Vuoden aktiivisinta bloggaajaa etsittäessä mie olen kyllä varmaankin ihan kärkisijoilla. Elämä on. Olen viime viikolla yrittänyt hoitaa erinäisiä asioita soitellen ympäriinsä ja käyden milloin missäkin, varsinaisia töitä en taas ole saanut etenemään nimeksikään. Jotenkin viikonloppu tuli tällä kertaa enemmän kun tarpeeseen ja lauantaina käväisin Hämeenlinnassa - lähinnä Parolassa, mutta tuli siellä itse kaupungissakin talusteltua. (Hämeenlinna vaikutti muuten oikein mukavalta paikalta ainakin näin ensivaikutelman osalta. Olen joskus käynyt Aulangolla, mutta siinäpä se meikäläisen paikallistuntemus tuon kaupungin osalta onkin.)
Parolan panssarimuseolla oli tapahtumapäivä ja mielenkiinnosta tietty paikan päälle kun en ollut koskaan käynyt. Kierrän mahdollisuuksien mukaan kaikki museot, oli se aihe sitten airo&äyskäri tai kengänpohjien kehityshistoria.. Pidän mahdollisuudesta laahustaa hiljaksiin ympäriinsä ja nuuskien omaan tahtiini asioita. Opastetut kierrokset ei niinkään nappaa (en ikinä unohda siirappista Hearst Castlen kierrosta.. yyh) ja henk. kohtaisissa keskusteluissa mielenkiintoisistakin aiheista jäädyn aina totaalisesti, vaikuttaen pahimman luokan aivoinvalidilta. Hyvin eksytty aiheesta, mutta siis olihan nuo melkoisia. Liikkuessaan varsinkin. Tarjolla olisi ollut mahdollisuus päästä kierroksellekin läheisellä harjoitusradalla, mutta jäi tällä kertaa väliin, vaikka hauskalta näyttikin. Pahoitteluni, kuten huomaatte, en taaskaan osaa ottaa mitään vakavasti :))
Paikalla oli porukkaa paljon enemmän kun osasin arvellakaan, mutta siitä huolimatta järjestelyt toimi ja kuljetukset, kanttiini sekä näytöstenaikainen parveilu pyöri ihan ongelmitta. Olen yllättynyt. Yleensä saan kaikissa perhetapahtumiksi mainostetuissa tilaisuuksissa hermoromahduksen ensimmäisen viiden minuutin aikana, mutta tällä kertaa selvisin ihan hyvin. Vain sisähallissa alkoi ihmispaljous hetkellisesti ahdistamaan, siellä olisi joskus kiva käydä tutkailemassa seinätaulut ja koneet vähän väljemmässä ihmismäärässä.
Pelkäsin muuten, että paikka on täynnä jotain sotahulluja ja pukukoodissa vaatimuksena vähintään "Kiitos 1939-1945" -paita, mutta ei. Tällainen pasifistihippi ei tuntenut oloaan yhtään tukalaksi. Ja tapahtuman jälkeinen pieni kävelyretki kasarmialueen lähellä olevalla pururadalla vei komeisiin maisemiin sekin.
Samalla reissulla piti toki käydä katsomassa sitä Hämeenlinnaa ja Hämeen linnaa, kulkien kävellen Vanhankaupunginlahtea ja pysähtyen pitämään taukoa linnanpihan terassille. Kännykän muistikortti loppui tosin jo Parolan jälkeen, joten kuvia ei kaupungin puolelta ole, vaikka monta kaunista aluetta tulikin ohitettua. Mutta tosiaan Hämeenlinnasta jäi varsin mukava kuva, ihania vanhoja puutaloja ja viheralueita, vesistö keskellä kaupunkia. Rantakasinon terassilta oli mahtava katsella ohi lipuvia veneitä ja ihmisiä kuljeskelemassa kiireettöminä. Pahus, miksi on taas maanantai..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti