Hienot syksyiset kelit (tosin ainakaan täällä ei ole juuri ruskaa päässyt ihailemaan, mutta ainakin aurinko on suvainnut möllöttää taivaalla ihan kiitettävissä määrin) ovat houkutelleet pyörän selkään ja tsekkailemaan maisemia useampaankin otteeseen kuluneina viikkoina. Pyöräilyssä on juoksemiseen verrattuna se hyvä puoli, että pääsee näkemään maisemia ihan eri tavalla, vaikka muuten mieluummin hölkkäilenkin. Molemmissa on puolensa, mutta tuntuu idioottimaiselta ajaa autolla paikkaan X vain päästäkseen juoksemaan uudelle, kivanoloiselle reitille Y. Sarjassamme first world problems. Lämmöllä muistelen Kuusamossa, Abiskossa ja Kilpiksellä työskentelyä, kun duunien jälkeen saatttoi lähteä juoksemaan jonnekin supersiisteille poluille suoraan majapaikan pihasta. Siihen verrattuna valitettavasti nykyinen Helsinki-Vantaan Keskuspuisto reitteineen tuntuu no, vähän laimealta.
Huomaa hienossa kunnossa oleva Reitti 2000 -opasnauha
Lähdin ilman sen suurempia suunnitelmia ajelemaan ensin Petikkoon ja sieltä sitten vanhalle tutulle Reitti 2000 -kierrokselle. Olen yleensä kulkenut Luukin kautta "jonnekin sinne Bodomjärven tienoille", mutta tällä kertaa lähdinkin reitin risteämäkohdasta jatkamaan "siihen toiseen" suuntaan. Pururatapohja nappasi enemmän kun pidempi hiekkatie/asvalttipätkä Pirttimäkeen. Olin reissussa perjantaina päiväsaikaan ja taisin olla jotakuinkin ainoa kulkija. En valita. Antisosiaalisen unelma. Joka tapauksessa, Reitti 2000 kulkee Luukin ulkoilupoluilla jonkin matkaa ja tuolta pätkältä bongasin kyltin Hauklammelle. Varauduin siihen, että lammen rannalla olisi ollut suunnilleen parkkipaikka ja valmiit nodekatokset, ulkohuussit ja ties mitä muuta (a.ka puolensataa ihmistä leikkimässä piirileikkejä nuotion ympärillä), mutta annas olla, kyseessä olikin älyttömän hieno luomukallioranta. Eikä ristin sielua missään.
Pikkupolku vei tosiaan kallionharjanteelle, josta oli komeat näkymät pikkaiselle Hauklammelle ja kallioden välistä pääsi pujottelemaan alas rantaan saakka - fillarin tosin joutui jättämään ylös, ihan niin kahjo en ole, että käytännössä jarruttomalla pyörällä olisin lähtenyt testaamaan alamäkiajoa. Paikka osoittautui ihan täydelliseksi evästaukomestaksi, jopa siinä määrin, että palasin seuraavanakin päivänä syömään lounasta samalle paikalle.
Mulla on tosiaan ollut koko kesän ongelmia renkaiden tyhjenemisen kanssa. Laskeskelin hankkineeni kesäkuusta eteenpäin kolme uutta sisäkumia ja paikkailleeni pariin otteeseen vanhempia ja joka helvatun kerta kun olen ollut pidemmällä reissulla, on rengas ollut jossain vaiheessa tyhjä. Kannan kyllä matkapumppua aina mukanani (Lezyne Pressure Drive ♥ - sekä reissaan mielelläni virallisen fillarinhoitajani kanssa..), mutta jatkuvasti tyhjäksi pihisevät renkaat ovat kyllä toimineet melkoisina motivaatiosyöjinä. Näin kesäisen fillarointikauden loppumisen kunniaksi tai lopullisen hermojen menettämisen vuoksi, päättäkää itse kumpi on todennäköisempi vaihtoehto, tilasin uudet pistosuojatut Scwalben nakit ja nakkasin vanhoilla Kendoilla vesilintua. Uskollisesti ne oli tähän saakka palvelleet, mutta ilmeisesti ulkorengas oli jostain perskaantunut sen verran pahasti, että se hiersi jo itsessään sisäkumeja sököiksi. No, nyt toimii. Onhan noi Marathon Plussat pirusti raskaammat, mutta eiköhän siihen totu. Jatkan testejä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti