Viikon (kesän) täysihoidon jälkeen ruuanlaitto tuntuu ylitsepääsemättömältä tehtävältä. En ole koskaan ollut järin innokas keittiöpersoona, saatan leipoa jotain aina välillä, mutta argh se peruslounaan kokkaaminen hyi yök. Yleensä "ruuanlaitto" tarkoittaa sitä, että nakkelen jotain salaatintapaista kulhoon ja saman ties ääntä kohti. Tai sitten isken juustot leivälle (huom. vain juustoa, sillä silloin en joudu tiskaamaan mitään - juustohöylää voi uusiokäyttää aika pitkään..) ja kuittaan lopun kahvilla. Jes. Joskus hyvin harvoin saatan tylsistyneenä yrittää kokeilla jotain herkullisen kuuloista reseptiä (lue: aloitan innokkaana pilkkomaan jotain pahuksen porkkanoita ja poltan siinä sivussa sipulit pannuun, sitten kun olen raapimassa mustuneita kokkareita pannulta vessanpönttöön alkaa palohälytin huutaa ilmoittaakseen, että olen taas keittänyt veden pohjaan ja kattilaparasta nouseva musta savu on levinnyt koko keittiöön. Kun saan ikkunat auki ja pääsen lopulta jatkamaan porkkanoiden ja sormieni pilkkomista, huomaan että puolet raaka-aineista puuttuu ja vihellän lopulta pelin poikki suunnaten kohti lähintä Mäkkäriä/Pressoa/nakkikioskia), mutta tätä sattuu ehkä pari kertaa vuodessa.
Voin toimia avustavana henkilönä keittiössä (siis pilkkoa niitä porkkanoita), kunhan joku muu ottaa vastuun lopputuloksesta ja tällainen ruuanlaitto on jopa ihan mukavaa. Toisaalta on miulla jokin ihmeellinen mieltymys katsella kun muut tekee ruokaa, tosin niin pitkälle en mene, että katselisin jotain kokkausohjelmia telkkarista (jos olisi telkkari..).
"Inhat kotityöt Top 5" -listalla eteenpäin. Silittäminen. Siis oikeasti, silittääkö joku ihan vakavissaan rytkyjään muutoinkin kun kerran vuodessa, hampaat irvessä saadakseen ne ainoat juhlahousunsa edes jotakuinkin edustuskuntoon jotain tapahtumaa X varten? Elin ihan tyytyväisenä miltei kymmenen vuotta ilman silitysrautaa (ja ilman hiustenkuivaajaa, senkään kapineen funktio ei ole vielä tähän päivään mennessä selvinnyt tälle bloggarille ihan täysin). Tähän asiaan voi vaikuttaa se, että miulla on uskomaton kyky rypistää/kissankarvoittaa/sotkea/tahattomasti tuhota vaatteeni minuutin sisällä niihin pukeutumisesta. Ja inhoan turhan työn tekemistä.
Astioiden laittaminen tiskikoneeseen. Uskokaa tai älkää, mutta pidän käsin tiskaamisesta. Sen sijaan astianpesukoneen täyttämisen ja tyhjentämisen ajatteleminenkin saa aikaiseksi kylmiä väreitä. Pitopalvelussa työskennellessä kaikki muut hommat meni kyllä, mutta se astianpesukone. Inhoan kyseisistä laitteista tulevaa hajuakin ja ne pesun jäljiltä lämpimän nihkeät astiat.. Hrrrh.
Perfektionistina allergikkona en myöskään voi väittää rakastavani pölyjen pyyhkimistä tai muuta nujerruskonstia. Jos käytän pölyhuiskaa, kuolen yskänkohtaukseen (okei, voisin ehkä tomuttaa ne kaapinpäälliset vähän useammin, niin tappavaa pölymäärää ei pääsisi muodostumaan..) ja jos taas koetan hinkata pintoja kostealla rätillä, niin pölypallonperkeleet vaan leviävät harmaaksi muhjuksi pinnalle. Tosi puhtaan näköistä jee..
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä uunin peseminen. Olisi ehdoton listakärki, mikäli tätä joutuisi tekemään useammin kun kerran viidessä vuodessa.. Ensin saat taltan ja vasaran kanssa kaapia ne kärähtäneet maitojämät pohjalta, tämän jälkeen puhdistusvaahto räjähtää pitkin keittiön kaappeja, lattiaa, tiskipöytää, omaa puseroa ja liesituuletinta. Jos käy flaksi, niin desin verran sitä tököttiä päätyy ehkä uunin sisällekin. Laiha lohtu, sillä sen desinkin poispeseminen uunista.. kannattaa tässä vaiheessa perua muut menot siltä erää, sillä puolentoista tunnin sisukkaan yrittämisen jälkeen uuni on ehkä puhtaaksi luokiteltavissa, mutta keittiön lattia lainehtii mustasta vellistä, jota voikin sitten moppailla iloisesti loppuillan kuunnellen rauhoittavaa musiikkia, kuten esim. Cannibal Corpsea tai Dimmu Borgiria.
Joo jotta tervetuloa reissun päältä arkeen taas..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti