Ruoka-aika. Vaihteeksi.

Heitellään vaihteeksi jonkinasteista MadCook -corneria tänne (ihan yksinkertaisesti siksi, että olen kirjoittanut X reseptiä koneelle ja tallentanut ne paikkaan Y, josta niitä ei enää seuraavalla kerralla mukamas löydykään. Blogiin raapustetut pysyy paremmin tallessa ja pystyn lunttaamaan aika vähällä vaivalla maallisen tomumajani gastronomisia tarpeita sillä hetkellä tyydyttävään sapuskaan tarvitsemani ainesosat täältä).


Kasviskeittoa kesäkeittotraumaisille

♦ perunoita
♦ porkkanoita
♦ kukkakaalia (parsakin varmaan menisi, sitä ei ollut)
♦ herneitä
♦ isohko sipuli (purjo olisi ollut ihan kiva lisä, mutta ei ollut sitäkään)
♦ papuja (niitä vihreitä pötköjä..)
♦ soijarouhetta
♦ Valio Viola -tuorejuustoa, yrtti-, mustapippuri- tai ruohosipulimaustettu toimii hyvin
♦ ruohosipulia, Provencen yrttisekoitusta, mustapippuria, kasvisliemikuutio (suolaa)
♦ vettä

Ruuanlaitossahan arvostan helppoutta yli kaiken muun, joten homma toimii niin, että pätkitään kuoritut tai pestyt kasvit halutun kokoisiksi kappaleiksi, nakataan teräskattilaan ja päälle vettä sen verran, että rojut juuri ja juuri peittyy (vesi on kiva juttu ja terveellistä joo, mutta ei ole tarkoitus tehdä inttivibaista hernaria, missä uintireissulla oleva herne etsiskelee kattilassa kaveria). Käytetyn kasvillisuuden määrien suhteet voi valikoida omien mieltymysten mukaan, itse käytän porkkanaa, perunaa ja kukkakaalia suunnilleen samat määrät ja sitten noita muita vähemmän, mutta toki jos pitää älyttömästi esim. palsternakasta tai endiiveistä niin kukaan ei estä käyttämästä niitä sopan pohjana.

Kasvisliemen ja soijarouheenkin voi lisätä heti alkuunsa niin ei tarvitse turhan usein juosta sinne kattilan luokse ruuan valmistumista odotellessa. Pata porisemaan ja unohdetaan sapuska n. puoleksi tunniksi - kasvikimpaleitten koosta riippuen - liedelle. Kun perunat on kypsiä, lisätään kunnon nokare tuorejuustoa, sekoitellaan ja maustetaan loppu fiiliksen mukaan. Näyttää kesäkeitolta ja sisältää herneitä eli lähtöolettamukseltaan tämä on syömiskelvotonta, mutta maku on oikeasti hyvin kaukana koulun kylmästä kesäkeitosta. Ja jos soijarouheen käyttö aiheuttaa maailmantuskaa tai pelkoa kivesten surkastumisesta/struumasta/ADHD:sta/hermomyrkyllisyydestä/you name it, niin soijan voi toki jättää pois tai korvata punaisilla linsseillä (miksei jauhelihallakin).


Lisähuomautuksena: mie tykkään herneistä. Yksittäin syötynä ja tuoreena ne on hyviä. Ihan niin kuin rusinat. Toimii sellaisenaan ja viinirypäleinä, mutta ei leivässä ja pullassakin suhtaudun niihin vähän varauksella.

Hiljainen helmikuu

Jostain ihmeellisestä syystä olo on ollut vähän ankea. Maanantaina jouduin jättämään intervallilenkin kesken puolen tunnin jälkeen ja kävelemään loppumatkan takaisin kämpille, unohdin ihan kokonaan illan (pakollisen) rikosoikeuden oppitunnin ja eilen olin ihan tippa linssissä, kun viikon ajan minua ilahduttaneet tulppaanit oli lopulta lakastunut ja jouduin heittämään ne pois. Ja tänään se aurinkokin sitten paistaa, kun joudun istuskelemaan sisätiloissa.. Yleensä pienten asioiden mennessä perseelleen, se toimii pikemminkin motivoivana asiana ja potkii eteenpäin, mutta ei näköjään nyt. Toivottavasti tämä on joku hetkellinen mielenhäiriö, joka menee ohi yhtä pian kun on alkanutkin. Ainakin ensi viikosta eteenpäin on taas sinällään enemmän mietittävää, tiedossa on tältä erää viimeinen reissu Kuopioon ja sen jälkeen heti perään suunta kohti Tanskaa. Hieman erilaista tulossa siis. Nyt kun en ole edes reissannut vähään aikaan Suomen rajojen ulkopuolelle, niin se pakollinen lentokentällä istuminenkaan ei tunnu ajatuksena ihan niin kamalalta. Ja hei, elämäni ensimmäinen reissu Köpikseen tapahtui muuten aika tarkalleen vuosi sitten, 1.3.2012 oli se päivämäärä, jolloin aloitin jatko-opinnot. Siitäkin on jo niin kauan.. Vuosi takana, kaksi edessä. Eikä kyllä kaduta, ainakaan vielä :) 


Yritän täällä raapustaa kasaan ensimmäistä artikkeliani (selittänee blogin hiljaiseloa) ja voi taivas.. Muistatteko, kun vänisin joskus vuotta aikaisemmin epämääräisestä luomistuskasta gradun kanssa? Nyt sitä tekstiä pitäisi tuottaa selkeän savon sijasta englanniksi ja lopputulos heitetään mahdollisimman monen ihmisen luettavaksi ja arvosteltavaksi. Graduthan jää kuitenkin lähinnä yliopiston/ lopputyön tilanneen yrityksen tietokantoihin ja allekirjoittaneen gradusta ei itse asiassa ole olemassa muuta kun pdf-versio. Toki tarkastusprosessissa on mukana useampia (minua taitavampia ja kokeneempia) ihmisiä, joten totta kai teksti pakostakin muokkautuu matkan varrella, mutta silti. Allekirjoittaneen kyky tuottaa puhdasta, neutraalia asiatekstiä on hyvin kyseenalaista. 

Pakko päästä takaisin Abiskoon jossain vaiheessa..

Ja huomenna olisi ilmeisesti krav magan osalta tasokoetta tiedossa, vähän etuajassa mutta kun työt haittaa harrastuksia.. Apua. En mie osaa mitään. Tänä iltana on vielä tarjolla yksi treenimahdollisuus, mutta pitää katsoa ehdinkö sinne mitenkään. Miulla ei kyllä luonne anna periksi mokata sitä testiä, tällaisissa asioissa olen hyvinkin kilpailuhenkinen.. 

Siirryn takaisin varsinaisten kirjoitushommien pariin, ensi viikosta lähtien todennäköisesti postauksia tulee taas jonkin aikaa vähän ripeämpään tahtiin..

Spend less time on right and wrong and a lot more time on love

Missasin ehkä laskiaisen täysin, mutta ystävänpäivän sentään muistan. Blogiparkakin kärsii tällä hetkellä hiljaiselon kaudesta, mutta mitä enemmän istun kotisohvalla tekemässä töitä, sitä vähemmän haluan viettää aikaa iltatunteina näppiksen äärellä. Lisäksi kävin maanantaina moikkaamassa velimiestä ja samalla reissulla hain kirjastosta kasan luettavaa, joten olen lähinnä kyyhöttänyt sohvalla nenä kiinni kirjassa ja punaviinistä nautiskellen :) Ai vitsi miulla on jännittävä elämä. Sori. 

Tänään maidonhakureissulla olin enemmän kun iloinen, että lähin kauppani on Stokka. Sain tuoreita (ylihintaisia, mutta menköön tän kerran) mansikoita ja vaikka onkin ulkomaisia, niin voittaa ne silti pakastetut. Eli olen koukussa paitsi niiden tuoreisiin leipiin ja juustovalikoimaan, niin näköjään kohta myös hedelmä- ja vihannesosastoon. Voi räkä. Lisäksi olen jo pariin kertaa Jumbossa kuljeskellessani ihan vahingossa eksynyt selailemaan Anttilan alennuselokuvien valikoimaa. Ostin aikaisemmalla reissulla Goro Miyazakin Maameren tarinat ja tänään jonkun Jo Nesbøn kirjaan perustuvan leffan. Jää taas nukkuminen turhan vähälle, kun alan puoliltaöin tuijottamaan elokuvaa.. Yksi ihan pieni ongelma asiassa on, nimittäin en osaa käyttää tän talouden telkkari-bluraysoitin-vahvariyhdistelmää, eli joudun katselemaan leffat läppärin näytöltä, mutta eipä tuo kovin paljoa haittaa. 

Olin viime sunnuntaina vuokrahumman (niin, yhteistyö tosiaan sujui siinä määrin, että vuokraan tällä hetkellä tammuskaa kaksi kertaa viikossa) kanssa valmennuksessa - puolivahingossa sinne päädyttiin, mutta sain pari sellaista ahaa-elämystä, ettei ole tosikaan. Ratsastus on siitä kiva laji, ettei koskaan tule valmiiksi.. Yli 20 vuotta tullut keikuttua siellä hevosen selässä ja nyt tehtiin istuntaan pienenpieni muutos, jalkaa puoli senttiä toiseen asentoon ja ihan kun joku olisi heilauttanut taikasauvaa. Ja hevonenkin tuntui olevan tyytyväinen, joten eiköhän jatketa samalla linjalla. 

Siirryn tästä hiljalleen iltateen ja loppujen mansikoiden kanssa illan leffan pariin, joten moimoi, palataan taas! 

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Se tavallinen tarina

Nyt on ensi kesän aikataulut alustavasti suunniteltuna. Tuntuu hassulta miettiä tässä vaiheessa, mitä teen elokuun 22. pvä kello 14.32. Tämä ei sinällään ole hyvä juttu, koska miun organisointi- ja suunnittelutaidot ei ole välttämättä ihan huippuluokkaa.. Kannan edelleen mukana kahta kalenteria ja suht virallista sähköpostiakin tulee kolmeen eri osoitteeseen. Ja olen post-it lappujen ystävä. Todennäköisesti onnistun myös hävittämään elokuuhun mennessä kaikki varaustunnukset ja lentoliput, jotka olen hankkinut nyt puoli vuotta aikaisemmin. 

Onneksi tälle kaikelle on hiljalleen löytynyt hieman kevyempää tekemistä vastapainoksi, viime lauantaina kävin tosiaan moikkaamassa ja kokeilemassa mahdollista vuokrahevosta ja homma tuntui toimivan, joten pääsen jatkossa pari kertaa viikossa relaamaan hevosten seuraan. Ylimääräiset väikkärinkirjoitusahdistukset taas voi purkaa treeneissä. Nyt jo vähän ahdistaa kun krav magan peruskurssi loppuu helmikuun lopussa ja täytyy sen suhteen miettiä jatkoa. Tässä kohtaa työt haittaa harrastuksia, muutenhan siinä päätöksen tekemisessä ei olisi mitään vaikeaa.

Kämpän toinen asukas lähti aamulla viikoksi Vuokattiin lautailemaan (toisilla on hiihtoloma, helkkari sentään..) ja heti oven sulkeuduttua kaivoin komerosta imurin, mopin ja rättejä sekä kasan pesuaineita ja aloin kuuraamaan kämppää. Tämä on muuten ihan ihmeellinen asia, ihan sama kumpi osapuoli täältä lähtee, niin paikallejäänyt tarttuu imuriin. Väitän olevani noin yleisesti ehkä se sotkuisempi osapuoli, mutta silti saan jonkun raivoisan siivousvimman päälle kun jään yksin. Taas kun molemmat on paikalla, niin se siivoaminen on aika nihkeää ja rajoittuu käytännössä jokasunnuntaiseen pölyjen huiskimiseen ja imurin pikaiseen ulkoiluttamiseen. Mutta nyt on kämppä mopattu perimmäisiä nurkkia myöten. Pienen asunnon etuja, että tämän saa tosiaan käytännössä kuurattua lattiasta kattoon parissa-kolmessa tunnissa. Ja silloin kun kyse on siivoamisesta, niin olen kerrankin supertehokas - tosin ihan vaan siksi, että saan homman nopeasti hoidettua alta pois ja pääsen levyttämään sohvalle kirjan kanssa.. 

Lukemaan aion muuten siirtyä nytkin, kera viinilasillisen :)

Mul on hommat hanskassa ja hanskat hukasssa

Vitsi, kohta on eka viikko helmikuutakin jo takana.. Minne ihmeeseen aika oikein katoaa? Paluu arkeen tai sanotaanko, että perinteisempään työskentelytilaan (eli yöpaita päällä sohvalla dataa naputellen ja sosiaaliset kontaktit Skypen välityksellä hoitaen) on taas tehty. Seuraava reissu suuntautuu todennäköisesti Köpikseen ja kerran vielä pitäisi reissata lähiaikoina työn puolesta Kuopioonkin, sitten ajatukset enemmän kohti kesää ja kenttäkautta. Ja tosiaan jatko-opiskelijana täytyy jonkin verran tehdä noita ihan perinteisiä kursseja, sopivien löytäminen vaan tuntuu olevan hankalaa. Tai sitten joko missaan dedikset hakemuksille tai huomaan jonkun vapaan osallistumisen kurssi-ilmoituksen siinä vaiheessa, kun siitä on pidetty jo yli puolet. Joskin kävin nyt aamusta Helsingin yliopiston opintoasioiden toimistolla juttelemassa mahdollisuudesta suorittaa kursseja täällä ja näyttäisi onnistuvan.

Juoksuharjoittelukin on ollut viime aikoina ihan jumissa, Kuopiossa käydessä taisin ulkoiluttaa lenkkitossuja kertaalleen. Nyt maanantaina viimeksi kävin hölköttelemässä kevyen tunnin peruslenkin ja manasin taas, kuinka kaavoihin kangistunut olen. Aina samat reitit ja sama nopeus, kämpille palatessa en ole hengästynyt enkä pahemmin edes hionnut. Olen kertakaikkisen jämähtänyt 10 kilsaan tunnissa, oli se juostu matka sitten 5,10 tai 15 kilsaa (no jos se on 42 kilsaa tuohon vauhtiin, niin kai se on ihan ok. Mutta neljään tuntiin sillä ei pääse). Pidän juoksemisesta, mutta tällä hetkellä turhauttaa. Kai sitä pitäisi tehdä kuten juoksuoppaissa neuvotaan, ottaa sykemittari avuksi -niin, aloittaa hankkimalla siihen ne uudet paristot.. ikuisuusprojekti- ja mennä lenkit sen mukaan.

Lähdin muuten eilen pikaiseen töiden jälkeen hakemaan maitoa ja eksyin samalla reissulla johonkin laukkuliikkeeseen (huono juttu kun lähin maitotiski sijaitsee yhdessä alueen suurimmista kauppakeskuksista). Mutta ta-dah, mie löysin vihdoinkin uuden lompakon! Niin, sen lisäksi, että onnistuin kustomoimaan Kuopiossa ollessani buutsien pohjan uuteen uskoon, olen jo aikaisemmin nykäissyt vahingossa lompakkoni painonapin irti ja repäissyt setelitaskuun avaimella reiän. Jep. Mitenkään kovin aktiivisesti en ole jaksanut katsella uuden lonspan perään ja jos silmiin on osunutkin joku siedettävän näköinen yksilö (lue: riittävän kokoinen kadottamaan sisuksiinsa miun korttiarsenaalin, mutta kuitenkin sen verran pieni, että mahtuu takataskuun), niin hinta on ollut apurahatutkijalle sietämätön. Vaikka raahaankin sitä nyssäkkää mukana 365 päivänä vuodesta useiden vuosien ajan, niin en silti ole hirveän innostunut tuhlaamaan siihen omaisuutta, koska en välittäisi maksaa mistään merkistä. Mutta nyt ei siis tarvitse enää kaivella niitä kolikoita ja kortteja repun pohjalta. Täytyy kyllä myöntää, että siihenkin tottui parissa kuukaudessa ja loppuvaiheissa lonspan ympärille pyöräytetty hiuslenkki piti useimmiten S-, K-, P-, X- ja ties minkä ryhmän bonuspahvit jotakuinkin oikeassa paikassa. Olisi kai vanhallakin pärjätty vielä jokunen vuosi.

Kello näyttää lounasaikaa, joten bloggari poistuu keittiön puolelle (ja laittaa ihan ensimmäiseksi kameran latautumaan..).