Muistan lapsuudestani kirjoja vaikka kuinka paljon. Taisin jonkin aikaa suunnilleen elää lukemiselle sen jälkeen kun opin lukemaan (mikä tapahtui joskus ööh.. 5-vuotiaana? Ihan tarkalleen en muista, mutta osasin kuitenkin lukea jo hyvinkin sujuvasti ennen kun menin ala-asteelle) ja pari kirjaa on ollut ihan ylitse muiden - lemppareita, jotka muistan näille päiville saakka. Ja jotka olen lukenut ties kuinka monta kertaa. Kolmen kärki on helppo nimetä. Ensinnäkin Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli ja taisin olla lievästi ihastunut Joonataniin. Meikäläisellä on paljon fiktiivisiä ihastuksia kirjojen hahmoihin (unohtamatta Nuuskamuikkusta), joten Joonatanilla on sittemmin ollut paljon kilpailijoita :)) Toinen oli Ritva Rainion Tuli kerran tyttö ja susi, jonka olen hukannut jossain muutossa ja pahuksen katkera asiasta. Olen koettanut kurkkia kirppareilla ja divareissa jos ko. kirja osuisi vastaan, mutta ei ole käynyt vielä ainakaan tuuri.
Se kolmas löytyy edelleen hyllystä, nimittäin Nicola Baileyn kuvittama William Maynen tarina Kirjavan kissan kirjavasta peitteestä. Kyseisen kirjan kuvat ja tarina ovat yksinkertaisesti ihania. Täällä muuton jälkeen kirjoja hyllyyn pinotessani jumiuduin taas kerran tuohon kirjaan ja loppuun päästyäni olin taas suunnilleen tippa linssissä. En oikeastaan koskaan vetistele elokuvaa tai tv-sarjaa katsoessani, mutta kirjat.. ei auta. Kirjoitettu teksti on onnistuessaan paljon vaikuttavampaa. En myöskään muista leffojen kohtauksia kovinkaan hyvin edes heti katsomisen jälkeen, mutta kirjojen pätkät kylläkin. Tämä on yksi syy, miksen juuri lue runoja. Ne penteleet jää auttamatta mieleen, joten pystyn latelemaan hyvin helposti ulkomuistista sekä Kalevalaa että Coleridgea, halusin tai en..
Yksi pätkä tosin vaivaa. Jossain ala-asteen oppikirjassa oli runo, joka alkoi jotenkin näin:
"Rampana kuin muurahainen pääsi alta anturan,
raapusteli koivun kylkeen tämän julkilausuman:
olen runoniekka oiva,
muurahainen hyvinvoiva"
Ja ei, en saa päähäni miten tuo jatkuu. Googlekaan ei auta ensimmäistä riviä pidemmälle, joten joutunen käymään kirjastossa lainaamassa tuon lasten lorukirjan, josta tuo runo löytyy. Se on kuin pitkään vaivannut päässä soiva biisi, pätkä palaa aina uudelleen ja uudelleen, muttet saa kiinni, mistä kappaleesta se on tai miten se jatkuu. Argh!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti