Ode to light

Tästä tuli päivä kotitoimistolla, koska onnistuin tunaroimaan ja ajamaan fillarini renkaan tohjoksi lasinsiruihin. Kävin laiskana naisena dumppaamassa pyörän huoltoon (no kun takarenkaan korjaaminen on sieltä ja syvältä) heti liikkeen ovien aukeuduttua ja totesin sen jälkeen, että kello on jo yksitoista, joten on ehkä ihan sama jäädä kirjoittamaan kotosalle. 

Hyvin keväisissä fiiliksissä mennään. Koko viikon on paistanut aurinko ja krookukset sekä muut tunnistamattomiksi jääneet (biologi taas asialla..) kukkaset loistaa talon seinustalla. En ole varsinaisesti kevätihminen, mutta ehkä supersurkean talven jälkeen tämä vaan toimii. 

Myönnän, että pieniä ongelmia tuottaa mun suhteellisen suppea vaatekaappini täällä (todistettavasti ihminen pärjää varsin hyvin muutamalla paksuhkolla pitkähihaisella ja topilla, kahdella parilla farkkuja, lenkkikamppeilla ja converseilla) nyt kun aamuisin on pakkasta ja päivemmällä auringossa pärjää parhaimmillaan t-paidalla. En osannut varautua ajatukseen kerrospukeutumisesta tai kevyemmistä vaatteista maaliskuussa, joten istun nyt sitten villapaita päällä toimistolla ja yritän näyttää edes jotakuinkin coolilta samalla kun kiehun michelinvarustuksessani. Jes. Toisaalta mun ääreisverenkiertoni on sen verran olematonta, että palelisin kuitenkin kevyemmissä rytkyissä. Eli niin tai näin, aina on huonosti. Tanskassa on kuitenkin Suomea vilpoisammat sisälämpötilat, minkä olen tainnut aiemminkin mainita, eli villasukille on toimistolla todellinen tarve. 

Aika pestä ikkunat..

Urheilemisesta sen verran, että eipä täällä pahemmin ole ehtinyt mitään harrastamaan, mutta siitä huolimatta perusaktiivisuus on lisääntynyt noin 400 prosenttia. Jonkun lukemani tutkimuksen mukaan Kööpenhaminassa 64% työmatkoista hoidetaan polkupyörällä ja maassa maan tavalla, eli 16 kilsaa taittuu päivässä pyörän satulassa. Työmatkassani kuluu bussilla puolisen tuntia, pyörällä sama tai jopa hieman vähemmän, joten turvaudun julkisiin vain pahimmassa hädässä (eli käytännössä kelin ollessa maailmanlopun luokkaa). Hissejä toimistolla ei ole ja koska jakomielitautisesti jaan fyysisen presenssini kahden rakennuksen välillä, niin tulee juostua ihan kiitettävästi. Ei tee mieli lenkille iltaseiskan jälkeen kotiuduttua. Olen pari kertaa käynyt kuitenkin boulderoimassa, mikä on ollut aivan mahtavaa vastapainoa kaikelle muulle. Kyseessä on siis seinäkiipeily, jossa ei käytetä turvavarusteita - seinät on suhteellisen matalia ja alla on pehmeät matot (joille olen sulavasti putoillut milloin mikäkin ruumiinosa edellä epäonnistuttuani jossain..), pääpaino on erilaisten tekniikoiden harjoittelussa. Suosittelen. Eikä pitäisi olla poisrajattua korkeanpaikankammoisillekaan, tosiaan kovin korkealle ei tarvitse kavuta selvittääkseen reitit. 

Sellaista tällä kertaa :)