Viikonlopun olen saanut nautiskella auringonpaisteesta täälläkin ja katsella paikallisten vesiväylien tulvimista. Sieltä täältä löytyy vielä lunta, mutta muutama tällainen lämmin päivä ja talvi on nujerrettu "etelästä" tältä erää. Tiet on jo pienimpiä hiekkaisia metsäpolkuja lukuunottamatta auki, joten kaivoin eilen polkupyörän (tai oikeastaan polkupyörät) varastosta ja pienten huolto-operaatioiden jälkeen pääsin fiilistelemään maisemia kaksipyöräisen kanssa. Hiekoitussepelin kun vielä saisivat putsattua, niin pystyisi ajamaan huoletta tuolla kapearenkaisemmallakin fillarilla.. Ja autokin tuli pestyä oikein kunnolla kesärenkaiden vaihdon yhteydessä. Painepesuri on hieno keksintö. Kaksipyöräisistä puheenollen, olen harkinnut tässä hyvin vakavasti moottoripyöräkortin ajamista, mutta tuo uusi systeemi (ja hinnat) kortille on kyllä sanonkomämistä. Ja vielä syvältä ja poikittain. Angst.
Mutta joo vielä kerran reissukuvia. Kevättä siellä hieman etelämmässä, por favor. Toisessa kuvassa Tonava aurinkoisena päivänä, kyllähän se siniseltä näyttää.. Tuomitsin ehkä liian jyrkästi harmaana päivänä tehdyn ensivaikutelman perusteella. Joenrannalla (tai oikeastaan jokien välissä menevällä saarikaistaleella) oli mukava kuljeskella, tosin tuona päivänä kävi melkoinen tuuli. Oli muuten erikoista seurata, kuinka alueella juuri tuolloin ollut lämmin jakso sai kevään aikaiseksi parissa päivässä. Ensimmäisellä kertaa rannat oli vielä ruskeanharmaana ja pensaissa ei todellakaan kukkinut yhtään mikään, mutta niin se ehti maailma muuttua viikossa. Jaksaa joka helkkarin vuosi hämmentää yhtä paljon.
Kuvista osa on Stadsparkista, jossa lojuin penkillä nauttimassa auringonpaisteesta (parintuhannen muun ihmisen kanssa) vielä lähtöpäivän aamuna. Aika ihmeellinen puisto. Suomessa ehkä luontoa on sen verran enemmän joka puolella, että tuonkaltaiset on "turhia", mutta kyllä ne mukavan lisän tuo silti kaupunkikuvaan. Arvostan. Ainoa ongelma oli se, että noissa puistoissa oli ihan älytön määrä lintuja ja odotin koko ajan, että kohtaa tulee linnunläjät niskaan. Miun tuurilla se ei olisi ollut edes kovin epätodennäköistä. Lisäksi Hitchcockin Linnut on vaikuttanut minnuun natiaisena selvästi varsin voimakkaasti, kun kylmät väreet kulki selkäpiitä pitkin kulkiessani lintuparvien kansoittamien puiden alitse. Yritin vaan olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton. En muista, olenko maininnut tänne, mutta kärsin siis jonkinasteisesta omituisesta lintupelosta, sillä pikkulinnut on aika jäätäviä. Isommat linnut on okei, ne on vaan hienoja, mutta ai helekkari jotkut västäräkit. Hrrrrhh..
Sellaista tällä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti