Ei elämää ilman juustokakkua
Eli ruokapatojen! Yleisimpiä kysymyksiä Suomessa ollessa on "minkälaista ruokaa Tanskassa on?", joten vastataanpa siihen nyt sitten pitkän kaavan mukaan. Sanotaan, että tanskalaiset syö leipää aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä. Pitää jotakuinkin paikkansa. Smørrebrødit ja ruisleipä suunnilleen kaikissa muodoissaan ja kaikilla mieleen juolahtavilla täytteillä on perussapuskaa. Sanopa jollekin täällä, että välttelet leipää tai hiilihydraatteja (a.ka kaikkia kakuntapaisia), niin tulet pidetyksi totaalisekopäänä. Ja paikallinen ruisleipä on hyvää. Variaatiota riittää, omat suosikkini ovat auringonkukansiemenillä höystetty ruisleipä ja paikallisen leipomon pellavansiemenruislimppu. Täytteissä pysyttelen kyllä suomalaisemmalla linjalla, sillä en oikein lämpene peruna-majoneesi-punasipuliruikkareille.. Juustoa toki käytän paikalliseen malliin eli paljon ja mielellään ainakin kahta sorttia.
Kasvisten käyttö on ihan eri planeetalta ja heviosastolta selviää ilman henkilökohtaista konkurssia muuten ah-niin-kalliilla kauppareissuilla. Täällä on lounaspaikoissa mielettömät salaattitiskit, käytännössä tulee syötyä puoliltapäivin "kylmä lounas", sillä kaikkien papujen, pähkinöiden ja erilaisten raakaraasteiden keskellä ei varmasti jää nälkäiseksi. Vierastin alussa esim. parsakaalin tarjoamista raakana eikä keitettynä, mutta oikeastaan se on raakana miltei parempaa. Kulttuurishokki. Kasviksia käytetään paljon ruuissakin ja mun perikonservatiivinen suhtautuminen moniin mystisiin rehuihin kuten ruusukaaleihin, latva-artisokkaan ja fenkoliin alkaa hiljalleen kääntyä sille kannalle, että ne voi ehkä sittenkin kelvata ihmisravinnoksi. Kuten myös munakoiso, jota kohtaan olen aiemmin kokenut lähinnä pyhää vihaa.
Ainoa isompi negatiivinen puoli löytyy pääruokien puolelta. Tanskassa tarjoillaan ruokaa tai vaihtoehtoisesti "jotain niille, jotka eivät syö lihaa". Eli ruoka ilman punaista lihaa, kanaa tai kalaa ei ole ruokaa. Tän huomaa ravintoloiden ruokalistoilta, sillä monessa paikassa kasvisvaihtoehdon kohdalla myydään ei-oota tai sitten listalla on se yksi lihaton vaihtoehto, ota tai jätä. Joten parempi tarkastaa pöytävarausta soittaessa tämä asia, ei ole nimittäin ihan selviö, että porukan porkkananpurijallekin löytyy valitusta paikasta evästä.
Paahdettua banaania, pähkinöitä ja inkiväärijäätelöä.
Vaihteeksi epätarkka kuva, mutta kun oli niin kiire päästä maistamaan.
Jälkiruoka. Olen saattanut hehkuttaa paikallisia kakkuja jo aiemmin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että meillä on työhuoneella tiistaina kakkupäivä, keskiviikkona on laitoskahvit ja torstaina seminaarikakku. Vielä kun keksin, millä verukkeella voisin popsia kakkua maanantaina ja perjantainakin, niin olisin ikionnellinen. Olen ihmisiä, jotka ei tunne käsitettä "liian makea", mutta sanotaanko, että paikalliset paakelsit on kyllä sieltä irstaammasta päästä. Latvia taitaa olla ainoa maa, missä olen vetänyt vielä makeampia/rasvaisempia leivonnaisia napaani. Sen sijaan nimitys Danish pastry on hieman harhaanjohtava, vaikka tämä Wikipedian mukaan wienerbrødien kotomaa onkin - ihan suomalaistyylisiä viinereitä ei kovin usein vastaan tule.
.
Hmm. Unohtuikohan jotain "tärkeää" :)) Kuvat on taattua kännykkälaatua, koska kun saan ruokaa eteeni, niin en todellakaan ole niin ammattibloggaaja, että ensimmäiseksi alkaisin viritellä järkkäriä valmiiksi annoksen kuvaamista varten. Ehei. Syön ensin vähintään puolet lautasella olevasta taideteoksesta ja sen jälkeen mieleen saattaa välähtää, että no jopas, olisin toki voinut dokumentoida evääni instagramiin/feisbuukkiin/twitteriin kuten jokainen vakavastiotettava somejulkkis. Hyvä puoli on tosin se, että a) en ole somejulkkis ja b) ketään ei oikeasti kiinnosta kuvat parsakaaleista, ellen nyt sitten aterioi Nomassa. Se saattaisi muuttaa parsakaalitkin paljon mielenkiintoisemmiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti