And I feel like dust, lighter than air

Ja vähän erilaista kuvamateriaalia. Tällä reissulla on ollut melko kiireinen aikataulu, mutta tänään iltapäivällä sain kaiken pakollisen valmiiksi. Ja koska vaeltelusta ei saa tarpeekseen työajalla, niin päätin sitten lähteä vähän tutkimaan paikkoja ihan omaksi huvikseni. Joku (olen melko varma, että tiedän syyllisen, mutta olkoon..) oli onnistunut hankkimaan läjän lähes toimivia polkupyöriä aseman pihalle ja valikoin niistä maastokelpoisimman ajopelin illaksi käyttööni.

Täällähän riittäisi kiipeiltävää kyllä vaikka koko kesäksi ja suunnitelmissa on käydä ainakin muutamalla huipulla tsekkailemassa maisemia lintuperspektiivistä, mutta onnistuin eilen kentältä palatessani jotenkin reväyttämään pohkeeni - pystyn kävelemään riittävän hyvin niin kauan kun en joudu taivuttamaan nilkkaa yli 90 asteen kulmaan (hurts like hell). Turvallisempaa harjoittaa vuorten valloittamista silloin kun on jotakuinkin yhtenä kappaleena. Kamalinta on kulkea portaita, joten sitä yritän nyt vältellä viimeiseen asti.

Abiskon turistikeskus on aivan järjettömän hienolla paikalla, pakko myöntää. Kurakameralla ei saanut kunnollisia kuvia varsinaiselta rotkopuolelta, joka oli - kliseisesti ilmaistuna, mutta menköön tämän kerran - henkeäsalpaava. Ei tehnyt mieli hypätä uimaan. Kovin montaa sekuntia siinä virtauksessa tuskin olisi selvinnyt hengissä. Seisoin jonkin aikaa tuossa alempana kielekkeellä katselemassa kuinka kuohut nousi useiden metrien korkeuteen. Sitten alkoi luonnonvoimat huimata ja iski pakottava tarve peruuttaa muutama askel.

Ihastuttava vaihteeton grannybike sanoi tässä vaiheessa haluavansa lomalle. Täällä on muuten miltei kaikki nuo vaeltamiseen tarkoitetut polut todella helppoja kulkea (korkeuseroja saattaa olla ja kivikkoista siellä täällä, mutta pääsääntöisesti pystyy pitämään aika rivakkaa tahtia yllä rinkka selässä mikä on aika yllättävää). Kungsledenhan alkaa Abiskosta, joten en tiedä, voisi olla ihan mielenkiintoinen ajatus viimeisen reissun päätteeksi patikoida the Royal Trail. Okei, miltei 400 kilometriä vaatisi jonkin verran aikaa, mutta se olisi aivan uskomaton kokemus.

Pienellä vaivannäöllä täälläkin pääsee aika hauskoihin paikkoihin. 

Hiljalleen alkaa näyttää kesäiseltä. Lehdet tuli puihin nyt vasta kuluneen viikon aikana, tai oikeastaan muutamassa päivässä maailma muuttui ihan erinäköiseksi. Ylhäällä, missä lähinnä työskentelen on vielä paljon harmaampaa, ainoita väriläikkiä on muutamat kukkivat tunturikasvit. Vuoren rinteillä on muuten yllättävän lämmin kun elohopea kipuaa sinne +15 asteen tienoille - mutta vain jos ei tuule. Tuulisella kelillä on pikemminkin ikävä toppatakkia, ihan sama miten paljon aurinko porottaa. Niin ja sitä lunta on edelleen tarjolla. 

Pyörän kanssa oli hankalahkoa edetä poluilla, joten jossain vaiheessa jatkoin matkaa E10:ä pitkin kohti Narvikia. Tai siis onnistuin ensin lähtemään väärää reittiä jonnekin hiekkatielle, joka vei en tiedä mihin. Oli kiva huomata fillaroituaan pari kilometriä ylämäkeen, että katos perkele, tuli valittua just se väärä suunta siitä ainoasta risteyksestä 200 kilometrin matkalla. Ei muuta kun alas (ensin toki ryteikön läpi vain huomatakseen, että siinä on rautalanka-aita, jonka yli et varmasti saa pyörää - ei kun takasin ylös ja nöyrä paluu takaisin aloituspisteeseen) ja parempi onni toisella yrittämällä. Jossain vaiheessa tuli vastaan lumivyöryliikennemerkki, jolle naureskelin hetken. Tajusin vasta takaisintullessa, että se mainittu valomerkki oli sammuksissa. Ilmeisesti täällä on sitten vielä olemassa jonkinasteisten lumivyöryjen mahdollisuus. 

Turvallisuusasioista puheenollen, täällä tosiaan porukka vaihtuu aika tiuhaan ja monet tekevät kenttähommia kauempana asemalta. Ja vaeltelevat vapaa-ajallaan, toki. Käytännössä olet siis itse velvollinen ilmoittamaan sijainnistasi, joko käyttämällä infopisteen vieressä olevaa ilmoitustaulua (ideana on kirjoittaa nimesi, puhelinnumerosi ja määränpääsi sekä paluuajankohta; jos nimeä ei ole pyyhitty pois ilmoitettuun paluuajankohtaan mennessä, aletaan tilannettasi selvittelemään) tai yksinkertaisesti sopimalla jonkun kanssa. Silti aina välillä käy mielessä, että jos täällä oikeasti sattuisi jotain, niin voi morjens.