Kirjoita se hiekkaan, hiekka pitää sanansa

Sovitaanko, että ensi kerralla kun mietin 85 kilsan pyöräilyä, niin joko a) tyrmäätte välittömästi koko idean hulluutena tai b) edes kehotatte vilkaisemaan säätiedotuksen ennen lähtöä. Nimim. kyseinen matka vesisateessa +6 asteen lämpötilassa on sieltä ja syvältä. Kunnon syväjäätyminen ja nyt odottelen tässä sitten flunssaa. Tällä hetkellä fiilis muistuttaa kyllä enemmänkin krapulaa, vaikka tippaakaan etanolijohdannaisia ei tullut eilen maisteltua. Pakko muuten nolata taas itsensä, tein pikahuollon fillarille ennen lähtöä -pesin ja rasvasin ketjut, täytin renkaat, siirsin takajarrupaloja ja sain vihdoin ja viimein aikaiseksi irrottaa vanhasta pyörästä kissansilmän sekä etuvalon pidikkeen ja siirtää ne uuteen. Juu, enhän mie niitä mitenkään sen isommin tarkastanut. Pimeän tullessa kaivoin valon repusta ja yritin naksauttaa sen paikoilleen. P*skat. Olin tietysti laittanut pidikkeen väärin päin, joten etuvalo osoitti minuun, ei suinkaan ajoreitille.. Eikä se ruuvimeisseli sitten tietysti sattunut olemaan enää mukana. Just näin. Ajatteleminen olisi tietysti joskus sallittua ja jopa suotavaa. Ei varmaan tarvitse mainita, että takajarru alkoi kahnaamaan 10 km ennen kun pääsin kotiin antaen mukavaa lisävastusta kohottaen tappomielialan tasoa vielä parilla potenssilla.

Olen pyöräillyt tuon pari kertaa aiemminkin ja hyvällä kelillä oikeasti kiva reissu. Ainoa ongelma on julmettu pyöräilyn ja palelemisen aikaansaama energiavaje, jota yritän täytellä vielä tänäänkin (nälkä! nälkä! nälkä!) ja kohta joudun syömään keittiön kaapitkin, kun ne varsinaiset (viikoksi tarkoitetut) sapuskat komeroista on jo popsittu. Tällä aineenvaihdunnalla kaikenlainen kestävyysurheilu tulee kalliiksi. 

Tänään on sitten sellainen supertäydellinen syyspäivä (ei katkeruutta eilisestä hei..) rauhalliselle lönköttelymaastolenkille. Sunnuntairatsastelua sanan varsinaisessa merkityksessä, tässä taas tulee muisteltua niitä hevosenomistamisen parhaita puolia. Onneksi on sentään mahtava lainahumma..

Kävin aamupäivällä huoltsikalla hakemassa maitoa ja löysin sinne kävellessä kamerasta vahingossa valmiin seepiamoden ja pakkohan sillä oli päästä leikkimään. Tietysti just silloin, kun kerrankin ne ihan luonnolliset väritkin olisivat olleet kohdallaan.. Ainoa ongelma valmisseepian käytössä näkyy alemmassa kuvassa - aika herkästi pienessäkin varjossa kuvatessa salama räpsähtää tai vaihtoehtoisesti kuvan tarkkuus jää surkeaksi. Tiedän, että seepiasävy saa monet yökkimään inhosta, mutta mie olen jollain tavalla tykästynyt siihen. Ei se tietysti ikisuosikkiani mustavalkoista voita, mutta fiiliksenluojana toimii kuvissa ajoittain.

Jes. Pakko alkaa tyhjentämään pesukonetta ja kiskomaan sitten ratsastuskamppeita niskaan etten ole taas myöhässä.. Nyt tuntuu hyvin epätodelliselta, että huomenna on jo maanantai ja joutuu taas töihin.