Lähes suunnitelmien mukaan

Päivät on taas mennyt hurjaa vauhtia, huomenna jo takaisin. Joskin tämä nyt oli muutenkin hieman lyhennetty reissu, kun en saanut perjantaille paluulentoa järkevään aikaan. Lähinnä päivät kulunut tietysti töiden parissa ja siksi olen tavallaan tyytyväinen, että "jouduin" varaamaan hotellin vähän kauempaa yliopistolta, tulee edes vähän ulkoiltua kun joutuu talsimaan kaupunkia edestakaisin. Toki kiireessä tai nälkäisenä ei ole kovin hääviä ravata kaupungin läpi (tässä menee reippaasti kävellenkin reilu tunti), silloin tuntuu kun kaikki liikennevalot näyttäisi punaista.. Tosin iltaisin ei pahemmin jää sitten aikaa vapaaseen kiertelyyn, olen ollut hotellilla yleensä vasta seitsemän aikoihin - ja hei, nyt ollaan Tanskassa, missä suurin osa liikkeistä tuntuu sulkevan ovensa viiden ja seitsemän välillä. Jes. 

Ja hei joo, olen ollut aktiivinen kameran kanssa. Niinkin aktiivinen, että painoin deleteä kun piti tiedostojen valitsemisen jälkeen kopioida kuvat koneelle. Tekniikan ihmelapsi hallitsee taas. Saattoi päästä muutama ärräpää siinä vaiheessa kun tajusin hävittäneeni reilut sata kuvaa. Olisin toki voinut lukeakin sen kameran varmistuskysymyksen tekstin enkä vaan kuitata puolihuolimattomasti joojoota siihen. Että niin. Yritin sitten tänään ottaa vähän takaisin niin akku loppui parin ekan kuvan jälkeen. Saatoin siinä kanaalin rannalla tyhjä kamera käsissä taas lausua ääneen muutaman perkeleen, minkä seurauksena pari tyyppiä tuli kyselemään, olenko puolalainen. Hetken juttelemisen jälkeen toinen niistä tuumasi, että no, vaikka en olekaan puolalainen, olen silti söpö. Se oli hyvin hämmentävää (tosin mietin kyllä mielessäni, että pitäisikö kehottaa tyyppiä menemään pikimmiten optikolle), mutta lievensi kameran aiheuttamaa ahdistusta hetkellisesti. 

Yliopiston pihamaalla kukkii jo!

Miulla on hirveä hinku päästä juoksemaan, kelit olisi ihan täydelliset. Eikä yhtään auta, että täällä on juoksijoita joka puolella. Näyttää siltä, kun puoli Kööpenhaminaa olisi aina lenkillä iltasella siihen aikaan, kun kävelen takaisin töistä. Porukka juoksee ryhmissä ohjaajan johdolla, kaverin kanssa tai yksin. Se on vaan niin uskomatonta ja tekee mieli pinkaista joukon jatkoksi. Mikä on suhteellisen epärealistinen haave toteutettavaksi hervotonta 10 kg + läppärilaukkua kantaen ja risat (jep, jo toinen tänä vuonna hajonnut kenkäpari) tennarit jalassa.. Ne, jotka ei juokse, pyöräilee. Jaksan edelleen hämmästellä aamuisia polkupyöräruuhkia, suomalaisittan ajateltuna se on mielenkiintoisen näköistä, kun risteyksessä seisoo valehtelematta sata pyörää odottamassa valojen vaihtumista. Meanwhile in Finland.. Toisaalta olosuhteet ja puitteet tuolle fillaroinnille on täällä kyllä aika pahuksen paljon paremmat. Olen vilkuillut sivusilmällä noita paikallisten second hand-pyöräliikkeiden ikkunoita, josko hankkisin tänne polkupyörän itselleni. Voisin todennäköisesti säilyttää sitä joko laitoksen omassa pyörävarastossa tai tuttujen tiloissa ja edes jotakuinkin kunnollinen pyörä mahdollistaisi täällä ollessa huomattavasti vapaamman liikkuvuuden ja laajemman tutkimusalueen :) Kaupunkipyörät on ilmeisesti nyt talvikuukausiksi toimitettu jonnekin vajaan ja niiden kunto nyt on aina vähän niin ja näin. Ja rehellisesti sanottuna aikaisempien kokemuksieni perusteella niillä on aika helkkarin paha ajaa. 

Siirryn vielä hetkeksi lukemaan, huomenna aamulla pitäisi olla skarppina ja löytää toiselle toimipisteelleni. Rakennus ehkä löytyykin, mutta työpisteen paikallistaminen siellä voi olla isompi ongelma (nimim. viimeksi eksyin jonnekin ylemmän kerroksen aulaan enkä päässyt alaoville ja ulos rakennuksesta ennen kun ystävällinen kanssaeläjä neuvoi suuntaa..).