Ja taas mentiin. Googlailin sunnuntaiaamutylsyyksissäni lähiseutujen luontokohteita ja silmiin osui Lopella sijaitseva Poronpolku, tai pikemminkin osan reitistä muodostavat retkeilykohteet Luutaharjun Samo sekä Pikku-Samo. Poronpolku on 30 kilsan mittainen ei-rengasreitti, joten yhden päivän vetäisyksi (60 km eestaas, mikäpäs siinä - lisäksi koko reitin taitaa päästä "ongelmitta" kulkemaan vain Poronpolku-tapahtuman aikana eli yhtenä päivänä vuodessa) se ei olisi sopinut, mutta pari pienempää rengasreittiä, joiden yhteismatka jäi alle kymppiin kuulosti asialliselta iltapäiväulkoilulta. Eikä ajomatkaakaan Lopelle tullut kun vajaa tunti.
Suolammen rannassa
Harjumaastoa, soisia painanteita, muutamia metsälampia sekä ihan mielenkiintoisena bonuksena erinäisiä ennallistamistoimien kohteena olleita alueita - ei nyt mitenkään tajuntaaräjäyttävä luontokohde, mutta toki ihan tutustumisen arvoinen. Harjujen päälle kiivetessä aukesi paikoitelleen ihan hulppeat näkymät ja poikkitieteisbiologina diggailin ajoittain erikoisesta pohjakasvillisuudesta sekä alueen lammista. Suolammissa on vaan jotain creepyä ja poltetut metsäkohdat laittoi taas miettimään, kuinka tehokas systeemi koko luonto oikein on. Ilmeisesti mulla on joku mystinen perversio katsella kuinka luonnonvoimat niittaa ihmisen rakentamaa tai aikaansaamaa ihan kuusnolla kunhan sille annetaan muutama vuosi aikaa.
Laiskalla oli kahvi valmiina termoksessa
Kahvitauko 6.5 kilsan Samon ja Poronpolun risteymäkohdassa. Harmi, kun tänä vuonna ruskaa ei oikein kunnolla tainnut tulla minnekään, tuoltakin olisi ollut aika hulppeat näkymät ruskan värejä leiskuvien puitten ylle. Hieman hämmentävää oli muuten, että noilla reiteillä ei ollut kun yksi nuotipaikka. Joka sijaitsi muuten parkkiksen vieressä ja oli, yllätys yllätys, hyvin tiukasti kansoitettu. No, eipä noin lyhyellä reissulla ollut pahemmin tarvetta istuskella (paitsi kahvi, siitä nyt ei tingitä). Karttaa myöhemmin tsekkaillessa löysin yhden laavun varsinaisen Poronpolun puolelta, eli onkohan tuo nyt sitten yhdelle vai kahdelle päivälle suunniteltu kuljettavaksi..?
Yksi harmillinen juttu tuli todettua, nimittäin miun vaelluskengät alkaa olla oikeasti tarinansa lopussa. Vedenpitävyyttä ei tällä reissulla tarvittu, mutta kulahtaneet sisustat onnistuivat hiertämään noinkin lyhkäisellä reissulla melkoisen rakon kantapäähän villasukankin läpi, eli ennen seuraavaa pidempää reissua on pakko hankkia uudet klopot. Ja jokainen, joka on joskus sisäänajanut jo B-kategoriankin vaelluskenkiä, tietää kuinka helevetin mukavaa se on. Enemmän hupia tuottaa vain kovanahkaisten ratsastussaappaiden käyttöönotto.
No, ens viikolle suunniteltu parin päivän patikka hoitunee ihan maastojuoksukengissäkin jos ei mitään vedenpaisumussadekelejä ole tiedossa ennen sitä..
Vedenpinnan nostamisen tuloksia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti