juuri niin mäkinen kun mitä leffat ja tv-sarjat antavat ymmärtää, joten välillä ihmettelin ihan tosissani, kuinka noiden kulkupelien jarrut voi oikein pitää. Tavalliset ratikkalinjat oli sitten erikseen ja niitä tuli testattua myös Castroon mentäessä, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että jos on kiire määränpäähän, niin kannattaa valita muu liikkumismuoto. Maisemien tutkailuun taas joko cable car (6$) tai meikäläistä vastaava perusspåra (1,5$) on hyvin jees. 

Odotamattomia asioita tuli vastaan tuon tuostakin. Keskellä SF:n Fisherman's Wharfia, satamaan rajautuvaa kaupunginosaa, asusteli merileijonapopulaatio. Olin toki kuullut asiasta, mutta kun näin möllykät siellä keskellä laivoja, ihmismassaa ja muuta elämää, niin hieman epäuskoinen olohan siinä tuli. Siellä ne vaan pötkötteli, hyvinkin rauhallisen oloisina, huomioiden että ympärillä oli muutama sata valokuvia räpsivää turistia. Sitä päivää odotellessa, kun Suomesta kun löydetään samanlainen liito-oravakeskittymä (tai vaikka saimaannorppia), johon voidaan kuskata bussilasteittain turisteja päivästä toiseen, vuosi vuoden jälkeen. Voin heittää aika vahvan veikkauksen, että ei tule tapahtumaan. Ja ihan btw, noi oli aika meluisia kavereita. Ja aika vahvalla ominaistuoksulla varustettuja.

Lyhtyjä koko kadun matkalla

En edes yrittänyt ottaa selvää siitä, mitä kaikkea kaduilla myytiin

Chinatownissakin tuli vierailtua ensimmäistä kertaa elämässäni. Aika erikoista, että chinatownien perinne elää vieläkin, tai siis etteinät alueet ole sulautuneet nyt myöhemmin enempää niitä ympäröiviin asuinalueisiin. En ole koskaan käynyt Kiinan suunnalla, joten mulla ei ole aavistustakaan, muistuttaako nuo oikeasti paikallista elämänmenoa. Tai sitten homma on vähän kun Solvangin kohdalla, Amerikan Tanskalaisin kylä ja tanskalainen työkaverini oli sanalla sanoen järkyttynyt. Ei mullekaan ekaks tullut Kööpenhamina mieleen Copenhagen Streetiä kävellessä, mutta kuulemma tanskaksi kirjoitetut ruokalistat, kahvilannimet sun muut oli nekin vähän sinnepäin tai sitten ihan suoranaista siansaksaa. Ehkä chinatownissakin kirjoitusmerkit lähinnä muistutti kiinaa tarkoittamatta sen enempää..

Jokohan alkaisi riittää näiden matkajuttujen osalta.. Ainakin tän päivän osalta alan olla aika finaalissa ja haluan vaan sulkea koneen, napata kirjan ja painua hetkeksi peiton alle lueskelemaan.

Pohdintaa liikuntamotivaatiosta ja sen ylläpitämisestä

Ei tullu mitalia snowboardcrossista, harmi. Jännitin täällä ihan sydän kurkussa, vitsi mikä laji. En ole aikaisemmin seurannut yhtään, mutta pakko myöntää, että tästä tuli jääkiekon ja halfpipen ohella ehdottomia suosikkejani (ai mitenniin muka noi lautailulajit kiinnostaa..). Mut mitä ihmettä YLE, pieniä teknisiä vaikeuksia vissiin läpi koko lähetyksen? 

Kävin lounastauolla pitkästä aikaa juoksemassakin (no on pitäny, mutku huono keli ja juoksumatolla on löysempää ja ei oo huvittanu, olin reissussa ja niin eespäin) ja siinä tuli pohdittua kaksijakoista suhdettani liikkumiseen ja siihen, mistä ihmeestä sitä saa motivaatiota hikoiluun kerta toisensa jälkeen ja päädyin loppujen lopuksi useamman tekijän yhteissummaan:

1. Juoksulenkin tai muun onnistuneen raskaamman treenin jälkeinen endorfiinihumala. Kyllä, olen addiktoitunut. Vaikka periaatteessa jätän kaikennäköisen liikkumisen väliin jos ei vaan yksinkertaisesti nappaa tai väsyttää, niin silti paras persiillepotkija sadekeliin lenkille lähtemisessä on se, kun miettii miltä olo tuntuu lenkin jälkeen. Sori, samaa tunnetta ei saa mielikuvaharjoittelulla. Ja siihen tunteeseen olen koukussa. 

2. Pidän itseni haastamisesta. Vaikka kilpaileminen missään lajissa ei ehkä olekaan mikään omin juttu, niin tavoitteiden asettaminen itselleen ja tietysti niiden saavuttaminen tuntuu hyvältä. Olen hyvin kilpailuhenkinen, mutta lähinnä itseäni vastaan. Monet lenkkeilee kaverin kanssa, mie liikun mieluummin yksin, koska silloin saan määrätä tahdin ja harjoitteen luonteen. Toisaalta olen niin tahvo vastarannankiiski, etten varmasti seuraa mitään valmiita treeniohjelmia. Sori, mut haluan päättää ihan ite, mitä teen ja milloin.

 3. Kokeilunhaluisuus, kun kerran täällä vaan eletään! Olen ollut vähän sillä asenteella liikenteessä, että jos tekee mieli kokeilla jotain lajia, niin antaa mennä. Ihan sama jos olen surkean huono, mutta yrittänyttä ei laiteta, en vajoa häpeästä maan alle jos en osaakaan jotain ekalla kertaa. Seinäkiipeilyssä, luistelussa ja lentopallossa olen surkea. Tanssimista ei varmaan tarvitse edes mainita? Sulkapallo, rinteessä hilluminen ja pesis sujuu hieman paremmin, krav magan treenaamista haluan jatkaa - ja siinä olisi mahtavaa kehittyä taitavammaksi ja reaktioiltaan nopeammaksi - heti kun vaan aikataulut sallii, uimassa ja hiihtämässä käyn fiiliksen mukaan. Vain pari kertaa kokeilemani ampuminen sujuu jostain syystä paremmin kun useimmat yleisurheilulajit, pärjäsin junnuna pituuteni ja kilometrikoipien ansiosta puulaakisarjoissa pituus- ja korkeushypyssä, mutta rytmitaju ei riitä kolmiloikkaan tai aituroimaan. Kompuroin omiin koipiini. Ja kunhan sopiva aikataulullinen väli löytyy, niin haluan ehdottomasti kokeilla tankotanssia ja jousiammuntaa. Toisille on hupia lähteä kavereiden kanssa kaupungille kahville, mie "palkitsen" itseäni menemällä joogatunnille. Joku pitää tällaista lajitestaussekamelskaa päämäärättömänä hölmöilynä, minä kutsun sitä kokemusten keräämiseksi. 

4. ...no se terveys. Alan olla vanha. Ja yks sun toinen ruumiinosa on ottanut kipeää matkan varrella, joten jos haluan pitää itseni jotakuinkin liikuntakykyisenä vielä kolmenkympin paremmalla puolellakin, niin pakko pisää lihaksisto edes jotakuinkin kunnossa. Jos tää olis ainoa syy, niin veikkaisin, että rullatuolin ja aika vahvojen reseptisärkylääkkeiden hankinta olisi ajankohtaista tossa parin vuoden sisällä. Lisäksi liikkuessa saan rentouttavaa vastapainoa työhommille - kysymys: "miten ihmeessä jaksat liikkua töiden jälkeen" on jotenkin absurdi, ennemmin kysyisin "miten jaksat tehdä työsi ilman tasapainottavaa liikkumista"? Taas se nähdään, että ihmiset on erilaisia.. 

Niin, sitten on vielä se kaikista paras motivaattori: palava rakkaus harrastamaansa lajiin. Omalla kohdallani the laji on tietysti ratsastus, vuosi toisensa jälkeen, kelissä kun kelissä. Siihen ei vain koskaan kyllästy, koska vaikka kehittyisi jatkuvasti, niin koskaan et pääse täydellisyyteen. Ja unohdettaessa lajista "tavoitteellisuus", niin pelkkä yhteistyön tekeminen hevosten kanssa on palkitsevinta, mitä tiedän. 

Sitten on niitä, jotka eivät niinkään välitä liikkumisesta itsestään, mutta haluavat laihtua/pysyä hoikkana/näyttää haluamaltaan ja muokata kroppaansa jonkun lajin avulla. Osa, jotka haluavat kilpailla ja olla sillä mittarilla parhaita. Kourallinen ihmisiä, jotka haluavat tehdä pitämästään harrastuksesta ammatin itselleen. Ihan hyviä syitä varmasti, jos niistä saa pidempään kestävää motivaatiota, itselläni vaan ei toimi. Vaan niinhän se on, että jokaisen on löydettävä se itselleen tärkeä syy ja laji, jota jaksaa harrastaa. Turha se on yrittää juosta, jos homma maistuu vielä kuukauden jälkeenkin tervanjuonnilta. Musta tuskin sais koripalloilijaa tai kuviouimaria mitenkään, joku toinen mieluummin ampuisi itseään jalkaan kun kokeilisi hiihtämistä. Fair enough. 

Näillä mennään, ei mikään muutu

Paluu arkeen sujui odotettuun tapaan: ekat kolme päivää käveltiin kirjaimellisesti päin seiniä, kun sisäinen kello ei meinannut mitenkään suostua siirtymään takaisin GMT+2 -vyöhykkeelle. Päivän luovat tunnit oli siinä illalla kymmenestä eteenpäin, joten telkkarin myöhäisillan laatutarjonnan katselemisen ohessa oli oikein hyvä raapustaa paperille työjuttuja. Mutta selvisin, nyt aletaan olla jo normaalissa päivärytmissä, eli aamulla seiskalta väsyttää, mutta kahvin avulla selviää. 

Maaliskuun alkupuolella pitäisi lähteä vaihteeksi Köpikseen käymään, tässä on ollut yllättävän pitkä tauko edellisestä reissusta noiden kaikkien konferenssikiireiden vuoksi. Kiva päästä vaihteeksi toimistollekin, vaikka pidän etätyömahdollisuudestani ja omassa kämpässä työskentelemisen rauhallisuudesta, niin joskus tekee ihan hyvää istua viikko tai pari jakamassa työhuonetta muiden projektilaisten kanssa. Ja vaikka olen lokakuusta lähtien hehkutellut talven tulemista, niin nää vesisateet ei hirveästi naurata. Juhlin työkaverille ennen jenkeistä paluuta, että lällästlää, pääsen hiihtämään ja laskettelemaan ja juoksemaan valkoisille hangille.. Just joo. Ihan niinhän se taas meni :(

Mutta niin. Johan oli taas viikonloppu, perjantaina töiden jälkeen kiireellä kauppaan ja sieltä kaverin luo illaksi kisastudioon katsomaan Suomi - Norja -ottelu. Ja myöhemmin sitten youtubesta sumopainia.. no comments. Lauantaina ehdin pikapikaa käydä ratsastamassa ennen kun piti alkaa sonnustautumaan kaverin kolmekymppisiä, a.ka 90-lukubileitä varten. Pelottavaa myöntää, mutta viihdyin pikaiseen valitussa uusgrungelookissani eli ruutupaidassa, revityissä farkuissa ja converseissa enemmän kun hyvin. Kai mie oon sitten jotakuinkin jämähtänyt ysärille noissa tyylittömyysasioissa.. Bileet oli aivan huiput (kiitos!!), tosin ens kerralla voisin vähän rajoittaa shottien juomista. Alan olla turhan vanha. Sunnuntai mentiin sattuneesta syystä hieman seesteisemmissä tunnelmissa, iisin salikäynnin jälkeen saunan kautta sohvalle röhnöttämään ja katsomaan Suomen peliä. Oli muuten hyvä matsi, vaikka Kanada sen lopulta veikin. 

Ysärigrungehörhö edustaa jo ennen bileitä. 

Nirvanan bändipaita olis ollu kova sana..

Kuitenkin Apulantaa lainaten "maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai" ja hiljalleen tässä pitäisi aloitella työhommien pakertaminenkin. Tosin pakko pitää telkkari taustalla auki, kun tänään tulee miesten lumilautacrossia Sotshista. Tai siis tulis, jos sumu hälvenee..

Luonnonläheisempiä matkamuistelmia

Jetlag, tuo kummajaisfiilisten ykkönen.. Ei tänään vielä mitään, mutta kunhan huominen koettaa, niin hypin taas seinille.. Asiaa ei auta se, että vietin viikonloppuna 26 tuntia elämästäni joko istuskellen lentokentällä tai -koneessa pystymättä nukkumaan ja kun pääsin Suomeen sunnuntai-iltana kello 23.30 niin nyrjähtäneet aivoparkani ilmoitti, että nyt on muuten keskipäivä, joten turha yrittääkään nukkumista. Ja tänään sitten työt on jatkuneet ihan normaalisti. Tosin käyn ehkä vähän hitaalla (ei tarvinne yrittää autolla ajamista ihan vielä?), mutta noin muuten..

Hwy 1/ I-101 ja the Pacific Ocean

Mmmh. Odotin pääseväni hiihtämään ja lenkkeilemään kauniisti hohtaville hangille. Ei sinne päinkään. Asvaltti paistaa loskan ja jään keskeltä, lunta on läikittäin siellä sun täällä, lämmintä on saman verran kun San Franciscossa viileimmillään ja no, vettä sataa. Kiva olla hei kotona. Oikeasti kyllä ihan ilman sarvia ja hampaita kommentoituna, kyllä mulle alkoi vikoina päivinä iskeä päälle lievä koti-ikävä takaisin tänne pohjolan pikkukyliin. 

Redwood State Parkissa patikoinnista en ole tainnut vielä mainita sen enempää. Kaliforniassa on aivan käsittämättömän upeaa luontoa, paljon lintuja ja tietty niitä kuuluisia punapuumetsiä. Pakkohan se oli päästä kokeilemaan retkeilyä paikalliseen malliin. Redwood State Park taitaa olla Yosemiten ohella kuuluisimpia Kalifornian puistoista, Yosemite on enemmän sisämaassa ja "poissa reitiltä", joten Redwood valikoitui kohteeksi käytännön syistä. Puistossa sai retkeillä periaatteessa ilmaiseksi, mutta ylläri, pysäköinnistä joutui maksamaan, tosin saatiin iloisesti idioottituristialennusta listahinnasta kun ei oltu tajuttu ottaa käteistä mukaan, ja kortti ei metsänvartijan toimistolla kelvannut. Raavittiin sitten kaikki hilut lompakosta ja koska ei ollut sesonkiaika, niin homma oli sillä ok. Kojelaudalle piti jättää lappu reittisuunnitelmista ja mukana olevista tarvikkeista, jotta puistonvartijat olisivat osanneet tulla etsiskelemään siinä tapauksessa, että oltaisiin eksytty. 

Kuuden mailin mittainen reissu kesti kaikkine valokuvaustaukoineen vähän vajaan kolme tuntia ja oli kyllä ehdottomasti kaiken kiipeilemisen arvoinen kokemus. Noiden puiden kokoa ei vaan pysty käsittämään. Runkojen ympärysmitat puolentoista metrin korkeudessa oli useita metrejä ja vanhimpien puiden sisälle muodostuneisiin onkaloihin olisi mahtunut yhtä aikaa useampia ihmisiä seisomaan - varsin väljästi vieläpä. Tunne oli kun jollain peukalonkokoisella ötökällä satumaailmassa kuljeskellessa. Sitä vain odotteli, että jonkun polun mutkassa olisi näkynyt talonkokoinen kärpässieni. En olisi varmaan hämmästynyt enää siitäkään sen suuremmin loppuvaiheessa reittiä. 

Pieni käpy

Metsänvartijan tupa oli ihan mainio. Kunnon paanukattopirtti ja kotoisa savu nousi savupiipusta.. En kyllä yhtään ihmettele, jos tuolla silloin tällöin joku retkeilijä ottaa ja eksyy pidemmäksikin aikaa, puisto on valtava ja reittimerkinnät välillä vähän piilossa. Käveltiin kerran muutama sata metriä ohi polusta, mutta onneksi huomattiin harhailu ja päästiin saman tien kääntymään takaisin. Reitti, joka kuljettiin oli tavallaan kolmen polun yhdistelmä ja kulki hyvinkin erilaisten maisemien halki, välillä saatiin kiipeillä jonkin aikaa ihan tosissaan ylös notkelmasta päästäksemme, välillä kuljettiin harjun päällä ja ihailtiin maisemia puiden latvojen yli. Hyvin vaikuttavaa ja suurkaupunkien hälinän jälkeen miellyttävän hiljaista ja erilaista. 

Viimeiset fiilistelyt tältä erää

Vikat hetket uudella mantereella alkaa olla käsillä, lentokentälle vievä taksi tulee noutamaan alle tunnin päästä ja sitten enää muodollisuuksista läpi ja koneen nokka kohti Eurooppaa. Odottelemista tulee kyllä ja paljon, hotellin uloskirjautuminen on yhdeltätoista ja eka lento lähtee vasta viiden aikoihin, mutta matkatavaroiden kanssa ei oikein viitsi lähteä kiertelemään ja eilisen kokemuksen perusteella julkisen liikenteen käyttäminen on vähän hasardia, nimim. otettiin bussi Venice Beachilta Union Stationille ja matka kesti reilun puoltoista tuntia. Sitten toisella bussilla vielä puoli tuntia LAXille, josta taksilla viidessä minuutissa hotellille. Suurin v-tutus tuli siinä vaiheessa, kun tajuttiin että eka bussi oli kulkenut n. 20 minuutin matkanteon jälkeen Inglewoodin läpi, reilun puolen mailin päästä meidän hotellilta. Että sillai. Vinkki: jos joskus Losissa kuljette, hankkikaa kunnon kartta. Ei mitään pahuksen matkailijoille/autoilijoille tarkoitettuja ilmaisläpysköjä. 

Me tultiin San Franciscosta Los Angelesiin takaisin torstai-iltana, onnistuttiin osumaan ensin yhdeksältä aamuruuhkaan SF:ssa ja sitten myöhäisempään iltapäiväruuhkaan Losissa kuuden tienoilla. San Francisco oli pahempi. Huomattavasti. Hwy 101:llä täällä päässä pystyttiin sentään matelemaan koko ajan eteenpäin, mutta San Franciscossa seistiin kuuskaistaisella paikoillaan ties kuinka pitkään, ilman että yksikään kaista olisi vetänyt kunnolla. Ajettiin osavaltion läpi Hwy 5:sta pitkin, mikä oli ihan hyvä vaihtoehto, pystyttiin pitämään matkanopeus tasaisesti 65-70 mailin tienoilla ja maisemat ei innostanut pysähtelemään koko ajan samalla tavalla kuten rannikkoa seuratessa. Kun päästiin tänne, oltiin molemmat aika väsähtäneitä, vettä tuli edelleen ihan kunnolla ja todettiin parhaaksi lähteä leffaan. Kokemuksia, kokemuksia. Navigaattori opasti lähimmälle leffateatterille Ravelle ja pölähdettiin tyylikkäästi kollarit jalassa ja hienhajuisina keskelle Pan African Film Festivalin avajaisia. Muut tyypit seisoi juhlavaatteissa, ulkosalle oli levitetty punainen matto ja valokuvia räpsittiin joka puolella, eli täyden kympin suoritus taas meikälläiseltä. Jos näette jossain valokuvia ko. tapahtumasta ja kuvien taka-alalla seisoo epämääräisiä pultsarin näköisiä tyyppejä, niin bingo, that's my 15 minutes of fame. Okei, me käytiin katsomassa vaan That Awkward Moment (pientä ironiaa kenties..?), mikä ei kuulunut festariohjelmistoon, joten salissa oli ihan kotoisaa. Ja väsyneenä mie nauran romanttisille komedioillekin. 

Juu. Eilen sitten ennen public transportation -episodia käytiin palauttamassa auto, sieltä kunnon jenkkidineriin aamiaiselle (jota sulateltiin iltaan asti, taidettiin syödä seuraavan kerran vasta illalla puoli kahdeksalta. Yhhh..) ja shuttlekyydillä Venice Beachille. Selvä. En edes tiedä, mitä kaikkea muutamien myymälöiden piipuissa polteltiin ja kerrankin onnistuin tuntemaan itseni seinäänhukkuvan harmaaksi peruspenaksi, mutta ehdottomasta näkemisen arvoinen paikka. Ihan huikeaa. Ja jo sekin kontrasti, mitä maailmojen välillä on Veniceltä keskikaupungille saapuessa - ehdottomasti reissaamisen parasta antia (seuraavat potentiaaliset konferenssit olis ilmeisesti Varanasissa tai Pekingissä, en tiedä kumpaan sitä hakis jos vain saan yliopistolta suostumuksen..). Venicellä oli muuten niitä leffoissa nähtyjä ulkokuntosaleja, jos olis ollut vähän asiaansopivampi asustus, niin olisin ehdottomasti halunnut käydä testaamassa. 

Yes, that's exactly what I'm wearing.

Mutta tuntuu hyvältä päästä välillä takaisin Suomeen. Keskelle vesisadetta ja kylmää mukatalvea. Vaikka täällä olikin mukavaa ja ajatus 28 tunnin viettämisestä lentokentillä ja koneessa ahdistaakin aika ankarasti, niin oma sänky kutsuu nyt aika kovaa.. Seuraavan kerran kirjoittelen taas Suomesta, nyt alkaa olla aika mennä ulos odottelemaan taksia joten moimoi!

If you're going to San Francisco/ be sure to wear some flowers in your hair

Tän motellin nettiyhteys on h-i-d-a-s paska (anteeksi vaan kielenkäyttöni), joten allekirjoittaneen kärsivällisyys riitti vaan yhden kuvan lataamiseen. Mutta siinä se nyt on, nimittäin Golden gate ja tänään on tosissaan kierrelty San Franciscoa eestaas. Converseparat on olleet kovilla kun olen tassutellut ympäri kaupunkia koko päivän. Aamulla ensin historiallisella ratikalla kohti satama-aluetta, sieltä jatkettiin kunnon turisteina "risteilylle" tai miten noita kierroksia nyt kutsutaankaan.. Nähtiin ne perinteiset must see when in SF -jutut eli Alcatraz ja Golden Gate parinsadan kiinalaisturistin keskeltä. Muistaakseni firman nimi oli Red and White Fleet ja semiopastettu (kuulokkeista pystyi koko matkan ajan kuuntelemaan tarinaa San Franciscon historiasta, luonnosta, nähtävyyksistä, arkkitehtuurista ym ym..) tunnin mittainen kierros maksoi 28$ - vähän naposteli maksaa moista summaa, mutta tässä ei kuitenkaan ollut kun yksi päivä käytettäväksi täällä eli kaikki-tänne-nyt-heti. 

Noin muuten.. San Francisco ei ehkä ole ihan suosikkikohteeni kaikilta osilta: Castron alue oli viihtyisää, Chinatown nyt on näkemisen arvoinen itsessään ja Financial District pilvenpiirtäjiensä ansiosta vaikuttava, mutta muuten paikkaa kuvaa varmaan parhaiten eilen illalla n. klo 21.00 kävelyllä ollessa käyty keskustelu (M on siis kollegani ja matkaseuralaiseni):

M: it's almost a bit scary to walk in here. I mean I can't see any normal people around.

H: O.o

H: umm... this place is like some fucking freakshow

M: exactly! and weighting the word "fucking"

(tätä seurasi jotakuinkin sivistynyt keskustelu tuloeroista ja sosiaaliturvasta Skandinavian ja Yhdysvaltojen välillä, toim. huom.)

Tietysti ollaan nähty vain hyvin pieni osa kaupungista ja hyvin lyhyen aikaa, mutta silmiinpistävän paljon täällä on kodittomia nukkumassa kadulla, roskia nurkat täynnä ja jotenkin alakuloisen näköisiä rakennuksia ja työmaita ripoteltuna sinne tänne. Hintataso on korkeampi kun Losissa, mikä oli aika yllättävää. Aiemmin mainitsemani Castro oli jo selkeästi mukavamman oloinen naapurusto ja varmaan kauemmas Downtownista mentäessä fiiliksetkin kaupunkia kohtaan muuttuisi ihan toisenlaisiksi, mutta nyt kävi näin. Ensi kerralla parempi onni, nyt saattoi viime hetken hotellinbuukkausarpajaisissa (totaalifail hintaan 85 dollaria yö, eli reissun hintavin majoituspaikka vieläpä) vaan sattua heikot lähtöasemat. En sano, etteikö täälläkin olisi ollut paljon hyvää ja näkemisen arvoista, mutta jotain matkakertomuksia googlailleena ja ihmisten the City -hehkutusta kuunneltuani myönnän hieman pettyneeni siihen hyvin pikaiseen ensivaikutelmaan, jonka tästä reissusta nyt ehdin saada. 

Noniin, tuliko dissattua tarpeeksi? Ei vaiskaan, vaikka mun määritelmäni paikasta onkin ehkä hippies gone bad, niin ymmärrän kyllä osittain mihin paikan viehätys perustuu. 

Let's go get lost, anywhere in the USA

Sade loppui ja tänään ehdittiin nautiskella vähän maisemistakin. Aamulla pyörittiin Morro Baylla rentoutumassa ja katselemassa aaltoja, Michellellä on kamerassa jotain hyvin mielenkiintoisia kuvia musta joogaamassa kalliolla istuskellen.. tänks. Että sellainen alku tälle päivälle. 

 Matkasuunnitelmana oli ajella Tyynenmeren rannikkoa seuraten edelleen pohjoiseen, tsekata merinorsut Cambriassa, sitten pysähtyä Big Surilla ja lopulta ajella Montereyhin. Success lukuunottamatta Big Suria, joka pienten väärinkäsitysten vuoksi ohitettiin lopulta aika vauhdilla ja vaihdettiin visiittiin Montereyn merimaailmassa.

Merinorsut ensiksi. Kaliforniassa Cambriassa elelee tosiaan merinorsupopulaatio, satoja köh.. pullukoita pötköttelemässä rannalla. Poikaset oli syntynyt kai marraskuun jälkeen ja nyt koko rantakaistale oli täynnä elämää. Kännykällä otetut kuvat ei järin häikäise, varsinkin kun oli niin kirkasta tuossa vaiheessa päivää. Vähän harmittaa nyt kun jätin varsinaisen kameran kotiin, mutta ei auta itkeä tässä vaiheessa. Merinorsuja sai katsella noin puolen mailin mittaiselta kahden pysäköintialueen väliseltä näköalatasanteelta ja vaikka sitä ei kuvasta uskoisi, niin yllättävän lähellä tuolla sai hengailla. 

Niin, kuten sanottu, Big Sur meni vähän ohi. Ei viitsitty kääntyä kuitenkaan enää takaisin kun keli näytti siinä vaiheessa hieman heikolta, vaan ajettiin suoraan Montereyhin. Mitä oltiin kyselty muilta alueella reissanneilta, niin Montereyn akvaario oli yksi paikoista, jonka useampikin mainitsi näkemisen arvoisena paikkana. Vähän epäilytti, kun lippuhinnat oli aika suolaiset (opiskelija-alennuksellakin 35 dollaria per lärvi, eurooppalainen opiskelijakortti kelpasi ilman sen suurempia kyselyitä) ja saavuttiin paikalle vasta puolitoista tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta kokeiltiin kuitenkin. 

 

Bloggari tykkäsi erityisesti ameeboista ja muista epämääräisistä nilliäisistä, fisuista oikeastaan hait oli mielenkiintoisimpia. Lievää väsymystä saattoi olla ilmassa siinä vaiheessa, kun saavuttiin merikurkkujen ja muiden enemmän aikuisviihdeteollisuuden tuotteita muistuttaneiden otuksien tankille. Jos kauniisti toteutettu akvaario houkuttelee sijainniltaan kivassa kaupungissa, niin kannattaa vierailla. Pitkä miinus tosin pysäköinnistä, "virallinen" parkkipaikka tarjosi vain koko päivän lippuja (15 $ eli aivan törkeän paljon, mutta ei jaksettu siinä vaiheessa alkavassa ruuhkassa käyttää enempää energiaa pysäköinnin järjestämiseen. Todennäköisesti kymmenen metrin päässä kadunvarsipysäköinti mittariin maksettuna olisi maksanut muutaman dollarin. Fail). 

Korvameduusat (moon jellyfish) ♥

Mindfuck of the day: find the fish

Paikallisesta hintatasosta vähän: auton vuokraaminen viikoksi kaikkine vakuutuksineen ja lisäturvineen maksoi noin 550 dollaria, mutta itse käyttäminen on halpaa. Pysäköinnistä ollaan maksettu ainoastaan muutamalla keskustapaikalla, olisko ollut pari dollaria tunti. Motelleilla asiakkaille on ollut maksuton pysäköinti ja monissa paikoissa kadunvarteen auton lykkääminen on no problem. Gallona eli se vajaa neljä litraa menovettä maksaa hilkun alle 3.5 dollaria - vertailuksi, Chrysler kakssatasen juottaminen neljännestankillisesta täpötäyteen maksoi 40 dollaria. Jippijaijee. Motellit on ollut veroineen kahdelta hengeltä 55-80 dollaria yö, halvempiakin todennäköisesti olisi ollut tarjolla, mutta leffoista saadut mielikuvat pahimmista lutikkamurjuista ei hirveästi nappaa.

Ruokapuolesta sun muusta kirjoittelen jossain vaiheessa enemmän (ja jos on jotain, mistä haluatte lukea, niin vapaasti pyyntöä kommenttiboksiin vaan), samoin koetan purkaa kaikkea kuvatulvaa ja fiiliksiä hiljalleen tänne.. Huomenna odottaa Redwoodin kansallispuisto ja illalla San Franciscoon, mie lähden nyt suihkuun ja tartun sen jälkeen hetkeksi kirjaan.

Current location: Morro Bay, CA

Okei, myönnetään. Kirjoitin puolet postauksesta ensin englanniksi, kunnes tajusin, että ei perhana, tänne voin edelleen runoilla ihan selkeällä savolla. Pointsit tästä. Konferenssin aikana oli hieman vaikea löytää sopivaa rakoa postaamiselle, olin liian keskittynyt viettämään presentaatioilta vapaata aikaa ilmaisten viinilasillisten kanssa lämmitetyssä porealtaassa (jep, se oli ihan kiva hotelli..) ja nyt roadtrippaamisen alettua wifin löytäminen ei aina ole ihan yksinkertainen juttu. 

Perusturisti liikenteessä. 

Kirjoittelen tarkemmin reissun eri etapeista jossain vaiheessa, mutta tähän mennessä ollaan oltu kollegani kanssa puoltoista vuorokautta Los Angelesissa heti saapumisen jälkeen, sieltä napattiin juna Venturaan, missä konferenssi järjestettiin. Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta konferensseista muutoin kun viime keväältä Wienistä, mutta pakko sanoa, että tänkertaisesta on vaikea pistää paremmaksi. Anyway, konferenssin jälkeen palattiin takaisin LAXille ja vuokrattiin Nationalilta auto viikoksi. Meitsi on nyt sitten ajanut Losissa ja fiksusti vielä ruuhka-aikaan. Ei jänskättänyt yhtään huristella Lincoln Streetia kun joka puolella oli liikennettä ihan tauotta.. Tosin jenkkien ajotavoista on sanottava sen verran, että aika kohteliaasti täällä annetaan tilaa ja kaistaa pahimmissakin jumipaikoissa. Suomalainen painaa lisää kaasua ettei vaan vahingossakaan joudu antamaan tilaa muille, täällä pysähdytään odottamaan, että kaistanvaihtaja pääsee turvallisesti siirtymään. Liikennesäännöt on välillä vähän erikoisia, punaisillakin saa kääntyä oikealle ja risteyksissä näyttää olevan etuajo-oikeus sillä, joka on saapunut ensimmäisenä paikalle. Eli mitään "väistä oikealta tulevaa" -sääntöä ei taideta tuntea. Samoin nopeusrajoitusten seuraaminen oli alkuun hieman hankalaa, kun piti kytätä kilpien lisätekstejä siitä, onko kyseessä rekoille, henkilöautoille vai peräkärryllisille tarkoitettu lätkä. 

Menopeli Santa Barbaran auringossa. Nyt on testattu Chryslerkin.

Jeez. Ensimmäinen etappi oli perjantaina Sunset Boulevardia pitkin Malibuun auringonlaskua katselemaan ja edelleen rantatietä seuraten lähes koko matka Santa Barbaraan. Itse Santa Barbarassa hengailtiin yksi päivä, sieltä ajettiin Solvangin kautta ("tanskalainen" kylä keskellä Kaliforniaa. Hyvin köh.. erikoinen kokemus. En kyllä sanoisi ihan tanskalainen) San Luis Obispoon. Sunnuntaiaamuna eli tänään Morro Baylle ja tässä vaiheessa alkoi sataa. Tarkoitus oli ajella Montereyhin/minne nyt ikinä oltaisiinkaan päädytty tai ehditty, mutta hei, ulkoilma-aktiviteetit ei oikein toimi kaatosateessa ja Morro Bay oli cozy molempien mielestä, joten jumahdettiin tänne, käytiin vaan Hearst Castlella pikavisiitti. Itse asiassa tarkoitus on suunnata rantakadulle wine tastingiin kohtapuoliin ja jatketaan sitten huomenna 101N/1 -väylää pohjoiseen, joko koko matka San Franciscoon tai sitten yövytään jossain matkalla ja ajellaan Cityyn tiistaina, keskiviikkona kierrellään kaupunkia enemmän ja ajan kanssa. 

Motellitkin on kun leffoista

Torstaina on pakko lähteä takaisin 5 -väylää Los Angelesiin, yö siellä tai lähitienoilla, perjantaina on auton palautus neljään mennessä ja vikaksi yöksi yritetään vaan saada hotelli läheltä lentokenttää. Mulla on lento vasta iltapäivällä, mutta pakko yrittää olla ajoissa - saapuessa jonottaminen oli sen verran hullua ja aikaavievää touhua, että hermoilen nyt jo lennolle ehtimistä. Ei sillä, että toinen 14 tunnin lentohirvitys nyt hirveästi innostaisi edes ajatuksen tasolla.. 

Pieni matkasuunnitelmasummaus, multa loppuu läppäristä kohtapuoliin akku mikä ei oikein toimi yhdessä sen kanssa, että olisi miljoona kuvaa ja asiaa tänne laitettavaksi.. Argh. Huomenna. Tai ehkä ylihuomenna, koska nyt päästäänkään taas wifin ulottuville. Moimoi siis täältä sateisesta (!?!) ja kylmästä Kaliforniasta ;)

Rispektii. Mie en pysy edes pystyssä skeittilaudalla, saati että pitäis 

saada se liikkumaankin jonnekin