Taivaalla ei kuuta näy, onhan silti tähdet

Viimeinen päivä tätä kesää sitten menossa (sillä syksyhän alkaa silloin, kun kalenteri sanoo elokuun muuttuvan syyskuuksi. Piste). Joskin täällä pääkaupunkiseudun kupeessa ei ole vielä niitä näkyviä merkkejä syksystä havaittavissa, ei alkavan ruskan värisiä lehtiä puissa tai puituja peltoja, ei sateen jälkeistä maan ja sienimetsän tuoksua, ei koleaa aamu-usvaa, ei viimeisten ojanvarsilla kukkivien kasvien ponnistelua kellastuneiden heinien keskellä. Vain iltojen tietynlainen viileys ja muuttolintujen parvet paljastavat kesän hiipivän hiljalleen pakoon.

Tämä oli outo kesä. Oikeastaan kesä, jota ei miun henkilökohtaisessa todellisuudessa ollutkaan. Olin liian kiireinen juoksemaan paikasta toiseen, liian kiireinen katsomaan ympärilleni. Toisaalta tarvittiin vain tukkoinen nenä ja juiliva päänsärky herättämään pimenevien iltojen ja pakkaspäivien jokavuotinen kaipuu. Jotenkin tänään ulkona paistanut aurinko ei oikein sopinut fiilikseen, joten jouduin sulkemaan kaihtimet, kääriytymään sohvalle peiton sisään ja laittamaan CMX:ää soimaan (jokavuotinen syksybändini jostain 90-luvun loppupuolelta lähtien..). Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun vihdoin tajuan, kuinka paljon yritän paeta nykyhetkeä ja ikävää todellisuutta, yrittäen elää jatkuvasti joko menneisyydessä tai jossain kuvitteellisessa tulevaisuudessa. Carpe diem on täysin yliarvostettu elämänasenne jokapäiväiseen käyttöön..

Sveitsi osa 2, turisti harhailemassa kaupungissa

Sitten niitä Zürichin kuvia. Aikaa kiertelylle ei tosiaan ollut kun viitisen tuntia, joten kovin hyvää käsitystä kaupungista ei ehtinyt saamaan. Lähinnä mieleen jäi joka kulmassa sijainneet luksuskelloliikkeet ja pankit, joita oli sitten suunnilleen yhtä paljon kun niitä kelloliikkeitäkin. Erehdyin katsomaan parin kelloliikkeen ikkunasta hintoja ja huhheijaa, ei kovin moni malli irronnut alle 200 frangin - siinä hintaluokassakin oli lähinnä poistomyynnissä olleita peruskelloja.   

Joenvarsi oli täynnä lintuja. Varpusia, kyhmyjoutsenia, sorsia.. Yks pikku pallero halusi välttämättä kuviin ja olihan toi aika hellyyttävä. Kaikki muut varpuset lähistöllä oli hmm.. sulavampilinjaisen näköisiä ja sitten tää yks ylensyönyt möhö, jota ei tainnut pelottaa lähistön ihmiset yhtään. 

Katusoittajia, erilaisia jonglööreja, "patsaita" ja muita taiteilijoita oli siellä täällä. Muutamat katusoittajista oli ihan mielettömän hyviä, olisi tehnyt mieli jäädä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa. En tiedä, johtuiko vain siitä että oli lauantai ja lämmin päivä, mutta porukkaa oli liikenteessä ihan mielettömästi, joillain kaduilla eteneminen oli oikeasti melkein hankalaa. 

Yllättäviä ratkaisuja.. Kävin muuten kokeilemassa, oliko tuo ehta kasvi vai jotain muovista maisema-arkkitehtuuria. Oli se ihan aito. Näytti vaan niin muoviselta..

 Harmi kun en voinut viettää iltaa Zürichissä, tää olis ollut nimen ja logon perusteella ihan ehdoton ykkösvalinta baariksi. Ihan paras! Se on kuitenkin päätetty, että jos joskus vielä Zürichiin eksyn kaupunkilomalle, niin tahdon olueni tuolta. Paikallinen ölppämerkki Calanda oli ihan juotavaa. 

Niin jotta jso mietitte vähän erilaista puutarhaa niin miten ois esim. toimiva kukkaistutuksiin tehty kello? Ne perus aurinkokellothan on jo so last season.. 

Ihan kivaa asuinaluetta läheltä Zürichin päärautatieasemaa. Ei kuulunut meteliä, vaikka asema ja paljolti liikennöidyt väylät oli ihan muutaman sadan metrin päässä, parit portaat alas vain vallin päältä. Tuolla oli jotain toimitilojakin ihanissa linnarakennuksissa ja perisuomalainen kateus heräsi, täällähän suurin osa toimitiloista on harmaissa huomiota herättämättömissä betonilaatikoissa. Okei, on niitä hienoja poikkeuksiakin.

Arjen askareiden autuudesta

Viikon (kesän) täysihoidon jälkeen ruuanlaitto tuntuu ylitsepääsemättömältä tehtävältä. En ole koskaan ollut järin innokas keittiöpersoona, saatan leipoa jotain aina välillä, mutta argh se peruslounaan kokkaaminen hyi yök. Yleensä "ruuanlaitto" tarkoittaa sitä, että nakkelen jotain salaatintapaista kulhoon ja saman ties ääntä kohti. Tai sitten isken juustot leivälle (huom. vain juustoa, sillä silloin en joudu tiskaamaan mitään - juustohöylää voi uusiokäyttää aika pitkään..) ja kuittaan lopun kahvilla. Jes. Joskus hyvin harvoin saatan tylsistyneenä yrittää kokeilla jotain herkullisen kuuloista reseptiä (lue: aloitan innokkaana pilkkomaan jotain pahuksen porkkanoita ja poltan siinä sivussa sipulit pannuun, sitten kun olen raapimassa mustuneita kokkareita pannulta vessanpönttöön alkaa palohälytin huutaa ilmoittaakseen, että olen taas keittänyt veden pohjaan ja kattilaparasta nouseva musta savu on levinnyt koko keittiöön. Kun saan ikkunat auki ja pääsen lopulta jatkamaan porkkanoiden ja sormieni pilkkomista, huomaan että puolet raaka-aineista puuttuu ja vihellän lopulta pelin poikki suunnaten kohti lähintä Mäkkäriä/Pressoa/nakkikioskia), mutta tätä sattuu ehkä pari kertaa vuodessa. 

Voin toimia avustavana henkilönä keittiössä (siis pilkkoa niitä porkkanoita), kunhan joku muu ottaa vastuun lopputuloksesta ja tällainen ruuanlaitto on jopa ihan mukavaa. Toisaalta on miulla jokin ihmeellinen mieltymys katsella kun muut tekee ruokaa, tosin niin pitkälle en mene, että katselisin jotain kokkausohjelmia telkkarista (jos olisi telkkari..). 

"Inhat kotityöt Top 5" -listalla eteenpäin. Silittäminen. Siis oikeasti, silittääkö joku ihan vakavissaan rytkyjään muutoinkin kun kerran vuodessa, hampaat irvessä saadakseen ne ainoat juhlahousunsa edes jotakuinkin edustuskuntoon jotain tapahtumaa X varten? Elin ihan tyytyväisenä miltei kymmenen vuotta ilman silitysrautaa (ja ilman hiustenkuivaajaa, senkään kapineen funktio ei ole vielä tähän päivään mennessä selvinnyt tälle bloggarille ihan täysin). Tähän asiaan voi vaikuttaa se, että miulla on uskomaton kyky rypistää/kissankarvoittaa/sotkea/tahattomasti tuhota vaatteeni minuutin sisällä niihin pukeutumisesta. Ja inhoan turhan työn tekemistä.

Astioiden laittaminen tiskikoneeseen. Uskokaa tai älkää, mutta pidän käsin tiskaamisesta. Sen sijaan astianpesukoneen täyttämisen ja tyhjentämisen ajatteleminenkin saa aikaiseksi kylmiä väreitä. Pitopalvelussa työskennellessä kaikki muut hommat meni kyllä, mutta se astianpesukone. Inhoan kyseisistä laitteista tulevaa hajuakin ja ne pesun jäljiltä lämpimän nihkeät astiat.. Hrrrh. 

Perfektionistina allergikkona en myöskään voi väittää rakastavani pölyjen pyyhkimistä tai muuta nujerruskonstia. Jos käytän pölyhuiskaa, kuolen yskänkohtaukseen (okei, voisin ehkä tomuttaa ne kaapinpäälliset vähän useammin, niin tappavaa pölymäärää ei pääsisi muodostumaan..) ja jos taas koetan hinkata pintoja kostealla rätillä, niin pölypallonperkeleet vaan leviävät harmaaksi muhjuksi pinnalle. Tosi puhtaan näköistä jee..

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä uunin peseminen. Olisi ehdoton listakärki, mikäli tätä joutuisi tekemään useammin kun kerran viidessä vuodessa.. Ensin saat taltan ja vasaran kanssa kaapia ne kärähtäneet maitojämät pohjalta, tämän jälkeen puhdistusvaahto räjähtää pitkin keittiön kaappeja, lattiaa, tiskipöytää, omaa puseroa ja liesituuletinta. Jos käy flaksi, niin desin verran sitä tököttiä päätyy ehkä uunin sisällekin. Laiha lohtu, sillä sen desinkin poispeseminen uunista.. kannattaa tässä vaiheessa perua muut menot siltä erää, sillä puolentoista tunnin sisukkaan yrittämisen jälkeen uuni on ehkä puhtaaksi luokiteltavissa, mutta keittiön lattia lainehtii mustasta vellistä, jota voikin sitten moppailla iloisesti loppuillan kuunnellen rauhoittavaa musiikkia, kuten esim. Cannibal Corpsea tai Dimmu Borgiria.

Joo jotta tervetuloa reissun päältä arkeen taas..

Sveitsi osa 1, terveisiä Alppien keskeltä

Klosters Platsin kirkko

Viikko takana ilman nettiyhteyttä. Eipä sitä pahemmin ehtinyt kaipailla (juu, mahdollisuus vastata sähköposteihin olisi ehkä ollut ihan mukava..), sen verran tiukalla aikataululla tuli elettyä, oikeastaan ehdin kierrellä omatoimisesti vain muutaman tunnin Klosters Dorfissa saavuttuani sunnuntaina ja saman verran Zürichissä ennen lähtöä lauantaina. Ekskursioilla pääsi kuitenkin ottamaan vähän tuntumaa Alpeilla vaelteluun. 

Klosters Dorf 

Matkaaminen oli yllättävän helppoa kaikin puolin, miehän tajusin tosiaan päivää ennen matkaa, että Sveitsi ei ole mikään EU-maa ja hikoilin sitten yön yli miettien kaikkia mahdollisia pieleen meneviä vaihtoehtoja matkustamisessa (kaivoin jopa suurlähetystön numeron ja tallensin sen puhelimen muistiin..). Turhaan huolin kaiken maailman passin suoja-ajoista sun muista, ihan yhtä helppoa ja joustavaa kuin muutenkin lentokentillä. Toinen tuskastelun aihe oli matkaaminen Sveitsin rautateillä - joopa joo, en ole ikinä matkannut noin sujuvasti junilla kun mitä tuolla tuli koettua.

Majapaikka

Isompia munauksia ei siis tapahtunut, se perinteinen "en sitten tajunnut tsekata laturieni sopivuutta pistorasioihin" -ajatuskatko vain. Onneksi sopivia sovittimia löytyi muutamilta muilta kurssilaisilta, joten pystyin kertaalleen lataamaan sen kännykän.. Ja vaikka jätinkin sen paksumman villapaidan pois rinkasta, oli silti mukana aivan vääränlainen vaatekaappi. Koko viikon oli kuuma. Siis oikeasti mentiin yli 30 asteen lähes joka päivä ja mie tassuttelin villasukissa. Olisi ehkä pitänyt pakata shortsitkin mukaan. Tai ainakin enemmän kun kaksi t-paitaa.

Negatiivisena puolena mainittakoon toi Sveitsin hintataso. Olihan se osittain tiedossakin ennen lähtöä, mutta ihan noin käsittämättömiä hintoja en osannut odottaa. Mainittakoon nyt se klassinen kahvikupillinen, josta sai pulittaa 5-7 frangia eli miltei saman summan euroja. Ja tässä ei puhuta nyt mistään trendikuppiloista vaan ihan perussumpista huoltsikalla. Ihan hirveästi ei tullut osteltua matkamuistoja.. Matkakassa tuli käytettyä aika tehokkaasti edestakaiseen junalippuun (n. 100 frangia kun matkaa yhteen suuntaan oli about 120 kilometriä, eli en taida enää valittaa yhtään VR:n opiskelijahinnoista). 

Rikoin jonkun henkilökohtaisen ennätykseni korkeista paikoista, ekalla kertaa kiivetessä tuli vähän heikko olo, en tiedä johtuiko ohuemmasta ilmasta vai olinko syönyt huonosti tmv. Hetken aikaa huippasi aika pahasti ja loppuillan nautin juilivasta päänsärystä, mutta olihan ne maisemat sen arvoiset. Ja välillä oli hankala keskittyä kurssin opetukseen, kun tuijottelin vaan maisemia ja räpsin kuvia. Kunnon turisti siis.

Koetan laittaa kuvia Zürichista omaan postaukseensa, tänkertaiset on Klosters Dorfista ja Davosista. Pakko hoitaa vähän kirjallisia töitä alta pois..

Tutkija lounastauolla

Huolestuttavia käytöshäiriöitä

Pakkailin täällä kaikessa rauhassa rinkkaa valmiiksi ja mitään ajattelematta nakkelin mukaan pitkät kalsarit, pipon, lapaset ynnä muuta pohjoisessa tarpeelliseksi todettua. Jossain vaiheessa kävi mielessä tsekata Sveitsin säätiedotusta lähipäiville. Juu, sellaista +20 ja +30 asteen välillä keikkuvaa tiedossa.. Okei, vuoristossa on aina viileämpää, mutta nauratti silti tämä meikäläisen "arctic expedition" -henkinen varustelu. Voisin ehkä jättää sen toisen villapaidan pois, tarkoituksena ei ehkä kuitenkaan ole kuolla lämpöhalvaukseen. Lähden tosiaan sunnuntaina kuuden päivän (kenttä)kurssille Sveitsiin, lähelle Davosia. Siitä, miten pääsen Zürichin lentokentältä ko. paikkaan, ei ole vielä mitään havaintoa. Wish me luck.

Ja kameraperhe sai lisäystä (joten yhyy, kohta tää kone on tukossa ihunista Sveitsin maisemakuvista kun kunnon turistina spottailen kaikki raatokärpästä mielenkiintoisemmat kohteet objektiivin ruuaksi), sillä uuden handsfreen ostoreissu sai yllättävän käänteen ja lopulta marssin ulos Gigantista pikkuinen Nikon Coolpix S3200 mukanani. Niin ja vastauksena siihen seuraavaan kysymykseen: ei, en muistanut napata sitä handsfreeta, jota alun alkaen lähdin hakemaan. Huppista. Siellä se minikaveri nyt lataa akkuaan keittiössä, huomenna pääsen testaamaan, saako sillä mitään aikaiseksi. En odota pokkarilta kovin paljoa, mutta olen kaipaillut taskukokoista kameraa, jota voisin kanniskella reissuissa mukana helpommin kun järkkäriä tai tota vanhempaa Olympusta. Vähän takapakkia siitä, että kaikki ylimääräiset talossa olevat muistikortit oli Olympuksen xD:ta, ei suinkaan näissä muissa käytettäviä SDHC-kortteja. Kameran mukana ei siis tullut ollenkaan muistikorttia, vaan jouduin noutamaan sen erikseen huomattuani tän (syytän kyllä vähän sitä myyjää, joka mulle kovasti vakuutti, että kyllä näissä on kortti mukana kun asiasta kysyin. No niinpä näytti olevan juu..)

Piilevä shopaholistinen osa luonnetta pääsi pahasti valloilleen, sillä ostin myös ensimmäisen muistitikkuni. Miulla on ollut pitkäaikaislainassa 1 giganen muinaismuisto - mainittakoon, että se on pelittänyt uskollisesti kymmenisen vuotta kestäen jopa pesukonetta -, mutta sen muisti täyttyi jokin aika sitten ja ulkoinen kovalevy, jota käytän muuhun datan tallennukseen, on hieman turhan isokokoinen jatkuvasti mukana kuskattavaksi. Uuden tikun psykedeelinen kuviointi taitaa taata ainakin sen, että sitä ei kukaan vahingossa erehdy luulemaan omakseen.

Aika siirtyä unten maille, hoidan lopun pakkaamisen huomenna töiden jälkeen..

We're not droplets in the ocean, we're the ocean

Reissutyöntekijä on vihdoinkin päässyt Kuopioon ja ehtinyt purkaa kassinsa ensimmäistä kertaa kuukauteen. Vedin rastin seinään. Ja totesin, että joku viikunan sukuinen bonsaipuu, hyasintti ja kultaköynnös on hyviä huonekasveja. Edelleen elossa kuukauden kastelemattomuuden jälkeen. Enhän mie muistanut pyytää ketään kastelemaan noita kun viimeksi lähdin.. Oikein biologibotanisti asialla juu, mutta eikös se niin mennyt, että suutarin lapsella ei ole kenkiä tai jotain sinne päin. Lisäksi miehän yleensä tapatan ja silppuan tutkimuskasvini preparaatteja varten kuitenkin. 

Kasvillisuutta Njullalla

Sen verran ehdin harrastaa tällä reissulla, että kapusin vuorenrinnettä reilun kilometrin korkeuteen pilvien keskelle ensin Slåttajokkan puolelta, päätyen lopulta Njullalle (vaatien jännittävähkön joenuoman ylityksen kiviä pitkin hypellen, onneksi ei ollut hirveästi vettä tai mitenkään järin huimaa virtausta). Suunnitelmallisuus tässä luontoharhailussa ei ehkä olisi pahitteeksi, mutta ehkä se on kivempaa näin - kulkea vaan sinne minne huvittaa, vailla tietoa lopullisesta päämäärästä. Parempi keli olisi ollut kiva juttu, mutta sattui olemaan varmaan viikon kylmin ja pilvisin päivä, jolloin onnistuin repimään päivääni muutaman vapaatunnin. No, näillä mennään, oli hemmetin hienoa ja voin vaan kuvitella, millaiset maisemat aurinkoisella kelillä huipulta olisi avautunut. Tällä kertaa huipulla näytti tältä (jee, kännykkäkameralaatu..)

Hyvä näkyvyys

Heittäkääpä veikkaus, kadotinko polun kun lähdin tulemaan alaspäin. Joo. Ja oli aika toivotonta yrittää löytää edes köysiradan koppia ja kahvilaa hakummunnalla. Sää kuitenkin tuolla muuttuu ihan minuuteissa, niin tälläkin kertaa ja jossain vaiheessa pilvet vain katosivat ja kaikkialla oli taas lintuja laulamassa. Tai sitten olen vaan aina niin ajatuksissani, että saan pääni sisällä jotenkin muutettua ajan kulkua ja siksi saan jatkuvasti näitä "oho joko se tapahtui" -tuntemuksia. 

Tosta vasemmalta puolelta. Kastuin.

Puolimatkan tienoilta aukesi kivoja maisemia sekä ylös- että alaspäin. Pieni epätoivo virisi tossa vaiheessa kun katselin minne pitäisi mennä. Fiksummat seuraa polkuja, minä en. Vaikeimmasta kohtaa vaan ylös ja sitten voi kirota repeilleitä kynsiä. 

Kuvan keskivaiheilta kun katsoo vähän vasemmalle, voi ehkä just ja just tunnistaa köysiradan (se sähkötolpilta näyttävä juttu). Köysiradalla pääsee n. 900 metrin korkeuteen asti, siitä on enää jos oikein muistan niin 2 km aika helppokulkuista ja ei enää erityisen suurilla korkeuseroilla varustettua polkua huipulle. Ehkä siinä kuitenkin tervejalkaisena ihmisenä menettää osan kokemuksesta ja ainakin maisemista, joten jätin huijaamisen väliin ja kiipeilin ihan ite. Nih.

Turistiasemalta lähtee useampiakin suojelualueella kiertäviä luontopolkuja, kävin pariin otteeseen käveleskelemässä parin tunnin lenkin töiden jälkeen nollautuakseni. Pitkospuilla kävely on mukavaa, joskin tällä kertaa porukkaa oli paljon - tossa ei ole kovin kivaa kun juoksija tulee vastaan. Onneksi vaelluskengillä nyt voi hetkellisesti seistä suossakin kastelematta varpaitaan. Kungsledenin puolella taas oli ruukaa isomman vaellustapahtuman Fjällräven Classicin vuoksi. Enkä toki ole yhtään katkera, kun en voinut töiden vuoksi osallistua. 110 kilsaa Kebnekaisen lähistöllä ei varmasti ole ainakaan näkymien puolesta paha rasti.. Joskin haastattelin muutamia osallistuneita kisan jälkeen ja mukana kannettavan tavaran suhteen on jonkin verran 

vaatimuksia. Painoa tulee melko hemmetisti jos haluaa kulkea reitin yksin eikä tiimissä.

Sellaista pikaiseen tällä kertaa tän nettihiljaisuuden jälkeen. 

...ja taas palataan arkeen hetkeksi

Loman jälkeen koittaa arki, Kreetalta pääsin Suomeen eilisiltana ja nyt ollaan jo Kööpenhaminassa. Huomenna toivottavasti aamulennolla Ruotsiin niin pääsen purkamaan vähän laukkujakin. En olis millään halunnut lähteä Välimeren rannoilta takaisin.. 

Knossos

Haluaisin ehkä edelleen ihan vähän salaisesti olla arkeologi. Tai joku historiantutkija, pääaihealueena joko myytit ja kansantarustot tai sitten joku keskiaikainen paholaisenpalvonta. No, aina saa haaveilla. Olen aina naureskellut syntyneeni väärälle aikakaudelle. Ei voi mitään. Knossokselle pääsi muuten opiskelijakortilla sisään parilla eurolla, mikä oli ihan hauska yllätys. Tällä kertaa ei ollut opasta selittämässä, mutta aika hyvin pärjäsi ihan opastaulujen tiedoilla ja ehtipähän kattella paikkoja rauhassa ilman hirveetä turistimuuria edessä.

Herakleion, satamaa

Pelkästään isosta kamerasta sain koneelle lähemmäs kolmesataa kuvaa ja kahdesta muusta tulee sitten vielä lisää kunhan saan siirrettyä. Tarvitsen kohta ulkoisen aseman valokuvia varten ja olisihan se ihan kätevä muutenkin tiedostojen varmuuskopioinnin kannalta.

Mutta siis itse reissusta. Tuli kierrettyä muutenkin kun hotellin, rannan ja rantabaarin väliä, auton vuokraaminen oli ehdottomasti hyvä idea (ja vaikka auton vuokra itsessään ei hirveesti ollutkaan, niin olipahan muuten aivan jäätävän hintaista bensaa, sitä oli hankala saada ja onkohan saarella menossa vielä joku bensaboikotti kun PB:n asemalla, jossa tuli käytyä, oli kaikki letkut katkottu?). 

Parhaiten jäi kuitenkin mieleen ne illat ja yöt.. Se pimeys, tähtitaivas, aallot rannassa ja kaskaiden siritys. Rantalomailu on silloin tällöin pienissä määrissä hyvin vapauttavaa, joskin hieman houkuttaisi pieni kaupunkilomakin..