Tarvitseeko kaikkialle päästä autolla?

Vietin eilen sunnuntaita Luukin ulkoilualueella, käyden kiertämässä sen pisimmän yhtenäiseksi merkatun reitin. Ymmärtääkseni tuo ei ole mikään luonnonsuojelualue tai kansallispuisto, vaan ihan jokapojan retkeilykohde ja jotain rakennettua pururudanpohjaa siinä kulki koko matkan. Reilun kahdeksan kilsan kierroksella oli pari nuotiopaikka ja muutamia laitureita pienten lampien rannoissa. Varsinaisen kierroksen aikana vastaan tuli vain muutamia koiranulkoiluttajia ja pari lenkkeilijää, mutta joka ikinen taukopaikka oli täyteen kansoitettu. Ja jokaisen taukopaikan viereen oli rakennettu n. 300 metrin päähän parkkipaikka, joten tadaa, perhe autoon ja sitten voidaankin suhata sillä farmariautolla nuotiopaikan viereen, ettei vahingossakaan tarvitse kävellä yhtään. 

Suhtaudun asiaan vähän kaksijakoisesti. Toisaalta on hienoa ja kunnioitettava lähtökohta, että kaikille tarjotaan mahdollisuus päästä ulos ja nauttimaan "luonnosta ja sen rauhasta", puhumattakaan retkeilyfiiliksestä. Ihan kaikkialla maailmassa ei kuitenkaan samanlaisia mahdollisuuksia ole kun Suomessa, joko se oikeasti luonnontilainen ympäristö puuttuu tai siellä kulkeminen on rajoitettu - meillähän saa jokamiehenoikeudella kuka hyvänsä liikuskella varsin vapaasti juuri siellä, missä nyt ikinä sattuukaan huvittamaan. 

Toisaalta pidän hieman surullisena, että siitä retkeilykokemuksesta on tehty jonkinlainen drive in-tapahtuma. Olen jossain määrin vanhan liiton naisia, mutta mulle on jotenkin iskostunut mieleen, että retkellä tai vaelluksella ollessa se nuotiopaikka on vain osaetappi, kiva levähtämispiste ja välttämätön paha (tai hyvä) reissun ruokahuoltoa ajatellen. Ei sen pitäisi olla mikään the thing, johon voi körötellä lämpimänä pysyneitä mäkkisafkoja syömään kauniisiin maisemiin. Jos alkaa tulla kylmä tai itikat kiusaamaan, voi taas loikata turvaan sinne autoon ja ajella äkkiä takaisin kotiin katsomaan Salkkareita ja päivittämään facebookiin, kuinka olikin kiva ja raskas retkipäivä, kyllä nyt on reipas fiilis kun on oltu ulkona uuh. 

En tarkoita, että retkeilemisestä pitäisi tehdä joku vain pienelle porukalle tarkoitettu hifistelyharrastus ja nuotiopaikoille pääsystä mahdollista vain taitavimmille alpinisteille, mutta pitääkö niiden ihan jokaisen olla kaikkien saavutettavissa ilman minkäänlaisia ponnisteluita? Ei tämä nyt mikään ihan yleinen "ongelma" vielä ole, mutta ainakin täällä Etelä-Suomessa yleistyvä trendi. Tokihan saan tarpoa pohjoisissa keskellä-ei-mitään kymmeniä kilometrejä ennen jonkinmoisen laavun löytämistä, mutta miksi täällä kaiken pitäisi olla niin helposti kaikkien saatavilla? Kyllä, myönnetään että tätä vanhaa harpyijaa ihan rehellisesti ottaen ärsyttää ja pahasti, kun puolivälissä matkaa yritän pysähtyä johonkin kaunismaisemaiselle taukopaikalle kaivamaan repusta sen lätsähtäneen eväsleivän esille ja suunnilleen samalla hetkellä kun istun alas, kuuluu kuinka auto pysähtyy sadan metrin päähän. Paikalle porhaltaa perhe X kylmälaukun kanssa ja levittäytyy taukopaikalle, tämä on fine, sopu sijaa antaa. Mutta siinä vaiheessa meikäläistä alkaa risoa, kun Janipetteri kaivaa kylmälaukusta kokiksen ja nurisee ekan hörpyn jälkeen, että se ei ole tarpeeksi kylmää, johon vanhempi toteaa, että no käy hakemassa sieltä auton jääkaapista (!!) toinen pullo. Poistun paikalta pikamarssia takavasemmalle siinä vaiheessa, kun Janipetteri vetäisee raivarit aiheesta "no ei hän nyt enää jaksa kävellä autolle asti" ja isukki lähtee kiltisti hakemaan sitä saamarin limua hiljentääkseen jälkikasvunsa.

Haluaisin, että jokaisella olisi edelleen mahdollisuus luonnossa liikkumiseen. Siihen ihan oikeaan retkeilyyn, joka pitää sisällään muutakin kun sen eväshetken parkkista lähimmällä taukopaikalla. Nyt tuntuu, että väki jakautuu tässäkin asiassa yhä enemmän ja enemmän ja se osa, joka oikeasti haluaisi nauttia siitä luontokokemuksesta, joutuu kärsimään mallista tuoda valmiiksipureskellut ja turvallisiksi testatut "luontokokemukset" suunnilleen kotiovelle. On hyvä, että on olemassa niitä helppopääsyisiä jokaiselle sopivia taukopaikkojakin reiteillä (ja että ylipäätään ylläpidetään liikuntaesteiseillekin sopivia vaihtoehtoja päästä luontoon), mutta voisiko niiden vaihtoehtona tarjota reiteille edes yhden oikeasti rauhallisemmaksi tarkoitetun syrjäisen vaihtoehdonkin? Ainakin, jos reittiä mainostetaan retkeilykohteena..

Tietty voi taas pitää turhana nillittämisestä, totta kai on "kannattavampaa" tarjota palveluja siellä, missä käyttäjävolyymit ovat isompia ja truuvaeltamisesta pitäville Suomi on täynnä metsää (ja pohjoisempia kansallispuistoja, tervemenoa sinne siis..), mutta miksi kaiken pitää olla joko-tai? Ei välimuotoja? Harrastuksesta on kohta tarjolla vain beginner-taso ja seuraava vaihtoehto sitten professional. Ihan vielä ei näin ole, mutta pelottavasti kehitys tuntuu menevän niin, että paikka on joko kaikille tarjolla tai sitten totaalisen autioitunut ja ylläpitämätön erämaa, johon aika harvalla on enää asiaa järjellä ajatellen. Mitä enemmän retkeilyn suosio (tai trendikkyys) kasvaa, sitä suurempi kuilu muodostuu näiden välille. Okei, kritiikkini ei sinällään koske missään määrin Luukkia, se on varsin kaunis paikka ja selkeästi ulkoilualueena mainostettu, mutta siellä ollessani tätä aloin pohtimaan kun samaa on ollut havaittavissa muuallakin. Ehkä mulla on tietty pelko persiissä, että luontomatkailun suosion yleistyessä ja koko alan kaupallistuessa meillä ei ole enää kauaa olemassa sellaista perinteistä jokamiehenoikeuksiin ja kansalaistaitoihin perustuvaa retkeilykulttuuria. Ehken halua ajatella luontoa minään elämyspuistona, johon tullaan suorittamaan erilaisia aktiviteetteja, vaan pitää sen jonkinlaisena "pyhänä" paikkana, jossa voi rauhoittua ja rentoutua. 

Tästä tuli nyt hirveä paasaus, enkä ole ihan varma osasinko pukea ajatukset ymmärrettävästi tekstiksi. Toivottavasti, sillä tässä tuli taas liikuttua niiden jollain tavalla itselle tärkeiden asioiden äärellä.