Things just happen without no reason

Jäi pitkäperjantai vähän turhankin lyhyeksi taas. Tai ainakin se valoisa aika.. Nuuksiossahan sitä tuli taas vaihteeksi vierailtua, Korpinkierros kiertäen ja notskipaikalla kahvitellen ja vegemakkaraa grillaillen - mikä oli aika haikeeta puuhaa, en tajua, miten noi kasvisskärbät saadaankin aina sellaisiksi mureneviksi möhnäläjiksi. Siinä vaiheessa kun yrittää tökätä sitä grilleriä tikunnokkaan, koko saakelin makkara hajoaa ihan atomitasolle asti. Tän houkuttelevan mainospuheen jälkeen kaikki, jotka eivät ole vielä tofumakkaroihin tutustuneet, halunnevat ehdottomasti testata, miltä nää kyseiset pötkylät maistuu. Puolustukseksi sanottakoon, että se maku on ihan siedettävä, mutta esim. tomaatteja grillaamalla elämä voisi silti olla tällaiselle ruokarajoitteiselle paljon helpompaa. Valivali. 

Pakollinen posekuva. Ja meitsi aina yhtä edustavana.

Eksyin hienosti postauksen tokalla rivillä selittämään vegemakkaroista, mutta jos nyt yritetään mennä jotakuinkin asialinjalla kun se tärkein on hoidettu alta pois. Pidän vähän huolestuttavana tätä lumitilannetta, mun nimittäin pitäis lähteä tien päälle ja kenttähommiin parin kuukauden päästä ja tällä hetkellä eteläisimmässäkin kolkassa kotomaata on vielä puolisen metriä nietosta. Lumi ei toki allekirjoittanutta itseään  haittaa, vaan kun ne työtkin pitäisi saada hoidettua niin siinä kohtaa tulee ongelmia. Työhön liittyvät valmistelut kesälle olen jo aika pitkälti listannut ja ne on jotakuinkin hallinnassa, mutta henkilökohtainen puoli on vielä vähän vaiheessa, sillä tarvitsisin työhousut ja uudet vaelluskengät nyt ainakin, sitten voisin alkaa mietiskelemään miten helkkarissa jaksan ajella muutamia kertoja edestakaisin Helsinki-Kuusamo-Kilpisjärvireittiä. Ajatuksissa on ollut hankkia ajoa varten joko äänikirjoja (mm. Sota ja Rauha tai Rikos ja Rangaistus voisi olla noin alkajaisiksi pituudeltaan ihan hyviä) tai jotain "opettele uusi kieli" -audioita. Varokaa vaan, kesän jälkeen puhun sitten sujuvaa sanskriittia tai mandariinikiinaa.. Tai jos haluaisin olla kerrankin käytännöllinen, niin tanskaa for dummies kannattaisi kuunnella läpi ensimmäisenä.

Tänään törmäsin nuotiopaikalla pariin truu-maastopyöräilyharrastajaan ja se homma vaikutti aika kokeilemisenarvoiselta. Jos nyt unohdetaan miun tapaturma-alttius, niin fillarointi jossain metsäpoluilla superhienoissa maisemissa ei kuulosta yhtään hullummalta (jos taas huomioidaan se fakta, että onnistun kolhimaan itseni pehmustetussa huoneessakin, niin voisin ehkä unohtaa tän haaveilun). Toinen enemmänkin googlailua vaatinut juttu tuli vastaan eilen, kun salilla ajauduin juttusille tytön kanssa, joka mainitsi nykyaikaisen 5-ottelun. Jumankekka. Uintia lukuunottamattahan se kuulostaa ihan täydelliseltä. Lajeina siis tuon jo mainitun uinnin lisäksi juoksu, ammunta, esteratsastus ja miekkailu. Mun on pakko kokeilla. 

Huomaatko, kuinka aika vapisee; kuinka vuodet kalpenee

Pidemmät lomat kolkuttelee jo, samoin lähtö Itävaltaan ja mulla alkaa olla ihanvaanvähän kiire.. Tuntuu kun päivät vaan häviäisi jonnekin ja ainoa, mitä ehdin tehdä, on istua läppärillä. Eikä toi mieletön auringonpaiste ulkosalla yhtään helpota asiaa. Onneksi iltaisinkin alkaa olla jo sen verran kirkasta, että vaikka olen käynyt ratsastamassa vasta kuuden jälkeen niin silti näkee vielä hyvin eteensä maastoillessa. Liukasta on tosin kaikkialla, joten sitä kentän sulamista odotellessa.. Me ollaan muuten todennäköisesti menossa vuokrahumman kanssa kokeilemaan onnea kisoihin kesäkuun alkupuolella, joten tässä on nyt pari kuukautta aikaa treenailla KN Special siihen kuntoon, että kehdataan käydä näyttäytymässä tuomareille. Jei ja apuvaa, koskahan olen startannut viimeksi ja muistelisin vielä, että sekin oli esteille.. :)

En ole ikinä oikein mieltänyt itseäni kesäihmiseksi, mutta näin "etelässä" siinä talvessa ei ole samanlaista estetiikkaa ja fiilistä kun mihin tuolla susirajan takana asuessa on tottunut. Huomaan ensimmäistä kertaa elämässäni odottavani kesää ja sen eloisuutta, kenttätöihin pääsemistä, juoksemista metsäpoluilla, terassien aukeamista, fillarointia ympäriinsä (niin ja katsotaanpa vaan, todennäköisesti kesäkuun ekalla viikolla narisen tänne kuinka kesä on syvältä, liian kuuma ja liikaa ihmisiä, ei pysty nukkumaan ja kuolen siihen saamarin katupölyyn..). Nyt vielä voin kuitenkin hehkutella ajatuksella kesäaamuisista maastolaukoista ja nurmikolla levyttämisestä kylmä limsa kädessä. Ajai. Niin ja tosielämässähän mie en muuten juo limsaa. Että se siitäkin mielikuvasta. Tosin erinäisistä syistä voi olla, että joudun jättämään joksikin aikaa juoksemisen ja muut "raskaammat" lajit ainakin osittain pois, joten nähtäväksi jää onko maraton loppukesästä ihan mahdoton haave. Tänään aamusta pääsin muuten ensimmäistä kertaa juoksemaan täysin sulaneella tiellä, goodbye hissuttelu ja liukastelu jääkeleillä! 

Loppuun vielä pieneksi vinkiksi, jos haluaa kävelylenkillä ekstratreeniä käsivarsille eikä sauvakävely innosta:

Olen aina vähän naureskellut, että mitä helkkaria normaalilla fysiikalla varustettu ihminen tekee tuollaisilla superkevyillä painoilla. No joo, turpaan tuli tämänkin naureskelun kanssa, olisi nimittäin pitänyt testata aikaisemmin. Nuo on helpot tai sanotaanko huomaamattomat (vähän sellaiset lättänät, niin ettei joudu puristamaan aktiivisesti kättä nyrkkiin saadakseen otetta) pitää mukana kävellessä, ei liian raskaat, mutta kyllä sen pienen eron huomaa. Aina löytyy näköjään jotain uutta. Voisin kokeilla joskus lyhyemmillä juoksulenkeilläkin, olen aika laiska käsieni suhteen juostessa, jos noilla saisi vähän korjattua sitä asiaa.. 

Jeps. Pakko palata takaisin töiden pariin ja alkaa hiljalleen valmistelemaan jotain lounastakin. Palaillaan taas!

The difference between the impossible and the possible lies in a person's determination

Joo näin meillä. Ne sähköt muuten ihan oikeasti meni tasan kello 8.30 ja jouduin evakkoon voidakseni työskennellä, akku kun ei kestä pyörittää tarvittavia ohjelmistoja tuntia kauempaa ellei kone ole piuhan päässä. Jos joskus kävisi ulkona asunnostaan, niin olisi saattanut tämänkin huomata ajoissa, mie taisin bongata kyseisen ilmoituksen eilisiltana. Ei siinä. Olisin kyllä saattanut vetää maailmanluokan raivarit, jos en olisi huomannut tuota ennen kun aamulla kahvinkeittimen kieltäytyessä toimimasta. Siitä on leikki kaukana, jos jään ilman aamukahvia.. Suurimman osan ajasta otan asiat turhankin lunkisti ja en jaksa hirveästi vetää herneitä nekkuliin vaikkei maailma siinä oman navan ympärillä pyörikään, mutta aamukahvi on pyhä asia. Voin selvitä hengissä, jos mua on hyvissä ajoin varoitettu ilman kahvia jäämisestä ja olen ehtinyt sisäistää ja hyväksyä tappioni henkisesti. Mutta jumaleisson, siinä vaiheessa peli on menetetty kun kömmin ylös sängystä, olen jo orientoitunut saamaan käpäliini sen höyryävän mukillisen ja sitten maailma suistetaankin yhtäkkiä raiteiltaan. No way. Se ei vaan käy. Olkoon lennot vuorokauden myöhässä (check), hajotkoon jakarin hihna hevonkuusessa keskellä yötä tuplapyhien välissä (check) tai aloittakaa se ydinsota, mutta aamukahvista en niin vaan luovu prkl!

Karvainen assistentti ja kissaikävän hetkellinen helpottaja (en mie raaski hakea avarampaan tilaan tottunutta Möykkistä takaisin mummin hellästä huomasta omien itsekkäiden halujeni takia. Tässä asunnossa kun on tilaa korkeintaan parin neontetran asuttavalle akvaariolle..) oli alkuun hyvin kiinnostunut auttamaan läppärin kanssa, mutta kiinnostus laantui aika pian ja loppuajan sain kuunnella tasaista kuorsausta viereisestä huoneesta. Jossain vaiheessa oli pakko hakea katti kainaloon ja nypin vieläkin n. neljä tuntia myöhemmin vaatteistani kissankarvoja - no, oli sen arvoista. Onnistuin karvoittamaan autonkin ihan tehokkaasti ja ne karvat ei sieltä muuten lähde. Ikuisiksi ajoiksi jumahtanut kiinni penkin selkänojaan vaanien lähistölle erehtyviä poloisia villakangastakkeja.. 

Huomenna olisi mielenkiintoinen väitöstilaisuus tarjolla ja ajattelin kerrankin raahautua paikan päälle kuuntelemaan. Joskin ei ihan hirveästi nappaa seistä kovin monella bussipysäkillä ja ravata sitten eksyksissä tunnin verran ympäri kaupunkia etsien oikeaa paikkaa näissä raikkaissa kevätkeleissä. Ei muuten, mutta se tuuli! Toppavaatteisiin verhoutuminenkaan ei ihan hirveän toimiva vaihtoehto ole, ellen sitten suorita pikaista vaatteidenvaihtoa jossain julkisessa huussissa näyttääkseni itse tilaisuudessa edes auttavasti ihmissukukuntaan kuuluvalta. On tää taas hankalaa. Odotettavissa huomisen jälkeen raportointia aiheesta "kuinka eksyin kanta-Helsingissä ja nolasin itseni väitöstilaisuudessa tullen heitetyksi ulos ja saaden porttikiellon yliopiston kaikkiin tilaisuuksiin seuraavan kolmen vuoden ajalle". Sitä odotellessa..

Space may be the final frontier but it's made in a Hollywood basement

 Valitan, miulla on tällä hetkellä taas niin huikean mielenkiintoinen elämä, että ainakin sen pohjalta blogiin kirjoittaminen tuntuu suoranaiselta v-tuilulta. En ole mikään mielipidevaikuttaja tai multitalentti alan X huippuanalyytikko, joten jätän ne (ainakin omasta mielestäni) hirveän fiksujen ja oivaltavien pakinatyylisten juttujen skrivailut muiden heiniksi. No, nyt kun en saanut kunnolla nukuttua ja tähän mennessä olen ehtinyt tehdä suunnilleen kaikki päivän aikana suoritettavat asiat, niin eiköhän se ole ihan hyvä aika päivittää blogia. Heräsin tosiaan näin sunnuntaiaamun kunniaksi ensimmäisen kerran neljältä, yritin epätoivoisesti mukamas torkkua vielä jonkun tunnin ennen kun luovutin lopullisesti ja nousin ylös. Jes. Voisin käydä lekurin luona tutkituttamassa kärsinkö oikeasti jostain mahahaavasta tai onko tälle pahuksen aamupahoinvoinnille jotain muuta selitystä. Ei, kyse ei ole siitä, olen kärsinyt tästä samasta jo viitisen vuotta aina kausittain, mutta harvemmin ihan näin voimakkailla oireilla. Okei, se riittää aiheesta.

Muistan aina säätää white balancen asetuksista..

Kävin eilen vihdoinkin tutustumassa siihen hehkutettuun Nuuksioon. Sanotaan nyt niin, että annan paikalle varmasti toisenkin mahdollisuuden, mutta jotenkin yhtä aikaa nauratti ja ahdisti ainakin lähtöpisteen läheisyydessä; oli rakennettuja vessoja ja grillikatoksia sekä about pohjustettua ja aurattua tietä reitillä varsin pitkälle. Ja eipähän ainakaan pääse eksymään, kun reittimerkkejä oli naputeltu joka toiseen puuhun. Syvemmällä alueella oli kyllä oikeasti kaunista ja rauhallisempaa - ja onhan se ihan rentouttavaa ajatella, että on muutaman kymmenen kilsan päässä Helsingistä ja liikenteen ääniä (pari lentokonetta meni yli, mutta niitä ei lasketa) ei kuulu.

Tosin plussana mainittakoon, että Nuuksion paljonkäytetyt reitit passas meikäläisen varustukselle tällä kertaa paremmin kun hyvin, sillä (käyttöikänsä päähän tulleet) vaelluskengät on isovanhempien varastossa. Voisin yrittää ensi kerralla muistaa ottaa ne mukaan sieltä.. (ja pohtia, investoinko ennen ensi kesän kenttäkautta työhousujen lisäksi myös uusiin vaelluskenkiin) Kalvollisilla lenkkareilla pärjäsi paremmin kun hyvin ja veikkaisin, että mikäli innostun testaamaan ensi kesänä vihdoinkin sitä trail runia, niin siihen nuo reitit olisi todennäköisesti ihan ykkösvalinta. Tosin voidaan miettiä, kuinka todennäköistä on, että ajan puoli tuntia suuntaansa päästäkseni juoksemaan jonkun reilun tunnin lenkin. Mutta ainahan sitä voi yllättää itsensä.

Tässä on vähän harkinnassa, lähdenkö remonttihommiin tänään. En ole ihan varma, onko meikäläisestä mitään hyötyä, kun ei ole mitään havaintoa siitä, mitä on tarjolla. Se "revi ja tuhoa" -puoli onnistuu jopa jäätävällä tehokkuudella, eli tapetteja voin repiä tai purkaa seinää vaikka jollain pajavasaralla, mutta "korjaa ja viimeistele" on aika tuhoontuomittu. Olen ihan kohtalainen piirtämään. Mutta antakaapa joku maalisuti tai tela käteen, niin voi morjens, voin kertoa että sitä seinää ei pelasta enää mikään. 

Mutta ihan ensin lenkille. Onneksi nuo huonovointisuudet menee parissa-kolmessa tunnissa ohi. 

Paluu todellisuuteen

Viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän näissä hommissa (juujuu, taas edustava otos noin ratsastajaa ajatellen, mutta ihan sama, sillä poni on söpönä): 

Lauantaina pikku estejumppailua ja sunnuntaina valmennus, ensinmainittu vähän "pidetään vaan kivaa" meiningillä, valmennuksessa oltiin vakavampia ja yritteliäämpiä. Ja nyt on vatsalihakset vaihteeksi kipeänä.

Miun pitäisi lähteä Tiksiin uusimaan passia, huomasin ennen edellistä reissua sen olevan erääntymässä tän kuun aikana. Kivat. Toi viiden vuoden väli passin uusimisessa tuntuu naurettavan lyhyeltä kun ei tässä iässä turpa enää niiiiin paljon muutu, korkeintaan pari ryppyä saattanut ilmestyä silmäkulmiin ja perusilme nyt rupsahtaa vuosi vuodelta. Mutta jos siinä samalla reissulla kävis kirjastollakin, niin saapahan sitten pakollisia asioita hoidettua alta pois heti alkuviikosta..

Lähes suunnitelmien mukaan

Päivät on taas mennyt hurjaa vauhtia, huomenna jo takaisin. Joskin tämä nyt oli muutenkin hieman lyhennetty reissu, kun en saanut perjantaille paluulentoa järkevään aikaan. Lähinnä päivät kulunut tietysti töiden parissa ja siksi olen tavallaan tyytyväinen, että "jouduin" varaamaan hotellin vähän kauempaa yliopistolta, tulee edes vähän ulkoiltua kun joutuu talsimaan kaupunkia edestakaisin. Toki kiireessä tai nälkäisenä ei ole kovin hääviä ravata kaupungin läpi (tässä menee reippaasti kävellenkin reilu tunti), silloin tuntuu kun kaikki liikennevalot näyttäisi punaista.. Tosin iltaisin ei pahemmin jää sitten aikaa vapaaseen kiertelyyn, olen ollut hotellilla yleensä vasta seitsemän aikoihin - ja hei, nyt ollaan Tanskassa, missä suurin osa liikkeistä tuntuu sulkevan ovensa viiden ja seitsemän välillä. Jes. 

Ja hei joo, olen ollut aktiivinen kameran kanssa. Niinkin aktiivinen, että painoin deleteä kun piti tiedostojen valitsemisen jälkeen kopioida kuvat koneelle. Tekniikan ihmelapsi hallitsee taas. Saattoi päästä muutama ärräpää siinä vaiheessa kun tajusin hävittäneeni reilut sata kuvaa. Olisin toki voinut lukeakin sen kameran varmistuskysymyksen tekstin enkä vaan kuitata puolihuolimattomasti joojoota siihen. Että niin. Yritin sitten tänään ottaa vähän takaisin niin akku loppui parin ekan kuvan jälkeen. Saatoin siinä kanaalin rannalla tyhjä kamera käsissä taas lausua ääneen muutaman perkeleen, minkä seurauksena pari tyyppiä tuli kyselemään, olenko puolalainen. Hetken juttelemisen jälkeen toinen niistä tuumasi, että no, vaikka en olekaan puolalainen, olen silti söpö. Se oli hyvin hämmentävää (tosin mietin kyllä mielessäni, että pitäisikö kehottaa tyyppiä menemään pikimmiten optikolle), mutta lievensi kameran aiheuttamaa ahdistusta hetkellisesti. 

Yliopiston pihamaalla kukkii jo!

Miulla on hirveä hinku päästä juoksemaan, kelit olisi ihan täydelliset. Eikä yhtään auta, että täällä on juoksijoita joka puolella. Näyttää siltä, kun puoli Kööpenhaminaa olisi aina lenkillä iltasella siihen aikaan, kun kävelen takaisin töistä. Porukka juoksee ryhmissä ohjaajan johdolla, kaverin kanssa tai yksin. Se on vaan niin uskomatonta ja tekee mieli pinkaista joukon jatkoksi. Mikä on suhteellisen epärealistinen haave toteutettavaksi hervotonta 10 kg + läppärilaukkua kantaen ja risat (jep, jo toinen tänä vuonna hajonnut kenkäpari) tennarit jalassa.. Ne, jotka ei juokse, pyöräilee. Jaksan edelleen hämmästellä aamuisia polkupyöräruuhkia, suomalaisittan ajateltuna se on mielenkiintoisen näköistä, kun risteyksessä seisoo valehtelematta sata pyörää odottamassa valojen vaihtumista. Meanwhile in Finland.. Toisaalta olosuhteet ja puitteet tuolle fillaroinnille on täällä kyllä aika pahuksen paljon paremmat. Olen vilkuillut sivusilmällä noita paikallisten second hand-pyöräliikkeiden ikkunoita, josko hankkisin tänne polkupyörän itselleni. Voisin todennäköisesti säilyttää sitä joko laitoksen omassa pyörävarastossa tai tuttujen tiloissa ja edes jotakuinkin kunnollinen pyörä mahdollistaisi täällä ollessa huomattavasti vapaamman liikkuvuuden ja laajemman tutkimusalueen :) Kaupunkipyörät on ilmeisesti nyt talvikuukausiksi toimitettu jonnekin vajaan ja niiden kunto nyt on aina vähän niin ja näin. Ja rehellisesti sanottuna aikaisempien kokemuksieni perusteella niillä on aika helkkarin paha ajaa. 

Siirryn vielä hetkeksi lukemaan, huomenna aamulla pitäisi olla skarppina ja löytää toiselle toimipisteelleni. Rakennus ehkä löytyykin, mutta työpisteen paikallistaminen siellä voi olla isompi ongelma (nimim. viimeksi eksyin jonnekin ylemmän kerroksen aulaan enkä päässyt alaoville ja ulos rakennuksesta ennen kun ystävällinen kanssaeläjä neuvoi suuntaa..).

Tynkäpostaus

Moi, Tanskassa ollaan. Ihan liian aikainen aamuherätys ja olo on kyllä sen mukainen. En oikein toimi neljän tunnin yöunilla.. Melkoinen ero lämpötiloissa, Suomessa oli aamulla -18 pakkasta auton mittarin mukaan, täällä aurinko paistaa ja lämmintä on seitsemisen astetta. Ekat kukat kukkii jo ja siellä täällä on puissa silmut. Sellainen huhti-toukokuun keli. Kuvallinen todistusaineisto seuraa siinä vaiheessa, kun pääsen hotellille tyhjentämään kameraa ja jos siellä toimii langaton. En mene takuuseen.

Viikonloppu meni vähän turhankin vauhdilla, perjantaina Kuopion juna viivästyi erinäisistä syistä ja taisin lopulta olla perillä kämpillä joskus kymmenen ja puoli yhdentoista välillä. Lauantaina keskityin nukkumaan univelkoja pois, sen verran näytin nenääni ulkosalla, että kävin ratsastamassa pienen maastolenkin. Ja eilen pääsin käymään Rahamuseolla plus illalla oli vielä yhdeksältä valmennus (putosin, en muuten muista koska olen viimeksi ottanut persaus edellä tuntumaa maneesinpohjaan.. ei sattunut, mutta kävi mielessä, että olisi varmaan aika hankkia uusi kypärä, tuon nykyisen kanssa on tultu jo pariin otteeseen ihan kunnollakin alas). Että näin meillä. 

Vähän isompia rahoja

Olin oikeasti aika järkyttynyt museolla. Hitsi en muistanut enää millainen kuvio oli vanhassa viiden markan rahassa. Samoin 50-penninen oli unohtunut, muut nyt sentään muistin.. Ja olin kuitenkin mitä, viiden-tai kuudentoista jo silloin kun vaihdettiin euroihin? Näin nopeasti nekin on sitten unohtunut. Mielenkiintoisimpia oli kuitenkin vielä vanhemmat setelisarjat (mie ohitin rahapolitiikan osion suhteellisen rivakasti, mutta historiapuoli ja setelitaide kiinnosti kyllä. Ja vanhat osakekirjat). Kyllä, museoissa kiertely on ihan loistavaa sunnuntaipuuhaa tai sitten olen vaan kertakaikkisen outo. Tai ehkä vähän molempia. 

Toi ylärivin vasemmanpuoleinen on hieno..

Tänään on tosiaan jumittanut aika pahasti, onneksi on ollut aika mekaanista tekemistä. Aivojen käyttäminen olis voinut olla liikaa vaadittu, nyt on niitä päiviä, että oman nimen kirjoittaminen vaatii jo melkoisia ponnisteluja.. 

Lähden etsiskelemään ruokaa (ja hotellia), koetan saada itseni kerättyä ja laittaa matkapostaustakin taasen. 

Viikko yhdeksän

¨Taas mennyt aika ihan huomaamatta.. Piti ihan oikeasti miettiä tänään, että joko se on torstai, olenko taas ollut Kuopiossa huomaamattani viikon. Ja tuntuu, kun ei olisi ehtinyt tehdä mitään, se on kaikkein pelottavinta. Ja surullisinta. Okei, olen istunut labrassa (tänään iltakymmeneen, sitten oli pakko luovuttaa ja siirtyä telkkarin ääreen etten vahingossakaan missannut Falling Skiesia. Miulla ei ole elämää..) ja tiistaina kävin ratsastamassa, mutta siinäpä se aika lailla onkin. Olin muuten ratsastustunnilla suorastaan hevostarvikekatalogiin kelpaavan tyylikästä kamaa, alla pienehkö poni ja meikäläisellä päällä pari kokoa liian isot tuulihousut ja takki, jonka alkuperäistä väriä saattoi vain arvella kurakuorrutuksen alta. Mutta eipä sitä ennenkään varusteilla ole ratsastettu ja poni oli loistava, vähän vaan harmitti kun oman pituuden takia apujen käyttämisessä oli ajoittaista ongelmaa ja välillä tuntui siltä, että tasapainopiste huiteli kyllä niin väärässä paikassa kun vaan mahdollista. Olen ehkä ihan vähän katkera, kun en natiaisena ole saanut ratsastaa poneilla ja nyt olen sitten hieman turhan iso.. Ne on aika vekkuleita kavereita moniin tosikkopuoliverisiin verrattuna :) 

Jotain pieniä kevään merkkejä on hiljalleen havaittavissa, vaikka ne valoisat tunnit olenkin viettänyt lähinnä mikroskooppiin tuijotellen. Tänään paistoi aurinko aamupäivästä kun kävin pikaisesti kaupassa (ja otin ainoat tän reissun valokuvat, aktiivista kameran käyttöä hei) ja meinasin lentää persiilleni hämmästyksestä. Tosin kun myöhemmin käväisin ulkona, niin satoi taas tutummin ihan rehellistä vettä. Tuli heti kotoisampi fiilis siinä kastunutta filtteriä imeskellessä. Ah ja eilisillan juoksulenkki oli ihan parasta a-luokkaa jokaiselle masokistihölkkääjälle, tiet ilkamajäällä ja ihastuttava loskainen vesikerros siinä päällä, koko homma höystettynä pienellä tihkusateella. Tasapainoilin tunnin verran jotain hölkän ja akrobatian välimuotoa ja kun pääsin takaisin, huomasin etten ollut edes hionnut. Sen sijaan jaloissa puolet tutummista ja muutama ennalta tuntematon lihas kipuili ja olin aika varma, että tämä aamu olisi ollut melkoista rääkkiä noin liikkumista ajatellen, mutta eipä mitään. Tarkemmin ajatellen olisin ehkä ollut tyytyväisempi, jos ne kintut olisivat edes olleet jumissa, nyt tuntuu pikemminkin siltä, että paskaakos sitä tuhlasin tunnin vesisateessa nilkuttamiseen.. Tässä asiassa olen ehkä outo, mutta jos en ole jostain paikasta kipeä heit liikkumisen jälkeen tai viimeistään seuraavana päivänä, niin olen lähinnä turhautunut. 

Kello on näköjään jo yli puolenyön ja olen vakavasti vannonut itselleni meneväni aamusalille, joten veikkaan nukkumatin kutsuvan, huomiseen!