Koko homma lähti taas ihmeellisestä päähänpistosta (tuo ”haluun lähteä johonkin patikoimaan” alkaa olla varmaan turhankin usein meikäläisen suusta kuultu kommentti, mikäli erehtyy kysymään, mitä haluan tehdä vapaapäivinäni/viikonloppuina) joten ei muuta kun kamat kasaan ja eväiden ja teltan nouto. Ajamista ei tainnut paljoa tuntia enempää tulla, tosin viimeinen pätkä hienoa ”oikotietä” saattoi hidastaa kokonaisajomatkaa huomattavissa määrin. Ei, en osaa käyttää navigaattorin kaikkia hienouksia ja välillä ”tie kun tie” –asenne kostautuu.
On jotenkin huono merkki, että parkkipaikalla on miljuuna muuta autoa. Ekan iltapäivän matkanteko ei ehkä mennyt ihan putkeen, tai siis jälleen kerran reitit kaikuivat autioina, mutta joka helvatun nuotiopaikka oli totaalisen kansoitettu. Ja niitä edellisessä postauksessa nurisemiani parkkipaikkoja löytyi jälleen kerran jokaisen levähdyspaikan lähistöltä. Oltiin jo luopumassa ajatuksesta jäädä yöksi (ei, minua ei kiinnosta viettää yötä telttakylähelvetissä kymmenen muun porukan kanssa, joilla kaikilla tuntui olevan ideana vetää mahdollisimman tehokkaat ja kovaääniset kännit siinä pikkutunneilla. Kannatusta ei myöskään saanut partioleirin sekaan soluttautuminen, joten vaihtoehtoina oli yhdeksän jälkeen illalla joko a) toivoa löytävänsä edes suht rauhallinen paikka teltalle tai b) patikoida reilu kymmenen kilsaa takaisin autolle ja ajaa yötä vasten takaisin kotosalle), mutta viimeinen paikka oli tyhjä. Ei ketään.
Illan aikana siihen nuotiolle pysähtyi hetkeksi muutama porukka, mutta kukaan muu ei ollut jäämässä yöksi, joten kamat kotaan ja luksusluokan yösija pystyyn sinne telttaelämän sijaan.
Seuraavana aamuna (tai päivän puolella siinä jo mentiin) kamat kasaan, aamukahvin keittely nuotiolla ja sitten rinkka selässä suunta takaisin autolle. Yksi pieni lounastauko vielä maasillalla auringonpaisteessa ja vaihteeksi taas kotiinlähtö suoraan sanottuna vitutti kun pientä oravaa. Varsinkin, kun Vantaalla odotti matkalaukun pakkaaminen ja aamulento Kööpenhaminaan, missä olen tosiaan viettänyt kuluneen viikon.. joutuen puhumaan kahdessa seminaarissa. Kammoan julkista esiintymistä suunnilleen yhtä paljon kun ampiaisia, joten sydänkohtaus oli pariin otteeseen lähellä ja se kylmänhikinen fiilis tuli liiankin tutuksi. Mutta tehty mikä tehty, nyt puhujanhommat on tältä erää paketissa ja paluulentokin oli jo viime yönä - en ole ihan varma, pysynkö itsekään enää kohta perässä sen suhteen, missä suunnilla liikun milloinkin.
Tänään on ihan normaali työpäivä vielä ennen todennäköistä siirtymistä juhannuksen viettoon. Seuraava lento on bookattu tiistaille, joten ennen sitä tässä on hetki aikaa hengittää ja yrittää kirjoittaa jonkinnäköistä yhteenvetoa siitä, minkä parissa olen viimeiset puolitoista vuotta kiroillut. Yritän ajatella positiivisesti, loppusuoralla ollaan ekan aineiston ja sen tulosten julkaisemisen suhteen. Tosin odotan kauhulla sitä kritiikkiä, mitä arviointivaiheessa tuosta kässäristä on tulossa, mutta ei auta.
Back to work, laters..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti